Hae
Prime Life by Umppu
Kaupallinen yhteistyö

Ihonhoitoa koko perheen voimin

Kaupallinen yhteistyö: MayBeauty

Me pidettiin koko perheen voimin kasvojenhoito ilta. Mää oon opettanut meidän perheessä kaikille, kuinka ihoa pitää myös hoitaa. Se on meidän suurin elin ja on aikamoisella kulutuksella. Varsinkin kasvojen iho joutuu kohtaamaan päivän aikana vaikka mitä. Oletteko koskaan ajatellut, kuinka meidän kasvot kestävät suuret lämpötilavaihtelut, hikoilut, jäätymisen, kuivumisen, hilseilyn, epäpuhtaudet ja esimerkiksi ilman saasteet? Edelleen on olemassa paljonkin ihmisiä, jotka eivät hoida kasvojen ihoa ollenkaan, jotkut eivät edes pese kasvoja. On totta että toisilla kertyy ihoon epäpuhtaukjsia helpommin, kun toisilla ja tietty mää oon saanut just sellaisen ihon, minne kertyy ja hyvinkin napakasti kiinni. Käyn säännöllisesti kosmetologilla ja ihohoitajalla, jotka tekee taas ne asiat, mihin ei itse pysty kotona, mutta hoidan taas sitten itse ihoa kotona joka ikinen päivä, mikä taas on se tärkein asia.

Mulla on ollut kotikäytössä Maybeautyn tuotteet jo vuosia ja pidän niistä edelleen. Nyt on saatavilla  FACE CLEANSING KIT, missä on 4 erilaista ihonhoitotuotetta samassa. Tää on ihan loistava setti kotikäyttöön. Kaikki naamiot on todella tehokkaita ja toimivia. Mun iho on aika koetuksella päivittäin. On päiviä, kun se oikein hehkuu ja päiviä, kun se näyttää todella vanhalta ja väsyneeltä. Oon aikuisena alkanut pitämään kasvojen ihostani todella hyvää huolta ja vielä pitäisi muistaa lisätä vedenjuontia, mikä on se asia, mikä mulla aina unohtuu. 

Tässä setissä on hyviä puhdistavia tuotteita, kuten savinaamio, mustanaamio, ja nenään tarkoitetut puhdistus tarra. Kun puhdistaa ihoa, pitää se sen jälkeen muistaa aina kosteuttaa  ja siihen taas löytyy bio celluloce tehokosteuttava naamio. Laitan teille tähän alle muutaman tärppitiedon jokaisesta naamiosta. Tämä setti on super hyvä päästä testaamaan kaikkia näitä naamioita samalla kertaa.

The Incredible Pore Mask on herkullinen mutanaamio, joka syväpuhdistaa ihohuokosesi ylimääräisestä öljyisyydestä ja talista, samalla supistaen laajentuneet ihohuokoset. 

Levitä tuote puhtaalle iholle ja anna kuivua 15-30 minuuttia. Pese naamio pois lämpimällä vedellä ja nauti puhtaasta, kirkkaasta ihosta!  Iho tuntuu naamion jälkeen ihan samettisen pehmeeltä. 

 

The Bio Cellulose Face Mask  syväkosteuttaa ihoasi, ennaltaehkäisee ryppyjä sekä saa ihosi hehkumaan.

Tämä ylellinen maski on tehty fermentoidusta kookoksesta. Maski pitää kerroksen lähellä ihoasi, jotta hyaluronihappoa sisältävä seerumi voi kosteuttaa ihoasi.

Poista toinen suojaavista kerroksista ja aseta maski naamallesi. Poista sittenkin toinenkin suojakerros. Purista pakkauksesta kaikki seerumi ja lisää ne maskisi päälle.
Anna seerumin imeytyä 30-40 minuuttia.Ota maski pois ja huomaa kuinka kosteutetulta, pehmeältä ja kuulaalta ihosi näyttää. 

The Incredible Pore Strip poistaa mustapäitä jättäen  ihohuokosesi näkyvästi puhtaammaksi – jo ensimmäisellä käyttökerralla!

Aseta tuote ihollesi ja anna kuivua 30- 40 minuuttia. Poista naamio ja huomaa, kuinka puhtaalta, raikkaalta ja pehmeältä  nenäsi iho tuntuu.

 

The Incredible Face Mask poistaa kuollutta ihosolukkoa, mustapäitä sekä ylimääräistä öljyisyyttä tehden ihostasi huomattavasti puhtaamman vain yhdellä hoitokerralla.  

Levitä naamio kasvoillesi, anna kuivua 30-45 minuuttia ja huomaa miten pehmeältä ja tasaiselta ihosi tuntuu. 

Nyt sun on mahdollista tilata tämä setti mun blogin lukijana -30% edullisemmin. Koodilla Primeclean saat alennuksen. Tilaa tuote TÄSTÄ. Koodi on voimassa 30 vrk ja on voimassa 17.8.2020. 

Kaupallinen yhteistyö: MayBeauty

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.