Hae
Prime Life by Umppu

Laihduta koska nythän on vuosi 2020

Varmaan jokainen on ylensyönyt jouluna ja se kai sallittakoon kerran vuodessa. Nyt on tammikuu ja kuntosalit ruuhkaantuu ja ihmiset asettaa itselleen uuden vuoden tavotteita, kuinka alan laihduttamaan… Tammikuu on laittareiden kulta-aikaa joka ikinen vuosi, siinä missä lumi yllätti autoilijat. Arjen tasapainottaminen on hankalaa ja jos me kaikki osaisimme sen tai pystyisimme siihen, niin tuskin tarvisimme koskaan yhden ainoaa laihdutuskuuria.

Karu faktahan on se että ruokaa ei voi määrättömiin ahtaa kitusiin ja olla lihomatta. Harvaa aikuista syötetän, jotenka oikeastaan ihan jokainen suupala mikä sinne suuhun menee on meidän itse laittamaa. Moni syö paljon sellaista mitä ei itse laske ruoaksi ja mistä saattaa jo yksistään kertyä se päivän tarvittu kalorimäärä.. Siihen kun lisää vielä sen 4-5 ateriaa päivään niin voit olla varma että nappi uppoa mukavasti sinne makkaroiden väliin. Miks meidän ylipäänsä tarvii ylensyödä tai syödä itsemme niin ähkyyn, että mahaan koskee ja kovaa? Ainakaan toistaiseksi tästä maasta ei ruoka ole just nyt loppumassa.

Mulle on viimeiset vuodet ollut ihana sama paljonko painan… Painolla (joskus oli) ei oo mulle mitään merkitystä eikä se kerro oikeastaan musta yhtään mitään. Mää en noudata mitään ruokavalioo ja oon päättänyt etten koskaan elämässäni aio laihduttaa. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä ja mun mielestä on hyvä että on olemassa esimerkiksi erilaisia valmennuksia, missä neuvotaan kädestä pitäen paremman ruokavalion perään. Musta on hassua ajtella, että esim joku aikuinen syö vaikka aamupalaksi suklaamuroja, kuten joskus jossain ruokaohjelmassa oli. Mää ite vältän mahdollisimman paljon mitään valmisruokia. Onneks mulla on kokkaava mies ja ruoka on lähes aina valmiina kun tulen töistä.

Mää oon ehkä siitä outo, että mulla ei oo oikein koskaan nälkä. Mulla ei tuu mitään nälkäkiukkua, eikä muutenkaan ruoka oo mulle mikään sellainen pakkomielle, että mun tarvis kokoajan miettiä mitä syön ja koska.

Mää oon aina pyrkinyt siihe, että syön viikolla kevyesti ja viikonloppuisin syön ihan mitä vaan. Silloin mun paino ei nouse ja mulla on hyvä olla. Mun mielestä liian monella on ruokaan hirveä pakkomielle. Tuntuu että on ihmisiä jotka ei puhu mistään muusta kun ruoasta tai siitä kuinka kokoajan on nälkä…. sitten syödään ja seuraava puheenaihen onkin ”voi että kun mahaan oikein sattuu kun söin liikaa”.

Mää oon elämäni varrella käynyt kaikki mahdolliset painoon liittyvät asiat läpi. Oon ollut todella ylipainoinen ja myös todella alipainoinen. Musta painoa ei koskaan kannata tuijottaa lukemina, vaan miettiä miltä sun vartalo tuntuu ja milloinka sun on hyvä olla sun vartalossa. Musta ihan jokainen saa olla minkä muotoinen ja kokoinen tahansa, kuitenkin tiedostaen terveydelliset riskit. Ylipaino ei kuitenkaan koskaan ole terveydelle hyväksi siinä missä alipainokaan. On tärkeää pitää huoli itsestä ja omasta hyvinvoinnista. Jos salilla käynti ei maistu niin älä mene sinne. Tiesittekö että raivo siivoaminen on myös aika kuluttavaa tai vaikka lumityöt.. 🙂

Mää oon opetellut rakastaan mun omaa vartaloa. Mun vartalo on sellainen että kenelläkään muulla ei ole samanlaista. Me jokainen olemme yksilöitä ja erilaisia ja meillä on kaikilla erilaiset vartalot. Mää aina mietin kun ihmiset haluaa vaikka kiinteämmän vartalon, että mikä ajatus sen takana on. Varmaan ihan jokainen haluaa olla itsestään se paras versio, mutta tuskin kukaan määrittelee sua ihmisenä ja miettii sun vaatteiden läpi kuinka kiinteä sää oot. Jos mää ajattelen mun omia vuosia, kun kamppailin ylipainon kanssa, niin suurin ongelma mun painossa oli se, että mulla ei ollut muussa elämässä kaikki asiat hyvin. Nyt kun oma elämä on suurimmilta osin tasapainossa, niin painokin pysyy samassa ilman mitään ponnisteluja.

Itselle pitää olla armollinen ja hyväksyä se, että esimerkiksi hirveän stressin ja sekasortoisen elämän keskellä on oikeastaan ihan turha koittaa vaikka pudottaa painoa. Muut asiat pitää saada ensin balanssiin ja aika usein se paino saattaa silloin jopa itsestään tippua. Mää haluan toivottaa kaikille mun lukijoille ihanaa vuotta 2020. Mää haluan myös että jokainen miettii omalla kohdalla myös niitä ihan tavallisia asioita, joista voi olla onnellinen.

 

-Umppu

Sulla on nyt mokkapala vuoro!

Millonka lasten harrastus muuttui vanhempien harrastukseksi? Nykypäivänä tuntuu siultä, että lasten harrastus kuormittaa huomattavasti selvästi enemmän niitä vanhempia kun lapsia. Se ei todellakaan riitä että maksat harrastusmaksu aikakausittain ja kuskaat reeneihin, vaan sun pitää leipoa mokkapaloja kerran viikossa ja tehdä kaikkea muuta ”mukavaa”. Purkittaa Citymarketin hyllyjä, myydä kaikenlaisia pikkuleipiä ovelta ovelle, sukkia, pukeutua maskotiks, juontaa, siivota, koota, purkaa ja ties mitä muuta. Unohtamatta niitä ihania urheilutapahtumia, mihinkä kaikki vanhemmat on kerrassaan pakotettu osallistumaan. 

Musta on jotenkin aina huvittaa näissä kaikissa tapahtumissa se, että ensiksi sinä olet mukana järjestämässä  kyseistä liikunta tapahtumaa, turnausta, peliä tai mitä tahansa harrastustoimintaan liittyvää..  Leivot sinne yömyöhään mokkapaloja, jotka sinut on pakotettu leipomaan. Pitää myös huomioida, että suurinosa ei käytä maitotuotteita, vaan juo kauramaitoa ja osa on keto ruokavaliolla ja siiten on tietenkin niitä allergisia…. Hankit ne helkutin erikoismaidot ja raaka-aineet jostain hevonpierusta ennen kun pääset edes siihen taikina vaiheeseen. Seuraavana päivänä pyörit tapahtumassa jonain toimitsijana ja ostat ne itse leipomasi ”kauramaito-ketoleivokset”  ja ostat arpoja, joidenka palkinnot olet itse lahjoittanut. . Kaiken sen jälkeen siivoat sen koko paikan ja tällä sitten niin sanotusti rahoitetaan sitä harrastustoimintaa. 

Mun rehellinen mielipide on, että nää tapahtumat on sitä rahankeruuta ja siis eihän siinä tavallaan oo mitään väärää, mutta vaihtoehtoja pitäisi olla, tai harrastusmaksut olisi kalliimmat. Onko se niin, että budjettia  ei olla laskettu oikein ja harrastus maksun pitäisi olla suurempi, vai onko budjettia ollenkaan?  Näissä tapahtumissa kuitenkin se suurin tuotto tulee niiden harrastajien perheen pussista tai heidän lähisukulaisilta, jotka tapahtumaan tulee, eli voisko vaihtoehto olla korvata osallistuminen rahalla?. . Jos vanhemmat kuskaa lasta reeneihin sen viis kertaa viikossa, niin mun mielestä ei voida olettaa että sitten niinä muina päivinä tehdään jos jonkinnäköistä harrastustoimintaa liittyvää.  Kaikki ei pysty ja sitten rehellisesti kaikkia ei kiinnosta. Voi olla että perheessä on vaikka 5 lasta ja kaikki harrastaa niin eihän se perheen äiti muuta ehdikkään tekemään, kun niitä mokkapaloja, jos jokaisen lapsen harrastustoimintaan pitää osallistua. 

Okei mä ymmärrän jokut ihmiset on sellasia että ne nauttii tollasesta seuratoiminnasta, mutta kaikki ei todellakaan nauti, vaan ne pakotetaan siihen. Mää oon edelleen sitä mieltä että kaikilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa, mutta pitäis olla myös  useampi vaihtoehto harrastuksen tukemiseen. Mun mielestä vaihtoehto voi myös olla, että sillä sämpylän myynnillä voit kustantaa lapsesi harrastuksen, mutta siihen ei voi velvottaa kaikkia. On tosi kiva että lapset harrastaa ja musta on  myös tosi kiva että siellä on niitä aktiivisia vanhempia joidenka sydämen asia on ”päsmäröidä” muiden ihmisten tekemistä, mutta pitää myös ymmärtää että kaikki ei oo samanlaisia. Joka asiassa on  tietynlaiset velvoitteet nykypäivänä. Itsellä kun on kolme lasta, niin joka päivä on jotain tapahtumaa, jotain ekstraa, jotain arjesta poikkeavaa mitä pitää muistaa. Onhan se eri jos vanhemmalla on työ 8-.16 ja vaikka yksi lapsi, kun se että on töitä ja opiskeluja ja pienet lapset, joidenka kanssa leikitään. 

Mun mielestä monessa toiminnassa on kadonnut se pääasia, eli se lapsen urheilu. Se ei ole vanhempien urheilua vaan lasten urheilua ja se pitää jokaisen vanhemman myös tiedosta. Ihan sama kun nyt on paljon ollut tapetilla imetys. Mitä hittoo se toisen imettäminen kuuluu vaikka just sulle yhtään?

Onko se  siis oikein että sua  vanhempana velvoitetaan kaikenlaiseen ylimääräiseen toimintaan, vai voisko vaihtoehtona olla myös se raha tai se että ostat sillä rahalla jotain?  Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että sulla ois vaan helpompi antaa vaikka 50 € lisärahaa, mikä menee lapsen urheilutoimintaan ja  pääsisit niistä kaikista velvotteista, mitkä sun vaan pakotetaan tekemään tai oletetaan tekevän, eikä sua katsottais kieroon harrastuksen vanhempainillassa. . Voi olla tilanne että sillä vanhemmalla ei oo ainuttakaan vapaapäivää kuukauden aikana ja sillon kun se olis, niin sä leivot niitä hiton mokkapaloja ja ompelet jotain peikko asua yömyöhään, joka vaan on pakko olla seuraavan päivän esityksessä. Sä et halua tuottaa sille lapselle pettymystä että se on ainut kellä ei oo sitä saakelin peikkoa sua. Nykyäänhän esim se  ompelukone ei ole itsestään selvyys kaikissa talouksissa, tai kaikilla ei ole ompelutaitoa. 

Aktiivinen seuratoiminta ei valitettavasti tee sun lapsesta yhtään sen parempaa urheilijaa, vaikka niin toivoisit. Edelleen painotan että on ihana että niitä vanhempia löytyy, jotka ovat aktiivisesti toiminnassa mukana, mutta mun mielestä se ei voi olla pakotettua toimintaa, tai siitä pitää kirjoittaa erillinen sopimus siinä vaiheessa, kun lapsesi alkaa ihan mitä tahansa lajia harrastamaan.  . Harrastaminen on nykypäivänä todella kallista ja aikaa vievää varsinkin jos urheilija on kilpaurheilu tasalla. 

Vuonna kivi ja kirves, kun mä oon itse harrastanu, niin aina on ollu erilaisia talkoita mutta ei se mun mielestä sellasta ollut, että sun pitää joka päivä tehdä jotain. Silloin ”ennen vanhaan”ne oli ne lapset jotka teki asioita sen oman harrastustoiminnan eteen. Me ollaan myyty ovelta ovelle arpoja, millä rahoitettiin että saatiin aina kesällä valmentaja ulkomailta. Oon myynyt hevosenpaskaa ovelta ovelle lannoitteena ja ties sun mitä. Me käytiin esiintymässä erilaisissa tapahtumissa ja kerättiin sillä varoja. Musta tässä olis hyvä palata  hieman ajassa taaksepäin ja opettaa myös niille lapsille, että se harrastus maksaa ja maksun eteen olis hyvä itekkin laittaa joskus tikku ristiin. 

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu