Hae
Prime Life by Umppu

Mää en halua erota

 

Koronanko syytä vai ei? Lähes joka viikko kuulen jonkun tutun ilmoittavan että eroaa pitkästä parisuhteesta. Mää ymmärrän eron jos vaan toisen ihmisen kanssa ei tule enää toimeen. Ei kukaan jaksa vaan riidellä tai kai asua kämppiksenä toisen kanssa. Me ollaan oltu nyt 10-vuotta naimisissa ja suhteeseen mahtuu vaikka mitä. Kriiseiltäkään ei olla vältytty.  Ensimäinen avioliitto vuosi oli kaikista haasteellisin, mutta siitäkin selvittiin. Mää itse kuitenkin uskon siihen, että joskus niitä kriisejäkin tarvitaan, jotta suhde voi taas tulevaisuudessa paremmin. Kun elämä menee eteenpäin tulee väsitämättäkin suhteeseen muutoksia. Se voi olla työtä tai perhettä tai vaikka joku harrastus mikä vie täysin mennessään. Siitä parisuhteesta on osattava pitää huolta ja täytyykin pitää. On annettava toisen toteuttaa itseään, eikä tukahduttaa toista.

Mää aina välillä ihmettelen suhteita, missä mennään aina erikseen. Molemmilla on vaan ne omat menot, muttei mitään yhteistä. Korona pisti monella elämän uusiksi ja moni koki parisuhteen tai perheen yhdessäolon raskaaksi ja rasittavaksi. Tottakai arki on joskus myös varmasti sitäkin, mutta ainakin itse koen, että meidän perheelle ja suhteelle se teki vain ja ainoastaan hyvää. Oli aikaa kaikille ihan eri tavalla ja tehtiin paljon yhdessä asioita.  Ja mun oli pakko pysähtyä, mikä vaikutti positiivisesti ihan kaikkeen. Oon huomannut että on paljon parisuhteita missä jatkuvasti syytellään toista. Nälvitään ja puhutaan toisella jatkuvasti epäkunnioittavasti ja alentavasti. Siinä samalla ei nähdä omaa toimintaa ollenkaan. Molemmat syyttelee toistaan eikä nää, että ihan molemmissa on varmasti vikaa.

Joskus on surullista kuunneella, kun puolisosta ei ole muuta kertomista, kun valittamista. Jos asioista ei puhuta, niin ne vaan kasaantuu. Meidän lapset on jo hieman kasvanut ja musta on varsin ihanaa kun lapset touhuilee omia ja me voidaan Juuso kanssa olla tavallaan välillä taas ihan kaksistaan ja jutella aikuisten juttuja. Me hoidetaan tätä homma yhdessä. Kahdenkeskinen aika ei ole sitä, että molemmat tai toinen näprää puhelinta….

Mää oon niin vanhanaikainen tyyppi, että uskon siihen ikuiseen rakkauteen, mutta se rakkaus vaatii myös työtä. Ei sitä toista osapuolta voi pitää itsestään selvyytenä. Ei siivojana, kokkina tai lastenhoitajana, vaan homman pitää olla tasapuolista. Näitä surullisenkuuluisia viimeisiä lauseita: ollaan yhdessä lasten takia tai että ollaan yhdessä taloudellisista syistä kannattais tarkastella ihan boksin ulkopuolelta.

Jos sulla on perhe, niin haluatko opettaa lapsellesi nälvimisen. Lapset oppii ja näkee myös sen parisuhdemallin vanhemmiltaan. Jos toista ei kunnioita, saati rakasta ja kotona olo on pelkkään huutamista, tappelemista yms, niin turha siinä on siirtää oppia jälkikasvulle.  Myös ne lapset haluaa että vanhemmat on onnellisia eikä riitele… Meidän vanhin lapsi täyttää 12 ja on ollut meidän matkassa oikeastaan lähes alusta asti. Oltiin seurusteltu alle vuoden, kun aloin odottamaan. Me ollaan vanhemmuuden myötä opittu pitämään hauskaa myös niiden lasten kanssa, koska se on ollut alusta asti sitä meidän arkea. Vaikka joskus on ihan hauskaa lähteä pariks päiväks esim tyttöjen reissulle, niin silti mää teen mielummin asioita mun oman perheen kanssa tai mun miehen. Mun äiti joskus kertoi pitkän avioliiton saloja ja sanoi, että he on sopineet ettei koskaan eroa. Näin määkin ajattelen. Pitää muistaa että jokaisessa suhteessa on ne omat kiemurat, mutta niistäkin voi päästä yli. Joskus sitä saattaa sokaistua omalle tekemiselleen, eikä sitä nää kun ulkopuolinen. Jos sulla on jatkuva tarve sättiä ja haukkua sun puolisoa, niin siinä kohtaa on syynä tarkastella omaa käytöstä ja tekemistä ja hakea asiaan apua. Jos sun lauseet alkaa aina sää et koskaan, niin mieti onko asioita joita et itse koskaan….. ja tee niihin muutos. Meidän suhde on tällä hetkellä kiireistä lapsiperhe arkea, mutta silti meillä on myös aikaa toisillemme ja pääasia että meidän arki on hauskaa. Se aika voi olla ihan siinä arjessa eikä se tarvitse mitään sen kummallisempia ”lapsivapaa viikonloppu” meininkiä. Mää edelleen rakastan mun miestäni ja meidän suhteessa ihan parasta on huumori, mitä ilman me ei oltais pärjätty.

-Umppu

3 kommenttia

  1. Sonja kirjoitti:

    Olen jo pitkään ihmetellyt kun pariskunnat tuntuu eroavan hyvin pienistä syistä. Tuntuu että pariauhteen eteen ei enää tehdä töitä vaan kaikki pitää tulla tarjottimella valmiina. Ja normi arkea ei haluta vaan pitää olla koko ajan juhlaa ja jotain erikoista. Korona on ollut ihana koska on ollut pelkkää normiarkea ja paljon aikaa perheen kesken. Ei ole ollut harkkakuljetuksia tms menoja. Olemme olleet mieheni kanssa yli 15 v yhdessä ja voin sanoa että helppoa ei ole ollut, on ollut alamäkiä ja mietintää mihin jatketaan. Mutta kaikesta ollaan selvitty puhumalla ja yhteen hiileen puhaltamalla. Surullisinta oli kun lapseni kertoi että on luokkansa ainoita (2muuta) joiden vanhemmat ovat vielä yhdessä? ja luokassa oli 30 oppilasta.

  2. Pikkupallero kirjoitti:

    Kuvailemasi myrkyllinen toimintatapa on kuin kuvaus meidän elämästä.. Surullista, ja eroasinkin jos olisi varaa.

  3. Jatta kirjoitti:

    Niin. Mitähän tähän nyt sitten juuri eronneena sanoisi.
    Ehkä sen, että minäkin joskus ajattelin juuri noin, että sitä työtä vaan on tehtävä ja periksi ei anneta. Ja kyllä, näin ajattelen edelleenkin. Siihen johonkin pisteeseen saakka.
    Ei kukaan oikeasti varmastikaan mene naimisiin halutakseen erota. En minä ainakaan ikinä kuvitellut, että olisin tässä tilanteessa.

    Mutta se, mitä kaikkea siihen liittyy, että liitto päättyy eroon, on aivan mahdoton pukea sanoiksi. Se on lukematon määrä tahtoa, taistelua, yhdessä tehtyä työtä, paljon itkua, surua, voimattomuutta ja lopulta vaan toisen ja itsensä päästämistä vapaaksi, kun mikään muu ei tunnu enää auttavan. Ja sekin on rakkautta mitä suurimmissa määrin. Ero voi vaan olla siinä hetkessä ja kaiken pohdinnan jälkeen se ainoa oikea ratkaisu niillä tietotaidoilla, joita kullakin on. Ja ehkä ne yhdessä kuljetut vuosikymmenet ovat vaan tuoneet molemmat siihen pisteeseen, että tämä eletty yhteinen matka on nyt kuljettu, sen tehtävä on täytetty.
    On uuden matkan aika.

    Itse Umpun postaukseen toisen nälvimisestä ja kunnioituksen puutteesta parisuhteessa kommentoisin, että juurikin näin.
    Vanhempien suhde on lasten koti. Lapset oppivat meiltä aikuisilta paljon. Joskus se perheessä käyty taistelu ja kova, kova työ pitää perhe yhdessä hautaa kaiken rakkauden alleen ja kukaan ei enää voi hyvin. Siksipä valitettavasti joskus se ero on ainoa oikea ratkaisu, jotta rakkaus ei kokonaan kuolisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *