Hae
Prime Life by Umppu

Terveisiä Dubaista… jonne vihdoin selvittiin

Terveiset täältä Dubaista. Moni saattoikin jo ig:stä  huomata, että meidän lähtö oli hieman haastava. Nukuttiin koko porukka pommiin ja herättiin siihen kun meillä tippu  yöllä peili seinästä.Oltiin jo siinä vaiheessa tunti lähdöstä myöhässä ja ampastiin koko porukka vartissa autoon. Kolme nukkuvaa lasta, kolme matkalaukkua, rattaat ja itsemme.. Ajomatka Helsinki-Vantaalle oli piinaava.  Loppujen lopuksi kuitenkin kaikki kävi hyvin ja ehdimme lopulta lennolle, mutta ei siinä juuri juuri ylimääräisiä aikaa jäänyt.

Oltiin maanantai iltana hotellilla perillä. Täällä on muutaman tunnin aikaero ja ilta oli aika pitkällä.  Yövymme Grand Hyatt hotellissa, missä olin viimeksi Vilin kanssa kaksin. Meillä on kaksi vierekkäistä superior huonetta, missä on välissä välioli. Voin kertoa että tämä on 100 kertaa parempi vaihtoehto, kuin sellainen perhehuone, mikä on tungettu täyteen lasten lisävuoteita. Superior huone on hieman normaalia huonetta isompi ja siinä on erikseen aina yleensä oleskelutila. Molemmissa on omat sohvaryhmät, televisiot, vessat, suihkut, kylpyhuoneet, vaatehuone  ja niin edelleen. Ollaan joskus oltu tällä porukalla sellaisessa kahden hengen huoneessa, missä sohvasta on tehty yhdelle sänky ja lattialle tuotu kaksi lastensänkyä, niin lattiapinta-alaa ei ollut juuri ollenkaan. Se oli aika kaukana rentoutumisesta.

Kun lapset on saatu nukkumaan, niin saadaan ihan rauhassa viettää aikaa toisella puolella, niin ettei tarvi olla valot pois päältä kusi sukassa hiljaa. Kaikki nukku ensimmäisenä yönä kun  tukki ja kukaan ei herännyt kertaakaan. Täällä on aivan loistavat ruuat hotellilla ja meillä on puolihoito mihinkä kuuluu aamiainen, sekä lounas tai illallinen. Voit illallisella käytännössä tilata melkein mitä vaan ja kokki tekee sen sulle toiveiden mukaan.

Ensimmäinen lomapäivä vietettiin missäs muuallakaan kuin uima-altaalla. Hotellilla on ainakin kolme lastenlasta jotenka valinnanvaraa siis löytyy. On vesiliukumäkiä  ja kaikki muutkin roiskuvat härpäkkeet, eikä tarvi lähteä erikseen minnekään vesipuistoon. Lapset oli ehkä vähän väsyneitä edellispäivän matkustamisesta ja mentiin hetkeksi levähtään uinnin jälkeen huoneeseen.  Sieltä sitten suunnattiin kohti Mall of Emiratesia. Mä tykkään kun siellä on semmonen vähän samantyylinen kauppa kun  Jenkeissä on wallmart kauppakeskuksen  alakerrassa, mistä saa oikeestaan ihan mitä vaan. Käytiin ostamassa lapsille muutamat lelut ja  Vili halusi jonkun Nintendo pelin ja mä pääsin Sephoralle meikki ostoksille. Sitten tultiin illalliselle tänne meidän hotelliin ja oltiin vaan. Jotenkin niin ihanaa kun on huoneet on sen verta tilavia, että lapset saa rauhassa leikkiä ja nyt kun tässä kirjoittelen tätä postausta niin pötköttelen täällä meidän puolella kaikessa rauhassa.

Huomenna olis tarkoitus mennä käymään Garden glowssa. Moni on saattanut nähdä Dubaista sellaisia kuvia missä on kukista tehtyjä sydämiä ja vaikka mitä. Tämä on vähän vastaava, mutta täällä kaikki on tehty valoilla. Oltiin siellä viimeks Vilin kanssa ja nyt mennään koko perheen kanssa. Mä ainakin kuvittelen että tää on lapsille paljon kivempi kun se kukkaispuisto.

Yks asia minkä mä täällä on kiinnittänyt negatiivisesti huomio on ihmiset ja kännykät. Jotenkin ehkä siihen on  kiinnittänyt erityisesti huomioo, kun itsellä kännykkä on koko ajan pois netistä ja laukussa. Ihmiset kävelee kännykät kourassa, niin että ei nää eikä kuule mitään. Törmäilee päin seiniä ja ihmisiä.  Seisoo ties missä tukkeenna, kun naama on kiinni ruudussa. Jotenkin tuntuu hullulta että välillä kaupassakin myyjillä on kännykät kädessä. Yksi asia minkä meinasin jo puuttua oli se, kun meidän taksikuski lähetteli WhatsApp viestejä viis kaistaseltä tieltä keskellä hirveetä ruuhkaa. Onneks täällä on  taksissa semmoset mittarit, mikä alkaa piippaa jos ajaa ylinopeutta ja sillä alko ajan piippaan se mittari:  Ajata ylinopeutta! hidasta jollet halua sakkoja!. Tässä myös yksi hyvä laki Suomeen tai tällainen varoitin. eiks just tehty joku tutkimus, että Helsingin takseja ajavilla 80% oli lakiin perustuvia  puutteita….

Olin varmaan  sen verran kalkkuna kun tänne tulin, että kärväytin selkäni 50:n suoja kertoimella. Voi olla että en oo osunut kunnolla koko selkään ja  selkä on aivan tulipunainen. Niinkuin kuvasta näkyy kaikki muuten kunnossa paitsi rusketus hah hah. Onneks loma on vasta alussa. Mä niin toivon et me saadaan tällä rentoudu oikein kunnolla ja  viettää yhdessä aikaa perheen kanssa. Mä voin sit loman jälkeen tehdä jonkun semmosen koosteen missä on  hyvät tärpit minnekä kannattaa mennä.

Lisää matkakuulumisia ig:ssä @umppu

-Umppu

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.