Hae
Prime Life by Umppu
Kaupallinen yhteistyö

Upeat, ihanaat, seksikkäät hiukset

Kaupallinen yhteistyö: MayBeauty

 

Ammattilaisena kiinnitän paljon huomioo siihen, kuinka ihmiset pesee hiuksiaan. Hiuksia ei ole missään tapauksessa tarve hinkata päivittäin, jos ne ei ole likaiset. Silloin jos käyttää paljon muotoilutuotteita esim kuivashampoota hiuksissa on hiuspohja syytä pestä, ettei päänahkaa peitä paksu tuotejäämä kerros. Kun itse pesen hiukseni vaahdotan ne aina kahdesti. Ensimäisellä pesulla pesen muotoilutuotteet ja toisella vaahdotuksella pesen hiuspohjan. Jos hiuspohja on kovin rasvoittuva ei sitä kannata hinkata hirveällä raivolla, sillä se aktivoi talirauhaset herkemmin lisämään talineritystä. Moni elää myös siinä uskossa, että hoitoainetta ei saa laittaa hiuspohjaan. Miksi ei saisi laittaa? Hiuspohja tarvitsee kosteuttaa aivan samalla tavalla, kuten esimerkiksi kasvot. Hoitoaine toimii samaan tapaan hiuspohjalle, kun esimerkiksi kosteusvoide kasvoille. Jos tuntuu että hiuksen tyvi jää hoitoaineesta ”liian rasvaiseksi” voi olla että shampoopesua ei ole tehty tarpeeksi huolellisesti tai että tuotteet eivät sovellu juuri sinun hiuslaadulle.

Oon aika tarkka sen suhteen, mitä kauneustuotteita esittelen tai suosittelen, sillä en halua missän tapauksessa johtaa kukuttajaa harhaan. Oon aiemminkin käyttänyt näitä May Beautyn Moroccan miracle shampoota ja hoitoainetta ja pakko myöntää etten koskaan kyllästy niiden tuoksuun ja laatuun. Tuoksu on todella ylellinen ja seksikäs. Pakkaukset on erittäin toimivia pumpun ansioista ja selkeä muotoilu tekee pullon yleisesti helpoksi.

Ylhäällä kuvassa on asiakkaan lähtötilanne. Hius on ennestään vaalea, mutta kiilloton ja eloton. .

 

Yksi haastavimmista asioista on saada vaalea hius kiiltämään. Moroccan miracle shampoo on erittäin riittoisa. Se kannattaa laittaa hyvin märkiin hiuksiin, sillä tuote vaahtoaa runsaasti kermamaisella koostumuksellaan. Shampoo kannattaa aina hieroa kämmenissä ennen kuin sen levitää hiuksiin, jotta shampoo levittyy tasaisemmin hiuksiin ja shampoon rakenne hieman hajoaa. Pahinta on läntätä se shampoo takaraivoon ja unohtaa pestä muut alueet.  Itse aloitan aina niskasta ja käyn aina kauttaaltaa hiuspohajn läpi tuotteella ennenkuin alan tekemään itse pesua. On hyvin tärkeää että juurikin hiuspohja pestään, eikä vain lääpitä shampoota sinne takaraivoon, mikä on se yleisin virhe. Kun hiuspohja on kunnolla pesty ja vaahdotettu, niin sen jälkeen shampoota voi kevyesti hieroa pituuteen. Jos käytät hiuksissa paljon esimerkiksi hiuslakkaa, niin vaahdotus kannaattaa tehdä aina kahdesti. Shampoo huuhdellaan runsaalla vedellä ja puristellaan kuivaksi vedestä. Itse tykkään antaa shampoon aina hetken vaikuttaa.

Shampoon jälkeen tulee aina hoitoaine. Hoitoaine on myös paksua koostumukseltaan ja sitäkään ei tarvitse määrällisesti paljoa. Itse tykkään laittaa hoitoaineen aina pyyhekuiviin hiuksiin ja harvalla kammalla kevyesti kammata hiuksen läpi. Anna hetki vaikuttaa ja huuhtele runsaalla vedellä. Keratiini ja arganöljy ovat tuotteen vaikuttavat ainesosat.  Hiuksista tulee välittömästi helpommat kammata, pehmeämmät ja terveemmän tuntuiset. (ei sovellu GG methodiin)

Voit huomata hiuksissa aivan selkeän eron ennen ja jälkeen kuvissa.  Varsinkin pitkät hiukset vaativat usein pesun jälkeen föönauksen, jotta kiilto hiuksissa tulee esiin.  Tein asiakkaalleni hiuksiin samalla tyveen värin, sekä hieman tasoitin latvoja, mutta pituudessa on ainoastaan moroccan miracle tuotteet. Tämä on tuotesarja mitä voin lämpimästi suositella. On hyvin täkeää pestä ja hoitaa omia hiuksia omalle hiustyypille soipivilla tuotteilla. Nämä tuotteet sopivat erinomaisesti hiuksille, mitkä tarvitsevat lisää kiiltoa, kosteutta ja hoitoa. Shampoo ja hoitoaine suojaa myös hiuksiasi sään vaihteluilta.

 

Sinulla on myös blogini lukijana mahdollisuus tilata itsellesi tuotteet  -30% edullisemmin

koodilla PRIMESH

. Tilaa tuotteet itsellesi TÄSTÄ*. Koodi on voimassa  tammikuun 2020 loppuun astiasti. Näitä tuotteita voin kyllä lämpimästi suositella. 

-Umppu

Kaupallinen yhteistyö: MayBeauty

3 kommenttia

  1. Kiinnostunut mutta epäileväinen kirjoitti:

    Kuvat Maybeautyn nettisivuilla eroaa tän postauksen kuvista. Onko kyseessä varmasti samat tuotteet?

    • primebody kirjoitti:

      Moikka. On sama tuote. Postaus on vain tehty aiemmin ja tuotteet oli pakkaus uudistuksen myötä hetkellisesti pois varastosta.

  2. NK kirjoitti:

    Suo anteeksi kommenttini, joka ei liity mitenkään kuvan upeisiin hiuksiin…
    Mutta näytäthän meille sen iiihaanan Keto-sormuksen sitten, kun saat sen?
    Rentouttavaa lomamatkaa! Nauttikaa auringosta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.