Hae
Prime Life by Umppu

Hius-ala on muuttanut täysin muotoaan

*Sisältää mainoslinkkejä

Kun aloitin opiskelemaan hius-alaa ammattikoulussa 90-luvulla oli koko ala ihan muuta, kun mitä se on nykypäivänä. Silloin rullattiin päivästä toiseen permanentteja, eikä kunnon suoristusrautaa ollu keksittykään. Silloin rullattiin hiuksia samettirulilla ja laitettiin asiakas kuivaajaan odottamaan kiharoiden valmistumista. Värit oli jotain aivan muuta, mitä ne on tänä päivänä ja tuntui että kaikilla oli musta lyhyt tukka, jossa otsatukassa oli punainen raita. Silloin oli myös todella trendikäs värjäys, että alaosa olio erivärinen päälliosan kanssa, tai että tyvessä oli tumma väri ja muuten hiukset oli vaaleat… Värjäystaito on kyllä kehittynyt huimasti vuosien varrella meidän alalla.

Ala kehittyy tällä hetkellä aivan hurjaa vauhtia. Se on jo pitkään elänyt murrosvaihetta ja jos et itse seuraa ja muutu mukana jäät kelkasta. Nykyään tässä työssä pitää hallita paljon muutakin kuin hiusten leikkaaminen ja värjääminen. Töitä kuvataan, somea päivitetään, markkinoidaan ja omaa työtä kaupallistetaan ja tuodaan aivan eri tavalla esille kun ennen. Aikaan pitää sisällyttää kuvaaminen ja mahdollinen videointi.  Muistan mun ensimäiset hiuskuvat mitkä tein porukoiden kameralla. Mun piti odottaa viikko että sain filmirullan täyteen jotta sain kehitettyä kuvat. En vielä siinä vaiheessa tiennyt edes onnistuuko ne kuvat vaiko ei.

Kun sain kuvat menin negojen kanssa painofirmaan, jotta sain teetettyä kuvista suurennokset. Olin niin ylpeänä, kun sain tehdä elämäni ensimäisen näyteikkunan omilla kuvilla. Mää oon itse kokoajan mukana mitä omalla alallani tapahtuu. Seuraan jatkuvasti ulkomaalaisia somekanavia ja opiskelen. Treenaan usein kotona erilaisia juttuja ja suunnittelen aina vuoden eteenpäin oman liiketoiminnan ja koulutuksen tavotteita. Uudistuminen on nykypäivänä yksi tärkein asia liiketoiminnan kehittymisessä. Mää uskon että yks mun omia vahvuuksia on aina ollut se, että uskon omaan tekemiseen. On tiettyjä asioita mitä pitää  muuttaa, mutta kuitenkaan pelkäämättä muutoksia. Eikö se niin mee, että jos muutoksesta ei joku ota nokkiinsa niin silloin ei mikään muutu.

Mää oon joskus kouluaikoina ollut sellaisessa paikassa töissä, missä eilinen kahvi lämmitettiin mikrossa asiakkaalle ja pyykkikopasta piti haistella pyyhkeitä, mikä ei haissut permisaineelle niin sitä piti vielä käyttää. Permanentin latvalappuja suoristeltiin aina kun oli aikaa ja sitä rataa. Nykyään asiakkaat ei hyväksyisi entisiä metodeja. Kampaamokäynti on muutenkin muuttunut paljon siitä ajasta kun itse aloitin alalla. Ei silloin tehty suuria värimuutoksia, koska ei osattu, eikä asiakkaatkaan niitä juuri vaatineet. Se oli melkein sääntö eikä poikkeus, että kun mittariin tupsahtaa 40-v leikataan lyhyt tukka ja otetaan päälliosan permis..

Mää oon ihan todella ylpee mun Primen porukasta. Mää tiedän etten oo ite aina se helpoin ihminen persoonana, mutta koen kuitenkin olevani reilu tyyppi. Mun työkavereiden on hyväksyttävä mun jatkuva muutoksen halu ja kulkea mun mukana. Mää koitan silti olla innostava ja haluan kokeilla jatkuvasti uusia juttuja. Me tehdään ja suunnitellaan paljon asioita, kuten esimerkiksi nyt keväällä tehtiin ensimäinen Prime X Balmain collection. Kuvaukset kehittää myös hirveästi sitä omaa työskentelyä.

halusimme tehdä oman version Balmainin muodista ja sitten erillisen collectionin missä esiintyy Balmainin tämän kevään ja kesän merkittävimmät elementit: vesi, maa, tuli ja tuuli. Mää tykään yhdessä tekemisestä, vaikka se vaatii aina sellaisen tietynlaisen oteen kun on aika monta taiteilijaa samaan aikaan hommissa. Homman pitää mennä joutuin eteenpäin.

Asiakkailla on nykypäivänä suuria odotuksia. Palvelun muuttaminen vaatii myös meiltä kampaajilta paljon oppia. Tiesittekö muuten, että käynti perustuu paljon enemmän kampaajan persoonaan kun ammattitaitoon, tai näin ainakin joku tutkimus väittää. Kampaajan työ on myös osittain tarapeuttina toimimista. asiakkaat kertovat usein kampaajalle niitä elämän vaikeita asioita ja välillä sellaisia, mitä ei kerrota edes omalle kumppanille. Kampaajalla on monelle todella merkittävä rooli elämässä ja siksi monet asiakassuhteet kestää vuodesta toiseen.

Mää oon itse huomannut, että mahdollisuudet meidän alalla on rajattomat, kunhan vaan itse uskaltaa mennä eteenpäin. Mun on aina itse kelattava vähän taaksepäin asioita, koska välillä tuntuu etten saa mitään aikaiseksi vaikka tiedän että saan. Mulle on aina äärimäisen tärkeää, että mun penkistä lähtee tyytyväinen asiakas. Toki joskus on sellaisia tilanteita, että halutaan mahdottomasta mahdollinen ja vaikka kuinka kertoo, että muutos ei ole kerralla saavutettavissa, voi asiakas niin kuvitella.

mulla on itsellä suunnitteilla lähteä Venjälle kouluttautumaan lisää. Oon oivaltanut montakin seikkaa tässä viimeaikoina alastani. Mää tykkään että voin tavallaan erikoistua tiettyihin palveluihin, mitkä on mun vahvuuksia. Niinhän se menee, että se mitä markkinoin niin sitä mää myyn. Myös kouluttajan työssä yksi tärkeimpiä asioita on itse kouluttautua. Syksyllä onkin taas Balmainin koulutus näillä näkymin Pariisissa. Mulla on vielä pitkä matka edessä hiusten parissa, mutta teen tätä niin suurella intohimolla, että se matka tuntuu vaan hyvältä.

Meillä on ollut kesän työharjoittelussa Julia. Julian juuret on Venäjällä. Hän tuleekin meille kesäksi valmistuttuaan töihin, jollei sitten pidemmälle ajalle. Mää oon saanut myös itse oppia häneltä ja pidän sitä todella suurena rikkautena, että voin oppia muilta. Kaikilla on ne omat vahvuudet ja hänen on nimenomaan kampaaminen ja meikkaaminen. Hän on saanut mut innostumaan aivan uudenlaisesta kampaustyylistä ja inspiroidun hänen töistään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tässsä on elementit 

Tiesittekö muuten että Balmainilla on tuoksuja? Mää en tiennyt. Ajattelin itse testata tätä hajuvettä. Hajuvesi.fi sivustolta voi tilata lähes kaikki tuoksut huomattavsti edullisemmin, kun vaikka ostaa kaupasta tai taxfreestä.

Kuvat Noora Näppilä 

-Umppu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *