Hae
Prime Life by Umppu

Itsensä hoitaminen on kallista

Kehon ja mielen tasapaino on tällä hetkellä se juttu voisko sanoa jopa trendi, minkä kaikkien kuuluisi panostaa. Tosi moni laiminlöi sitä omaa hyvinvointiaan ja itse kuulun siihen joukkoon ainakin osittain. Itsensä hoitaminen toisaalta on aika kallista ja ennenkaikkea aikaa vievää hommaa. Toki kaikessa löytyy myös aina niitä edullisempia vaihtoehtoja. Mä oon viimeiset kaksi vuotta keskittynyt itseni hoitamiseen jo ainakin alitajuisesti. Mä oon ajatellu niin, että mun on ensin hoidettava se mun oma mieli kuntoon ennenkö mä voin lähtee tekee mitään muutoksia esimerkiksi keholleni. Mä kävin noin reilun vuoden ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa. Ne kaikki istunnot oli mulle todella tärkeitä, avaavia, ja lisäsi mun itseni tuntemusta.

Mää pystyin kartottamaan tilantees, missä olin sillä hetkellä ja mikä on mun tavoite, missä tilanteessa haluaisin olla. Vuodessa tapahtui todella paljon asioita missä pääsin eteenpäin.

Ne oli niitä hetkiä kun mä keskityn vain ja ainoastaan itseeni ja mietin asioita mitkä olisi mulle mun itseni kannalta parempia ja tärkeitä asioita että voisin paremmin. Moni elää siinä toivossa, että kun tammikuu alkaa, niin samalla alkaa dietti ja armoton salilla viuhtominen ja sen seurauksena elämä paranee. Mä itse ajattelen kuitenkin niin, että jos se sun mieli ei oo taasapainossa, niin silloin sille sun kehollekaan ei myöskään tapahdu mitään. Jos mä ajattelen miten mä hoidan itseäni niin mä oon panostanut siihen ulkoiseen ja sisäiseen ja aivolliseen hoitoon. Mun heikoin kohta tällä hetkellä on ravinto. Kuulostaa ehkä jopa vähän typerältä jos sanoin, että mulla ei oo aikaa keskittyä siihen ja mulla ei oo aina aikaa syödä. En siis ole syömättä, mutta syön kerralla aina paljon, kun siihen on mahdollisuus. En voi töissä kesken asiakkaan käydä mussuttamassa mitään välipaloja jatkuvasti. Onneks niitäkin on olemassa juotavia versioita :).

Ruokailu on  omalla kohdallani niin, että mä syön sillon kun mulla on nälkä. Valitettavasti mun kroppaa myös sellainen, että kun oon esimerkiksi kovin stressaantunut niin mä en tunne nälkää. Silti mä ajattelen niin, että jos mulla on edes jonkin näkösessä  tasapainossa ne kaikki muut osaa-alueet, niin mun on mahdollisuus keskittyä myös siihen ravinto asiaan paremmin. Mää koitan aina sivuuttaa sellaiset julkkistyypien ravinto vouhotukset, koska aika usein ne ihmiset elää ihan erilaista arkea kun esimerkikis minä. Osalla ei ole lapsia ja esimerkiksi silloin on aivan eri asia keskittyä siihen omaan hyvinvointiin, kun usein se koko elämä pyörii vain ”itsensä ympärillä”. On myös todella eriasia jos työksesi markkinoit treeni ja ravintovalmennuksia tuoda jatkuvasti esille sitä omaa elämäntapaa, jos päivä koostuu syömisestä ja treenaamisesta. Kyllähän mää viipaloisin ja mehustaisin ties mitä täällä kotona, jos mulla olis aikaa. Meillä ei myöskään ole kotiapulaista ;).

 

Meidän kaikkien pitäis hyväksyä se että me ei olla täydellisiä ihmisiä ja meissä saa olla vikoja. Meidän kaikkien pitäis myös antaa itselle armoa ja ymmärtää se, että me ei olla myöskään samanlaisia kaikki ihmiset. Mulla on ollu aina tosi vaikea ymmärtää sellaisia ihmisiä jotka on tavallaan tyytyväisiä siihen mitä niillä on. Ihmiset joilla ei oo oikeastaan  mitään unelmia, päämääriä tai haaveita elämässä. Mä koen ne ehkä sellaisiksi jotka eivät halua myöskään kehittyä ihmisenä. En tiedä onko tässä mitään todellisuudenperää vai onko se vaan mun oma mieli joka näin ajattelee.

Mä itse haluan kehittyä jokaisella saralla. Mä haluan olla  työssäni hyvä, mä haluan olla hyvä puoliso, hyvä äiti, hyvä pomo ja haluan myös oppia ymmärtämään paremmin erilaisia ihmisiä, minkä koen tällä hetkellä omaksi heikkoudekseni.  Musta on paljon tärkeämpää tässä elämässä kehittyä ihmisenä, kun se että kuinka pyöree pakara sulla on. Kuitenkaan sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan jotka voisivat ymmärtää ja hyväksyä ihan jokaisen maapallon päällä elävän ihmisen toiminnan ja teot. Me ei tulla koskaan olemaan kaikki samaa mieltä, eikä me tulla koskaan kaikki ajattelemaan samalla tavalla asioista.

Mulla on ollu aina hyvä ihmistuntemus. Musta tuntuu että mä osaan tulkita ihmisiä hyvin. Mulla tulee aina jokaisesta ihmisestä jokin tunne. Tosista hyvä ja toisista huono. Niitä huonoja ihmisiä tietoisesti välttelen. Musta on  myös hyvin tärkeää itsetuntemus.  Oppia itsessään tunnistamaan erilaisia fiiliksiä ja tuntemuksia ja vielä parempaa, että oppii keksimään ratkaisuja sen oman elämänlaadun parantamiseen.

Musta ei oo todellakaan itsekästä välittää itsestään, koska jos et tule toimeen itsesi kanssa, niin kuinka voisit tulla toimeen muiden kanssa? Tämä ehkä onkin se meidän suurin ongelma. Elämä on matka ja sen varrelle mahtuu vaikka ja mitä. Mää haluan ajatella niin, että jokainen päivä oon pikkusen parempi ihminen kun edellisenä päivänä. Mää tykään auttaa muita, mutta en tykkää niistä ihmisistä jotka haluaa vaan siitä sen hyödyn. Kiittäminen on sellainen asia, millä pääsee myös pitkälle tässä elämässä.

Jos joku auttaa ja antaa sulle jotain, niin muista joskus antaa myös takaisinpäin. Muista olla kiitollinen, mutta älä kateellinen. Mää suosittelen ihan jokaiselle terapiaa. Se on avaavaa ja parasta itsetutkiskelua. Voi olla tilanteita, mistä ei vaan yksin pääse eteenpäin. Vaikka moni asia omaan hyvinvointiin liittyen on kallista niin kaikki on varmasti sen arvoista.

Välillä on pakko pysähtyä kuuntelemaan sitä omaa ääntä ja vastata niihin kysymyksiin: kuka mä oon ja kuka mä haluan olla. Vähän meni diipiks mutta menkööt.

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu

4 kommenttia

  1. pm kirjoitti:

    Diippiä tai ei, mutta täyttä asiaa! Itse välillä pysähdyn miettimään ja kirjaamaan missä haluan olla vuoden päästä ja mitä muuttaa tässä hetkessä paremmaksi. Esimerkiksi haluanko jatkaa nykyisissä luottamustehtävissä vai edetä niissä, miten haluan muuttaa tämän hetkistä tilannetta suotuisammaksi ja millä keinoin se onnistuu. Joskus on vaan hyvä pysähtyä ja miettiä onko oma suunta oikea.

  2. Ninni kirjoitti:

    Ihan mielenkiintoisia ja hyviä ajatuksia monista asioista, uskon että moni ajattelee samoin. Ja ilman muuta oman mielen hoitaminen on parhainta/lähes parhainta mitä ihminen voi itselleen ja läheisilleen suoda!
    Yksi juttu mistä tosin näen punaista ja ärsyynnyn on se yleinen hokema ”lapsiperheet ovat niin epäitsekkäitä ja sinkut tms. elävät vain itselleen”. Minusta tuo asia on usein jopa juuri toisinpäin! Sinkkuna olin mukana todella monien ihmisten elämässä, tein paljon vapaaehtoistöitä, autoin läheisiäni, tein hyvää yhteiskunnalle monellakin tapaa, tein hurjasti töitä ja työllistin ihmisiä jne., ja nyt perheellisenä on se elämä kutistunut koti- ja perheympyröihin eikä esim. ehdi/pysty juuri muita auttamaan. En ole ikinä ollut vielä aikuisena näin itsekäs ja ”minä ja minun jaksamiseni” kuin nyt lapsen kanssa. Hyvä myös muistaa että monilla ei lapsettomilla voi olla esim. sairaita lähiomaisia ja ties mitä ongelmia elämässään. Harvemmin sinkkuja sympatiseerataan vaikka monet ovat hyvinkin epäitsekkäitä yhteiskunnan tukipilareita… Yleensä hoetaan että ”perhe ja sen mukanaan tuoma absoluuttinen pyhä epäitsekkyys” on se ainoa oikea tapa täällä elää 😀 Semmosta epäitsekkyyttä en ole muuten perheillä juuri koskaan nähnyt, olisi mielenkiintoista tietää miten perheelliset ovat vähemmän epäitsekkäitä kuin perheettömät!
    Noh, tämä vain yksi pieni ajatelma.

    • T kirjoitti:

      Olen muuten täysin samaa mieltä kanssasi.

      Minulla ja miehelläni ei ole lapsia. Joustamme paljon työelämässä koska se on mahdollista. Autamme neljää isovanhempaa lähes viikoittain erilaisissa tehtävissä. Hoidamme toisen vanhempien mökkiä ja teemme siellä paljon töitä. Toimimme it-tukena kahdelle eri suvulle. Jne jne. Olemmeko tosiaan silti todella itsekkäitä? Miehen siskolla on lapsi, jonka hän hoidattaa pääosin lapsen isovanhemmilla, koska tarvitsee itse aikaa tehdä töitä ja vetoaa hyvin usein lapseen miksi ei voi tehdä mitään.
      Kumpi oli se itsekäs?

      • primebody kirjoitti:

        Varmasti jokainen ymmrtää kun lukee tekstiä, että poikkeuksia on ja niitä ei aina luetella jokaista jokaiseen kirjoitukseen. Kyllä moni perheellinenkin auttaa isovanhempia, hoitaa mökkiä ja tekee sielä paljon töitä… siten on taas niitä jotka ei tee mitään eikä hoida edes niitä lapsiaan. Ymmärrän myös todella hyvin sen, että ei voi tehdä asioita lapsen kanssa…. en ehkä yhden mutta esim meillä kolmen kanssa on turha edes kuvitella tekevänsä esim töitä tai siivoavansa… toki tämäkin on ohimenevää ja kun lapset kasvaa niin kaikki muuttuu. Mikään asia ei siis ole kiveen kirjoitettu <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.