Hae
Prime Life by Umppu

Mitä äitiys voi kamalimmillaan olla

Tää on se salattu ja vaiettu aihe, mistä ei sais koskaan puhua ääneen. Kun tulet äidiksi niin sinun päivien kuuluu täyttyä ihanasta vauvantuoksusta ja pikku varpaiden ihailusta. Työnnellä tyylikkäänä ostoskeskuksessa asuusi mätsääviä vaunuja ja käydä hörppiämässä ystävien kanssa Café lattea ihanassa kahvilassa. Saat tehdä kaiken ihan omassa rauhassa koska se sun ”elämän tarkoitus” nukkuu vaunuissa koko sen ajan. Hoitajia vilisee ympärillä, koska lapsesi on suvun ainut lapsenlapsi ja saat puolisosi kanssa viikonloput viettää ihanaa omaa aikaa. Jollain on oikeasti asiat noin, vaikka omaan korvaan mikään melkein noista yllämainituista ei tunnu todelliselta.

 

Tässä kuvassa jalkani työpäivän jälkeen

Kaikilla homma ei kuitenkaan mene noin. Kun lapsia tehdään niin varmasti kaikilla on erilaisia mielikuvia äitiydestä. Jollain voi jo raskausaika olla niin koettelevainen ja uuvuttava että lapsen synnyttyä energiatasot on jo todella alhaalla. Näin kävi mulle. Kun odotin Viviania voin tosi huonosti. Mulla oli niin kamalat liitoskivut että en voinut kunnolla kävellä. Mun ihoon sattui ja nivusia vihloo joka ilta niin paljon että itkin kivusta. Kaikkihan tietää että siitä panadolista ei oikean kivun sattuessa oo mihinkään. Oli todella masentavaa ja odottavaa koko raskaus. Mua närästi jatkuvasti, enkä voinut syödä juuri mitään. Kun en voinut liikkua, niin mun jalat meni aivan tukkoon ja oli niin nestettä täynnä, kun olla ja voi. Oli tukisukkia ja vatsatukia ja vaikka mitä. Mistään ei ollut konkreettista hyötyä.  Kun lapsi syntyi kaikki meni ihanasti. Se oli sitä vauvan tuoksuista arkea. Kolme kuukautta lapsi vaan nukkui ja kaikki meni kun rasvattu. Olin jossain huumassa ja mietin kuinka ihanaa elämä on, vaikka jouduttiin ravaamaan sairaalassa jatkuvasti lonkkaluksaation takia.  Oon aina halunnut kolme lasta ja halusin sen kolmannen nopeasti. Ei mennyt kauaa, kun aloin odottamaan kolmatta lasta.

Sitten kaikki muuttui. Öistä tuli painajaisia, koska meillä ei nukuttu. Liikkeesäni tapahtui mittava vesivahinko ja jouduin rakentamaan kaiken alusta  ja samalla aloin odottaa meidän kolmatta lasta. Mä valvon kaikki yöt, jos sen lapsen takia niin sen vesivahingon.  Se kamala stressi vei multa hiukset ja yleiskunto romahti aivan täysin. Mulla on vaan siinä tilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa kun mennä eteenpäin. Murehtimalla mitkään tilanteet ei vaan paranee. Meillä meni kaks kuukautta, että liike saatiin uudelleen avattua. Mä sain onneks tosi paljon apuja ja kiitos ihan jokaiselle kuka sielä oli auttamassa.

Olin äitiyslomalla mutta silti mun oli pakko tehdä välillä töitä. Meidän alalla on vähän sellanen juttu, minkä olen tiedostanut jo alusta asti että jos haluat asiakkaasi pitää niitä töitä on vaan tehtävä. Henkilökohtainen asiakaspalvelu on ihan erilaista, kun vaikka se että oot esimerkiks kaupassa töissä. Kyllä ne ihmiset siellä kaupassa siltikin käy tavaransa ostamassa vaikka sä olisitkin äitiyslomalla. Koko loppu raskaus  meni valvoessa keskimmäisen kanssa.

Siinä vaiheessa kun nuori lapsistamme syntyi olin jo valmiiksi tosi väsynyt.  Tää ei todellakaan ollut sitä mitä äitiydessä kuvittelin. Esikoisen kanssa meni kaikki aivan nappiin ja olinhan silloin paljon nuorempi, eikä mulla ollut omaa liikkettä. Kun tyttäreni sai pikkuveljen hän huusi ja raivosi käytännössä puoli vuotta putkeen. Heittäytymiset ja raivo kohtaukset olivat ihan tavallista arkipäivää. Tunnissa oli helposti 15 raivaria.  Yöt imettelin ja valvoin lasten kanssa ja päivät koitin vaan rehellisesti sanottuna sinnitellä ja selviytyä  sen järkyttävän väsymyksen kanssa. (mikä ei vieläkään ole kokonaan poistunut).

Vaikka mä puhun sittä ihan avoimesti, niin silti niitä auttavia käsiä ei todellakaan tullut ovista ja ikkunoista. Moni vaan sanoi, että sun tarvis levätä, mikä oli ehkä ärsyttävin kommentti. Tää on ehkä just se kompastuskivi. Kun sanotaan että itehän olet lapses tehnyt niin ite ne hoidatkin. Niitä kun ei voi ennustaa. Ehkää siinä tilanteessa on myös niin loppu, että ei edes osaa pyytää sitä apua. Mulla kävi kuitenkin aivan ihana säkä sillä löysin meille aivan mahtava lastenhoitajan. Pystyn sen avulla välillä irtautuun sieltä kotoo ja käymään esimerkiksi  urheilemassa tai töissä.  Ne olin mun pelastus. Jos mä ajattelisin asiaa niin, että mä oisin saanu nukkua kaikki yöt niin mä varmaan muistaisin ihan jokaisen hetken mun lasten lapsuudesta. Nyt musta tuntuu että mä en muista yhtään mitään.

Mä aloin reagoimaan ja tosi voimakkaasti siihen väsymykseen. Välillä pelotti ajaa autolla, koska mä en muistanu mihinkä mä olin menossa. Saatoin ajaa monta kertaa ohi.  Iho reagoi ja mun koko keho saattoi muuttua yhtäkkiä täyteen ihottumaa. Kun molemmissa silmissä oli monta kuukautta elohiiri, mä olin jatkuvasti kipee enkä mä muistanut yhtään mitään.

Ehkä näin jälkeenpäin vaivaa tässä asiassa se, että moni varmaan pitää mua tosi vahvana ja sellasena aktiivisena ihmisenä. Sellasena kuka jaksaa aina kaiken. Mä olin sillon ihan heikoimmillaan ja mä voin oikeesti tosi huonosti. Mää olisin tarvinnut apua niin tuntui siltä että mulle välillä tuotiin vaan lisää lapsia hoitoon, mutta kukaan ei auttanut mua.

Mulla saattaa olla sellasia hetkiä että mun ois tehny mieli vaan lähtee meneen eikä tule koskaan enää takasi. Eikä se sitä tarkoita että kun lapsia tekee niitten kaa kaikki pitäs aina olla ihanaa. Valitsee joku puolisokseenkin sellasen joka ryyppää ja pahoinpitelee. Ei sen rakkauden sellasta kuuluisi olla. Jotenkin välillä ärsyttää sellaiset turhat oletukset vaikka perhe elämästä, että kaikki on van ihanaa.

Mun oli pakko ottaa tähän tilanteeseen pikku timeout ja lähdin viikokvi Dubaihin vanhimman lapsen kanssa. Sain nukkua viikon, mikä teki oikein hyvää, vaikka se ei silti poistanut sitä väsymystä. Ehkä se ikuisin ärsytyksen asia on lause mee nukkuun.. Silloin kun sua väsyttää et saa nukkua, mutta et kuitenkaan ole kone kuka nukahtaa käskystä.

Mulle paras juttu tähän tilanteeseen oli te lukijat keneltä sain vertaistukea ja kiitos siitä. Nyt ollaan jo onneks voiton puolella tilanteesta, josta kuvittelin etten koskaan selviäisi hengissä.

-Umppu

Mitä jos käy samanlailla kun viimeksi?

Kuukausi Dubaihin ja en malta odottaa. Loma, ruoka, yhdessäolo ilman aikatauluja ja VALO. Mää niin odotan tätä reissua. Oon ollut ihan ahdistunut tästä pimeydestä ja kaikki tuntuu niin masentavalta. Ulkona pilkahtaa aurinko ehkä tunnin maksimissaan päivästä. Olin vuosi sitten ensimmäisen kerran Dubaissa. Silloin olin vanhimman poikani kanssa. Kärsin ja oireilin  pahasta väsymyksestä niin, että mun oli pakko päästä vähän ottaan omaa aikaa. Lähdin vanhimman poikamme kanssa reissuun, koska yksin en halunnut ja se oli meille molemmille ihanaa yhteistä aikaa. Tykästyin Dubain puhtauteen, mahtavaan palveluun ja sääntöihin. Sielä ei kukaan örvellä kännissä pitkin katuja eikä laula karaokessa Titanickia.

Turvallista lomailua kiehtovassa ympäristössä. Kun kirjoitin sieltä viimeksi lomakuulumisia Kun ennakkokäsitys muuttuu täysin niin jollain lukijalla meni kuppi nurin. Hänen mielestä kannatin orjatyövoimaa ja naisten alistamista… ihan niin ei asia kuitenkaan ollut, mutta lööppeihin se päätyi. Toivottavasti ei käy samanlailla kun viimeksi.  Musta matkustaminen on ihanaa ja lomailu on ihanaa. Mää tarviin niitä molempia että selviän tästä arjesta ja saan välillä breikkiä. Matkustaminen on mun tapa rentoutua.  Ymmärrän matkustamiseen liittyvät päästöongelmat, mutta jotenkin siitä vouhkaaminen tuntuu hullulta niin kauan kun ihmiset vaikka syö banaaneja.. Ei niitä kasva ainakaan Tampereella ja ne tuodaan tänne joko ilma tai meriteitse. Samoin meidän vaatteet, huonekalut ja ties mitkä… niin kauan kun itse käytät yllämainittuja niin älä käytä aikaa toisen valintojen arvostelemiseen vaan keskity omiin parempiin valintoihin. Lomailu on mun henkireikä ja ilman sitä mun olis välillä vaikea selvitä tästä kaikesta rumbasta.

Onko oikeastaan sellaista ihmistä olemassa, kuka tekisi ja toimisi aina oikein? Ei sellaista ole olemassakaan. No mutta se asia sikseen. Me mennään samaan hotelliin, missä oltiin Vilin kanssa. Siinä oli kaikki niin kohdillaa ja koin, että sijainti oli meille täydellinen. Lapset ei niinkään viihdy rannalla, jotenka hotellin ei tarvitse olla rannassa. Myös kun 5 henkeä matkustaa niin pakko hieman selailla hintoja. Dubaissa saa maksaa todella suuria summia esimerkiksi viikon reissusta. Katsoin ihan huvikseen Armanin hotellia niin oliko se meiltä viikko 17 000€ :). Ei ehkä ihan persii kestä.

Grand Hyatt hotelli missä me yövymme on lentokentältä noi 15min matkan päässä. Siitä oli sopivat kulkuyhteydet joka paikkaan. Otetiin puolihoito, koska ruoka oli viimeksi aivan täydellistä ja se on helppoa lasten kanssa.  Paljon jäi asioita vielä Dubaissa näkemättä. Viime reissulla lötköteltiin paljon altaalla ja alkuillasta käytiin vähän pyörimässä kaupungissa, mutta joka ilta oltiin ajoissa nukkumassa. Muistan kuinka siistiä oli nukkua viikko putkeen ilman yöherätyksiä. Melkein päällimmäisenä mieleen reissusta jäi kuitenkin Abu dabin suur moskeija. Se näky oli jotain niin kaunista, että olisin voinut olla sielä tuntikausia. Oli jotenkin taian omaista pukea abaija päälle ja tallustella sielä ilman kenkiä. Olla kuin yksi muiden joukossa.

Kaupungissa on paljon rakenteilla vaikka mitä ja varmasti vuodessa on paljon tullut lisää. Jos sulla on antaa hyviä vinkkejä Dubaihin niin kerro. Kaikenlaiset safari ajelut on meidän porukalta ihan no no.

 

 

Ensi vuodelle ei ole vielä muita reissuja suunnitteilla. Pian pitäis alkaa vähän katselemaan ens vuoden kuvioita muutenkin. Lomat ja muut asiat pitää hyvissä ajoin miettiä ja mitenkä lasten lomat menee kesällä jne. Mulle on jotenkin täällä Suomessa aina niin vaikeaa nää pimeät kuukaudet. Iltaisin on ihan poikki eikä jaksa tehdä mitään. Ei vaan jostain syystä huvita mennä tonne ulos kun ei sielä pimeellä oo häävisti mitään tekemistä. Sisällä oleminenkin on jotenkin tympäännyttävää pitkässä juoksussa. Vuosi 2018 oli antoisa ja tapahtuma rikas, mutta haluan jo toivottaa vuoden 2019 tervetulleeks.

-Umppu