Hae
Prime Life by Umppu

Josko sitä lähtis vähän reissuun?

Matkustus on asia mikä on aina jakanut mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Nyt kun matkustamista on rajoitettu useissa eri maissa on varmasti osa ihmisistä onnellisia, sillä muistan kuinka itsekkin olen saanut useita kertoja kovaa krittiikkiä matkustamisesta ja siitä kuinka tuhoan meidän maapallon.

No mitenkäs on tilanteen laita nyt? Matkustamista edelleen rajoitetaan valtion suosituksesta, mutta ilmeisemmin kaikkia se ei koske? Osa Suomalaisista ei ole tavallaan välittänyt suosituksesta, vaan matkustaa silti. On se perustelu sitten irtiotto tai hankala elämäntilanne, niin uskon että meistä ihan jokainen täyttää ne samat tunnusmerkit. Varmaan ihan jokainen olisi tässä kohtaa valmis pakkaammaan laukut ja tekemään pientä irtiottoa.

Jos mää vastaan nyt rehellisesti mitä mieltä olen tällä hetkellä matkustamisesta, niin mun mielestä se on todella itsekästä. Ne on päällimäiset fiilikset. Jos kerran suositus on välttää kaikkea ylimäärästä matkustamista, niin siinä ei ole mitään epäselvää. Mää ymmärrän osan työhön liittyvän matkustamisen, koska meidän tämä maailma on rakentunut myös sen matkustamisen ympärille.

Tavallaan toisaalta monessa maassa on todella kovat koronarajoitukset ja myös paikanpäällä on useissa paikoissa maskipakko. Jokainen tekee myös sen valinnan siinä kohtaa, mitkä on maan rajoitukset. On silti huvittavaa että ne ihmiset, jotka kuuliaasti ulkomailla sakon uhalla pitää sitä maskia ei käytä sitä kotimaassa, koska Suomessa ei jaella sakkoja. Tää koko tilanne jakaa kansan kahtia ja todellakin ainakin itse noudatan suosituksia. Mulle olisi sopinut erittäin hyvin se, että koko Suomi oltaisiin laitettu säppiin pariksi viikoksi, jotta tauti oltaisiin saatu nujerrettua ja kukaan ei liikkuisi minnekkään, versus tämä kuukausi, ehkä jopa vuosi tolkulla kestävä joopas eipäs leikki, mikä ajaa yrityksiä nurin ja lisää työttömyyttä.

 

Mää uskon, että ihan jokaisella tämä tilanne on vaikuttanut elämään. Miksi sitten muiden matkustelu ärsyttää? No ehkä juuri siksi, koska kukaan ei jaksa tätä enää. Onhan se todettu, että siltä Skopjen lennoilta tuli alvariinsa sitä koronaa tänne Suomeen ja osa tartunnoista on tullut ulkomailta. Ehkä siinä ärsyttää myös se, että onko jonkun toisen ”ongelmat” jotenkin oikeutetumpia ottamaan sen irtioton arjesta, kun toisen? Ne puheet siitä sääntö Suomesta on tässä kohtaa pelkkä vitsi, koska Suomen lainsäädäntö ei voi pakottaa ihmisiä ja uskonkin sen olevan yksi syy tähän touhuun. On ne sitten häät, synttärit, mitkä tahansa juhlat niin ihmiset ei välitä enää vaan ajatellaan koska mulla on oikeus. Osa perusteli matkalle lähtemistä sillä, että olisin hävinnyt rahaa niin ja niin paljon…. Se ei ehkä kuitenkaan ole suhteessa siihen, että jollain on kaatunut koko elinkeino tai perheyritys?

Jokainen tekee kuten tykkää oli säännöt mitä tahansa. Sellainen haters gonna hate puhe on ehkä tässä kohtaa joksenkin lapsellista omaan makuun. Mulla peruuntui monta reissua ja reissusuunnitelmaa. Mun yksi koulutus mikä on Dubaissa oli tarkoitus järjestää maaliskuussa, josta se siirtyi syyskuulle ja taas maaliskuulle 2021…. Se on ainut ”reissu” mikä tällä hetkellä on ns. tiedossa, mutta epäilen edelleen että sitä ei vaan järjestetä. Omalla kohdalla seuraan kokoajan maailman tilannetta, missä tilanne on monessa maassa kaoottinen verrattuna tänne Suomeen. Itse en matkusta ennenkun koen sen täysin turvallikseksi.

Tässä tilanteessa ei kai ole oikeaa ja värää tapaa toimia, sillä myös se matkustamisen loppuminen vaikuttaa matkailualaan todella rajusti. Mun mielestä valtion tuet olisi pitänyt suunnata juurikin niille aloille, mihinkä valtion toimesta tehdään rajoituksia. Tässä on ollut melkein vuosi myös aikaa tehdä yrityksiin uusia toimintamalleja, mutta osa ajatteli hyvän kesän jälkeen, että eihän tässä oo hätäpäivää ja jatkoi samalla kaavalla. Ehkä siinä kohtaa iski ahneus ja ajatus että nyt vaan kaikki eurot asiakkailta pois mitä saadaan ja sitten sama kun keväällä tuli takaisin.

Valtion toimesta on tehty liian hätiköityjä päätöksiä ja itse koen että tälläisten pandemioiden varalta olisi oltava jatkoa ajatellen valmis suunnitelma ja toiminta-ohje ja sillä tavalla laskettuna, että homma toimii. Välillä on itsellä sellainen fiilis, että ei tiedä itkeäkkö vai nauraa. Ehkä tähän on jo niin tottunut, että on ottanut niitä uusia toimintamalleja omaan elämään siten, että jatkaa vaan eteenpäin rajoituksia noudattaen.

Oon huomannut lieveilmiönä, että paljon tulee perheenlisäys ilmoituksia sosiaaliseen mediaan. Moni on jättänyt pitkäaikaisen työpaikan ja kokeilee siipiään muualla, osa muuttaa, osa eroaa ja osa on löytänyt onnen jopa lähipiiristä. Ehkä tää tilanne on kuitenkin tehnyt meille myös todella hyvää siinä kaikki mulle heti nyt kultuurissa, missä kaikki on kaikille saatavilla. Ehkä me nyt jokainen mietitään sitä omaa elämää vähän tarkemmin ja mennään vähän syvemmälle sinne elämän tarkoitukseen. Onhan se niin, että ne ihan tavalliset asiat siinä arjessa tuo sitä onnea ja turvallisuutta siihen elämään ja kaikki muu siihen päälle on vaan ekstraa.

Pysytään kaikki terveinä ja noudatetaan suosituksia <3

-Umppu

6 kommenttia

  1. Johannes kirjoitti:

    Hieno asuste! Tosin syksyllä saattaa hieman kylmä tulla

    https://suninidea.blogspot.com/2020/10/heijastava-kasvomaski.html

  2. NK kirjoitti:

    Puhut asiaa!! <3
    Halu lähteä matkalle olisi NIIN kova, mutta se ei nyt vaan ole vaihtoehto. Keväällä haaveilin, että kesällä reissataan. Kesällä haaveilin, että ehkäpä syksyllä. Nyt en haaveile yhtään mistään matkasta, en jaksa pettyä taas.
    Yksi ulkomaanmatka vuodessa on aina ollut meille se odotettu henkireikä, ihana juttu, jota kohti jaksaa elää arkea. Asumme aika kökössä lähiossä, kerrostalon vuokrakaksiossa eli kodin laittaminen uuteen uskoon ei oikein onnistu. Olisimme ansainneet sen irtioton, mutta niin olisi moni muukin. Päätimme, ettei matkoja tule ennekuin koronatilanne on jotenkin (tavalla tai toisella) ohi. Tuntuisi tosi väärältä lähteä reissuun nyt vain oman irtioton takia.
    Ja menihän se kesä Suomessakin. Oltiin reissussakin, viikko Kuopiossa! Vanhassa kotikaupungissa oli kiva käydä. Ja olen tutustunut nettikauppoihin ihan uudella innolla (toki olen niitä käyttänyt ennenkin). Elämään saa pikkukivaa piristystä vaikka itsensä hemmottelusta tai uudesta vaatteesta. Ja nettikauppojen tukeminen on hyväksi taloudellekin.
    Näillä mennään nyt, ilman matkoja. Voimia Sinulle ja onnea uudelle nettikaupallesi- odotan innolla! 🙂

  3. Sininen888 kirjoitti:

    Itse olen reissannut nyt monta kertaa heti kun lennot taas alkoivat. Johtuu siitä että mieheni asuu ulkomailla ja hän ei saa viisumia Suomeen, koska suurlähetystöt ovat koronan takia kiinni. En tunne tästä yhtään huono omatuntoa koska olimme jo koronan takia 6 kk erossa. Nyt olen matkannut hänen luokseen kerran kuukaudessa ja tiedän että saan pahoja katseita ja puheita ihmisiltä, jotka eivät tiedä tilannettani. Haluaisin vain muistuttaa että ihmisillä voi olla hyvin erilaisia syitä matkustaa eikä ulkopuolinen niitä aina voi tietää.

    • primebody kirjoitti:

      Tottakai ihmisillä on eri syitä matkustaa ja mun mielestä sun syy on erittäin hyväksyttävä ja ymmärrättevä. Varmaan tekisin itse samoin sinun tilanteessa.

  4. tiinafit kirjoitti:

    Koronan takia miulla peruuntui kaksi ulkomaanmatkaa enkä uutta tule varaamaan ennen kun on varma,että pääsee 🙂

  5. l kirjoitti:

    Umppu sitä jaksaa valittaa koronasta, aina vaan. Tai talostaan. Tai jostain.
    Ihan käsittämätöntä :DDDD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.