Hae
Prime Life by Umppu

Onko köyhyys ikuista?

*Sisältää mainoslinkkejä

Voisko elämä olla yhtä juhlaa? Voisko sitä vaan liihotella tälläisessä pinkissä paljettimekossa? Herätä aamulla ja istahtaa tuoliin ja antaa meikkaajan ja kampaajan hoitaa loput. Kertoa kokille, mitä haluaa aamiaiseksi ja pyytää kuljettajan viemään ostoksille? Tätäkö kuvitellaan olevan ”rikkaiden elämä”?. Mää oon lukenut paljon erilaisia juttuja ja artikkeleita köyhyydestä ja vähävaraisuudesta. Jokaisella meistä saattaa koska vaan tapahtua elämässä ihan mitä vaan, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi omaan talouteen salaman nopeasti. Ihminen kenellä on ennen ollut ”kaikki” ei olekkaan yhtään mitään. Mää oon kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin, mutta kirjoitan siitä uudelleen, koska mun mielestä esimerkiksi oman talouden hallinta on yksi tärkeimpiä asioita osata ihan jokaisessa tilanteessa. Siihen luokittelen myös säästämisen yhtenä osa-aluuena.

En oo aina itsekkään ollut hyvä oman talouden hallinnassa. Mulla on ollut muutamia tilanteita, että olen joutunut lainaamaan vanhemmiltani rahaa, koska olin kirjaimellisesti aivan kusessa… Mitä siitä opin ja miksi? mun mielestä mikään ei ole niin noloa, kun pyytää rahaa lainaan.. Varsinkin silloin jos syy on kirjaimellisesti se, että olen elänyt yli varojeni. Olen siis kuluttanut enemmän kuin tienannut ja se on yleensä lähestulkoon aina se syy miksi ihmiset velkaantuu.

Mää uskon, että mun ikäiset reilu 30-vuotiaat ja vanhemmat ymmärtävät erhkä himpun verran paremmin sen, että mistä se raha tulee. Me lama aikojen lapset ollaan totuttu siihen jo lapsuudessa, että rahaa ei ollut kenelläkään ylimääräistä, eikä esimerkiksi lapsilla ollut koskaan rahaa. Silloin ei myöskään eletty missään yltäkylläisyydessä.

Mun mielestä me jokainen voimme vaikuttaa omaan varallisuuteen ja omaan energiaan. Niitä mustia vaiheita tulee meille  kaikille todennäköisesti jossain vaiheessa elämää, mutta niihin ei vaan saa jäädä vellomaan. Musta nyt on nähtävillä todella suuria lukuja meidän väestöön suhteutettuna velkaantuneita ihmisiä… Toisille tilanne on tapahtunut niin, ettei siihen ole itse voinut vaikuttaa, mutta uskon että suurin osa on kuitenkin niitä, jotka ovat vaan antaneet tilanteen mennä siihen pisteeseen, missä se nyt on. Voiko omasta yli varojen elämisestä syyttää muita tai yhteiskuntaa?  No ei voi vaan pitää katsoa peiliin. (Pois suljen nyt heti sairaat ja työkyvyttömät tästä jutusta)

Jos meen vuosia taaksepäin olin aivan pers auki. Mulla oli tilanne ettei mulla ollut yhtään rahaa ja laskuja senkin edestä. Mun oli mietittävä mitä muutoksia elämässäni teen, että saan oman talouteni raiteileen ja tasapainoon. Jos en olisi muuttanut mitään, niin olisin varmaan tällä hetkellä aivan kamalassa tilanteessa. Luopuminen on tässä kohtaa ehkä tärkein ja vaikein asia. Mun piti miettiä mistä voin luopua  (mistä mun pitää luopua) ja millä saan mun kuluja pienemmäksi. Olin elänyt yli varojeni. Mun piti miettiä mitenkä saan kulut mahdollisimman pineksi ja tulot mahdollisimman suureksi, jotta selviän.

Se minkä itse koen tässä tilanteessa omaksi vahvuudeksi on se, että mun ei ole koskaan tarvinnut esittää mitään. Mun ei ole tarvinnut esittää rikasta, koska sellainen en ole koskaan ollut ja  se vasta onkin lopun alku, jos tarvii esittää että rahaa on vaikka oikea tilanne on pers auki.. . Mää myin tosi paljon kaikkea ”turhaa” pois, josta sain rahaa, millä maksoin kiireellisimmät laskut. Myin mun kaikki laukkuni, niin hullulta kun se kuulostaakin, mutta ajattelen niiden aina olevan siljoitus, koska niistä saa lähes aina omansa pois. Myin kaiken sellaisen mistä sain rahaa ja maksoin laskuja, mitkä olin itse aiheuttanut.

Mää silloin päätin, että mää en tule enää koskaan olemaan tässä tilanteessa ja se on pysynyt. Tässä kohtaa ei ollut oikotietä oneen, vaan piti laittaa häntä koipien väliin ja miettiä mitä sitä on tullut tehtyä. Kun laitat kaikki laskut rinnakkain niin jo pelkästään se on aika avaavaa, pelottavaa ja ahdistavaa samalla kertaa. Kun maksat jonkun laskun, voit miettiä että onko tämä asia mitä tulevaisuudessa tarvitsen (esim joku lehti tilaus)? Jos mulla ei ole rahaa, niin mitenkä kuvittelen että voin silloin ostaa jotain osamaksulla, tai luotolla jos mulla ei ole rahaa maksaa entisiäkään laskuja..

Mulla ei ole tän tilanteen jälkeen ollut koskaan sellaista tilannetta, että mun luottokortti esimerkiksi olisi tapissa. Mulla ei ole mitään sellaisia luottoja muutenkaan, mitä en pystyisi maksamaan. On se sitten asuntolaina tai vastaava, niin se on laskettu niin, että mulla on joka kuukausi rahaa se maksaa, vaikka mikä olis. Säästössä on aina rahaa, jos tulee yllättäviä tilanteita.  Luottokortti on ihan yhtälailla velkaa siinä missä vaikka jokin pikavippi…

Mää jouduin elään muutaman vuoden todella niukilla. Mua rehellisesti sanottuna vitutti, koska tein aivan hulluna töitä, mutta mitään ei jäänyt käteen, koska maksoin niitä edellisiä laskuja ja nykyisiä samaan aikaan. Se oli tosi turhauttavaa, mutta taas toisaalta ajattelen, että se oli sen mun rangaistus, jolla se oppi meni perille. Mää muistan kun silloin mua rehellisesti sanotuuna vitutti myös maksaa valtiolle tuhansia euroja kuussa veroja, koska tiesin ettei mulle jäänyt edes senkään vertaa ja ne ”mun työllä tekemät rahat” meni jonnekkin aivan muualle ja vaikka niille ihmisille ketä se työnteko ei ole koskaan elämässä kiinnostanut… Koin sen todella epäreiluksi…

 

Se oli tosi raskasta, ahdistavaa ja masentavaa aikaa. Mää olin aika katkera ihmisille ja kateellinen, mutta sen mä tärvitsin että opin. Mua kiinnosta manifestointi ja uskon, että sen avulla me moni saisimme omaan elämään paljonkin hyvää muutosta. Mää oon jo pitkään hokenut ”kaikki järjestyy” ja niin ne järjestyykin tavalla tai toisella. Ihan jokainen asia on kiinni siitä omasta asenteesta ja suhtautumisesta asioihin. Jos ajattelet aina nagatiivisen kauttaa ja että kaikki on paskaa, niin sitä se sun elämä tulee olemaan. On kyse omasta taloudesta tai onnesta niin siihen ei voi vaikuttaa kuin sinä. Pienestäkin voi säästää, jos vaan haluaa. Monilla ihmisillä esimerkiksi konmari kirjan lukeminen on auttanut saamaan muutosta elämään. Mun mielestä asioita pitää vaan osata ajatella sitä kautta, että tekee niitä juttuja mitkä tuo hyvää sun elämään.

Vaikka raha ei sitä onnea tuo, niin silti esimerkiksi itse tähtään kokoajan siihen, että saan omaa varallisuuttani kasvatettua. Mua kiinnostaa sijoittaminen, mitä teen nyt pienissä määrin, mutta tulevaisuudessa haluan tehdä enemmän.  Aion tehdä niin, koska olen päättänyt. Myös sillä voin kasvattaa omaa varallisuutta. Mun taloustilanne on vuosien varrella muuttunut ja syy siihen miksi on se, että muutin itse omia tapojani ja halusin asioiden muuttuvan. Mää oon sitä mieltä, että jokainen voi vaikuttaa siihen omaan taloudelliseen tilanteeseen jos vain haluaa. Jos ei halua muuttaa mitään, niin silloin on tyydyttävä siihen tilanteeseen mikä on ja unohtaa siitä muiden syyttely. Nykyään bisnestä voi tehdä lähestulkoon mistä vaan, missä vaan ja miten vaan.

Asu House of Brandon*. Sunnuntaina alkaa House of brandonilla* SUMMER SALE ja osa tuotteista jopa -60%. Shoppailemaan pääset TÄÄLTÄ*

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu

11 kommenttia

  1. no kirjoitti:

    Tekstistäsi päätellen et ole kokenut köyhyyttä. Sä olet myynyt sun luksuslaukkuja. Köyhillä ihmisillä ei sellaisia ole. Köyhyys ei ole jotain, josta vain ponnistetaan ylös asennemuutoksen avulla. Köyhyys on jatkuvaa kamppailua, se on huono-osaisuutta johon usein synnytään. Huono-osaisuus periytyy vanhemmilta lapsille ja vaikkei sen (ulkopuolisen silmin) tarvitse olla niin, joskus voi köyhän perheen syrjäytyneen lapsen olla hyvin vaikea päästä kiinni opiskeluun ja sellaiseen työhön, josta rahaa jäisi esim säästöön. Köyhällä ihmisellä ei useinkaan ole mahdollisuutta ostaa asuntoa, vaan asutaan vuokralla ns. ”köyhällä alueella” ilman mahdollisuutta edes haaveilla paremmasta. Vanhana eläke on pieni, eikä mitään omaisuutta ole. Köyhyys on kierre. ja valitettavasti usein köyhyys on ikuista.

    Tilapäinen rahanpuute tai velkaantuminen ei ole köyhyyttä. Köyhyys on paljon kokonaisvaltaisempaa. On aika kapeakatseista sanoa, että köyhyydestä pääsee yli oikealla asenteella. Köyhyydestä nousemista ei voi mielestäni jättää yksilön harteille, sillä köyhyyteen liittyy niin paljon muutakin kuin raha. Köyhyys on leimaavaa ja sosiaalisesti eristävää. Yhteiskunnan täytyy pitää huolta huono-osaisistaan – ilman riittäviä voimavaroja ja riittävää taloudellista turvaa kukaan ei nouse. Tähän liittyy myös mm. mielenterveyspslveluiden saatavuus (koska kyllä, köyhyys ja mielenterveysongelmat kulkevat usein käsi kädessä). Monimutkainen vyyhti siis.

    • primebody kirjoitti:

      No mää oon eri mieltä.. On todella monta menestynyttä yrittäjää, jotka on ponnistanut todella surkeistakin oloista, koska on halunnut parempaa. Mun mielestä sun kommentista nimenomaan huokuu juuri se päinvastainen mistä kirjoitin, eli positiivinen asenne. Jos ajattelee että köyhyys on ikuista niin varmasti se sitä tulee olemaan. Ymmärrän että itse koet että vaikka velkaantuminen ei ole köyhyyttä, mutta mikä siinä eroaa? Samalla tavalla siitä voi ponnistaa eteenpäin. Omalla ajattelulla on todella suuri merkitys omassa elämässä.

  2. Anna kirjoitti:

    Isäni syntyi 60-luvulla todella köyhään 7 lapsiseen perheeseen. Rahaa oli niin vähän että usein mentiin nälkäisenä nukkumaan ja kesät ja talvet käveltiin monoilla kun ei ollut muita kenkiä. Hän päätti jo lapsena että ei halua olla köyhä. Opiskelumotivaatio oli siis hyvä ja se kuitenkin on Suomessa ilmaista, toisin kuin muualla maailmassa.
    Ei hänestä mitään ökyrikasta tullut mutta hyvä ammatti ja vakaat tulot tekee sen että rahaa jää elämiseen, säästöön ja matkusteluun. Hän osaa myös todella arvostaa näitä asioita.
    Suomessa on mielestäni mahdollisuus lopettaa köyhyyskierre itse.
    Eri asioita on sitten nää junnut jotka bilettää ja ostaa merkkivaatteita vipeillä ja sit kun kakka osuu tuulettimeen ja luottotiedot menee niin ruvetaan itkemään köyhyydestä ja miten paska yhteiskunta tää on.

  3. Jenna kirjoitti:

    Itse olen kamppaillut paljon saman asian kanssa, miettinyt onko omassa asenteessa vikaa, pitäisikö muita kohtaan olla ymmärtäväisempi, olenko liian ”kylmä”. Äitini on surkea rahankäyttäjä, lapsuudessa koki usein työttömyyttä ja silloin kun rahaa oli, käytti sitä turhuuksiin ja holtittomasti. Itse olen neljästä lapsesta ainoa, joka on pystynyt katkaisemaan tämän kierteen, ja rehellisesti sanottuna välillä halveksin muuta perhettäni. Esimerkiksi kun sisarukseni eivät saa töitä, opiskellaan uutta alaa, koulua suoritetaan pitkään ja saamattomasti. Äitini voivottelee miten rankkaa heillä on. Kesätöitä haetaan viime tipassa, kun suurin osa paikoista on jo täytetty, ei proaktiivisesti oteta yrityksiin yhteyttä, ja ihmetellään miksi ei tärppää. Aikuiset ihmiset valvovat lähes läpi yön, nukutaan pitkälle päivään, vaikka lapsiakin on. Sitten voivotellaan miksi yhteiskunta ei tue tarpeeksi vähäosaisia, niin kenen kustannuksella? Itse olen luojan kiitos työskennellyt aina opiskelujen ohella, ollut ahkera ja saanut hyvän työpaikan ja perustanut vakaan perheen.

  4. Marjo kirjoitti:

    Minun äitini on 50-luvun lapsi ja syntynyt todella köyhään kahdeksan lapsen perheeseen. Mummo sai otettua alkoholisoituneesta ukistani eron, tämän löydettyä itselleen alkoholistinaisen. Loppujen lopuksi äitini pieni kotimökkikään ei ollut mummon tai ukin oma, vaan naapuri oli antanut sen hyvyyttään köyhälle perheelle kodiksi. Mummo ei ollut koskaan töissä, vaan eli lapsista alaikäisten kanssa jonkinlaisen elatusavun/lapsilisän ja töissäkäyvien vanhempien lasten turvin. Adoptiolapseksi siirtokarjalaisperheeseen päässeen isäni lapsuus ei ollut paljoa sen parempi. Äitini elämä ei pitkien työttömyysjaksojen vuoksi ole ollut lapsuudenkaan jälkeen rahallisesti vakaata. Pienellä paikkakunnalla ei äidilleni sopivia töitä yksinkertaisesti ole ollut ja äitini itsetunnolla ei yrittäjyys ole tullut kuuloonkaan. Eläke hänellä on tällä hetkellä n. 300€/kk (on ehkä kuitenkin netto tämä summa). Isäni teki elämäntyönsä rekkakuskina ja hänen eläkkeensä on parempi kuin minun opettajan palkkani. Nuukasti ovat aina eläneet. 150 000€ seniorikoti on nyt ostettu säästöillä eikä maaseudulla sijaitsevaa pientä rintamamieskotitilaani ole myyty eikä myydä. Että tämän sepustuksen turvin olen, Umppu, samaa mieltä kanssasi. Mutta kyllähän elämä on aina monen sattuman summa. Eikä pelkkä positiivinen asenne tuo rikkautta. Täytyy olla myös tuuria esim. terveyden suhteen ja rohkeutta. Itse elän opettajaperheen ja yhden lapsen elämää. Rahalla ei voi rellestää, mutta toimeen tullaan kun asutaan mieheni perintötalossa.

  5. Pinja kirjoitti:

    Hmmm.. Mistä repiä positiivista ajattelua kun kolmihenkisen lapsiperheen viikkobudjetti on kymmenen euroa?
    Sun olis hyvä kokeilla tällaista budjettia ihan ”haasteluontoisesti”. Siihen sitten lisätä ahkeraa yrittämistä niin eri virastojen tiskillä kuin työhaastatteluissakin. Sitä kun joka paikassa sulle sanotaan ”ei onnistu”. Sitä kun jännität liputtomana junassa matkalla työhaastatteluun ja saat sakot mutta et työpaikkaa. Sitä kun saat vähän väliä häätöukaaseja maksamattomista vuokrista. Ei ole mitään merkkilaukkuja, pikavippejä tai luottokortteja jeesaamassa ?

    • primebody kirjoitti:

      No ehkä tossa tilanteessa miettisin, että mikä on ajanut elämän tohon tilanteeseen… Mitenkä voin tilannetta muuttaa.. Onhan meillä tukijärjestelmä ja lapsilisät.. Miten toisella jää rahaa enemmän kun itsellä? Mistä voin luopua? Miksi vuokra on jäänyt maksamatta ja mitä sillä rahalla on mahdollisesti ostettu, vai onko asuminen jo valmiiksi sitä luokkaa ettei siihen ole varaa.

  6. Jonna / Palasia arjestani kirjoitti:

    Meillä ei lapsena juuri rahaa jaeltu enkä nuorenakaan vanhemmilta apua usein saanut, vaikka kuinka olisi ollut tarve. Olin juuri se tyyppi, joka eli yli varojensa ja kulutusluottoja oli kauheat määrät sinne ja tänne. Onneksi siihen aikaan ei vielä ollu pika-vippejä. Varmasti olisin niihinkin sortunut. Mulla kävi tuuri, kun tapasin nykyisen mieheni. Hänellä taas oli järki kädessä rahan kanssa ja häneltä opin miten sitä käytetään. Pikku hiljaa makselin kaikki kulutusluotot pois ja nykyään niitä ei enää ole ja rahaa jää muuhunkin. Mulla on silti niin kauheat muistikuvat noista ajoista, kun elin täysin kädestä suuhun ja tein koulun ohessa kolmea eri työtä, että minusta on tullut kohtuullisen nuuka. Mietin tarkkaan mitä ostan ja hulluttelen vain kirppareilla. Meillä on vain yksi lapsi eikä toista tule, koska sitten moni asia vaikeutuisi ja kallistuisi. Esim. vuosittaiselle ulkomaanreissulle saataisiin sanoa heipat ja asuntokin pitäisi vaihtaa isompaan ja taas menisi enemmän rahaa. Itsekästä ehkä, mutta me halutaan turvata ainokaisemme elämä ja antaa hänelle paremmat lähtökohdat elämään. Köyhänä olen joutunut elämään vain opiskeluaikana ja se oli ihan omaa syytäni, koska rahankäyttö oli mitä oli…

  7. no kirjoitti:

    Silloin kun ”köyhyys” ja velkaantuminen on seurausta yli varojen elämisestä, surkeista rahankäyttötaidoista, on siitä ponnistaminen täysin mahdollista ja varmasti monen ”menestyvän” taustalla onkin tällainen tarina. Tällaisilla ihmisillä saattaa olla jokin tutkinto, ehkä työpaikkakin, työssäkäyvä puoliso tai perheen tuki, jonkin verran omaisuutta josta luopua. Tällöin ihminen todennäköisemmin näkee valoa ja toivoa tulevaisuudessa. Tää on jo lähtökohtaisesti erilainen ilmiö kuin köyhyys siten, miten se sosiaalipoliittisesti määritellään. Sä ja muutama kommentoija ette tunnu näkevän köyhyyttä muuta kuin taloudellisena ilmiönä. Jos ymmärtäisit köyhyyden koko kirjon, ymmärtäisit myös että köyhyyden kierrettä ei katkaista pelkällä positiivisella asenteella ja taloudenhallintataidoilla. Teen itse töitä mielenterveyskuntoutujien parissa, ja päivittäin näkemäni köyhyyteen liittyvä taloudellinen ja sosiaalinen ahdinko on jotain niin kokonaisvaltaista, että harva ihminen siitä omin voimin ponnistaa ylös.

    Tähän loppuun voin vain todeta, että ehkä tässä postauksessa viittaatkin oikeasti köyhien (lue: huono-osaisten) sijaan vaan niihin huonoihin rahankäyttäjiin?

  8. Marjo kirjoitti:

    Aaargh!

    Voisko joku julkaista semmoisen kootun teoksen tms. aiheesta ”Nämä ihmisryhmät, erityistilanteet jne. bloggaajat jättävät huomiotta kirjoittaessaan yleisellä tasolla (oman mielipiteensä) yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta”. Ja jokaisen mielensäpahoittajuuteen taipuvan pitäisi se lukea ennen kun saa kommentoida yhteenkään blogitekstiin!

    Eli, esim. Hyvä kanssakommentoijani, ”no”. Viimeisimmän kommentin lopussa taisit jo päästä lähelle ymmärtää postauksen pointin kohderyhmän. Toki Kommenttisi ovat hyviä, mutta hieman niistä putoaa pohja, kun luet postauksen uudelleen ja huomaat, että Umppu kirjoittaa näin:

    ”Voiko omasta yli varojen elämisestä syyttää muita tai yhteiskuntaa? No ei voi vaan pitää katsoa peiliin. (Pois suljen nyt heti sairaat ja työkyvyttömät tästä jutusta)”

    Huoh!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *