Hae
Prime Life by Umppu

Mitä sää teet ilmastonmuutoksen eteen?

Ilmastonmuutos on sellainen asia, mistä tuntuu kaikki vääntävän jopa riidaksi asti. Se on toisaalta inhottavaa, koska se vaikuttaa ihan meidän jokaisen elämään tulevaisuudessa. Moni kärsii jo ilmastoahdistuksesta.  Mun mielestä sellaisella toisen syyttelyllä ei pitkälle pötkitä, vaan ote tähän asiaan pitäisi ehdottomasti olla kannustava ja kehoittava ja kertoa realistiset seuraukset. Kertoa faktatiedolla mitä tapahtuu ja milloin jos emme tee asialle muutosta. . Mää ainakin itse arvostaisin tässä asiassa selkeitä ohjeita mitenkä toimia missäkin asiassa. Hetki sitten jokainen ihminen kuka lensi oli kerrassaan ihmis saastaa.. Se kohdistui täysin yksittäisiin henkilöihin, mistä taas ei mun mielestä ole suuressa mittakaavassa juurikaan hyötyä, sillä tässä asiassa pitäisi pystyä vaikuttamaan massoihin. Toki jokainen voi äänestää jaloillaan, mutta jos niitä jalkoja ei ole tarpeeksi niin ei ne koneet lentämättä jää.  Jotenkin tuntuu että tässä asiassa on edelleen kaikki ihmiset aivan pihalla.. (mää oon ainakin itse monestakin asiasta vielä hyvin tiedoton). Mulle esimerkiksi yksi tuttu alkoi oikein raivoamaan siitä, kun syön välillä lihaa (noin 2 kertaa viikossa) kuinka perseestä se on (ja kuinka perseestä mää oon ja huono ihminen) ja siinä samalla paljastui, että esim hän ei itse ole koskaan kierrättänyt mitään. . Musta meistä ei kumpikaan ollut toistaan parempia..

Just tää on se asia mikä mua ärsyttää ihan toden teolla. Mun mielestä olis kaikista tärkeintä, että jokainen miettis mitä voi tehdä henkilökohtaisella tasolla. Ei mietitä tavallaan sitä, että mitä kaikkea mun on mahdollisuus saavuttaa tässä maailmassa, vaan mitä mää voisin mahdollisesti antaa tälle maapallolle. Mää itse tiedän, että meidän perheen, missä on 5 henkeä kulutus on kovaa. Mää itse pyrin kokoajan tietoisesti tekemään parempia valintoja, vaikka mulla on edelleen paljon opittavaa. Haluaisin vielä oppia mutta jos opin antajat ovat luokkaa syyttely, vittuilu ja kauhistelu, niin se harvoin johtaa mihinkään.

Tässä on hyvä esimerkki vaikka siitä, kun olen joskus kirjoittanut meidän perheen ruokakuluista… Moni on päivitellyt ”mitenkä teillä menee noin paljon rahaa ruokaan”. Ruokaan valitettavasti menee silloin enemmän rahaa, kun miettii mitä ostaa. Jos ruoka on kotimaista ja luomua, niin se on huomattavasti kalliimpaa, kun ulkomailta tuotu einesruoka.  On siis suuri ero jopa jo siinä, että ostatko aina sitä halvinta tuotetta vai mietitkö voisitko ostaa jotain kotimaista.  Meillä ruoka ei ole se mistä säästetään. Tässäkin voi olla niin että se lähituotantona luomulihaa syövä onkin ”parempi”, kun se joka syö niitä ulkomailta lennätettyjä  eineksiä, hedelmiä ja vihanneksia. Kaikissa on puolensa ja mun mielestä jokaisen pitäis keskittyä nimenomaan siihen omaan panostukseen.

Meillä kierrätetään kaikki. Mun äitini on ihan himo kierrättäjä ja meidän keittiössä löytyy paikat sekajätteelle, biojätteelle, lasille, metallille, pahville, muoville ja loput viemme aina kierrätyspisteeseen. Kun muutimme tähän mun kotitaloon, niin halusin jatkaa äitini tapaa kierrättää (vaikka aluks se tuntui jopa vähän vastemieliseltä)  ja nyt on jo ihan perus settiä. Mun mielestä olis askel parempaan se, että taloyhtiöihin tulisi pakolliseksi kierrätyspisteet ja etenkin se muovi, mitä tulee eniten. Me kierrätetään myös mun työpaikalla roskat ja meillä on sielä eri roskikset eri materiaaleille, kuten paperi, pahvi, metalli ja sekajäte. Musta kierrättäminen on jopa hauskaa ja siitä tulee oikeesti hyvä mieli. Se on sellainen asia mistä ihan kuka tahansa voi aloittaa.

Jos sää haluat kannustaa sun ystävää, niin kerro asiasta ystävällisesti ja kaanustaen… Kerro mitä juuri hän saavuttaa sillä omalla panostuksella. Jos kaikki tekee niin niin me yhdessä voidaan tehdä ihmeitä. 

Me kierrätetään myös kaikki vaatteet, lelut, huonekalut ja tekstiilit eteepäin. Käyn usein kirppiksellä myymässä ja osan vaateista annan lahjoituksina erilaisiin keräyksiin ja keräyksiin.  Koitan mahdollisuuksien mukaan kierrättää lapsilla samoja vaatteita, jos ne vaan jossain määrin sopii seuraavalle.

Mää oon jo kauan aikaa sitten esim laukuissa keskittynyt laatuun (tääkin on hyvin pieni juttu ja osasta ehkä jopa naurettava, mutta askel kuitenkin). Mulla on muutamia todella laadukkaita merkkilaukkuja, joita vaihtelen. Vanhimmat on jo lähes 10 vuotta vanhoja ja todella hyvässä kunnossa edelleen. Moni kyseenalaistaa esim ihmisten laukkuharrastuksen, mutta mää nään siinä järkeä. Laukut on kestävää materiaalia, kestää aikaa ja muotia ja niitä ei ainakaan ole tehty kyseenalaisissa oloissa lapsityövoimalla.. Ihan sama mitä ostaa, mutta laatu on monessakin asiassa parempi vaihtoehto.

Ilmastonmuutoksesta näkyy merkkejä, mitä ei oikeastaan kukaan voi olla huomaamatta. Viimevuoden helle kesä oli esimerkiksi yksi hyvä havainto siitä… mutta edes se ei saa ihmisiä heräämään asiaan. Vaikka meistä moni ajattelee edelleenkin hyvin itsekkäästi ”koska mä voin” ajattelumallilla, niin se on valitettavasti se väärä tapa ja kannattais sen sijaan miettä että miten mä voin <3. Mää myönnän että mää oon itse vielä hetki sitten ajatellut juuri noin, mutta oon havahtunut tähän  asiaan  pikkuhiljaa ja hyvä niin. Samalla haluan kannustaa kaltaisiani miettimään myös asiaa. Mun mielestä myös päättäjillä on tässä isot avaimet käsissä. Esimerkiksi lainsäädäntö pitäis olla ilmasto ja ympäristötavoitteita tukevaa.. Kun se on laki, niin se toteutuu helpommin, koska sitä on noudatettava.. ja jos ei noudateta niin siitä rangaistaan.

On kaikenlaisia buumeja meneillään, kuten konmari ja vaikka minimalismiin pyrkiminen.. Konmarissakin on niitä huonoja puolia jos jengi heittää vaan kaiken pois.. Miettikää jo jokainen talous viskaisi samaan aikaan 15 jätesäkkiä tavaraa vaan suoraan sekajätteeseen.. Me kirjaimellisesti hukuttaisiin paskaan. Mää oon itse koittanut laittaa kaiken sellaisen, mitä en tarvitse niin ilmaiseksi eteenpäin, niin joku saa hyvän tavaran, eikä sitä tarvitse ostaa. Itse suosisin vielä enemmän esimerkiksi kimppakyytejä yms.  Kaikki vie hieman taas asiaa eteenpäin. Mahdollisesti se Tampereen ratikkakin vähentää yksityisautoilua jne.. sekin on taas askel parempaan. Jos mulla ei olis lasten harrastus kyydityksiä joka päivä, niin kulkisin varmasti bussilla, mitä tein monta vuotta, kunnes se yksi auto ei meidän perheessä vaan enää riittänyt.

Jos voin itse antaa edes pienen kannustuksen, niin kierrätäkää. Se on loppupeleissä pieni, mutta yhdessä todella suuri asia. Tukekaa kaikessa mahdollisessa kotimaista, vaikka se olisikin joskus hieman kallimpaa. Mää itse odotan vielä, että löytäisin jonkun Suomessa valmistetun vaatemerkin, mikä olisi sitä omaa tyyliä… Vaikka Suomessa on paljon erilaisia merkkejä, niin itse en koe oloani kotoisaksi nakkimekossa, vaikka se jollekkin sopii loistavasti. Olen tietoisesti vähentänyt matkustelua ja koittanut matkustaa enemmän kotimaassa… Toki nyt syksyllä on tulossa useampi työmatka, jotka taas on välttämättömiä työni takia… Kun edes se ajatus on sielä takaraivossa, niin pikkuhiljaa ajtukset siirtyy käytännön tasolle ja se on aina kohti parempaa. Jos me tehdään tätä yhdessä toista kaanustavalla fiiliksellä, niin uskon että sadaan parempia tuloksia aikaan. Loppuun vielä sanon että jos sulla on jotain hyviä vinkkejä mitä jakaa muille posin kautta niin jätä kommentti. Olisi hieno saada vielä perusteltuja esimerkkejä kuten jos teet näin niin tapahtuu näin. Jos yhdessä teemme näin on sillä tälläiset vaikutukset.

Asu Biancaneve /Kuvat Noora Näppilä

 

 

17 kommenttia

  1. Krista Kohonen kirjoitti:

    Moi!

    Vinkkejä sellaiselta kuka enemmän tietää asioista, niin tässä olisi. Toinen blogikirjoitus, jossa vieraskynänä Arvokas maailma – Pipsa eli todellinen tietäjä! Kyseessä siis hänen 20 kohtaa miten jokainen voisi huomioida enemmän ympäristöä, luontoa ja tätä maailmaa ❤️ Sisältää perusteluja, mutta ei ole liian pitkä.

    https://rakastaenelamaa.wordpress.com/2019/03/21/20-tekoa-paremman-huomisen-puolesta/

  2. Kirsikka kirjoitti:

    Kierrätän enkä osta enää juuri mitään. En ois puoli vuotta sitten kuvitellut vielä raahaavani roskia kotiin joka paikasta, koska en halua laittaa muovia tms sekajätteeseen, mutta siihenkin oon jo tottunut. Lainaan vaatteet vaatelainaamosta, joten vaateostoksia ei tarvitse juurikaan tehdä. Kierrätys ja second hand on hyviä juttuja, mutta ei nekään ratkaise ongelmia, kun vaatetehtaat syytää koko ajan lisää vaatetta. Itse oon jopa aikasemmin syyllistynyt siihen, että ”en oo ihan varma tästä paidasta, mutta laitetaan sit kirpparikasaan myyntiin, jos ei tuu pidettyä” ihan järjetöntä!

    Tsemppiä kaikille ja pikkuhiljaa paremmin <3 vaikka hiukan myös ahdistaa, että pikkuhiljaa ei nyt riitä 🙁

  3. ennenhälläväliinykyäänväliätyyppi kirjoitti:

    Oon itse sitä mieltä, että jokaisen tulee tehdä parempia valintoja omassa elämässä ja jokaisen teoilla on merkitystä, mutta asioisin tulisi puuttua myös valtion tasolla ja KOKO MAAILMASSA! Yksi suurin ongelma on myös yksinkertaisesti se, että meitä on maailmassa liikaa… Olen myös sitä mieltä, että sosiaalisen median vaikuttajilla, jotka mainostavat tuotteita jne on vastuuta koska he lietsovat tätä materialismia ja sitä että ostetaan jatkuvasti vaan uutta ja lisää kaikkea tavaraa. Esim jotain kännykänkuoria? ei kukaan tarvitse niitä kun muutamat ei tavaroita voi vain ostaa jatkuvast ija heittää pois ja ajatella että hälläväliä kyllä ne jätteet jonnekin mahtuu… no pointtini varmaan tuli selväksi

  4. Ansku kirjoitti:

    Samaa mieltä! Syyttely ei auta ollenkaan. Ei mun mielestä paniikin ja ahdistuksen aiheuttaminen ole koskaan hyvä, vaikka oliskin kuinka hyvä tarkoitus takana.

  5. Riikka kirjoitti:

    Kirjoitit aika pitkälle juuri ne asiat mitä itsekin ajattelin että voisi mainita. Tuo mitä kirjoitit lähiruoasta on juuri noin. Mitä lähempänä meidän kuluttama ruoka on tuotettu, sen parempi. Koskee toki muitakin kulutustuotteita. Tärkeä on myös jo siellä kaupassa esim ruokaostoksilla valita ne mahdollisimman vähän pakatut tuotteet tai jos mahdollista pahviin/paperiin pakatut ennemmin kuin muovipakatut. Myös kierrätyksestä olen samaa mieltä. Se pitäisi tehdä pakolliseksi ja mahdollisimman helpoksi. Tällä hetkellä esim okt:ssa asuvalle on melko vaivalloista lajitella kaikki jäte ja roudata se jonnekin markettien pihoille. Itse kuitenkin teen sen, meillä sekajätettä tuleekin todella vähän.
    Yhden ihan konkreettisen vinkin voisin antaa pyykkihuoltoon liittyen. Nykyperheissä pestään pyykkiä varmasti aika herkästi, paljon lähes puhdasta pyöritetään koneessa. Kannattaa yrittää vähän tarkemmin miettiä onko joku pusero joka käytön jälkeen oikeasti pakko pestä vai riittäisikö esim tuuletus. Pikkulapsilla toki eri juttu kun tulee tahroja vähän väliä. Niin ja astianpesutabletit voi useimmiten puolittaa ja pesutulos on silti sama.

  6. Heli kirjoitti:

    Ilmastoahdistus tosiaan nostaa päätään! Yritän lukea wwf oppaita ja suosia lähiruokaa, kunnes sitten joku proffa sanoi, että talvella Suomessa tuotettu kasvihuonetomaatti on monin kertaisesti pahempi kuin ulkomailta tuotu appelsiini. Yritä siinä sitten tehdä muutoksia, kun mikään ei tunnu olevan oikein.
    Itse kierrätän, ostan vaatteita tarpeeseen enkä harrasta pikamuotia, tilaan mahdollisimman vähän tuotteita netistä etenkään ulkomailta vaan yritän löytää vaatteet pikkukaupoista, tosin niiden muoti ei aina oikein kohtaa oman tyylin kanssa.
    Asun maaseudulla josta ei julkiset kulje, pyrin ajamaan aina yhdellä reissulla kaikki mitä tarviin etten ajele kodin ja kaupungin väliä edestakaisin.
    Matkustelen harvoin.
    Tässä saisi kyllä hallitus tehdä asialle jotain, käyttäisin julkisia jos ne liikkuisivat, ostaisin vielä enemmän kotimaista tai luomuruokaa jos se olisi inan halvempaa, hupimatkustamiselle voitaisiin määrätä kiintiöt mitä jokainen voi käyttää per vuosi, ymmärrän että jos työt vaatii matkustelua, niin sitten on mentävä. Koska jokainen tarvii palkkaa.
    Ihmiset kun lopettaisi sen krääsän tilaamisen maailmalta, niin sekin säästäisi luontoa. Ja no kierrätys pitäisi saada jokaiseen maahan sekä isojen valtioiden pitäisi tehdä paljon..
    Voisiko joku vaan tehdä ison oppaan, jossa olisi neuvoja?!

  7. Elina kirjoitti:

    Hyvä Umppu!
    Iloitsen siitä, että myös kauneus- ja hyvinvointibloggaajat heräävät asiaan. Tekstissäsi nyökkäilin monelle oivalluksellesi. Niinhän se on, että kukaan ei ole täydellinen, ja jo omien valintojen pohtiminen on hyvä alku.

    Sinulla on hieno filosofia esim. ruokaostosten ja laukkujen suhteen. Pikkuhiljaa ehkä samaan suuntaan myös vaatevalinnoissa ja matkustelussa? Jos haluaa lomailla ulkomailla myös perheen kanssa, pystyykö jonkun työmatkan yhdistämään siihen? Vaateyhteistyöt ovat tärkeä osa blogiasi, mutta pystyykö niitä siirtämään ekologisempaan suuntaan, tai jotenkin yhteistyöllä osoittaa, että nämä viisi vuotta sitten jollyroomista tms. hankitut vaatteet ovat edelleen käyttökelpoisia ja tuunaamalla edelleen muodissa. Eihän made in China -tagi ole mikään automaattinen osoitus ns. kertakäyttökulttuurista, mutta monen bloggaajan (sinunkin) esittelemän asun materiaali- ja tuotantotietoja tutkailleena olen kyllä epäillyt, että ne eivät kestä vuosikausia hyvinä tai hinta on viitannut ei-niin-eettisiin tuotanto-oloihin.
    Vaikka on totta, että päättäjillä on iso vastuu, nimenomaan tekstiiliteollisuuden kohdalla koen, että vaikuttajilla on iso valta.

    Kiitos tästä tekstistä! Toivon että sama ajatus kulkee mukana sivujuonteena muissakin postauksissa, eikä käy niin, että tätä hyvää pohdintaa seuraa syysmuotipostaus alekoodeineen yhteistyössä jonkun halpakaupan kanssa – varmaan sellaistakin välillä tarvitaan, mutta uskon että ekologisemmat valinnat ovat siinäkin mahdollisia.

    • primebody kirjoitti:

      mulla on esim urheiluvaatteita Biancaneveltä, mitkä on vuosia vanhoja <3

  8. Outi Kultanen kirjoitti:

    Oma sydämen asia on ollut vuosia ja vuosia ostaa lähes kaikki vaatteet itselle ja lapsille (3kpl) kirpputoreilta. Miehille ei valitettavasti löydy samaan tapaan kirpulta vaatetta, liekö syy että käyttävät vaatteet enemmän ”loppuun”. Kierrätetään myös vaatteita ystävä ja tuttavapiirissä. Tämä on ehkä se onnistunein oma ilmastoteko. Ihmettelen suuresti myös sitä materian mainostamista, uusia rättejä jotka tuodaan ties mistä. Kertakäyttö muoti ? Mietin aina kulloisenkin vaate/asuste /tavara mieliteon kohdalla ”tarvitsenko todella tätä” tai ” tuoko tämä todella onnellisuutta elämääni”. Kosmetiikan, pesuaineiden jne kohdalla raaka-aineet tulee olla ihmiselle ja luonnolle turvallisia. Näitä yritän myös opettaa lapsille.Hyvä pointti sinulla tuohon perheen ruokailuun. Lähiruoka/luomuruoka maksaa mutta usein sen saa paremmassa terveydessä takaisin. Suositaan hedelmien sijaan kotimaisia marjoja, tehotuotanto lihan sijaan luonnon moninaisuutta tukevaa karjan kasvatusta jne. Pieniä juttuja, mutta varmasti tyhjää parempia ? Tuomitseminen ja vouhkaaminen ei tosiaan auta vaan paras vaikutus ympäristöön lienee omalla esimerkillä. Itsellä autoilua tulee töiden takia paljon, mutta tilanne on tällähetkellä tämä. Täydellisiä ei olla ?

  9. Seija kirjoitti:

    Hei, suosittelen katsomaan Netflix:stä dokkarisarjan Our Planet – Uskomaton planeettamme. Katsoimme sen perheemme kanssa ja puolisoni oli dokkarin jälkeen ihan järkyttynyt.. Hän on ollut vähän hälläväliä ei mitään ilmastonmuutosta ole -tyyppinen aiemmin.
    Dokkari käsittelee myös asioita jotka eivät varsinaisesti liity ilmastonmuutokseen, mutta ihmisten tyhmyyteen kuitenkin (kalastus, sademetsien kaataminen jne.)
    Vahva VAHVA suositus! En voi sitä liikaa kehua! 🙂

  10. Nelli kirjoitti:

    Itse olen lisännyt ilmastotekoja aina vaiheittain, sillä kaikkea on vaikea muuttaa kerralla. Kierrättänyt olen jo lapsuudenkodista asti ja kaikki jätteet eritellään. Onneksi nämä saa vielä kuljetettua kierrätyspisteelle jalkaisin, joka on ihan kodin lähellä. Biojätteen osalta seuraava askel on luopua biopusseista ja siirtyä paperipussiin. Biopussit on hyvä esimerkki viherpesusta. Ihmiset ajattelevat niiden olevan ekologisempi vaihtoehto, mutta oikeasti sen tuottaminen vaatii enemmän raaka-aineita ja energiaa kuin muovipussin. Lisäksi biopussi ei oikeastaan kovin nopeasti maadu ja se tukkii herkästi keräysastioiden osia. Paras vaihtoehto on biolle siis paperipussit ja kauppaan aion jatkossa ottaa kangaskassin pelkästään hedelmä- ja vihannesosaston tuotteille, jonne ne voin punnituksen jälkeen laittaa.

    En omista autoa (vielä en elämäntilanteeni kannalta tarvitse), vaan pyöräilen, kävelen tai kuljen julkisilla. Vältän myös turhaa lentomatkustelua ja olen lentänyt elämässäni todella vähän. Matkustelu on ihanaa ja aion tutkia jatkossa muita mahdollisuuksia ja kenties tehdä Eurooppaan pidemmän reissun matkaamalla junalla.

    Ruokailun suhteen suosin lähellä tuotettua ja pyrin ostamaan luomuruokaa. Tärkeimpänä tekona olen lopettanut lihansyönnin 4 vuotta sitten ja maitotuotteita/muita eläinperäisiä tuotteita käytän vain silloin tällöin. Lihaa on onneksi helppo kaikkien vähentää ruokavaliossa, sillä kasvisruokaa on paljon tarjolla ja reseptejä löytyy hurjat määrät. Hyvä haaste on esimerkiksi lähteä aluksi viikoksi lihattomaan ruokavalioon ja sitten kuukausi kokeilla jne. Mielestäni lihan pitäisi olla enemmän luksusruokaa (niin kuin ennen) eikä jokapäiväistä arkiruokaa.

    Kuluttamisen osalta pyrin ostamaan vain tarpeellista, mutta täytyisi skarpata käytettynä ostamista enemmän.

  11. Johanna kirjoitti:

    Ollaan jo monta vuotta pyritty ilmastoystävällisempään elämään ja edetty vauvanaskelin tässä yks asia kerrallaan. Mutta siis meidän kuusihenkinen perhe kierrättää kaiken mitä voi kierrättää, suositaan laadukkaita/ekologisia asioita joilla on pidempi elinikä, ollaan luovuttu tehotuotetusta lihasta (syödään riistaa ja kalaa) ja maitotuotteita menee maltillisesti. Parantamisen varaa meidän perheellä on esimerkiksi matkustelussa ja yksityisautoilussa.

    Tsemppaamaalla toisia saavuttaa paljon enemmän kuin ilkeillä kommenteilla tai itseään paremmaksi nostamalla. Tähän on kuitenkin meidän kaikkien yhteinen maapallo, pidetään yhdessä siitä huolta <3

  12. NK kirjoitti:

    Hei!
    Olet tosi oikeassa siinä, ettei haukkumalla ja syyllistämällä edistetä mitään hyvää! Asioista pitää puhua rakentavasti ja pienikin muutos on askel oikeaan suuntaan. Itsekin koen usein ”ympäristösyyllisyyttä”, vaikka teen monta asiaa ns. oikein. Olen ollut kasvissyöjä jo yli 32 vuotta ja nyt täysvegaani 5 vuotta. Ja lähituotantoa, luomua jne. jos vain mahdollista. Olen lapseton (koska liikakansoitus- ja ihan omasta halustani tietysti myös!). Meillä ei mieheni kanssa ole autoa; pyöräilemme, kävelemme ja ajamme julkisilla. Kierrätän kaiken, minkä vaan voin emmekä osta mitään uutena, jos käytetty, kunnollinen vaihtoehto löytyy (huonekalut, tv, tietokone, vaatteet jne). Muutenkin ostamme aika vähän mitään (ruokaa tietysti, mutta sitäkin niin, ettei hävikkiä tule koskaan). Tämä kaikki on ollut minulle ja meille tosi helppoa!
    Mutta, mutta… Rakastan matkustelua ja jos voisin (nyt ei elämäntilanne anna myöten), varaisin seuraavan etelänmatkan tältä istumalta… Tiedän, että lentäminen on ”paha juttu”, mutta sallin sen itselleni silloin, kun matkoihin on mahdollisuus. Koen, että matka joskus harvoin (nuorempana useammin) on panostusta omaan mielenterveyteen! Ja varmasti joku tuomitsee mielipiteeni täysin.
    Usein on niin, että täydellisyys on esteenä hyville pyrkimyksille. Hyvin harva meistä on täydellinen; riittää, että tiedostaa asiat ja pyrkii parempaan. 🙂

  13. Sandels kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta näin omakotitaloasujana, mihin te viette roskanne? Itse asun kunnassa jossa tulee kierrättää erikseen muovit, pahvit/kartongit (sis.maito- ym.purkit ja pakkaukset), tietenkin metalli/lasi, keräyspaperi. Omassa pihassa meillä on sekajäte (esim vaipat, kuukautissuojat) ja bio. Kierrättääksemme nuo kaikki, viemme roskia kolmeen eri pisteeseen. Maito-ym kartonkipakkaukset tulee pestä ja heittää yksitellen pienestä luukusta, ei saa viedä jätepussissa. Tässä keräyspaikassa ei ole muovijätettä, ne viedään toiseen paikkaan. Sitten on kolmannessa paikassa metalli/lasi. Rikkinäisille vaatteille ja ei ole keräyspistettä muualla kuin suoraan jätefirmalla. Patterit/lamput menee ruokakauppojen keräyspisteisiin.
    Antaisin mitä vaan jos kunta tajuaisi keskittää tuon jätteenkeräyksen, että saisin yhdellä viennillä vietyä kaikki samaan paikkaan, nyt suhataan ympäri kaupunkia. Siellä räntäsateessa sitten laitetaan yksitellen maitopurkkeja luukusta. Juuri nousi jätemaksut.

    Näin kuluttajan näkökulmasta olisi helpompaa jos keräyspisteet olisi kaikki samassa, vaikka katoksen alla. Näinhän on rivitalo/kerrostaloasukkaillakin. Varmasti motivoisi kierrättämään paremmin. Eikä kohonneet jätemaksut yhdistettynä jokaviikkoiseen kylän ympäri ajeluun peräluukku täynnä jätettä houkuta. Jätteenkäsittelyasema on auki 9-16, tälleen työntekijänä on hieman vaikea roskia viedä sinne, nytkin on laatikollinen ongelmajätettä ja rikkinäisiä kuravaatteita autotallissa. Täällä näkee tosi paljon kierrättämättömiä jätekasoja keräyspisteillä, syyksi veikkaan juuri tätä kierrättämisen vaikeutta, ei kaikki yksinkertaisesti jaksa. Tai ei ole sitä autoa jolla niitä kuljetella.

    • primebody kirjoitti:

      Meillä on pihassa seka, bio, paperi, lasi, metalli ja sit viedään muovi ja pahvi lähikaupan pihaan… ei siis kaupan pihaan vaan sielä oleviin astioihin 🙂

  14. Riikka kirjoitti:

    Sandels:
    ”Siellä räntäsateessa sitten laitetaan yksitellen”
    Just tää! Niin ärsyttävää ja hankalaa. Meillä onneks on kaikki keräyspisteet samassa, marketin pihassa mutta kyllä ottaa pattiin ettei esim lasia tai pahvia voi vain kipata kerralla kassista säiliöön. Kun muksu oli vielä vauvaiässä ja söi soseita, saattoi olla kerättynä iso kestokassi pilttipurkkeja ja niitä sitten näpit jäässä heittelin yksitellen säiliöön. Tehty liian vaikeaksi mikä johtaa siihen ettei monet viitsi. Monessa muussa Euroopan maassa lajittelu on pakollista ja lajiteltu jätteet noudetaan pihoista.

  15. Jamie kirjoitti:

    Minulle oli joskus yllätys lukea ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta, että ruokahävikin pienentäminen maailmassa on yksi suurimmista asioista ilmastonmuutoksen torjunnassa. En ollut asiaa aiemmin edes juurikaan ajatellut. Kyllä meilläkin komposti olemassa omassa pihassa ja siitä saatu multa on todella hyvää ja ”kierrätettyä”, mutta tosiasiassa yksi tärkeimmistä asioista onkin juuri ruokahävikin pienentäminen. Itse koetan suunnitella nykyään paremmin kaupassakäyntiä – välillä kyllä edelleen harmillisesti menee kompostiin ylijäämäruokaa tai nahistuneita kasviksia tms… Mutta parannusta on ollut havaittavissa – ja kukkarokin kiittää : )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *