Hae
Prime Life by Umppu

Voinko kohdata narkomaanin ihmisenä?

Sisältää kaupallisia linkkejä*

Mä kirjotan nyt todella vakavasta aiheesta, eli huumeista. Vaikka mulle väitetään vastaan siitä, että huumeet ei oo yleistynyt, niin kyllä ne valitettavasti on. Mä oon todella huolissani esimerkiksi Tampereen tilanteesta. Jos mä haluaisin itse huumeita, niin mä tiedän monta paikkaa mistä mä voisin niitä hankkia. Mä tiedän missä sitä kauppaa käydään, koska se on aivan silmiin nähtävissä kun raha ja minigrip pussit vaihtavat omistajaa. Tampereen keskustassa  on monta sellaista paikkaa, mitä rehellisesti sanottuna vältän ja syynä on huumeet.

Mä voin myös myöntää avoimesti, että pelkään huumeiden käyttäjiä. Mitenkä mä saisin sen mun pelkoni pois ja pystyisin kohtaamaan ne ihmiset ihan tavallisia ihmisiä? Mun mielestä huumeidenkäyttäjät on arvaamattomia ja eikö sitä riippuvuuden eteen olla valmiita tekemään ihan mitä vaan?  Mää ajattelen, että jokainen tekee itse kuitenkin ne valinnat omassa elämässään ja tuskin kukaan koskaan niitä huumeita pakottaa käyttämään.  Mun mielestä meiltä puuttuu ihan täysin se suurin ennaltaehkäisevä työ huumeita vastaan, mikä pitäisi olla tässä vaiheessa esimerkiksi kouluissa jo aika agressiivista.

Kun viimeksi kirjoitin aiheesta, niin sain paljon vähättelyä osakseni. Mua kehotettiin kokeilemaan LSD:tä että pääsisin itsekin vähän muille maille ja oppisin suhtautumaan huumeisiin positiivsesti.  Kuulemma happopäissä on tosi jees.. Mulle myös sanottiin, että huumeita voi käyttää kohtuudella ja että on ihan sama juoko lasin viiniä, kun että vetää vaikka vähän ”piriä”.  Mä nään tän todella vakavana ongelmana. Jos tänne ollaan suunnittelemassa erilaisia piikitys huoneita, missä huumeiden käyttäjät voivat rauhassa piikittää oman annoksensa ja tulihan Tampereen keskustaan ne huumeneularoskiksetkin, niin musta ollaan jo aika pahalla reitillä.  Onhan siinä toki ne positiiviset puolet, että ne neulat pysyisi pois kadulta, mutta ehkä edes joku ymmärsi mun pointin. Mä ajattelen muutenkin asioista aina niin, että tärkeintä olisi ennalta ehkäistä sitä ongelmaa eikä vaan ylläpitää sitä siinä samassa missä se on nyt.

On aika surullista nähdä erilaissa paikoissa ovissa lappuja ”lääkkeiden jakelu klo 14.00” missä ilmeisemmin jaetaan niitä päivittäis annoksia. Ehkä mun silmät aukeis jollain tapaa, jos olisin muutaman päivän tälläisessä paikassa töissä. Ja tähän väliin ihan älytön rispekti niille, jotka työskentelee huumausaineriippuvaisten kanssa. Teette aivan varmasti korvaamatonta työtä ja teillä tuskin on samanlaista asennevammaa, kun mulla.

Mä oon viimesen vuoden aikana nähnyt naisia työntämässä lastenrattaita ja heistä näkee, että he ovat huumeiden vaikutuksen alaisena. Mä olen myös nähnyt paljon raskaana olevia naisia, jotka ovat huumeiden vaikutuksen alaisena. Onko se lapselle oikea ympäristö kasvaa ja elää huumeneulojen keskellä kysynpähän vaan? Kun puhutaan vaikka siitä, että yksityisautoilu on pahasta, niin voin kertoa miksi esimerkiksi itse ajan autolla enkä kulje bussilla. En halua kulkea bussilla, sillä pelkään siellä bussissa.  Mua ahdistaa ja pelottaa.

Koen matkustamisen bussilla hyvin epämiellyttäväksi varsinkin siinä vaiheessa kun viereeni tulee istumaan ihminen, josta näen että hän on täysin huumeiden vaikutuksen alaisena ja puhuu puhelimessa kuinkahan katko joltain sormet, kuka ei ole maksanut velkojaan. Mä en muutenkaan ymmärrä, että miks ei tolle Tampereen keskustaan tilanteille tehdä  mitään? Sama se on Helsingin rautatieasema.  Miten siellä saa niin vapaasti ja räikeästi käydä sitä huumekauppa, että pers silmälläkin sen näkee ihan normaali ihminen. Huumeet ei oo kenellekään hyväksi vaikka joku niin väittäisikin. Huumeiden käyttö lisää rikollisuutta ja sekin on fakta.

 

Huumeisiin liittyy aina järjestäytynyt rikollisuus myös mukaan. Jokaisen huumeiden käyttäjän pitää ymmärtää se, että jokainen kerta voi olla viimeinen. Huumeiden käyttö tuo myös hyvin paljon ongelmia lähipiirille.  Jopa ne omat perheenjäsenet pelkää näitä ihmisiä. Tiedän yhdenkin tapauksen, kun yksi perhe joutui järjestämään omaan kotiinsa 24h valvonnan, koska ei uskaltanut nukkua omassa talossaan oman lapsen huumeiden käytön vuoksi, joka harva se päivä yritti murtautua sinne ja tulu öisin huumepäissään sinne riehumaan. Tässäkin vanhvimapana tunteena oli varmasti pelko, mutta siinä samalla huoli ja rakkaus. Se on tuskainen tie katsoa vierestä, kun sinulle läheinen ja rakas ihminen vajoaa ja ehkä pahimmassa tapauksessa jopa kuolee huumeisiin.

Meillä on varaa rakentaa tänne jos jonkinlaisia ratikoita, tunneleita, kansiareenoita, niin pitäisikö joskus keskittyä siihen että meillä ihmisillä olisi täällä hyvä ja turvallinen olla?  Kaikilla olis koti pään päällä ja ruokaa lautasella.. Mun on tosi vaikee ymmärtää tätä asiaa, sillä moni entinen ystäväni on kuollut huumeisiin.  Olen nähnyt huumeidenkäyttöä todella läheltä ja se ei ole ollut kaunista katseltavaa. Ei kukaan ole sillä elämässään saavuttanut yhtään mitään.. vaan menettänyt. Pahimmassa tapauksessa menettänyt oman elämänsä. Miksi tästä asiasta vaietaan ja miksei siitä puhuta? Miksei ennaltaehkäisevää työtä aloitetaan jo alakoulussa, sillä huumeidenkäyttäjien alaikä laskee vain koko ajan mikä on todella huolestuttavaa.

Tuntuu kun erilaisia keskusteluja seuraa, että huumeita on helpompi saada, kun  esimerkiksi alkoholia.  Mitä jos me jokainen otettaisiin ensi vuodelle sellainen tavoite, että tekisimme jotain huumeiden käytön ehkäisemiseksi. Ehkä siinä vaiheessa, kun ollaan siinä pisteessä, että millään ei ole mitään väliä, muuta kun siellä päivittäisellä huumeannoksella. On tapahduttava joku todella iso käännös omassa elämässä. Voisko sen käänteen tekijä olla sinä tai minä? Mun mielestä jokaisella ihmisellä tässä maailmassa on oikeus kokea olla rakastettu ja tärkeä ihminen Voitaisko me tehdä jotain sen asian eteen?

Musta ois ihana saada kommentti joltain ihmiseltä, kuka työskentelee näiden ihmisten parissa. Joku joka osaa selittää mulle asian eri näkökulmasta kun mun omani. Joku kuka pystyy kohtaamaan ne ihmiset saman arvoisina, mihin itse en vaan yrityksistä huolimatta pysty.

Takki*, Housut*, Kengät*

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu

33 kommenttia

  1. Anna kirjoitti:

    Hyvin samanlaisia ajatuksia herättää ko.aihe. Itse kyllä pidän heitä samanarvoisina ja tunnen välillä sääliä ja empatiaa heitä kohtaan jos näen, mutta kyllä silti heitä pelkään. Tai ainakin olen varuillani jos lähelläni on selvästi huumeiden vaikutuksen alla oleva ihminen. Ja vaikkei he käyttäytyisivätkään väkivaltaisesti niin sitähän ei itse voi tietää enkä kyllä siihen voi luottaakaan. On se vähän pelottavaa olla sellaisen lähellä, joka itsekseen mumisee jotain outoja tai esim.liikehtii oudosti tai huutelee omiaan tms.

  2. MK kirjoitti:

    Mä kohtaan omassa työssäni päihteidenkäyttäjiä päivittäin. En kuitenkaan tee suoranaisesti päihdetyötä (esim. korvauspolilla). Osa käyttäytyy hyvin ja asiallisesti, mutta sitten joukkoon mahtuu niitä, joilla on vaan vaatimuksia pitkä lista ja käytös sen mukaista. Tosin olen senkin todennut, että homma heidän kanssa sujuu parhaiten kun kohtaa heidät aidosti ja kunnioittavasti, eikä vaan narkkarina.

    Mä en tuota bussien meininkiä pysty itse allekirjoittamaan. Kuljen päivittäin useita kertoja bussilla ja en ole vastaavaan juuri törmännyt. Tai sit mä vaan oon työni puolesta jos jonkinmoiseen tottunut ja en edes huomaa. Mua ei bussissa koskaan pelota. Keskustan tilanteen olen itse kans huomannut keskustassa asuvana, mut ehkä oon sit sinisilmäinen kun mua ei narkkarijengit pelota vaan lähinnä ärsyttää jos ne käyttäytyy huonosti.

  3. Elli kirjoitti:

    Oon sun kanssa aivan samoilla linjoilla! Silloin kun mä olin yläasteella me saatiin todella hyvää huumevalistusta. Meille näytettiin aitoa poliisin materiaalia ja puhumaan tuli päihderiippuvaisia. Nykyään kuulemma enää ei saa näyttää tällaista materiaalia, koska se järkyttää! Eli jopa tässä asiassa on sitä päänsilittelyä. Mua ahdistaa todella paljon se miten paljon huumeita liikkuu ja miten helposti ne on saatavilla. Tää on aihe mikä vaatisi todella toimia ja pikaisesti.

  4. E kirjoitti:

    Työni kautta olen myynyt vuosia puhtaita ruiskuja ja neuloja, ja sitä kautta nähnyt narkomaanien elämää sen pienen hetken. Juurikin tuo oma pelko ja ahdistus on muuttunut suruksi, kun näkee miten rikki ne ihmiset on. Vaikka ei montaa sanaa ostotilanteessa vaihdeta, niin voisin sanoa tietämättä, että jokainen heistä haluaisi olla paremmassa kunnossa.

    Muutamat valitteli hoitoon pääsemisen vaikeutta. On helpompi käyttää kamaa kuin saada apua.

    Yhden kerran soitin poliisin, kun asiakas lähti neulaostoksien jälkeen tulemallaan autolla ajamaan kamapäissä. Silloin suru muuttui vihaksi, mutta muistan ajatelleeni, että kumpa hän saataisi kiinni ja askeleen lähemmäksi hoitoa. Todennäköisesti kortti oli jo hyllyllä ja sakot rapsahti, sen sijaan, että poliisin/kiinnijäämisen kautta saisi apua.

    Ja jokainen vuosien aikana kohdattu asiakas on ollut ystävällinen, jopa keskivertoa ystävällisempi. Eivät ole olleet arvaamattomia. Sanoisin, että kiitollisia siitä että heidät kohdataan kuten muutkin. Itseäni kuvotti joskus nähdä, miten työkaverin ilme muuttui narkomaanin nähdessä. Vaikka huumeiden käyttö lähtee ihmisestä itsestä, on taustalla niin vakavia asioita, että ihan surettaa kun tajuaa, miten paskaa elämää toiset joutuneet esimerkiksi lapsesta asti elämään. Vanhempia ei valita. Toki huumeet on ongelma perheissäkin, joissa vanhemmat yrittäneet parhaansa.

  5. Taijjako kirjoitti:

    Aamen!
    On aivan kauheaa edes tietää sellainen narkomaani joka on esimerkiksi äiti tai hän on raskaana ja vetää aineita, alkoholia yms. Mulla ei mahdu päähän se ajatus miten joku voi edes tehdä niin omalle lapselleen. Aivan kauheaa ajatella niiden pienien vauvojen ja lapsien lapsuutta ja elämää (jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua)
    Huumeita on jokapuolella ja jopa sellaiset ihmiset käyttävät joista et uskoisi.
    Suomessa huumeiden hallussapidosta ja käytöstä ei tule suuria seuraamuksia, ja ehkä senkin takia käyttö on niin helppoa ja näkyvää.
    Surullisinta tässä on ehkä se että suurella todennäköisyydellä narkomaanien äidit ja isät joutuvat hautaamaan omat lapsensa jotka kuolevat huumeiden takia tai sen käytön alaisena tms. ?

  6. Tyypinvaimo kirjoitti:

    Niin älyttömän hyvä postaus tärkeästä aiheesta! Huumeiden käyttö on tänä päivänä niin yleistä. Keskustassa silmiin pistää nistit, joista näkee jo päälle päin että ovat huumeiden vaikutuksen alaisena. He ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. On niin paljon myös niitä käyttäjiä jotka ovat ihan ns tavallisia työssäkäyviä aikuisia.
    En ole itse ikinä elämässäni käyttänyt mitään aineita ja koen, että se on tänä päivänä harvinaista. Valtaosa ikäisistäni on ainakin kokeillut jotakin huumetta. Tampereen Keskustassa liikkuessani minulle on useita kertoja yritetty kaupata aineita. Nämä tilanteet ovat hämmentäviä ja ahdistavia.
    Voimme aikuisina valistaa lapsia huumeidenkäytön vaaroista, mutta onko sillä painoarvoa jos lapsen paras kaveri pössyttelee ja yllyttää kokeilemaan?
    Voimme anella ystävää/kumppania lopettamaan, mutta emme voi tehdä päätöksiä toisten puolesta.
    Ajattelen itse, että narkomaaneilla on taustalla mielenterveysongelmia/traumoja joita lääkitään huumeilla ja näin paetaan todellisia ongelmia. Aineiden käyttäminen ei poista ongelmia, auttaa ehkä unohtamaan, turruttaa mielen, mutta ongelmat pysyvät.
    Uskon, että jos ihmisen elämässä on kaikki osa-alueet suurinpiirtein kunnossa ja on onnellinen, ei tarvitse aineita elääkseen täysipainoista elämää.
    En usko onnen löytyvän piripussista.

  7. Mummeli kirjoitti:

    Höh, huumeidenkäyttäjää pitää pelätä, ja käyttäjälle voi sanoa etten hyväksy käyttöä, se tuhoaa aivot ja on VAARALLISTA! Ymmärrys menee kummallisen pitkälle liian monessa asiassa.

  8. Emilia kirjoitti:

    Hei! Olen lukenut jokaisen postauksesi koskien huumeita ja osallistunut keskusteluun myös. Pisteitä sinulle siitä, että tämä postaus on mielestäni fiksuin ja paras tähän mennessä. Muissa postauksissa osa mielipiteistäsi on ollut hakoteillä, mikä on ymmärrettävää, jos aiheeseen ei ole tutustunut sen syvemmin. Esimerkiksi huumepolitiikka ei ole sinun erikoisalaasi ja en usko, että olet perehtynyt huumepoliittiseen keskusteluun ja tutkimustuloksiin. Peräänkuulutat ennaltaehkäisyä ja huumeiden käyttäjien auttamista, mikä on hyvin tärkeää. Ja huolesi huumeiden käyttäjien potentiaalisesti vaarallisuudesta on luonnollista ja ymmärrettävää.

    Mielestäni kuvailemasi pelon tunne on juuri yksi hyvä syy tukea valvottuja pistotiloja. Ne ovat osa haittojen vähentämistä ja niiden tarkoituksena on esimerkiksi saada huumeiden käyttäjät pois julkisista tiloista, joten miksi pidät niitä huolestuttavana kehityksenä? Ennemminkin voisit nähdä ne plussana sinulle, sekä huumeiden käyttäjälle? Lisäksi nämä ”lääkkeiden jakaminen klo 14” on myös osa haittojen vähentämistä ja sillä on perusteltu tarkoitus. Vaikutat kiinnostuneelta huumausaineongelmasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä ja näistä kaikista asioista löytyy paljon tietoa. Ymmärrän, että olet kiireinen ihminen, mutta tuot tätä asiaa jatkuvasti esiin blogissasi niin pitäisikö sinulla myös hankkia tietoa tästä ja näin lisätä ymmärrystäsi? Tällaisissa kommenteissa ymmärtämättömyytesi tulee esille. Kaikille näille kehityksille on syynsä, eikä niitä temmata tuulesta.

    Korjaa toki, jos olen väärässä, mutta näkemyksesi mukaan valvotut pistotilat ovat huolestuttava kehitys, koska ne ns. normalisoivat huumeiden käyttöä? Ja ylipäänsä postauksistasi olen saanut sellaisen vaikutelman, että pelkäät, että esimerkiksi huumepolitiikan liberalisoiminen tekee käytöstä hyväksyttävämpää ja ehkä lisäisi sitä?

    Ja mitä tulee huumeiden käyttöön Suomessa, niin olet oikeassa, että huumeiden käyttö on lisääntynyt. Esimerkiksi Suomessa käytetään amfetamiineja 3. eniten 15-34-vuotiaiden keskuudessa verrattuna muihin EU-maihin. MDMA:ta muistaakseni 6. eniten. Eniten yleistynyt on kannabiksen käyttö. Olet oikeassa, että ennalta ehkäisyä tarvitaan, mutta niin tarvitaan myös haittojen vähentämistä. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Valitettavasti kaikkeen tarvitaan rahaa ja ongelmaksi muodostuu, että paljonko sitä halutaan antaa esim. sosiaalityölle, jonka tämän hetkinen suuri ongelma on resurssipula.

    Neuvoja siihen, miten suhtautua vieraisiin (huumeiden käyttäjiin) kaupungilla, minulla ei ole. On luonnollista pelätä tai vierastaa, koska koskaan ei voi tiedä, mitä toisen päässä liikkuu. Toki, jos joskus törmäät huumeiden käyttäjään niin pyri suhtautumaan häneen avoimesti ja kuunnella, mitä hänellä on sanottavana. Sen verran voin sanoa, että päihdeongelmaiset eivät yleensä ole niitä ns. spurguja puistonpenkillä. Suurin osa päihdeongelmaisista ovat tavallisia ihmisiä ja heitä tulee kaikista sosioekonomisista asemista syrjäytyneestä nuoresta yritysten toimitusjohtajiin.

    • primebody kirjoitti:

      Kiitos tästä kommentista. Tästä sain taas paljon sellaista tietoa, mikä auttaa ajattelemaan vähän boxin ulkopuolelle. En koe sitä asiaa, että erillisiä pistotiloja on tai neularoskiksia mitenkään liian negatiivisena, vaan ehkä vaan huolestuttavana asiana siitä, kuinka suuri ongelma huumeidenkäyttö ylipäänsä on. Vaikka koitan ajatella asioista monta puolta, niin mulla on aika jyrkkä kanta huumeisiin ja mitä enemmän niitä on liikkeellä ja mitä enemmän on käyttäjiä se ahdistaa. Mää luulen, että aika monella on mun kaltaisia ajatuksia ja ehkä esim näistä kommenteista on monelle hyötyä ja apua yrittää edes ymmärtää. Vaikka ymmärtää, niin silti kaikki ei hyväksy.

  9. Pia kirjoitti:

    Mua hämmentää sun kirjoituksessa se, että kerrot tuntevasi narkomaaneja, ovat esim entisiä ystäviä. Silti tunnut lokeroivan narkomaanit yhdeksi suureksi mustaksi mössöksi etkä näe heissä muuta kuin uhan itsellesi. Päihderiippuvaiset ovat ihmisiä ja yhtä arvokkaita kuin me muutkin. Heitä tulisi kohdella kadulla, terveyskeskuksessa tai työpaikalla samoin kuin ketä vain. Päihderiippuvuus on ihmisen sairaus, ongelma. Se ei määritä ihmisen persoonaa ja koko ihmisyyttä. On olemassa businessmiehiä, jotka ovat huumekoukussa mutta sitä ei heistä päällepäin näe. On olemassa sairaanhoitajia, jotka ovat työelämässä, eikä huumeriippuvuutta näe heistä ulospäin.
    Toivoisin, että meiltä kaikilta löytyisi empatiaa heille, joiden elämä ei ole mennyt oppikirjan mukaan. Heille jotka ovat etsineet elämäänsä puuttuvia asioita huumeista. Heitä, joilla elämän lähtökohdat eivät ole olleet suotuisat kotiolojen suhteen, koulun, työelämän tai muiden sosiaalisten verkostojen suhteen.
    Huumeiden käytön aloittamiseen on aina jokin syy. Syy voi olla traumaattinen kokemus, kuten raiskaus, läheisen kuolema tai onnettomuus. Syy voi olla huonot kotiolot, vaativat vanhemmat tai läheisyyden vähäisyys lapsena. Syy voi olla mielenterveyteen liittyvä sairaus, johon etsitään apua päihteistä, kuten ahdistus tai masennus.
    Mielestäni on väärin pelätä toista ihmistä hänen ongelmiensa vuoksi. Kuka tahansa meistä voi tehdä toiselle pahaa, oli hän päihderiippuvainen tai ei. Harvoin päihderiippuvaiset tekevät ihmisen henkeen kohdistuvia rikoksia tuiki tuntemattomiin ihmisiin kohdistuen. Kuten emme me muutkaan ns. normaalit ihmiset. Yleensä ihmisen henkeen kohdistuneen rikoksen on tehnyt lähipiiriin kuuluva henkilö.
    Toivoisin, että katsoisit asiaa siltä kannalta että on olemassa heikkoja ja vahvoja ihmisiä. On olemassa heitä, jotka kestävät kaiken ja löytävät selviytymiskeinot ikävistä elämäntilanteista sisukkaasti. On myös heitä, joilla on puutteelliset selviytymistaidot. Heitä jotka ovat heikkoja, hauraita ja etsivät helpotusta päihteistä. Varmasti kukaan huumeita pitkään käyttänyt ei voi sanoa että olisi tyytyväinen elämäänsä. He haluavat pois huumekoukusta. Kyse on riippuvuudesta, joka on vaikea päihittää. Sen vuoksi katson itse sosiaalialan ammattilaisena että valtion kannattaisi satsata korvaushoitoon yhä enemmän. Sen avulla rikollisuus ja väkivaltaisuudet huumeiden käyttäjien välillä vähenisivät. Riippuvuus olisi hallinnassa, haittoja vähentävällä tavalla. Toivon, että sait tästä uusia näkökulmia aiheeseen ja löydät sen empatian heitä kohtaan.

    • primebody kirjoitti:

      Kiitos kommentista <3 sain ehdottomasti!

    • Just sayin kirjoitti:

      Korvaushoito ei ole mikään parannuskeino eikä raitista ketään. Olisiko ok antaa jokaiselle alkoholistille pari aamukaljaa, jotta voisivat sitten lähteä töihin? Korvaushoito on kuvottavaa paapomista, ongelman siirtämistä yhteiskunnna varoilla.

  10. Saimi kirjoitti:

    Kirjoituksestasi paistaa läpi niin järkyttävä tietämättömyys ja asenteellisuus, että liki sanattomaksi vetää.
    Ensinnäkin, jos sinun tarvitsee edes miettiä, että voitko kohdata ihmisen ihmisenä, niin syyllinen löytyy peilistä ja olisi ehkä henkisen kasvun aika. Koska narkomaani on ihminen ihan siinä, missä sinäkin.
    Toisekseen sinä et edes tunnista huumeidenkäyttäjistä kuin murto-osan. Aivan kuten valtaosa alkoholisteistakin, on myös valtaosa muista päihderiippuvaisista täysin tavallisia ihmisiä. Ei niitä ”torinistejä” tai ”puistospurguja.”
    Kolmanneksi sulla ei näytä olevan edes alkeellisinta ajatusta päihdehuollon tilasta. Neularoskiksilla ja piikityspaikoilla ei tosiaan ajeta sitä asiaa, että käyttöön kannustettaisiin, vaan sillä pyritään minimoimaan sekä ulkopuolisille, että päihderiippuvaisille itselleen koituvat haitat.
    Neljänneksi. Kukaan, korostan KU-KAAN, ei suunnittele alakoululaisena, että minustapa tulee isona narkomaani, kun naapuripulpetin pertistä tulee poliisi. Että se siitä omasta valinnasta. Päihderiippuvuus on virallisen tautiluokituksen mukainen sairaus. Siitä, miksi kukakin on ajautunut alkujaankaan päihteitä käyttämään, et sinä tiedä mitään. Lisäksi riittävän hyvää sairauskäsityksen mukaista hoitoa ei yksinkertaisesti tällä hetkellä ole saatavilla ja ilman sitä raitistuminen on liki yhtä helppoa kuin parantua tahdon voimalla syövästä.
    Viidenneksi, mene itseesi ja mieti ennen kuin kirjoitat. Todennäköisesti tämänkin lopputulos on jonkinnäköinen ulina siitä, kuinka raskasta bloggaaminen on kun ihmiset ilkeilevät, mutta yritä edes.
    Henkilökohtaisesti minulla on mennyt maku juttuihisi jo hyvän aikaa sitten (ja joskus sentään pidin tästä blogista). Nyt kun pitkästä aikaa tuli vilkaistua, niin muistan taas miksi en enää seuraa.

    • primebody kirjoitti:

      Tiedätkö että parempi varmaan ettet tänne blogiin enää palaa. Mää en allekirjoita sun kommenttia.. se ei kerro musta vaan jostain toisesta. Mun kaks entistä poikaystävää on ollut huumeiden käyttäjiä… olen nähnyt nää asiat ihan liian läheltä. Et voi tosissaan väittää että kuvittelen että joku ihan oikeasti päättää ryhtyvänsä huumeidenkäyttäjäksi.. . Mulla on paljon kavereita ja jopa ystäviä kuollut huumeisiin.. kenenkään elämää ne ei oo pelastanut.

    • Just sayin kirjoitti:

      Apua mikä ihmeen päänsilittely -puolustus! Anteeksi nyt vaan mutta kyllä päihderiippuvuuteen on olemassa ihan käypiä hoitovaihtoehtoja, ne vain tarvitsee sen päihderiippuvaisen OMAN motivaation raitistumiseen. Esim minnesotahoito on todella tehokas, mutta valtaosa narkeista ei edes halua toipua joten no can do. Maassa jossa asun ei ole samanlaista ongelmaa koska rangaistukset huumeista on superkovat ja sitä sen pitäisi olla suomessakin. Saataisiin tampereen kadutkin taas turvalliseksi, siellä nimittäin pelottaa enemmän kuin miljoonakaupungeissa, ja vain ja ainoastaan narkkareiden takia. Suomen oikeusvaltiossa se vian juuri on, tarpeeksi hc:t rangaistukset kehiin vaan kaikesta huumeisiin liittyvästä

  11. V kirjoitti:

    Samoja ajatuksia täällä.. Youtubessa Kokemusten summa on mielenkiintoinen kanava, kertoo tarinoita ym entisenä narkomaanina. Se miten fiksun oloinen on, sai mun mielikuvan narkomaaneista vähän muuttumaan.
    Mutta kyllähän se niin on, että huumeiden yleistyminen hirvittää ja pelottaa.

  12. M kirjoitti:

    Kyllä tuo pelkosi on myös ihan oikeutettua. Päihtyneenä huumeidenkäyttäjät voivat olla arvaamattomia. Olen joutunut monta kertaa työurani aikana vaaratilanteeseen päihteidenkäyttäjien kanssa. Minua on yritetty puukottaa. Olin silloin töissä huumevieroitusyksikössä, jonne potilaat tulivat aika huonossa kunnossa ja päihtyneenä. Yksi potilas meni amfetamiinipsykoosiin ja oli todella vaarallinen. Tästä on jo useampi vuosi aikaa. Viimeksi viime talvena potilas pahoinpiteli minut vastaanotolla. Hän oli ns ”huumepäissään”. Samoin päivystyksessä työskennellessäni jouduttiin todella usein turvautumaan vartijoiden apuun päihdepotilaita hoitaessa. He todellakin ovat arvaamattomia.

    Eräs psykiatri sanoi mulle urani alussa että: ”älä koskaan luota päihteiden käyttäjiin!” Tämä johtuu siitä että he elävät äärimmäisissä olosuhteissa, jossa yritetään selvitä hengissä ja sen eteen tehdään mitä vain.. huijataan, käytetään hyväksi, tehdään rikoksia, jne. Joillekin nämä asiat ovat ainoita asioita mitä he osaavat.

    Selvinpäin olevien (esim. korvaushoitopotilaiden) kanssa ei ole mulla ollut koskaan mitään ongelmia. Heidän joukossa on paljon huippuja tyyppejä 🙂

    Kaikkien huonojenkin kokemusten jälkeen minä ymmärrän näitä potilaita ja haluan auttaa. Se addiktio on sairaus. Eivät he halua olla sellaisia.

  13. Pia kirjoitti:

    Omasta mielestäni on hyvä, että niitä neularoskiksia on lisääntynyt ja myöskin on paikkoja mihin voi käytetyt neulat toimittaa sekä saa uusia puhtaita tilalle. Tällä pyritään vähentämään isoja sairauksia. Nuo kuvailemasi lääkkenjakopaikat ovat asemia joissa on vieroitus ja korvaushoitoa. Näillä lääkkeillä yritetään vähentää niitä suonensisäisten lääkkeiden käyttöä. Sekä korvaushoidossa moni saa uuden alun ja mahdollisuuden päästä huumeista eroon. Korvaushoitoon pääseminen ei ole helppoa ja nopeaa. Se on omasta mielestäni se missä pitäisi Suomessa parantaa. Moni ei pysty odottamaan tuota pitkää odotteluaikaa ja sortuu uudelleen.

  14. Emilia kirjoitti:

    Pääasia onkin, että ihminen pyrkii ymmärtämään asioita, Umppu. Lisäksi valvottujen huumetilojen tarkoituksena on saavuttaa huumeiden käyttäjiä, sillä huumeiden käyttö on lain mukaan rikos, jonka vuoksi huumeiden käyttäjät ovat hyvin pitkälti ns. maan alla yhteiskunnan ulkopuolella ja heitä ei saavuteta. Käyttötilat mahdollistavat yhteyden luomisen huumeiden käyttäjiin ja tätä kautta heitä voidaan muun muassa ohjata muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Lisäksi niiden avulla voidaan vähentää infektiosairauksia ja kuolleisuutta.

  15. Nanna kirjoitti:

    Itse en ehkä niin pelkää, mutta koen valtavaa sääliä ja surua siitä mikä kaikki siihen on voinut johtaa.
    Tässä on surullinen, mutta niin todellinen juttu tältä päivältä huumeisiin liittyen ja siitä miten helppoa niiden ostaminen on nykyään
    https://yle.fi/uutiset/3-10507796
    Todellakin vaatis nopeita toimenpiteitä 🙁

  16. Katja kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus, kiitos siitä. Näin päihdetyöntekijän näkökulmasta en yhtään ihmettele sitä pelkoa, kun kohtaa päihtyneen. En itsekään tunne oloani mukavaksi, jos toinen on vetänyt itsensä toiseen todellisuuteen. Omassa työssä kohtaan asiakkaat siinä vaiheessa, kun akuuttivieroitus on käyty läpi. Miten mahtavia tyyppejä ja ennen kaikkea tavallisia ihmisiä löytyy päihteiden takaa. Täytyy muistaa se, ettei kaikki addiktit ole siellä rautatieasemalla, vaan kodeissa, työpaikoilla, harrastuksissa jne. Jokaiselle hoitoon haluavalle soisin lämpimästi sen mahdollisuuden. Päihderiippuvuus on sairaus, eikä muissakaan sairauksissa asiakkaalta hoitoa evätä. Ja Tampereen tilannetta on ollut ikävä seurata jo useamman vuoden ajan, siellä riippuvaisten hoito on päästetty täysin käsistä. Pelottavaa. Mm. Juha Lanzin muistan asiasta julkisesti puhuneen. Hyvä, kun joku nostaa asiaa esille.
    Ps. Onhan teillä kyllä hienot tunnelit…

  17. Taru kirjoitti:

    Hienoa, että kirjoitat ajatuksistasi rehellisesti ja sinulla on kyky myös ottaa rakentavaa palautetta vastaan.

    Päihteidenkäytön ns. pysyvä aloittaminen tai narkomaaniksi/alkoholistiksi päätyminen ei ole tietoinen valinta. Sinä (ehkä olet alkoholia kokeillut) tai minä emme ennen ensimmäistä alkoholikokeilua voineet tietää olemmeko ensimmäisestä kerrasta ns. koukussa. Huumeet eivät ole sen kummempi asia koukuttumista ajatellen.

    Käsittelet kirjoituksessasi huumeidenkäyttöä mikä ymmärrettävää, sillä se on usein paljon demonisoidumpi aine kuin alkoholi. On totta, että tänä päivänä sekakäyttäjät/huumeidenkäyttäjät ovat käytökseltään paljon ennalta-arvaamattomampi ns. ryhmä ja heihin liittyy myös paljon myös pelottavampia mielikuvia kuin esimerkiksi alkoholisteihin. On ymmärrettävää, että päihteiden vaikutuksen alainen ihminen pelottaa. Asun Helsingissä ja lähes joka kerta julkisilla kulkiessani kulkuvälineessä on vahvasti päihtynyt henkilö. Harvemmin he ovat aggressiivisia.

    Mainitsemasi lääkkeidenantoajat ja piikitystilat ehkäisevät haittoja ja ne ovat siksi hyvin perusteltuja ratkaisuja huumeidenkäyttäjien sekä myös muun yhteiskunnan kannalta. Peruskouluissa toteutetaan usein esimerkiksi kaupungin nuorisotoimen ja kolmannen sektorin tahoilta ennaltaehkäisevää päihdetyötä. Yhteistyötä koulun ja muiden toimijoiden kanssa tulisi lisätä tässäkin asiassa. Peruskoulun henkilökunnan, eli opettajien tietoutta päihteidenkäyttöön tulisi lisätä, sillä he myös usein havainnot päihteidenkäytöstä tekevät ja lapsen/nuoren kohtaavat.

    Olen huolissani päihdehuollon liian niukoista resursseista ja päihderiippuvaisten suureksi osaksi surkeasta hoidosta maassamme. Kukaan ei halua päihderiippuvalseksi ja edelleenkään ei täysin tunnusteta päihteiden kansanterveydellisiä vaikutuksia. On valtavan surullista ja ankeaa, että päihderiippuvuus luetaan edelleen liian usein yksilön omaksi syyksi/valinnaksi. Se on haastava ja sitkeä sairaus, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan. Siitä kärsivät monet ihmiset: lähinnä riippuvainen itse ja hänen läheisensä.

    Ymmärrän ennakkoluulosi, mutta pyri niistä pois. Ihmisten kohtaaminen ja on silloin helpompaa. Asiasta on paljon tutkimustietoa tarjolla. Toinen hyvä pohtimisen arvoinen asia on miettiä miksi ylipäätään arvotat ihmisiä ja mikä on ihmisarvon merkitys (+ mitä se tarkoittaa). Sinulla olisi ääni ja kuulijakuntaa ajaa postauksillasi päihderiippuvaisten (ja siten myös koko yhteiskunnan) asiaa. Ehkä joku päivä tällainen päihdeaiheinen postaus voisi olla luvassa. Jään unelmoimaan tästä! Mukavaa viikonloppua!

  18. Aliisa kirjoitti:

    Entisessä asuinpaikassani myönnän pelänneeni ja paljon. Oli vaikea kasata mieleen sympatiaa kun yläkerrassa asuva narkkari sai raivareita: lähti haahuilemaan rappukäytävään, huusi, hakkasi ihmisten ovia jne. Seuraavana aamuna kun katsoin parvekkeelta alas, takapiha oli täynnä roskaa + neuloja. Talon oma väki sen kaiken sai siivota. Toisaalta hoitoon hakeutuneet narkkarit taitavat tulla vähän eri asenteella, jolloin se ihmisenä kohtaaminen on helpompaa. Olen myös entisen tuttavapiirin kautta saanut kunnian kuunnella monia ”luentoja” kannabiksen vaarattomuudesta sekä siitä miten se on terveellinen luonnontuote. Viisausia nämä ihmiset jaksoivat ladella päivästä toiseen, mutta aikaansaannosten määrä oli nolla. Lisäksi lähes jokaisella ”aktiivikäyttäjällä” mm. psykoosit ja voimakkaat masennuskaudet pahenivat ajan myötä. Tuo kaikki oli siis varmaan täyttä sattumaa, eikä kannabiksellä ollut mitään tekemistä asian kanssa, näiden henkilöiden mukaan minä kun olin täydellisen väärässä ja ymmärtäisin vasta kun kokeilen. Olen mielelläni täydellisen väärässä, ja onhan valkokärpässienikin luonnontuote..

    • Papu kirjoitti:

      Ja eka kannabispiikki tappaa…

      Olet tuntenut ilmeisemmin moniongelmaisia kannabiksenkäyttäjiä. Kannabis itsessään ei ole ongelma. Ongelmallista on käyttää kannabista tai muitakaan päihteitä jos on mielialahäiriöitä tai perinnöllistä alttiutta psykoosiin. Ongelmallista on myös käyttää päihteitä parantaakseen oloaan, jos seinät kaatuu muuten päälle ja elämä on merkityksetöntä. Suurin osa tuntemistani pilvenpolttajista on opiskelevia tai työssäkäyviä, fiksuja ja ajattelevia ihmisiä joilla kannabis ei hallitse elämää. Pilvenpoltosta ei koidu ongelmaa, jos elämän peruspilarit on kunnossa. Jos näin ei ole, saa sen elämän suistumaan raiteilta viinallakin (mikä tuntuu olevan se tyypillisempi tarina). En sano, että kannabis on kaikille hyvä ja harmiton päihde – joidenkin ihmisten on parempi pysyä erossa kaikesta päihdyttävästä. Jo valmiiksi ahdistuneilla se saattaa pahentaa oireita, toisilla
      taas helpottaa. Uskallan väittää että normaali, tasapainoinen ihminen handlaa sen kohtuukäytössä siinä missä alkoholinkin (johon valitettavasti joudun kannabista vertaamaan, sillä alkoholi on niin kiva ja harmiton, vaikka aiheuttaa Suomessa edelleen kaikista eniten ongelmia ja isoimmat kansantaloudelliset haitat). Kannabista enemmän olisin huolissani vaikka siitä heroiinikoukkuun verrattavissa olevasta, himoaddiktiota aiheuttavasta rasva-sokerikombosta joka sairastuttaa meidän suomalaisten yleisimpiin kansantauteihin.

  19. Marjut kirjoitti:

    Voisin kertoa tarinan muodossa asiasta. Olipa kerran Aino. Aino syntyi alkoholistiperheeseen, jossa näki usein isänsä lyövän äitiään. Äiti koitti pysyä vahvana, mutta usein iltaisin turvautui pulloon saadessaan paniikkikohtauksia. Aino päätti pienenä ettei koskaan katselisi tuollaista toimintaa ja hänestä tulisi isona itsenäinen nainen. Ainon koulu sujui hyvin, mutta teini-iän alkaessa sosiaaliset tilanteet alkoivat käydä vaikeiksi. Ainoa usein huimasi luokan edessä ja julkisilla liikkuminen alkoi ahdistamaan. Sinnikkäästi Aino kuitenkin kulki julkisilla siihen asti, kunnes koki ensimmäisen paniikkikohtauksensa junassa. Tunne oli sanoinkuvaamattoman kammottava. Ainosta tuntui että hän kuolisi. Tämä söi Ainon itsevarmuutta ja itsetuntoa.

    17- vuotiaana Aino tapasi ensimmäisen poikaystävänsä Topin. Topi oli tavanomaisesta perheestä, sellaisesta josta Aino oli aina haaveillut. Topi kohteli Ainoa hyvin, mutta Topin seurassa Ainolla oli tunne, että jotain puuttui. Vaikka kaiken piti olla hyvin, oli Ainolla turvaton tunne Topin kanssa. Tyhjä olo vaikkei tiennyt miksi.

    Eräänä yönä Aino oli viihteellä ystäviensä kanssa. Torilta kuului tappelun ääniä, samanlaisia ääniä, mihin Aino oli lapsuudessaan tottunut. Riidan kylväjä oli Harri. Aino meni riidan väliin ja päätyi jotenkin Harrin luokse sinä yönä, sillä koki ettei Harri ole paha ihminen, ainoastaan tuen tarpeessa. Aivan kuten isäkään ei ollut paha Ainon mielestä. Vaikka Harri oli öykkäri ja päihteidenkäyttäjä, Ainolla oli tunne, kun hän olisi tuntenut Harrin aina. Aino rakastui ja Harrin seurassa tyhjyydentunne katosi. Ainolle oli turvallisempaa olla Harrin seurassa kuin Topin, sillä tämä asetelma oli tuttu. Ajan kanssa Harri alkoi käyttäytymään väkivaltaisesti ainoa kohtaan ja Ainon perinnöllinen alttius ahdistus-ja paniikkikohtauksiin kasvoivat. Aino näki peilistä epäonnistujan, luuserin. Ei hänestä pitänyt tulla tälläista. Hänen ei pitänyt antaa miesten kohdella itseään huonosti. Pahasta olosta alkoi tulla joka päiväistä, yhtäkkiä elämä tuntui jokapäiväisellä selviytymiseltä. Ainon vanhat kaverit jäivät, sillä he menivät elämässä eteenpäin, Aino ei uskaltanut lähteä kotoa paniikkikohtausten pelossa ja toisaalta häntä hävetti mustelmat, jotka kahakat Harrin kanssa aiheuttivat.

    Eräänä päivänä Aino oli saamassa kotonaan paniikkikohtausta. Hädissään Aino turvautui keittiön kaapissa oleviin Harrin lääkkeisiin. Aino vakuutti itselleen, että tämän yhden kerran, vain kohtausta helpottamaan. Lääkkeiden ottamisen jälkeen Ainon valtasi euforia: ei ollut häpeää, ei ahdistusta, ei isää lyömässä äitiä, eikä Harria lyömässä ainoa. Ei ollut Ainon omaa syyllistävää ääntä. Päinvastoin, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Ainolla oli tunne, että hän oli kykenevä. Lääkkeen vaikutuksen loputtua, ahdistuksen tunne paheni entisestään. Mitä useammin Aino turvautui huumaaviin lääkkeisiin, sitä enemmän ainetta piti saada ja ottaa, jotta hyvän olon tunne saavutettiin.

    Tuleeko sitten kaikista päihdeperheiden lapsista Ainoja? Ei. Jotkut terapeutit tykkäävät käyttää ihmisistä vertaiskuvaa avomaantomaatteina ja kasvihuonetomaatteina. Toiset tomaatit kasvavat avomaalla isoiksi ja meheviksi, tuli taivaalta räntää vaakatasossa tai ei. Toiset kasvihuonetomaatit tarvitsevat lämpövaloja, kastelua ja hoivaa, jotta kasvavat meheviksi tai edes syömiskelpoisiksi. Saman perheen lapsissa voi olla sekä avomaantomaatteja että kasvihuonetomaatteja. Joku perheessä tapahtuva asia voi olla toiselle lapselle merkityksetön, kun toinen kokee sen hyvinkin. Toinen kohtaa tilanteet rohkeampana, toinen sairastuu ahdistuskohtaukseen tai muuhun perinnölliseen sairauteen. Kukaan ei kuitenkaan valitse sairastumista.

    Täytyykö narkomaania varoa? Mahdollisesti. Itse ainakin olen varovainen. Valitettavasti heidän riippuvuuteensa vuoksi, he käyttäytyvät itsekkäästi ja arvaamattomasti, joskus ollen väkivaltaisia tai tilaisuuden tullen varastaen, jopa läheisiltään. Eivät kuitenkaan kaikki.

  20. Hannis kirjoitti:

    Kiva kuulla sun rehellisiä ajatuksia aiheesta ja voin samaistua noihin pelkoihin. Hyvää keskustelua aiheesta myös tullut kommenteissa.

  21. Exsiivooja kirjoitti:

    Aiemmin olin töissä siivousfirmalla jonka työkohteena oli kaupungin paikallisliikennebussit. Harva se päivä penkkien välissä törötti käytettyjä neuloja. Kerran löytyi tuoreessa veressä ja puoliksi verta ja kamaa täynnä oleva ruisku penkin alta. Vanhemmat opastakaa lapsianne etteivät tunkisi pikkukäsiään bussissa penkkien/pattereiden väliin!

  22. Ninni kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja!

    Itse en allekirjoita tuota bussijuttua, asun Tampereella myös ja kuljen satunnaisesti bussilla. Koen bussimatkustamisen turvalliseksi, riippuu ehkä linjasta millä kulkee? Keskustassa näkyy selkeitä narkkeja valitettavan paljon. En ole perehtynyt Tampereen päihdehoitoon, mutta käsittääkseni se on aivan retuperällä. Itse kannatan ehdottomasti ainakin niitä neularoskiksia. Ärsyttää kyllä tunneli (joka piti saada ilm. sen päällä olleen jo etukäteen myydyn tonttimaan vuoksi, eikä niinkään tamperelaisille esitetyn ”poistaa ruuhkat” -verukkeen vuoksi), ratikka (miksei satsattu sähköbusseihin?!?), kansiareena (WTF?!?), isot ja kalliit (ja tyhjät) parkit keskustan alla. Miksi ei satsata päihdehoitoon, mielenterveyspalveluihin, nuorten ohjaamiseen (syrjäytymisen ehkäiseminen mm., nuorisotiloja lisättäisiin jne.), keskustan nimenomaan elvyttämiseen, vanhustenhoitoon (kotona pärjäämättömäy ajetaan kotiin). Keksisin vaikka kuinka paljon näitä! Mutta joku on keksinyt, että Tampereen pitää olla edelläkävijä ja tehdä kaikkea ”hienoa”. Miksi nyt ja kaikki kerralla/peräjälkeen?

    Mies haki apteekista vauvallemme lääkkeen annosteluun millilitroittain mittaavaa lääkeruuttaa ja farmaseutilta kysyi niitä. Farmaseutti kysyi, tarvitsetko neuloja? Mies oli että häh, vauvalle annostellaan lääkettä, ei tarvita neuloja. Farmaseutti näytti epäuskoiselta ”aha”. Ihan siisti ja normaalin näköinen mies. Mut kiva oletus hei!

  23. Maija kirjoitti:

    No nyt oli monin paikoin harvinaisen naiivia tekstiä. En haluaisi huumeiden käyttöä puolustaa mutta jos näkee jokaisen käyttäjän sormia katkovana nistinä niin olisi syytä jättää tällaiset blogit kirjoittamatta.

  24. Xanoristi kirjoitti:

    Juu aivan oikein Maija. Ei heitä pysty tunnistamaan. Jos joku on kiskonut amfetamiinia viikon, niin hänellä on yleensä pupillit laajentuneet ja haluaa kaikin tavoin välttää huomiota. Eli hän on sillä hetkellä epäsosiaalinen ja varsinkin jos on laskut, niin moni haluaa olla rauhassa. Ehkä siitä tunnistaa helpoiten, että pitää aurinkolaseja silmillä, vaikka vettä sataisi ja olisi hämärä jo saapunut.

    Bubrenorfiinin/naloxonin tai muiden opioidien käyttäjillä on pupillit pienet. Ne haluaa olla rauhassa ja chillailla.

    Kannabiksesta en tiedä, mutta ne on säyseitä. Silmän valkuaiset voivat verestää.

    Summa summarum addiktia on hyvin vaikea huomata, varsinkin koko elämänsä narkannutta, paitsi IV-jäljistä käsissä. He eivät halua olla huomion keskipisteenä ja tietävät miten käyttäydytään. Tietty se on yksilöllistä, mutta allekirjoittanut on yli 20 vuotta hakannut iseään ja tietää jotenkin oudosti mikä kukakin on sekä kuka mikäkin on.

    Olen siis tottunut näkemään ympärilläni hiukan erilailla käyttäytyviä. Lapset ja nuoret ovat eriasia. He eivät edes halua näyttää selväpäisiltä. Ovat myös arvaamattomia kun esittävät toisilleen kovaa jätkää/likkaa.

    On tietenkin kuppikuntia, ketkä sekakäyttävät kaikkea mahdollista bentsoista heroiiniin ja alkoholiin. He mölyävät ja höyryävät julkisilla paikoilla. Siksi heidän läheisyydessään on yleensä poliisi. Joko partio tai siviilipoliisi. Yöllä ei tietenkään kannata pyöriä kaupunginosissa, missä huumekauppa on arkipäivää ja narkkarit ryöstelevät toisiaan. Joku voi olla juuri jossain porttikongissa/rapussa piikittämässä itseään terveeksi ja pelästyy jolloin tämä voi lyödä ohi. Se alkaa v:tuttamaan silloin niin, että tilanne voi näyttää uhkaavalle ja ehkä ollakin sitä. Silloin pitää rauhallisesti jatkaa matkaa eikä jäädä tuijottamaan. Kannattaa puhua puhelimessa jonkun kanssa silloin. Ei kannata hiipiä porukan lähelle vaan tosiaankin puhua vaikka feikkipuhelua. Itse käytän joskus tätä taktiikkaa jos on tarvis.

    Toivottavasti tästä oli apua jollekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *