Hae
Prime Life by Umppu

Mää muutan!

Sisältää kaupallisia linkkejä*

Kevät on alkanut vauhdikkaasti ja tiedän, että vauhtia on tulossa vielä lisää. Tällä viikolla pärähtää ensimmäiset koulutukset käyntiin ja siitä se rundi sitten lähtee. Töissä on aikamoinen kevätruuhka meneillään. Tuntuu että valon lisääntyessä ihmiset herää ja moni kaipaa muutoksia. Ainakin itse aina keväisin kaipaan muutoksia ja tykkään suunnitella kaikkea uutta.

Kevät tuo työrintamellekkin vähän muutoksia. Oon vähemmän päiviä salongissa ja enemmän pitkin Suomen kaupunkeja. Mulla on Balmainin koulutukset, Prime educationin kampauskoulutukset ja sitten vielä meikkikoulutukset. Paljon siis ihanan erilaisia päiviä luvassa.  Ehkä silti suurin muutos on se, että mun blogi muuttaa 1.5.2019 alkaen Vaikuttajamedialle. Oon aivan fiiliksissä siirtymisestä. Yks juttu mikä siinä on kans aika super hienoa on se, että mä saan mun vanhat työkaverit lähestulkoon kaikki takaisin.

Tässä työssä mä koen hyvin tärkeeks yhteisöllisyyden ja vertaistuen. Harvoin sitä kukaan muu kun toinen bloggaaja tietää just niitä sun fiiliksiä ja tunteita. Vertaistuki on monissa tilanteissa läöhestulkoon päivittäin tarpeellista. Tää paikka ei ollut se mun paikka ja mä toivon, että siirron myötä mun blogiini löytää niin vanhat kuin uudetkin lukijat. Mää oon tässä blogissani vetänyt omaa linjaani ja haluan, että mulla on enemmän vapauksia toteuttaa itseäni sillai kun mä itse haluan.

Vaikuttajamedian on perustanut kaksi bloggajaa Johanna ja Eveliina. Mä tiedän että itse blogia kirjoittava ymmärtää montakin asiaa blogaajan näkökulmasta erilailla. Mun uusi sivusto tulee olemaan lukija ystävällinen, mutta myös blogaaja ystävällinen.

Mun suurin puute oli se, että  huomasin että kaipaan enemmän yhteisöllisyyttä, vaikka tätä blogia joka päivä yksin rustaankin.

 

Mää oon monesti meittinyrt, että onko tää blogin kirjoittaminen se mun juttu ja monet kerrat oon meinannut heittää hanskat tiskiin. Kuitenkin mää tykkään tästä työstä niin paljon että aina oon kuitenkin halunnut jatkaa kirjoittamista. Tää työ on mahdollistanut todella paljon ihan uusia asioita mun elämässä ja tän työn kautta mää oon saanut tutustua todella paljon uusiin ihmisiin, keitä tuskin olisin koskaan muuten edes tavannut.

Mää oon saanut tehdä tän työn kautta mahtavia yhteistöitä ja päässyt tekeen sellaisia asioita, mitä muuten en olis koskaan päässyt. Vaikka blogin kirjoittamisessa on suurimmaksi osaksi hyviä puolia, niin varmasti jokaisessa ammatissa on myös ne omat varjopuolensa. Musta on tavallaan tosi hienoa, että mulla on joku kanava, missä mää saan ääneni kuuluville niin hyvässä, kun pahassa. Mulla on tän vaikuttajatyön kautta auennut mahdollisuus jopa osittain vaikuttaa asioihin. Joillekkin ne voi olla pieniä asioita, mutta mulle ne on suuria juttuja.

Mulla on lukijoita, jotka on pysynyt mun mukana ihan alkutaipaleelta asti, mikä on ihan super hienoa. Kiitos teille siitä <3. Välillä jotkut asiat on vaikeita pukea tekstiks ja monta väärinymmärrystäkin on näihin vuosiin mahtunut. Blogi on opettanut mulle myös todella paljon ihmisistä. Osa löytää tekstistä aina sen punaisen langan ja osa ei edes halua ymmärtää ja takertuu välillä hyvin olemattomiin asioihin. Hulluinta mun mielestä on kuitenkin edelleen se, että aikuiset ihmiset piiloutuvat nimimerkkien taakse ja kirjoittelee törkyä..

Oon myös oppinut että kateellisten ihmisten määrä on vakio. Teit sitten mitä tahansa niin aina joku ärsyyntyy ja aika usein sielä taustalla on nimenoman se kateus. Voin vaan sanoa, että mulle on ainakin ihan turha olla kateellinen. En usko että kauheen moni haluais mun soppaan lusikkansa tunkee 🙂

Mää oon koittanut löytää mun elämään jotain rauhaa jo useamman vuoden, sitä löytämättä. Kuitenkin oon ymmärtänyt, että en edes halua sellaista. Mää rakasta tätä mun kaoottista elämää. Oon kasannut sen ympärille just ne mulle tärkeet asiat, mistä nautin. Mun on aina ollut vaikea luopua sellaisista asioista mistä tykkään ja siks tää härdelli siis jatkuu vuodesta toiseen.

Musta on parasta silti tässä kaikessa, että mää oon voinut antaa monille ihmisille vertaistukea. Kaikki ne viestit mitä oon saanut on ollut ihania ja koskettavia. Vaikka kaikki ei tykkäiskään mun jutuista, niin mä silti tiedän että monille moni mun juttu on ollut tosi tärkeitä. Mää oon aina halunnut pitää itsestäni sellaisen tavallisen ja aidon kuvan. Haluan olla rehellinen. Mun elämä ei koostu jahdin kannella skumppaa nauttien, vaan yleensä verkkareissa kakkavaippaa vaihdellen.

Tän kaiken some illuusion takana haluan olla ihan vaan tavallinen ihminen. Mun ei oo koskaan tarvinnut esittää mitään muuta, kun mitä mä oon. Mää oon voinut mokata, mutta se on täysin sallittua tässä elämässä. Mitenkä sitä muuten oppis? Mää oon myös onnistunut monessa siassa, mistä voi olla ylpeä. Mää uskon että moni (varsinkin äiti) on saanut voimaa mun kirjoituksista ja siitä, että elämässä on muutakin kun täydellinen kroppa ja itseruskettava. Kaikissa asioissa ei tarvitse kokoajan piiskata itseään eteenpäin. Joskus voi vaan löffiä sohvalla, hakea Mäkistä ruokaa ja vaikka pieraista jos siltä tuntuu

 

Asu House of Brandon* housut* toppi* 

Lasit Gucci

Kuva Noora Näppilä

6 kommenttia

  1. Maikki kirjoitti:

    Hei Umppu!
    Olisi kiva jos pystyisit kokeilla esim. Ouran sormusta (tää ei oo mikään mainospuhe) muutaman viikon ja voisit kertoa/julkaista omaa dataa unista/palautumisestasi meille lukijoille. Olisi kiinnostavaa tietää tuollaisen energisen ihmisen kulutus yms.

    Aurinkoista kevättä sinulle!

    • primebody kirjoitti:

      Nyt on pakko pyytää selvennystä… elikkä mikä tää sormus siis on? en oo koskaan kuullutkaan

      • Maikki kirjoitti:

        Hei!

        Minä itse hankin sormuksen kuukausi sitten. Sormus kerää dataa unesta ja palautumisesta. Ymmärtääkseni Oura on tuonut ensimmäisenä markkinoille ”härpäkkeen”, jolla voi saada luotettavaa tietoa unesta unesta ja päivän aikaisesta palautumisesta.
        Jos kiinnostaa, niin googlen kautta löytää tarkempaa tietoa.

  2. Pakkelieipeitä kirjoitti:

    Voi vitsi sä oot hoikistunut ihan älyttömästi,näytät tosi hyvältä.Ja noi sun hiukset,niin makeet.Onko millaset lisäkkeet?Ootko muuttanut ruokavaliota vai sut tuntien 24/7koko ajan menossa,niin et ehdi herkutteleen.

    • primebody kirjoitti:

      Tää on ihan klipsi ponnari. En oo muutaanut mitään ruokailun suhteen.. ehkä vaan palautunut niistä raskauksista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.