Hae
Prime Life by Umppu

Minkälaista työ on yrittäjänä

Liittyen hieman mun edelliseen postaukseen. Minkälaista työ on yrittäjänä? Mää koen että yrittäjyys on kun mulle tehty. Yrittäjyys on monelle tuttu, mutta monelle myös tuntematon asia. Yrittäjyyttäkin on todella monenlaista eikä sitäkään voi tavallaan yleistää. Yrittäjä voit olla melkein millä tahansa alalla ja työnkuva voi olla oikeastaan mitä tahansa. Kun itse aloitin vuokratuolilla oli se vielä silloin tavallaan ihan helppoa. Teit työt ja lähdit kotiin. Et ollut tavallaan ollenkaan vastuussa itse liikkeestä, vaan hoidit ns. Ne omat hommat. Mun työnkuva yrittäjänä on vuosien varrella muuttunut todella paljon ja onhan meille tullut tähän yhteiskuntaan sosiaalinen media mukaan, mikä on todella monelle nykyään työtä tai työhön johtavaa markkinointia tai lisätienestiä.

Yrittäjyydessä parasta on se, että voit itse vaikuttaa lähes kaikkeen mitä teet. Huonointa taas on se että teet kaiken itse ja olet vastuussa aivan kaikesta. Tuki järjestelmä yrittäjillä on tässä valtiossa surkea ja siksi moni hakeekin vertaistukea muilta yrittäjiltä. Yrittäjyydessä mää itse koen sen hyvänä puolena että kun homma menee putkeen ja onnistut niin se näkyy heti. Tänä päivänä on haastavaa pysyä kokoajan menossa mukana ja kehittää liiketoimintaa jatkuvasti, koska ne kaikki asiat tulee aina sen työajan päälle. Mää oon aikoinani ollut aivan hullu tekeen töitä. Teen edelleen paljon töitä, mutta osaan myös olla tekemättä. Kesä aika on sellaista, että oon joka viikko töissä, mutta teen ns. lyhyempää työviikkoa. Tää koko kesä on ollut Koronan takia ihan kummallinen, koska kukaan ei tiedä tulevasta ja sitä itsekkin miettii, että toimitaanko taas normaalisti vai mitä tehdään.

Moni yrittäjä koki alkuvuodesta suuria tappiota yrityksissä. Se oli todella surullista luettavaa. Siksi itse toivonkin että sitä toista aaltoa ei tule, koska moni ei sitä enää kestäisi. Mää oon itse suunnitellut valmiiksi suunnitelman jos aalto tulee ja lähdemme sitä toteuttamaan siinä tilanteessa jos tilanne on todellinen.

On paljon töitä ja työpaikkoja mihinkä tämä tilanne ei vaikuta. Ehkä silloin kun se ei koske omaa toimeentuloa voi ajattelu olla kevyempää. Mun lähipiirissä on paljon yrittäjiä ja tietenkin olen seurannut paljon myös kollegoja ja kaikilla tilanne ei todellakaan ollut kaunista katseltavaa. Tuntui että korona riepotteli yrityksiä eritavalla eri kaupungeissa.

Jos en jo tiennyt niin ainakin nyt opin viimeistään, että mikään ei ole koskaan varmaa. Elämää ei kannata liikaa suunnitella ja toisaalta mun päivä kerralla eläminen oli tässä kohtaa hyvä vaihtoehto. Mää oon viimeiset kuukaudet koittanut elää tätä uutta normia, eli elänyt ja kuluttanut normaaliin tapan, kuitenkin tiettyjä asioita välttäen.

Kun on rakentanut elämänsä tietyn tulotason varaan on aika haastavaa muuttaa sitä päivässä. Jos yrittäjältä loppuu työt seinään, niin laskut tulee silti ihan normaalisti. Se mitä moni ei aina ymmärrä on se että yrittäjällä on laskut yleensä tuplana. On omat  ja yrityksen. Jos yritykseen ei tule tuloa ei voi nostaa palkaa ja siitä kertyy äkkiä isot summat. Jos rahaa ei tule mistään ja nippu vaan kasvaa pöydällä on liiketoiminta suuressa vaarassa ja esim jo muutaman kuukauden toimimattomuus saattaa kaataa pienen yrityksen. Mää oon aina tykännyt kehittää liiketoimintaa ja ottaa riskejä.  Alkuvuonna jopa vähän uhkarohkeasti käytin sitä mun puskurirahastoa ja perustin uuden yrityksen. Näin siinä todella hyvän mahdollisuuden ja sitä se olikin niin kauan kun sitä kesti. Nyt mun toinen yritys Boho Studio on ollut tavallan käyttämättömänä useita kuukausia. Se olisi voinut tuottaa hyvinkin ja maksaa puskurirahani takaisin, mutta se on ollut vain kuluna. Mulla oli tarkat suunnitelmat sen suhteen, mutta korona pilasi kaiken. Mun on nyt tehtävä paljon töitä, jotta saan puskurin takaisin koska tulevasta ei tiedä. Yrittäjyys on monella kohtaa suuria riskejä. Jos jotain olen oppinut niin muutoksille ei saa olla hankala vaan ne on hyväksyttävä ja osattava tehdä nooeitakin ratkaisuja.

En voi tuupata mun kalenteria niin täyteen että pienikin muutos laittaa kaiken sekaisin. Mulla on myös perhe ja kolme lasta ja tänä korona aikana oon todellakin nauttinut siitä että mulla on ollut super paljon aikaa nimenomaan lasten kanssa ja perheen kanssa. Mää oon tykännyt tästä asiasta erityisen paljon ja se on taas vienyt mun ajatuksia liiketoiminnassa hurjasti eteenpäin.

Lähinnä tässä pointtina on se että kun mikään ei ole varmaa ei halua riskeerata ylimääräistä ja siksi esimerkiksi meidän työpaikalle asiakkaat on tervetulleita 2 viikkoa ulkomailta paluun jälkeen. Mää en haluan itse omassa työpaikassani tehdä itse sen valinnan näänkö ihmisiä jotka on juuri tullut ulkomailta. Haluan myös että muut asiakaat saavat saman mahdollisuuden. Tällä mennään nyt ainakin kesä ja seurataan tilannetta. Siinä missä joku kokee ”mulla on oikeus matkustaa” on mulla yhtälainen oikeus olla näkemättä ulkomailta tulleita. Tää asia jakaa tosi paljon mielipiteitä ja saakin jakaa.

Yrittäjyys on edelleen ihanaa ja pidän siitä koska se antaa mahdollisuuksia tehdä melkein mitä vaan. Koskaan se ei helppoa ole mutta ei sen kai tarvikkaan. Sitä rahaa osaa arvostaa kun sen itse työllä tekee 🙂

asu House of Brandon *saatu

kuva Noora Näppilä
-Umppu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.