Hae
Prime Life by Umppu

Mua kiinnostaa raha

*Sisältää mainoslinkkejä

Voiko Suomessa rehellisesti sanoa että tulevaisuudelta toivoo vaurautta eli rahaa? Mää oon ollut työelämässä jo kohta 20 vuotta. Suuren osan ajasta oon ansainnut todella huonoa palkkaa, millä oon just ja just tullut toimeen.  Oon syönyt vuosia niitä nuudeleita ja tonnikalaa riisillä. Mää en oo kuitenkaan koskaan tyytynyt siihen. Mua ahdisti jatkuva kituuttelu ja pennien laskeminen..  Kuitenkin aina jostain on aloitettava. Työelämässä on välillä pakko ottaa riskejä, jos haluaa uralla eteenpäin. Mää oon tehnyt niitä paljon mutta en kuitenkaan niin suuria että epäonnistuessa vastassa olis ollut ahdinko. Osa on onnistunut ja osa ei. Epäonnistumisista olen taas saanut oppia tulevaan. Mua ehkä eniten ärsyttää ihmisissä jotka sanoo, että hyvähän sun on sanoo, kun on sitä tätä ja tota…. Ne kaikki sitä tätä ja tota on tehty työllä. Revitty siitä omasta selkänahasta. En omista rikasta sukua, enkä ole saanut perintönä vanhempien firmaa, vaan kaiken olen ansainnut omalla ahkeruudella eli työnteolla.

Mää haluan sanoa ihan rehellisesti että mää haluan enemmän rahaa. Vaikka se raha ei tuo mulle niitä tärkeimpiä asioita elämään, niin se kuitenkin tuo sellaisia asioita mitä haluan kokea. Mää oon aina tehnyt paljon töitä ja lomaillut vähän. Meillä on nyt iso perhe ja myös se lomailu maksaa ihan törkeästi. Mitä jos mulla oliskin joskus mahdollisuus olla alkutalvi jossain lämpimässä ja valoisessa paikassa? Jossain missä ei ahdistuis ja masentuis joka helvetin aamu kun ei nää edes päivän valoa jos se tekis mut onnelisemmaks…. ei kai se kenenkään muun elämää hetkauta mitä mää teen… Sen eteen on vaan tehtävä vielä enemmän töitä, kun nyt teen, jotta se olis joskus mahdollista. Sen unelman aion vielä toteuttaa joskus.

Se mikä meissä ihmisissä on ero on se mihinkä me tyydytään ja mitä me halutaan meidän elämältä. Mää haluan mahdollisuuksia ja kokemuksia ja tietenkin onnea ja rakkautta. Toisille riittää se mikä on nykytilanne, eikä kummassakaan oo mitään värää.

Mää tykkään tehdä asioita yksin ja nautin siitä, koska silloin mikään ei tavallaan oo riippuvainen kenestäkään muusta. Vaikka tiimissä saa paljon aikaiseksi, niin aika usein jossain vaiheessa käy niin, että hommat kusee. Kateus pilkistää aina jostain kulman takaa ja seurauksena on riidat. Riitoja koitan välttää aina, koska en koe siinä mitään järkeä että aikuiset tappelee asioista mitkä voi selvittää puhumalla. Suurin ongelma usein on se, että ei kehdata myöntää tai sanoa asioita ääneen.

Vaikka sanoin, että haluan lisää rahaa, se ei tarkoita sitä, että tähtäisin joksikin ”liike-elämän super-tähdeksi”. Mää haluan rahaa siksi, jotta voin sillä rahalla tehdä asioita mistä tykkään. Liiketoiminnan kehittäminen yhden ihmisen yrityksessä on hiton kallista. Oikeastaan kaikki on suoranaisesti sun omasta palkasta pois. Jos mää en kokoajan kuluttais mun rahoja mun uusiin projekteihin, niin mulla olis sitä huomattavasti enemmän. Mua ei siis sinänäsä kiinnosta rikastua, vaan tuottaa erilaisia asioita ja mahdollisesti siinä samassa luoda vaikka lisää uusia työpaikkoja.

Mää tykkään matkustaa ja oikeastaan jokainen ulkomaan reissu on mulle inspiroitumista monessakin suhteessa. Mää bongailen uusia ideoita ties mistä ja laitankin niitä aina pikkuhiljaa köytäntöön, siinä missä ehdin ja mihinkä rahat riittää. Kun esimerkiksi nyt avaamassa mun uuden koulutus studion, niin sekin oli vaan idea mikä pienestä ajatuksesta lähti kehittyyn ja vein sen toteen. Mää oon aina luottanut siihen omaan tekemiseeni ja uskon että se on yks tärkein asia yrittäjyydessä. Mää haluan aina kannustaa ihmisiä rikkomaan niitä omia rajoja ja karistamaan ympäriltä ne ihmiset, jotka pitää sun ideoita aina hulluina ja sanoo, että ei tosta mitään tuu.

 

Tää mun ihana MEKKO löytyy TÄÄLTÄ*

Kuvat Noora Näppilä

Yksi kommentti

  1. Minna kirjoitti:

    Hyvä umppu! Hienoa tavoitteellisuutta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *