Hae
Prime Life by Umppu

Miksi yrittäjyys pelottaa?

Mää oon viimepäivinä lukenut monta artikkelia siitä kuinka ihmiset on alkanut yrittäjiksi… Jokainen kirjoitus alkaa lähes aina sanoilla ”nyt kyllä vähän jännittää” ”hyppy tuntemattomaan” tai jotain vastaavaa. Minkä takia yrittäjyys pelottaa niin paljon? Syitä siihen on varmaan monia, kuten se että saako siitä omasta työnteosta koskaan palkkaa… Toinen asia on vastuun ottaminen. Kaikesta tekemisestä, maksuista, veroista, vakuutuksista ja tietenkin palkattomista lomista, mitkä maksaa yrittäjälle suunnattoman paljon. Se on oikeastaan sitä että siirryt pehmeästä sängystä untuvapeiton alta kävelemään tulisilla hiilillä..

Mää kannustan aina ihmisiä yrittäjyyteen. Mikään ei ole niin palkitsevaa kun se että sillä omalla työllä mitä teet intohimolla kantaa hedelmää. Vaikka sulta katoaa ihan jokainen etuus mitä palkansaajana saat, niin saat tilalle paljon muuta, eli vapauden toteuttaa itseäsi. Yrittäjyyden alkutaival saattaa tuntua paperisodalta ja epävarmuudelta, mutta kun alkuun pääsee, niin moni asia on helppoa. Mitä kauemmin teet asioita sujuu ne aikalailla itsestään. Tietenkin yrittäjyys, jotta se toimii vaatii intohimoa. Sun on rakastettava sitä mitä teet ja itse koen, että olen hyvä esimerkki siitä. Teen työtäni vahvalla intohimolla ja rakkaudella.

Yrittäjyydessä on myös aina varauduttava siihen, että matto lähtee jalkojen alta. Se voi tapahtua useita kertoja, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, jos vaan nouset sieltä joka kerta. Olet aina yrittänyt <3.  Vaikka yrittäjyys on huomattavasti riskillisempää, kun palkkatyö, niin siinä on paljon hyviä puolia ja asioita ja se mikä on parasta, niin teet kaiken itsellesi. Tai toisaalta asiaa voi ajatella nykypäivänä niin, että yrittäjyys hyvällä ja toimivalla konseptilla on turvallisempaa, kun palkkatyö tässä hyvinkin nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Yrittäjyydessä on ihan turha laskea tunteja, sillä tulet tekemään sitä suhteessa palkkatyöhön paljon enemmän. Mää itse aina suosin yrittäjiä, sillä heiltä saa palvelua muutoinkin kun 8-16. Yrittäjyys on mun mielestä kunnioitettavaa työtä, jota valitettavasti ei arvosteta tarpeeksi, eikä tueta täällä Suomessa. En sano etteikö muut työt olisi ihan yhtä arvokkaita, mutta tässä on vaan laitettava itsestä likoon joka päivä se 110%. Jos et laita, niin joudut vastaamaan seurauksista.  Itse omalla tekemisellä koitan jatkuvasti muuttaa asiaa. En tarkoita että yrittäjät olisivat jotenkin parempia ihmisiä, mutta koen että ihan jokaisen pitäisi sitä joskus kokeilla, niin he ymmärtäisivät eroavaisuudet, sekä myös ne mahdollisuudet. Joskus se muutaman tuunin ”ylityö” saattaa tuoda sinulle asiakkaan, mikä vuosi tasolla maksaa yhden sun kuukauden palkan.

Jos ajatellaan nykypäivän työmarkkinoita, niin kohta alkaa olemaan asiat niin, että on riskittömänpää olla yrittäjä, kun palkkatyössä. Kun maailma muuttuu, niin useita työpaikkoja jää kokoajan pois ja niitä ei kohta enää ole. Yrittäjyydessä sitä omaa työnkuvaa voi muuttaa kokoajan vastaamalla kysyntään. Mää en pidä itse siitä erottelusta että edut eivät ole kaikilla samanlaisia. Mulla ei esim ole koskaan ollut työterveyttä, vaan aina vakuutus. Maksan aina kaikki lääkärikäynnit itse, jotka toki saan kalliista vakuutuksesta takaisin, mutta se on pakko olla, sillä yrittäjänä ei ole vaan yksinkertaisesti varaa istua päivää odotushuoneessa odottamassa lääkäriä, vaan apu on saatava heti. Mää pidän itse huolen siitä omasta työkyvystäni ja maksan ne hiton kalliit lomani, mutta niin se vaan menee. Kun tietää tehneensä niin tietää myös ansainneensa. Mun mielestä yrittäjyyteen pitää kehoittaa ihmisiä enemmän ja kannustaa. Kertoa rehellisesti mitä se on.

Usein moni menestyneen yrittäjätarinan takana on saattanut kokea konkurssin…. Viimeistään siinä on huomattu, että yritystoiminta ei ole ollut kannattavaa. Itse en kuitenkaan pidä sitä epäonnistumisena vaan nimenomaan yrittämisenä. Usein myös näiltä ihmisiltä saa hyviä vinkkejä siihen mitä ei yrittäjän kannata tehdä ja mitä kannattaa. Mää kehitän itseäni yrittäjänä myös kokoajan. mun on mentävä eteenpäin ja vastata salaa tavalla tarjontaan. Ei se helppoo oo, mutta ei sen pidäkkään. Uskaltakaa haastaa itseänne ja tarttua niihin unelmiin

 

-Umppu

Kaunis tarina minusta

Osa saattoi huomata viikonloppuna Iltalehdessä musta jutun, missä puhun terapiasta. Se oli mun mielestä hyvin kirjoitettu ja täyttä totta. Mun sanoma siinä onkin se että ihan jokaisen tarvis käydä terapiassa tutustumassa paremmin itseensä ja siihen kuka minä olen. Sen ei saisi olla missään suhteessa hävettävä asia. Mää oon vuosien varrella oppinut tuntemaan itseni paremmin ja ette ehkä usko, että saan tosi harvoin mitään raivareita/huudan ja pysyn aika tyynenä missä tahansa tilanteessa, koska samalla mietin ratkaisua.

Mää haluaisin avata siitä enemmän asiaa jutussa, joka liittyy menoihin. Mulla on ollut jo vuosia jatkuva väsymys, mistä oon kirjoittanut kyllästymiseen asti. . Se ei tarkoita sitä että ”nuku yö hotellissa” että se siitä tokenee. Mää jo inhoon tota lausetta :). Pahimmasta ajasta on jo selvitty ja moni asia on paremmin. Mää en kärsi unettomuudesta vaan siitä että mun lapseni heräilee öisin ja ravaa ympäri kämppää. Se on asia mille mää en yksinkertaisesti voi mitään. Jotkut lapset vaan on huonoja nukkujia. Välillä on hyviä viikkoja että kukaan ei liiku öisin minnekkään, mutta sitten kun siihen perään on vaikka 7 huonoa yötä putkeen oon ihan poikki. Vuosien väsymyksen palautumiseen menee varmaan noin 1-2 vuotta aikaa kun voi oikeesti aamuisin tuntea olonsa levänneeksi.  Se nukuttu viikonloppu ei poista sitä oloa vaikka nukkuminen on aina hyvästä. Ja tää onkin se juttu mihinkä haluan tarttua.

Meille luodaan ihan käsittämätön paine elämästä. Ennen me saimme liikunnan töissä kun se oli ruumiillista ja nyt istutaan hartiat lytyssä päätteellä. Lähes joka asia mitä teemme on muuttunut suorituskeskeiseksi ja paine on kova monessa asiassa.  Painotetaan kuinka tärkeää on pitää huoli omasta hyvinvoinnista. Syö hyvin, liiku ja nuku on se tai ne asiat mitä painotetaan jatkuvasti. Tossa jutussa kerron siitä, että mulla on ollut useita vuosia putkeen sellainen juttu että oon laittanut kaikki ”ylimääräiset menot” minimiin.

En käy juuri muualla kun töissä ja jos aikaa on niin urheilen. Oon tosi paljon kotona ja me ollaan paljon kotona, paitsi lasten treenit.  Kaikki ei ole sitä ymmärtänyt mutta sen verran oon ollut itsekäs että niitä viimeisiä voimia en kuluta asioihin, mitkä ei tavallaan vie mua missään suhteessa eteenpäin tässä pisteessä. Sitä on aika vaikeaa selittää sanoin tai avata asiaa sen enempää. Jos oon tosi väsynyt ja tiedän että kotona on pari koneellista pyykkiä ja lapset, niin en jaksa nähdä sitä vaivaa että hankin heille hoitajan, jotta pääsen kynttiläkutsuille. Miks mää tarviin lapsen vahdin? Siks koska aina toinen vanhemmista on töiden jälkeen kuskaamista lapsia treeneihin. Meillä on oikeestaan vaan viikonloput sellaisia hetkiä että ollaan molemmat vanhemmat kotona jolloinka lasten kanssa oleminen on iisimpää, enkä myöskään silloin halua olla niillä kynttiläkutsuilla.

Oon ulkoistanut osan asioista kunten siivoamista. Meillä käy siivooja, mutta se ei silti pois sulje sitä etteikö meillä tarvis siivota. Me tehdään suurimmaks osaks ruoka aina itse, niin jo ihan siinä on oma hommansa.  Arki on hektistä mutta sitä se vaan on. Aina kun on mahdollista niin otetaan rennosti ja ollaan vaan. Se on niin kallisarvoista aikaa, että sitä en ole valmis antamaan sitä niille kynttilöille tai  kenellekkään muullekkaan.

Ihmiset ei tunnu ymmärtävän ehkä sitä että ihan varmasti moni ihminen panostasi itseensä enemmän, jos siihen olis mahdollisuus. On ihan eri asia paasata hyvinvoinnista yksineläjänä. Sulla ei ole sillon arjessa läheskään niin paljon asioita, missä sun pitää huomioida muu perhe ja heidän tarpeensa. Sulla ei oo sitä mokkapalavuoroa seuraavana päivänä tai metsäretkeä, jonne tarvitaan eväät. Jos sua illalla väsyttää niin voit vaan köllähtää sänkyyn ja nukkua ne 10h yöunet jos siltä tuntuu.  Sun ei tarvi siinä väsymyksessä herätä yöllä, kun sun kahdelle lapselle iskee yöllä oksennustauti ja siivota niitä lakanoita, seiniä, mattoja ja mitä muuta.

Tää ei ole mitään vastakkainasettelua, vaan  sitä että nähtäis niitä muidenkin tilanteita.  Tässä arjessa mitä me nyt elämme niin toimimme kaikki asiat viidellä hengellä. Me saadaan paljonkin jeesiä arjessa isovanhemmilta, mutta vaikka ”viikko kaksin lämpimässä” on jo aivan utopistinen ajatus. Mää olin pari vuotta sitten mun vanhimman pojan kanssa viikon Dubaissa nukkumassa. Olin stressileveleillä jo niin korkeella, että mulle alko tuleen ulkoisia oireita. 3kk elohiiri silmässä, iho täynnä ihottumaa ja olin kokoajan kipee.  Merkit oli jo todella lähellä loppua… Se teki tosi hyvää, mutta toki samalla se kuormittaa sitä toista osapuolta kun arki on kokonaan hänen hoidettavissa. Sekin oli hauska reissu kun olin sielä kirjaimellisesti estämässä oman burnoutin niin sain kommenttiboxiin viestejä kuinka kannatan orjatyövoimaa ja naisten alistamista…. (kummankaan kannattaja en ole). Koskaan ei siis tee mitään oikein jos antaa muiden viedä sua…

Mun mielestä jokaisella pitää saada olla oikeus lösähtää siihen sohvalle työpäivän jälkeen tuntematta huonoa omaa tuntoa siitä. Ei kaikkia kiinnosta kaivaa jotain jumppakuminauhaa ja tehdä polvennostoja olohuoneen pöydälle…. Kaikilla ei oo samat asiat elämässä tärkeitä. On niin paljon hetkittäisiä asioita, mitkä kuormittaa elämää ja voi olla että silloin sinä itse olet listan viimeisenä. Mää oon vuosien varrella oppinut paljon muista ihmisistä. Mää en tykkää siitä että ihmiset lokeroidaan vaikka niiden sanomisten perusteella johonkin tiettyyn kategoriaan.

Kun tää lehtiartikkeli käsitteli terapiaa……. etsin googlesta itsestäni kampauksiin liittyvää tietoa ja sielä taas on ”umppu keskustelu” niin siihen liittyen luin taas jotain aivan älyttömiä kirjoituksia itsestäni netissä. Pitää sina muistaa että ne ihmiset jotka nimimerkkien takana palstoilla kirjoittelevat…. ne tyypit tarvis nimeomaan sitä terapiaa, koska niillä ei oo hyvä olla itsensä kanssa. Ne tarvis jonkun kenenkä kanssa puhua. Ne tarvis APUA. Musta oli suoranaisen huvittava lukea jotain ketjua, missä joku sanoi musta jotain positiivista, niin toinen kommentoija tuli kommentoimaan että: ”moi vaan Umppu”… Siis mitä hittoo 🙂 :). Jos joku kehuu toista niin joku ajattelee tosissaan että se oon mää, kun käyn sinne kommentoimassa itsestäni jotain kehuja…. . Ne ketjut on vaan siis tarkoitettu suoranaiseen lynkkaukseen ja jotkut vielä näkee sen vaivan että kirjoittelee sinne. Musta olis ihan mielenkiintoista tavata näitä tyyppejä ihan face to face ja kysyä niiltä, että mitä mää oon tehnyt aiheuttaakseni heille niin pahan olon…. Tuskin mitään ja syy löytyis jostain muualta. Toisen kadehtiminen syö vaan sua sisältä ja kateus pitäis pystyä kääntään omaks voimavaraksi jotta vois itse kehittyä, se on asia mitä pitää työstää kokoajan ja joka päivä.

-Umppu