Hae
Prime Life by Umppu

Se hetkellinen fiilis terapiassa

Mää sain ihan super paljon kommentteja mun tän viikkoiseen postaukseen. Mää tiedän että se kirjoitus oli monelle todella tärkeä. Mua ei kaduta sanoa niitä sanoja mitä kirjoitin, koska tiedän että siitä on monelle niin suuri vertaistuki. Se oli sen hetken fiilis ja sen hetken tunteet ja nyt on jo asiat paremmin. Sain ihania kommentteja ja mun insta tukkeitui viesteistä. Kiitos ihan jokaisesta, sillä ne oli mulle tosi tärkeitä ja autto mua paljon siinä tilanteessa. Ihan pelkkä lause I feel you  tuntui siinä hetkessä todella lohdulliselta. Suurinosa ymmärsi mitä ajattelin ja tiesi mitä tunnen. Ne tunteet on kuitenkin aina niitä hetkellisiä, mitä haluan painottaa edelleen.

Kun kirjoitin etten kaipaa neuvoja, niin tarkoitin sillä just tätä, että ne oli ne tunteet. Mulle usein sanotaan, että sun pitää rauhottua, vähentää töitä, ottaa irtiotto, lopettaa blogi,  tehdä sitä tehdä tätä… Oikeestaan mikään noista ei oo mua varten. Munkin kalttaisia ihmisiä tarvitaan, jotka saa asioita aikaan. En kuitenkaan tarkoita sitä, että pitää painaa loppuunpalamisen rajamailla päivästä toiseen. Mun elämä kuulostaa varmaan monen korvaan kaaokselta, mutta samalla myös monen muun elämä kuulostaa mun korvaan todella tylsältä, hidas tempoiselta ja aikaansaamattomalta. Onneks meidän ei tarvi keskittyä kun siihen omaan elämään.

Tällästä vaan yksinkertaisesti on ura-äidin elämä, jolla on kolme aktiivista lasta, eikä sille mitään mahda. Kun haluaa olla lasten kanssa ja luoda uraa, niin se on sitä laikka punaisena menemistä päivästä toiseen. Mää voin kuitenkin muuten tosi hyvin. Syön suht terveellisesti, urheilen minkä ehdin, pidän huolta itsestäni oikeastaan kaikilla niillä osa-alueilla mihin voin itse vaikuttaa. Mulla on kuitenkin tosi moni asia mun elämässä hyvin. Oon siitä tosi onnellinen, että minä sekä perheeni ollaan kaikki terveitä. Meillä ei ole tavallaan mitään asia mitä pitäisi murehtia sen suuremmin. Tilanne mikä kotona välillä on on kuitenkin poikkeavaa ja tietynlainen vaihe, minkä tiedän olevan ohimenevää, koska se on tullutkin yhtäkkiä. Uskotteko että kun sain purkaa sen kaiken pahan olon, niin nyt on mennyt jo pari päivää ilman lasten raivokohtauksia. Mää sain niistä teidän kommenteista voimaa ja energiaa ja pystyin itse kotona olemaan rauhallisempi, mikä taas edesauttaa rauhaa talossa.

Tietyt asiat vaan kuormittaa välillä rankastikin, mutta mulla ainakin suurin helpotus on nimenomaan se, että voin sanoa asiat ääneen, eikä mun tarvi esittää tai salata mitään. Jonkun elämä saattaa huomattavasti seesteisempää, mutta taas selässä on kannettavana isojakin murheita ja elämä voi olla paljon kuluttavampaa, kun mun. Mää arvostan rehellisyyttä kaikissa ihmisissä ja haluan myös itse olla rehellinen.  Olisihan mullakin vaihtoehtoja ja tiedän, että omaamani rohkeus ei estä tekemästä radikaalejakin päätöksiä ja muutoksia. Voisinhan mää luopua vaikka mun salongista, jos haluaisin, mutta kun en halua. Mää en myöskään halua luopua mun blogista, koska en vaan halua, sillä se on mun yks tärkein ystävä kenelle voin purkaa itseäni niin ettei mun tarvi edes puhua. Mää en tee asioita siks että joku muu sanoo mulle mitä mun pitää tehdä, jotta voin paremmin. Mää oon kehittänyt mun oman itseni tuntemusta viimeisten vuosien aikana huimasti käymällä esimerkiksi ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa. Ei tarvi olla hullu mennäkseen sinne. Mää oon siitä todella ylpeä ja onnellinen.

Mulla ei ole mitään asioita mun elämässä, mitä mun pitäis käsitellä ja siksi oonkin voinut keskittyä täysin niillä istunnoilla itseeni ja siihen mitä haluan ja mitä se vaatii, että pääsen päämäärään. Mitä mun pitää tehdää toisin, jotta voin saavuttaa sen mitä haluan. Toisilla saattaa lapsuudessa tapahtuneet asiat vaikuttaa koko läpi elämän ja ne muokkaa sua ihmisenä… harvoin hyvään suuntaan. Osa hakee apua ja osa ei.. Mun mielestä on viisautta käydä terapiassa, eikä koittaa itse tehdä koulutetun ammattilaisen työtä.

Moni asia perheessä on vastuun kantamista. Kolme lasta kuluttaa enemmän ihan joka osa-alueella. Jos haluan, että lapseni voi harrastaa ja me voidaan tehdä välillä niitä irtiottoja, niin silloin mun vaan on käytävä töissä. Mää haluan maksaa itse myös ne mun omat irtiottoni, asumiseni, harrastukseni ja kaiken mitä tarviin tässä elämässä. Mää oon tavallaan myös yksi ihminen niistä, jotka kannattelee niitä muita, jotka ei jaksa. Musta ”Taru Tammikallio” sanoi hienosti että:

Kun mä aloin elään elämääni haluamallani tavalla ja tavoittelemaan mun ammatillisia unelmia, niin ihmettelin monesti, miksi jotkut ihmiset halusivat tavalla tai toisella saada mut lopettamaan. Sitten tajusin, että suurin osa näistä henkilöistä oli heitä, jotka olivat tottuneet elämään niin, ettei omia halujaan voi seurata ja että pitää pysyä siinä tutussa ja turvallisessa. Sen takia jonkun pyrkimys tehdä herätti heissä niin negatiivisia tunteita. Eikös se niin mene, että uudet asiat yleensä on niitä, jotka kummastuttaa ja pelottaa?

 

Mää kannusta aina ihmisiä muutoksiin silloin, jos edes ajatuksen tasolla se on tuomassa jotain hyvää elämään. Osalle muutokset on aina ahdistavia ja pelottavia ja jotkut ei halua niitä kokea koskaan. Mulle muutokset on helppoja, koska sopeudun hyvinkin nopeasti uusiin asioihin. Mää oon aina ollut sellainen, että mietin asioita pitkälle, vaikka elänkin niinsanotusti päivä kerralaan. Mää harvoin tyydyn vaan ihan tavalliseen. Mulle on myös todella tärkeä voimavara mun asiakkaat. Mun pisimmät asiakassuhteet on jo 90-luvun lopulta. Mää tiedän paljon mun asiakkaista sellaisikin asioita, mitä edes niiden puolisot ei tiedä. Mää saan keskustella joka päivä hyvinkin syvällisiä asioita ja se on mulle myös yks kantava voimavara.

Mää oon aina ihmetellyt sitä,miksi äidit on niitä, jotka joutuvat arvostelun kohteeksi silloin, kun he haluavat tehdä uraa. Kukaan ei koskaan kritisoi niitä isejä, jotka ovat aamusta yömyöhään töissä, tai vaikka reissaavat työnpuolesta ympäri maailmaa. Mää en oo koskaan ajatellut niin, että mun pitäisi vaikka työn suhteen hillitä omaa urapolkua, siksi koska mää olen äiti.Se että keskityn työhöni ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettenkö olisi perheeni kanssa, vaan elämäsdtä jää pois ne kaikki muut ei niin tärkeät asiat.  Voihan sen toki tehdä niinkin, että ensin luo uraa ja sitten hankkii perheen, mutta voin vaan veikata kuinka raskasta se on kun ei ole enää nuori ja ne yö valvomiset tuntuu moninkertaisesti pahemmalta. Myöskään kesken työtä vaatineen uraputken on paljon haastavampaa jäädä kelkasta pois, sillä työelämä kehittyy niin hurjaa vauhtia, että usein joudut aloittamaan alusta..

Mää tiedän että on ihmisiä, jotka käy töissä vaan siitä syystä kun on pakko, mutta mää en oo sellainen. Mulla on joka päivä jotain annettavaa mun asiakkaille ja mua kiinnostaa mun työ. Mulla on jatkuva halu oppia ja kehittyä. Kaikilla ei sitä ole ja usein se näkyy myös siinä työn teossa. Musta olis jotenkin tosi väärin etten sais toteuttaa omaa itseäni, sillä olenhan tavallaan pieni taitelijasielu. Mää otan mielummin tän hektisen, välillä jopa hieman uuvuttavan elämän, kun sen, että ahdistuisin kotona siitä etten saa toteuttaa itseäni. Kaikille meille on onneksi tilaa

Mää en suinkaan tarkoita myöskään sitä, että hommia pitää painaa 24/7 ja se kuka tekee töitä eniten on paras. Musta on aika kivaa että mää voin välillä tehdä töitä myös siinä kotisohvalla collareissa tai vaihtoehtoisesti omassa salongissani. Oon tehnyt vuosia töitä sen eteen, että se on ylipäänsä mahdollista ja nautin siitä saavutuksesta nyt. Kotona sohvalla töiden tekeminen ei esim omalla alallani ole mahdollista, siksi onkin tarvinnut kulkea pitkä tie pästääkseni tähän. Siihen on tarvittu aktiivisuutta ja sisua ja kaikenlaisten ikävien asioiden vastaanottamista, mutta nyt se menee jo aika flowlla.

Ja mitä tulee noihin mun terapia istuntoihin, niin ne on ollut just niitä paikkoja, missä oon jäsennellyt mun elämää. Vaikka tässä kaaoksen keskellä onkin välillä härdelliä, niin oon aina pitänyt kirkkaana mielessä ne omat tavoitteet ja asiat, mitenkä jokaisesta tilanteesta pääsen eteenpäin. Mulla on myös niitä hetkiä, kun oon joskus ihan yksin ja rauhassa, mutta silloin mulla ei kulje puhelin tai some mukana, vaan oon vaan. Musta jokaisen olis tosi tärkeää löytää se oma tie mitä kulkee.

Kuvat Noora Näppilä

 

6 kommenttia

  1. Hannis kirjoitti:

    Moi. Kiva jos fiilikset jo paremmat, usein ne pahimmat karikot menee ohi jos kuitenkin peruspakka on kunnossa. Se mitä mä näin pelkän blogin ja satunnaisen Instaseuraajan roolissa mietin sun kohdalla on että ymmärrän sun kunnianhimoa ja urasuuntautuneisuutta mutta pienellä huolella. Oon itse 40 kahden lapsen äiti ja urasuuntautunut ja myös tottunut että väillä voi esim matkustaa. Mutta en silti suostu urani tai rahan takia uhraamaan itseäni noin lähelle rajaa mitä sä välillä olet. Koen että se arki pitää olla hyvää eikä sellaista mitä pitää sietää ja kestää (välillä se on toki pakosta sitä mutta ei saa olla isoa osaa ajasta) koska siinä vaiheessa ne matkat ei enää palvele tarkoitustaan jos reissuun joutuu lähteä puoliksi burnoutissa. Eli mun mielestä se että on urasuuntautunut ja kunnianhimoinen äiti on goals mutta raja siitä koska uhraa liikaa on aika ohut.

    • primebody kirjoitti:

      No mää ite oon sitä mieltä, että jos ei tunne mua ihmisenä, niin ei voi sanoa musta noin. Musta toi uhraan uran ja rahan takia oli aika rumasti sanottu. Kyllä tässä perhe edellä mennään kuitenkin kokoajan eikä raha.. Mää oon kuitenkin jättänyt oikeastaan kaiken muun. En käy ulkona, en tapahtumissa, en oikeastaan missään, koska ne on ne hetket kun mää lepään tai oon perheen kanssa. Välillä tosiaan on niitä ihan paskoja päiviä, mutta usein taas sen jälkeen on monta hyvää.. Mää tiedän aika monta ura edellä mennyttä ystävää, joilla ei ole edes lapsia ja joilla on jo buroutteja takana.. Mää itse kuitenkin tunnen rajani ja osaan myös ottaa sitä omaa aikaa. Lapset nyt varmaan ihan jokaisella oikuttelee ja sille mää en voi mitään, jos öisin joudun heräämään useita kertoja…. totta hitossa se väsyttää ja uuvuttaa jos niitä öitä on monta putkeen.. Ei ole olemassa ihmisiä, jotka nauttii unista mitkä katkaistaan monta kertaa..

  2. Jenni kirjoitti:

    Kerrankin pakko kommentoida 🙂 ymmärrän sun fiilikset täysin ja itse meen tunteesta toiseen sata lasissa, joten en huolestunut tekstistä, vaan olis voinut olla mun kirjoittama rankan päivän jälkeen. Itsellä myös pieniä lapsia ja luon uraa eikä vinkit ”vähennä töitä” oikein tepsi 😉 varsinkin kun en halua, mutta se ei tarkota sitä, etteikö välillä olis rankkaa. Pakko kuitenkin sanoa, että mä oon aina ihaillut sitä, miten nimenomaan osaat ottaa omaakin aikaa. Just tää teidän tyttöjen reissu ja sun vapaapäivät arkena, haaveilen edes yhdestä sellaisesta kerran kymmeneen vuoteen, hah. Ja pakko todeta, että somen kautta sun ja Juuson suhde näyttää niin super-kadehtittavalta. Teillä on aina niin hauskaa, eikä uskois, että elätte parisuhteessa vaikeeta aikaa, toki ymmärrän ettei some ole ainut totuus. Muistan myös ihailleeni teidän treffejä, mitä järkkäätte välillä vaikka on työt ja lapset. Ja sitä, miten upeesti Juuso hoitaa lapsia, jotta voit käydä mm. ulkomailla kouluttautumassa, se ei oo itsestäänselvyys. Eroperheitä ei kyllä kannata kadehtia, niin läheltä seurannut monia näitä tapauksia ja on sydäntäriipivää. Sulla tuntuu olevan ihana mies, joka antaa sun toteuttaa ittees ja kantaa lapsista vastuun sun ollessa poissa ❤️ paljon voimia raivareihin, täällä myös sama vaihe menossa ja monet itkut illalla itkeneenä, enkä silti lapsia kadu ja ne on mulle koko maailma. Äitikin saa olla väsynyt ja usein jo sen myöntäminen helpottaa oloa.

    • primebody kirjoitti:

      Ihanasti kirjoitettu <3 meillä on kyllä aina hauskaa ja se onkin syy miksi meidän suhde kestää <3 ehkä silti haluais vielä enemmän sitä kahdenkeskeistä aikaa vielä ja sillai että olis aikaa jutella muutakin kun mitäs töissä hahah 🙂

  3. Hannis kirjoitti:

    Tarkoitin että mä kokisin sun tilanteen uhraamisena uran ja rahan takia enkä suostu itse sellaiseen mutta en tietenkään voi sanoa miten sinä tilanteesi koet. Ja ilmeisesti kuitenkin huonot hetket mukaanlukien koet että olet oikealla polulla ja se on sen tärkein 👍Niin kauan kun tekee oman valinnan ja seisoo sen takana niin on mahdollisuus valita jonain päivänä toisinkin jos tuntuu että oma raja tulee vastaan ja se mitä oon riveiltä ja rivien välistä lukenut niin tunnet kuitenkin itsesi aika hyvin eli varmasti tiedät rajasi. Välillä vaan lukijana ehkä tulee huoli vähän sun jaksamisesta mutta niin kuin sanoit ja ymmärrän hyvin, kaikkia et kerro blogissa ja siksikin välillä voi tulla sun arjesta rankempikin kuva miten sen itse koet. Ja joo, voin täysin ymmärtää tuon väsyn ja univajeen ja huonon päivän yhdistettynä lapsien raivoon niin niinä hetkinä se arki-ilta voi olla todellinen musta aukko 🙁

  4. Sari kirjoitti:

    ”Mää itse kuitenkin tunnen rajani ja osaan myös ottaa sitä omaa aikaa”

    Ei, valitettavasti et tunne. Jos tuntisit, et olisi tämän hetkisessä katastrofitilanteessasi tilittämässä asioitasi viittä vaille romahdusta.

    Toivottavasti saat asiasi pian kuntoon, olet sen arvoinen. Ota nyt vastaan täällä annettuja vinkkejä ja toimi omalla tavallasi aktiivisesti asioiden muuttamiseksi. Asiat eivät itsestään muuksi muutu, aika katsoa silmiin todellisuutta, se on nyt kohdallasi tullut.
    Voimia muutokseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *