Hae
Prime Life by Umppu

Kaunis tarina minusta

Osa saattoi huomata viikonloppuna Iltalehdessä musta jutun, missä puhun terapiasta. Se oli mun mielestä hyvin kirjoitettu ja täyttä totta. Mun sanoma siinä onkin se että ihan jokaisen tarvis käydä terapiassa tutustumassa paremmin itseensä ja siihen kuka minä olen. Sen ei saisi olla missään suhteessa hävettävä asia. Mää oon vuosien varrella oppinut tuntemaan itseni paremmin ja ette ehkä usko, että saan tosi harvoin mitään raivareita/huudan ja pysyn aika tyynenä missä tahansa tilanteessa, koska samalla mietin ratkaisua.

Mää haluaisin avata siitä enemmän asiaa jutussa, joka liittyy menoihin. Mulla on ollut jo vuosia jatkuva väsymys, mistä oon kirjoittanut kyllästymiseen asti. . Se ei tarkoita sitä että ”nuku yö hotellissa” että se siitä tokenee. Mää jo inhoon tota lausetta :). Pahimmasta ajasta on jo selvitty ja moni asia on paremmin. Mää en kärsi unettomuudesta vaan siitä että mun lapseni heräilee öisin ja ravaa ympäri kämppää. Se on asia mille mää en yksinkertaisesti voi mitään. Jotkut lapset vaan on huonoja nukkujia. Välillä on hyviä viikkoja että kukaan ei liiku öisin minnekkään, mutta sitten kun siihen perään on vaikka 7 huonoa yötä putkeen oon ihan poikki. Vuosien väsymyksen palautumiseen menee varmaan noin 1-2 vuotta aikaa kun voi oikeesti aamuisin tuntea olonsa levänneeksi.  Se nukuttu viikonloppu ei poista sitä oloa vaikka nukkuminen on aina hyvästä. Ja tää onkin se juttu mihinkä haluan tarttua.

Meille luodaan ihan käsittämätön paine elämästä. Ennen me saimme liikunnan töissä kun se oli ruumiillista ja nyt istutaan hartiat lytyssä päätteellä. Lähes joka asia mitä teemme on muuttunut suorituskeskeiseksi ja paine on kova monessa asiassa.  Painotetaan kuinka tärkeää on pitää huoli omasta hyvinvoinnista. Syö hyvin, liiku ja nuku on se tai ne asiat mitä painotetaan jatkuvasti. Tossa jutussa kerron siitä, että mulla on ollut useita vuosia putkeen sellainen juttu että oon laittanut kaikki ”ylimääräiset menot” minimiin.

En käy juuri muualla kun töissä ja jos aikaa on niin urheilen. Oon tosi paljon kotona ja me ollaan paljon kotona, paitsi lasten treenit.  Kaikki ei ole sitä ymmärtänyt mutta sen verran oon ollut itsekäs että niitä viimeisiä voimia en kuluta asioihin, mitkä ei tavallaan vie mua missään suhteessa eteenpäin tässä pisteessä. Sitä on aika vaikeaa selittää sanoin tai avata asiaa sen enempää. Jos oon tosi väsynyt ja tiedän että kotona on pari koneellista pyykkiä ja lapset, niin en jaksa nähdä sitä vaivaa että hankin heille hoitajan, jotta pääsen kynttiläkutsuille. Miks mää tarviin lapsen vahdin? Siks koska aina toinen vanhemmista on töiden jälkeen kuskaamista lapsia treeneihin. Meillä on oikeestaan vaan viikonloput sellaisia hetkiä että ollaan molemmat vanhemmat kotona jolloinka lasten kanssa oleminen on iisimpää, enkä myöskään silloin halua olla niillä kynttiläkutsuilla.

Oon ulkoistanut osan asioista kunten siivoamista. Meillä käy siivooja, mutta se ei silti pois sulje sitä etteikö meillä tarvis siivota. Me tehdään suurimmaks osaks ruoka aina itse, niin jo ihan siinä on oma hommansa.  Arki on hektistä mutta sitä se vaan on. Aina kun on mahdollista niin otetaan rennosti ja ollaan vaan. Se on niin kallisarvoista aikaa, että sitä en ole valmis antamaan sitä niille kynttilöille tai  kenellekkään muullekkaan.

Ihmiset ei tunnu ymmärtävän ehkä sitä että ihan varmasti moni ihminen panostasi itseensä enemmän, jos siihen olis mahdollisuus. On ihan eri asia paasata hyvinvoinnista yksineläjänä. Sulla ei ole sillon arjessa läheskään niin paljon asioita, missä sun pitää huomioida muu perhe ja heidän tarpeensa. Sulla ei oo sitä mokkapalavuoroa seuraavana päivänä tai metsäretkeä, jonne tarvitaan eväät. Jos sua illalla väsyttää niin voit vaan köllähtää sänkyyn ja nukkua ne 10h yöunet jos siltä tuntuu.  Sun ei tarvi siinä väsymyksessä herätä yöllä, kun sun kahdelle lapselle iskee yöllä oksennustauti ja siivota niitä lakanoita, seiniä, mattoja ja mitä muuta.

Tää ei ole mitään vastakkainasettelua, vaan  sitä että nähtäis niitä muidenkin tilanteita.  Tässä arjessa mitä me nyt elämme niin toimimme kaikki asiat viidellä hengellä. Me saadaan paljonkin jeesiä arjessa isovanhemmilta, mutta vaikka ”viikko kaksin lämpimässä” on jo aivan utopistinen ajatus. Mää olin pari vuotta sitten mun vanhimman pojan kanssa viikon Dubaissa nukkumassa. Olin stressileveleillä jo niin korkeella, että mulle alko tuleen ulkoisia oireita. 3kk elohiiri silmässä, iho täynnä ihottumaa ja olin kokoajan kipee.  Merkit oli jo todella lähellä loppua… Se teki tosi hyvää, mutta toki samalla se kuormittaa sitä toista osapuolta kun arki on kokonaan hänen hoidettavissa. Sekin oli hauska reissu kun olin sielä kirjaimellisesti estämässä oman burnoutin niin sain kommenttiboxiin viestejä kuinka kannatan orjatyövoimaa ja naisten alistamista…. (kummankaan kannattaja en ole). Koskaan ei siis tee mitään oikein jos antaa muiden viedä sua…

Mun mielestä jokaisella pitää saada olla oikeus lösähtää siihen sohvalle työpäivän jälkeen tuntematta huonoa omaa tuntoa siitä. Ei kaikkia kiinnosta kaivaa jotain jumppakuminauhaa ja tehdä polvennostoja olohuoneen pöydälle…. Kaikilla ei oo samat asiat elämässä tärkeitä. On niin paljon hetkittäisiä asioita, mitkä kuormittaa elämää ja voi olla että silloin sinä itse olet listan viimeisenä. Mää oon vuosien varrella oppinut paljon muista ihmisistä. Mää en tykkää siitä että ihmiset lokeroidaan vaikka niiden sanomisten perusteella johonkin tiettyyn kategoriaan.

Kun tää lehtiartikkeli käsitteli terapiaa……. etsin googlesta itsestäni kampauksiin liittyvää tietoa ja sielä taas on ”umppu keskustelu” niin siihen liittyen luin taas jotain aivan älyttömiä kirjoituksia itsestäni netissä. Pitää sina muistaa että ne ihmiset jotka nimimerkkien takana palstoilla kirjoittelevat…. ne tyypit tarvis nimeomaan sitä terapiaa, koska niillä ei oo hyvä olla itsensä kanssa. Ne tarvis jonkun kenenkä kanssa puhua. Ne tarvis APUA. Musta oli suoranaisen huvittava lukea jotain ketjua, missä joku sanoi musta jotain positiivista, niin toinen kommentoija tuli kommentoimaan että: ”moi vaan Umppu”… Siis mitä hittoo 🙂 :). Jos joku kehuu toista niin joku ajattelee tosissaan että se oon mää, kun käyn sinne kommentoimassa itsestäni jotain kehuja…. . Ne ketjut on vaan siis tarkoitettu suoranaiseen lynkkaukseen ja jotkut vielä näkee sen vaivan että kirjoittelee sinne. Musta olis ihan mielenkiintoista tavata näitä tyyppejä ihan face to face ja kysyä niiltä, että mitä mää oon tehnyt aiheuttaakseni heille niin pahan olon…. Tuskin mitään ja syy löytyis jostain muualta. Toisen kadehtiminen syö vaan sua sisältä ja kateus pitäis pystyä kääntään omaks voimavaraksi jotta vois itse kehittyä, se on asia mitä pitää työstää kokoajan ja joka päivä.

-Umppu

3 kommenttia

  1. Hannis kirjoitti:

    Mainitsit että teillä on vaan viikonloppuisin perheenä aikaa että viikolla toinen kuskaa treeneihin niin mitä lajia teillä harrastetaan? Jos olen ymmärtänyt oikein niin vain vanhimmalla lapsella on harrastus?

  2. Heppulix kirjoitti:

    Tsemppiä Umppu!
    Been there, done that. Vuosien univelka on raskas taakka. On hyvä että lepäät tai ainakin kotoilet kun voit.
    Ootko muuten tarkistuttanut sun ferritiini arvot? Jos ”varastorauta” arvo on hyvä, jaksaakin paremmin. Hemoglobiini voi olla hyvä ja silti ferritiini arvo liian matala, eli erikseen tutkimatta ei voi tietää…
    Nyt kivaa syksyä teidän hassunhauskalle perheelle, kohta ootte auringossa ja lämmössä!

  3. Jk kirjoitti:

    Vau, ihan mieletöntä, samaa mieltä tuosta terapiasta. Se voisi auttaa monia ja kun tosiaan asioista pitäisi keskustella jo ENNEN kuin on ongelmia. Vaikka ihan kaksin. Itse kun on kohta 45 ja elämää takana, niin hämmentäö edelleen miten harvalla on kyky keskustella neutraalisti asioista. Mä en ole saanut siihen mitään oppia lapsena, mutta kai oma persoonani on osasyy siihen, että olen se halunnut opetella, koen aina, että asioilla ei ole kaksi puolta, vaan ainakin kymmenen 😉 minusta on ihana kuulla toisten näkemyksiä ja oppia niiden kautta jotain omaankin elämään. Mutta koen, että ihmisillä ei ole keskustelutaitoja ja ze turhauttaa. On aina harvinaista herkkua kun jonkun sellaisen tapaa, nautin niistä keskusteluista. Enkä ole enää vuosiin ihmetellyt suuria erotilastoja. Helpompaa erota joissain tilanteissa kun tilanne on vaan jo niin solmussa. Kokenut myös itse ja siinä ei voi paljon tehdä jos toinen ei osaa/halua keskustella ja se on sääli. Aika monikin asia ratkeaa avoimella keskustelulla, ei tietysti väkivalta- yma.ongelmat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *