Hae
Prime Life by Umppu

Puhutaanko vaikka vähän säästä, vai jatketaanko voimistelulla?

Sisältää kaupallisia linkkejä*

Ensinnäkin mää halua kiittää ihan super paljon niitä kaikkia yli sataa kommentin/viestin laittanutta henkilöö, mun eiliseen postaukseen. Todella moni vanhempi on ollut, tai on edelleen huolissaan oman lasten valmennukseen liittyvistä asioista ja kertoi, kuinka tärkeä tämä aihe on nostaa esille. Asian esiintulo oli siis todella tarpeellinen. Haluan tarkentaa eiliseen postaukseen liittyvää muutamaa seikkaa. Ne sata ymmärsi mistä tässä hommassa on kyse ja sitten taas joku ei ymmärtänyt.

Kyseessähän oli kaiketi kokonaisuudessaan se, että tällä jutulla haluttiin tuoda julki valmennustyyliä/valmennusmetodeja, minkä osa valmennettavista ja vanhemmista on kokeneet vuosien varrella, jopa henkiseksi väkivallaksi.  Osa lapsista on sairastunut vakavasti joko henkisesti tai fyysisesti.. Juttua ei oltaisi julkaistu, jollei siitä olisi tullut julkaisijalle  useita vihjeitä tai miksi niitä ikinä kutsutaan. Itse olin yllättynyt, kun minulle soitettiin asiasta. Sain myös samalla kuulla kuinka laajasti juttua tutkittiin ja kuinka laajalti ihmisiä kuultiin vuosien varrelta.

Juttu keskittyy jo yli kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin ja siitä ilmeisemmin lähes tähän päivään, koska pelkoa on vielä olemassa. Asiat mistä itse kommentoin keskittyi siihen aikaan tai paremmin ajan jaksoon, kun itse valmensin. Toki muhun on otettu yhteyttä vanhempien toimesta vielä muutama vuosi takaperin asioihin, mihin ei valmennuksen puolesta saanut apua.. Jälleen oli kyseessä ”olet läski/laihduta tai tiput kokoonpanosta. Jos näin sanotaan, niin silloin ammattimaisella valmennuksella  on oltava avaimet siihen, että mitenkä se tehdään terveellisesti ja valmennettavan hyvinvointi edellä. Jos oma taito ei riitä, niin silloin on otettava yhteyttä asiantuntijaan ja nimenomaan sen toimesta, kuka näitä lauseita jakelee. Muuten valmennetavia ohjataan täysin väärään suuntan ja pahimmassa tapauksessa  syömättömyyteen/syömishäiriöihin. Sairastuneita on kuitenkin  ollut useita.

Tässä jutussa ei ole ollut alun perinkään käsittääkseni tarkoitus lynkata ketään. Tämä asia ei koske ketään henkilönä. Tässä puhutaan valmennustyylistä ja metodeista, mikä on ollut perseellään ja mihinkä ei ole vuosienkaan varrella tullut TARPEEKSI muutoksia valmennettavien, sekä vanhempien  kokemuksen mukaan.

Tämä juttu ei käsittele valmentajan valmentamaa (menestynyttä) joukkuetta, eikä jutussa ole kyseessä muutenkaan he. Heidät mainitaan siitä syystä, että valmentaja tunnetaan ensisijaisesti heidän valmentajanaan.  Ei suinkaan pidä paikkaansa, että saman matkan olisi kulkenut vuosien varrella vain tietty sama tiivis porukka vuodesta toiseen, vaikka osa tytöistä on ollut mukana lapsesta saakka. Kokoonpanot ja joukkueet on muuttuneet. Valmennettavana on ollut useamman lajin edustajia, kuten on edelleenkin ja eri ikäisiä voimistelijoita. Tässä ei myöskään puhuta ainoastaan mitenkä valmennus on toiminut aikuisten ihmisen kanssa (tarkoitan yli 18-v), vaan tässä on myös mukana pieniä lapsia. Jos asiaa on tutkittu yli kymmenen vuoden takaa, niin onhan selvä, että osa niistä silloin olleista lapsista on nyt aikuisia. Kaksi aivan eri asiaa. Voihan se silloin pyörtynyt lapsi kuitata asian näin aikuisena, ”että en vaan osannut hengittää”.. Mää näin asian kuitenkin aivan toisin ja olin itse sielä treeneissä paikalla. Mulle se kokemus ei todellakaan ollut mikään naurun asia. Aikuinen suhtautuu aivan eri tavalla, kun lapsi ja se on osattava jokaisen erottaa.

Jutulla halutaan varmasti yleisesi tuoda esille kilpaurheilu valmennuksen tapaa valmentaa. Tuoda esille, mikä on oikein mikä on väärin. Uskon että samojen asioiden kanssa kamppailee esimerkiksi paljon taitoluistelijoita ja muiden esteetisten lajien edustajia.  Esimerkiksi voimistelu ja luistelu ovat monelta osalta hyvin samankaltaisia lajeja ja niissä arvostellaan samoja asioita. Valehtelisin jos väittäisin, että tämä on voimistelussa ainut tapaus. Näitä on lukuisia ja ehkä tämä toimii jonkinlaisena herättävänä esimerkkinä myös muille valmentajille ja saadaan muutosta aikaan.

Kyse jutussa on pitkälti voimistelijoista, jotka ovat jo lopettaneet uransa, mikä on myös hyvä asia nostaa esille. En suinkaan väitä, eikä kukaan väitä että kaikki olisivat olleet tyytymättömiä valmennukseen. Joukosta kuitenkin niitä löytyy ja tämä oli heidän tarina. He eivät halua muiden kokevan samaa, mitä on itse kokeneet. Myös osa vanhemmista haluaa antaa esimerkkejä, mitä pahimmassa tapauksessa voi tapahtua seurauksena.  Mun mielestä on enemmän kun tervettä olla huolissaan omasta lapsesta eikö? Kaikki lapset on erilaisia ja kaikki kokee asiat eri tavalla. Mun mielestä ei ole kuitenkaan mikään kerskumisen asia sanoa, että ”olen oppinut sietään sitä vuosien varrella”. Ei kenenkään tarvi sietää henkistä väkivaltaa.

Voimistelu treeneissä huudetaan paljon. Huutaminen sielä ei aina ole negatiivista, koska tytöt voimistelee musiikin tahdissa ja jos valmentajalla on sanottavaa on hänen huudettava musiikin yli. Myös venyttely kuuluu lajiin. Tietyt liikkeet vaatii tietyn notkeustason, jolla suoritetaan ohjelmassa vaikeusosia. Venytellä tarvii paljon, jos sinne huipulle haluaa. Sitä faktaa ei voi pois sulkea. Siihenkin on  kuitenkin monenlaisia tyylejä.

Sain eilen viestiä adressista, mistä kirjoitin eilen. Sen tarkoitus oli kuulemma saada aikaa vastata ryöpytykseen, joka joukkueelle tuli heidän ollessa Pariisissa. Se oli kuulemma lähtöisin vanhemmilta ei valmentajalta. Ohjeistus ottaa yhteyttä joukkueen mediavastaavaan tuli myös vanhemmilta, ei valmentajalta ja tämä käytäntö on ollut käytössä jo vuosien ajan.  Joku vanhempi kenekä tyttö on edelleen mukana koki, että hänen on pakko kirjoittaa nimi alle, sillä kaikki näkee kuka on allekirjoittanut ja kuka ei. Edelleen pelättiin kostoa. Tässä ei ollut kyse naisten joukkuuen valmennettavien vanhemmista, vaan jonkun muun. Tämä oli heidän mielestä tärkeä asia tuoda esille, mutta itse en näe siinä mitään tärkeyttä.

Tässä asiassa ei riitele ihmiset vaan valmennustyyli. Tähän asiaan halutaan julkisesti muutosta. Tässä asiassa syytetään nimenomaan niitä valmennusmetodeita, mitkä ei ole toimineet kun osan valemennettavien kohdalla. Täss ei edelleenkään arvostella ihmisiä henkilöinä. 

Kukaan tässä jutussa ei puhu valmentajasta henkilönä, vaan jutun punainen lanka on valmennustyyli ja valmennusmetodit. Jos esitän huonon vertauskuvan vaikka liittyen itseeni, niin pettyneet asiaakani voisi sanoa minusta, että olen huono kampaaja, mutta palaute ei koske mua ihmisenä mitenkään vaan mun ammattitaitoa. 

Herääkin kysmys, että voiko valmentajaksi ryhtyä kuka vaan? Koulutetaanko valmentajia? Käydäänkö heille läpi mikä on oikein ja väärin ja valvotaanko valmennusta mitenkään. Käsitelläänkö siinä asioita, mitenkä lapsia valmennetaan vai onko kyse pelkästään aikuisten valmentamisesta?

Takki*, housut*, kuvat Noora Näppilä

Tässä muutama lainaus, mitkä haluan nostaa esille, sillä asia on koskettanut monia entisiä huippu- urheilijoita:

Oona Kivelältä facebookista: 

On turha jollain tavalla syyttää ketään, mutta paljon asioita voisi kyllä nostaa pinnalle. Suomi voisi olla vaikka terve esimerkki, joka hoitaisi asiat eritavalla. Nyt tuntuu kyllä, että vieläkin kumarretaan muiden maiden kamalille treenimenetelmille.

Olisin nuorena ainakin itse toivonut koulutuksissa apua ohjaustyyleihin, jotka valottuivat vasta paljon myöhemmin. Sitä pistää ihan miettimään, että voiko menestyä terveesti… Esteettisissä lajeissa piilotellaan vielä niin paljon kaikkea sitä pahaa mitä nuoriso joutuu kokemaan. Olisiko aika puuttua tähän kunnolla ja aloittaa isot peruskorjaukset? Mielestäni olisi.

 

Mun mielestä Kiira Korpi otti hienosti kantaa asiaan omilla urheilija facebook sivuilla. Tässä suora lainaus hänen urheilija profiilista:

Tällä viikolla monet urheilua ja erityisesti esteettisiä taitolajeja ihailevat ihmiset ovat saaneet lukea lehdistä joukkuevoimistelijoiden treenikulttuurista, jossa arkipäivää on valmennusmenetelmät, joihin kuuluu muun muassa huutamista, nöyryyttämistä, alistamista ja kontrollointia – toisin sanoen henkistä väkivaltaa. Ystäväni, entinen telinevoimistelija ja tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä  (lue ylempää kommentti)peräänkuulutti omassa kirjoituksessaan torstaina lisää avointa keskustelua aiheesta. Syksyllä ilmestyneessä Jere Nurmisen kirjoittamassa elämänkertakirjassani Ehjäksi särkynyt avaan urheilu-urani kääntöpuolta, ja koen velvollisuudekseni tarttua tähän aiheeseen ikään kuin jatkumona kirjalleni, koska asia tuntuu ajankohtaiselta ja tärkeältä.

Näen jatkuvasti omassa rakkaassa lajissani taitoluistelussa (lähinnä ulkomailla mutta myös Suomessa) epäkohtia, joihin kuuluu henkistä hyväksikäyttöä (mm. pelolla, alistamisella ja manipuloimalla valmentamista), ja joissakin tapauksissa myös fyysistä ja pahimmissa tapauksissa seksuaalista hyväksikäyttöä. Pitkään ajattelin, että tällainen ”kova” valmennus kuuluu urheiluun jos mielii huipulle, ja koska kasvoin siinä maailmassa, siitä tuli mielessäni normaalia ja jollakin tapaa jopa hyväksyttävää. Nyt haluan vakuuttaa itselleni ja kenelle tahansa joka lukee tätä kirjoitusta, että sellainen toiminta ei ole ”normaalia” tai hyväksyttävää, vaan lasta ja nuorta syvästi vahingoittavaa ja pitäisi olla ehdottomasti kiellettyä niin urheilussa, perheissä, työpaikoilla kuin kouluissakin.

Mikä on menestyksen hinta ja onko se sen arvoista? Tätä olen pohtinut pitkään ja pohdin edelleen. Varmasti moni, joka on lukenut minun tai monen muun urheilijan tarinan tai nähnyt huippu-urheilun maailmaa pintaa syvemmältä, on miettinyt samaa. Minulla ei ole vastausta tähän, koska se on jokaisen itse määriteltävä. Omalla kohdallani uskon, että kaikki se mitä olen tehnyt ja kokenut, oli se sitten uskomattoman palkitsevaa tai syvästi arpeuttavaa(fyysisesti tai henkisesti), on tehnyt minusta tällaisen ihmisen kuin olen tänään. Toisaalta koen sen sydämestä lähtevänä, valtavan tärkeänä velvollisuutena kertoa, ettei minkään urheilullisen tai muun ulkoisen menestyksen hintalappu pitäisi mennä ihmisyyden edelle.

Minulta kysytään usein mitä ohjeita antaisin nuorille urheilijoille tai heidän valmentajilleen ja vanhemmilleen, jotta nuoret voisivat henkisesti hyvin urheilussa. Niin mielelläni kuin antaisinkin tähän kysymykseen täsmällisiä vastauksia, niin vastaukseni on tällä hetkellä – en tiedä. Tiedän omasta kokemuksestani paljon enemmän siitä mitä ei kannattaisi tehdä. Senkin tiedostaminen mikä ei ole hyväksi on tietenkin erittäin tärkeä, ensimmäinen askel. Samoin kuin se, ettei yritä liian nopeasti maalata traumaattista kokemusta opettavaiseksi. Kipua, pelkoa, surua, vihaa ja tuskaa täytyy ensin osata kohdata kuuntelemaan ja tuntemaan, ja vasta sen jälkeen voi toipuminen kunnolla edetä. Tämä on tärkeää muistaa kun keskustelemme sekä yksilöllisistä että kollektiivisista traumoista.

Opiskelen psykologiaa New Yorkissa ja haaveenani on tehdä urheilusta (ja maailmasta) jollakin tapaa inhimillisempi. En tiedä vielä tarkalleen miten, mutta uskon että erityisesti positiivisen psykologian opinnot tulevat auttamaan minua siinä. Minulla/minussa on käynnissä prosessi, jonka aikana haluan kyseenalaistaa ja uudelleen määritellä (ainakin itselleni) mikä on huippu-urheilun perimmäinen tarkoitus. Yksi positiivisen psykologian kantavista ajatuksista on “Permission to be human”, eli se että meillä on oikeus olla ihminen ja meillä on oikeus kaikkiin tunteisiin, myös silloin kun ne ovat “negatiivisia”, tai toisin sanoen epämiellyttäviä.

Omassa kirjoituksessaan Oona Kivelä sanoo “Esteettisissä lajeissa piilotellaan vielä niin paljon kaikkea sitä pahaa mitä nuoriso joutuu kokemaan. Olisiko aika puuttua tähän kunnolla ja aloittaa isot peruskorjaukset? Mielestäni olisi.” Minunkin mielestäni olisi, ja ensimmäinen askel voisi olla harjoitella lasten ja nuorten kuuntelemista kun he kertovat vahingoittavista kokemuksistaan, tuomitsematta ja kärsivällisesti, vaikka miten kipeältä se aluksi tuntuisi. Uskon että vain sen vaiheen kautta voisimme päästä todella eteenpäin.

Lopuksi, haluan kiittää rohkeudesta kaikkia voimistelijoita ja heidän vanhempiaan, koska he ovat uskaltaneet nostaa vaikeita asioita esille. Haluan lähettää voimia ja halauksia kaikille tytöille ja pojille, joilla on tai on ollut vaikeaa treeneissä, kotona tai koulussa.
Muista että se on vahvuuden, ei heikkouden, merkki jos voit huonosti epäterveessä ympäristössä. Et ole yksin. <3 (tämä siis kaikki Kiiran sanoja. 

-Umppu

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *