Hae
Prime Life by Umppu
Kaupallinen yhteistyö

Pihistä tai panosta

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Mulla pyörii kokoajan vaan mielessä ulkoilu ja terassi. Meidän takapiha on nyt suunniteltu ja enää puuttuu vaan toteutus. Oon mallailut erilaisia ulkokalusteita ja sisustus juttuja takapihalle ja fiilistellyt.  Vaihtoehtoja löytyy monenlaiseen makuun sekä myös hintaan.

Ajattelin tehdä teille tälläisen postauksen, missä on verrattavissa tuotteita pihistä ja panosta meiningillä. Etsin saman tyylisiä tuotteita, mutta missä on kaksi eri hinnallista vaihtoehtoa. Joskus voi tehdä hyviäkin löytöjä edullisesti. Toiset taas haluavat panostaa laatuun ja materiaaliin enemmän. Kumpikin vaihtoehto on hyvä. Kesä sisustamista rajoittaa myös aina tila. Toisilla on käytössä pieni parveke ja toisilla taas hulppea terassi.

Mulle ulkotilan sisustaminen kuuluu joka keväiseen ja kesäiseen rutiiniin. Ihan yhtälailla kun joulua kohden laitan kotia pikkuhiljaa jouluisemmaksi, niin samalla tavalla teen pihaa kokoajan viihtyisämmäksi.

Luulin että en tykkää kuokkia pihassa, mutta se onkin paljastunut yllättävän mukavaksi puuhaksi. En silti juurikaan ole istuttanut pihaan muutakuin omenapuita ja tykkään että kukat on ruukussa, jotta ne voi vaihtaa aina fiiliksen mukaan joka kesä uusiin.

Varsinkin pienessä tilassa rahit toimii loistavasti. Tässä on kaksi hieman eri tyylistä, mutta hintakin molemmissa on eri. Mun mielestä molemmat on kauniita, enkä itse tiedä kumpi olis mun suosikki.

Shoppaile TÄSTÄ*

Tässä taas on kaksi ihan erityylistä kukille tarkoitettua juttua. Toinen toimii hyvin kukkapöytänä, mihinkä saa monta pientä tai yhden suuremman kauniisti esille. Pöytä on sen verran korkea että siihen asettuu myös kauniisti roikkuvat kukat. Mun mielestä kesän sisustamisessa yks parhaita juttuja on nimenomaan vihreys, millä saa luotua aivan erilaisen fiiliksen ja tunnelman.

Sitten on toisenlainen kukille tai kasveille tarkoitettu hyllykkö. Tähän voi laittaa erilaisia kukkia, viherkasveja tai vaikka yrttejä. Hyllykköä on vielä kaikenlisäksi helppo liikuttaa, koska päälliosasta sa hyvin ja helposti kiinni. Mää ite tykkään sadepäivinä nostaa kukat vesisateeseen, jotta myös lehdet saa kosteutta. Silloin ne pysyy paljon vihreämpinä ja freesimmän näköisenä läpi kesän.

Shoppaile TÄSTÄ*

 

Mulla on aina itsellä ulkona myös matto. Mietin tarkaan aina minkälaisissa olosuhteissa matto tulee olemaan, koska en jaksa justa aina vesisateen tullen ulos rullamaan mattoja. Mulla on jo pitkään ollut muovinen matto meidän takapihalla. Se ei oo mennyt edes kovassa pakkasessa miksikään ja sen voi vaan huuhdella vedellä. Nyt meillä on katettu tila mihin ei pääse sadevesi ollenbkaan ja taas sinne haluan laittaa enemmän oikean maton tuntuisen maton, mikä on mukava paljaiden jalkojen alla.

Kaksi erilaista ulkomattoa, joissa on aika suurikin hinta ero. Muovimatto on todella kevyttä materiaalia ja sitä on helppo liikutella paikasta toiseen, sitä voi myös hyödyntää esimerkiksi nurmikolla, jos haluaa. Musta myös matot ulkona tekee tilasta kodikkaamman.

shoppaile TÄSTÄ*

Sohvaryhmiä on saatavilla aivan laidasta laitaan. Aina ne eivät ole mitään super kalliita ja esimerkiksi polyrottinkikalusteiden hinnat on alkanut pikkuhiljaa laskea. Polyrottinkin materiaalina on todella kestävä ja se menee varmaan niin monta vuotta kun samaa kalustetta jaksaa katsella. Meidän vanhassa kodissa kalusteet on ollut myös talven ulkona, eikä ne ole mennyt miksikään. Keväisin vaan aina pesu sienellä ja fairilla on riittänyt pitämään ne puhtaana.

Nyt on polyrottingin vierelle tullut myös paljon erilaisia vaihtoehtoja. Paljon näkee sohvia, missä on joko rautainen runko tai vaihtoehtoisesti puunvärinen. Mulla oli monta vuotta, kun suorastaan inhosin kaikkea puunväristä, mutta sekin taas on pikkuhiljaa löytänyt pienissä määrin tien meidän kotiin. Meiltä puuttuu tällä hetkellä sohvaryhmä kokonaan ja kun saamme terassin valmiiksi niin sen hankkiminen on ajankohtainen.

shoppaile TÄSTÄ*

Mun unelmissa on aina ollut hankkia kunnon aurinkotuolit. Sen pitäis kuitenkin olla sellainen, että sen saa talveksi ehkä jotenkin kasattua eikä painaisi kuin synti. Ja siis jos totta puhutaan niin nykyään en edes ota aurinkoa, vaan kuvittelen ottavani. Kun kaikki kolme lasta on samaan aikaan pihalla, niin ei siinä paljon kirjoja lueskella ja pötkötellä. Toisaalta en tiedä jaksaisinko edes enää palvoa aurinkoa samalla tavalla, kuin ennen.

Näistä lepotuoleista ulkona tulee kuitenkin aina jotenkin rauhoittava fiilis ja lomareissut palaa mieleen. Meillä on suunnitteilla takapihalle ulkoporeet ja nämä kyllä kelpaisi kaveriksi sille..

shoppaile TÄSTÄ*

Ruokailuryhmissä vasta vaihtoehtoja onkin. On kahdesta jopa kahdeksanhengen pöytään erilaisia, eri värisiä, eri materiaalisia ja eri näköisiä ruokaluryhmiä. Meillä on tällä hetkellä kuuden hengen pöytä. Halutessaan siihen mahtuu kahdeksan jos laittaa pöydän päihin vielä yhdet tuolit. Mää tykkään kesällä syödä ulkotilassa niin paljon vaan kuin on mahdollista. Ainut mikä ulkotilan ruokailuryhmässä ärsyttää on siihen jäävä siitepöly, mitä pitää hinkuttaa harva se päivä.

Meidän uudessa kodissa pöytä tulee olemaan kokonaan taivas alla, jotenka mietin tarkkaan mitä materiaalia se tulee olemaan. Pitää myös miettiä jos paistaa aurinko, että onko materiaali sellaista että siinä ei voi istua kovassa auringon paisteessa. Meillä myös kaikkien kalusteiden tulee olla lasten kestäviä, sillä en halua sellaisia materiaaleja, mitkä menee pilalle jos niihin läikkyy mehua tai tippuu hieman ruokaa.

Pääset näihin Elloksen ulkotila tuotteisiin TÄSTÄ* Elloksella on meneillään  I´ts a home deal ja sielä on paljon tuotteita jopa -25% myös huonekaluista. 

-Umppu

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.