Hae
Prime Life by Umppu

Kello on kohta 7.45… oi oi oi


Voishan sitä asiat helpomminkin olla. Aina välillä kun lukee ihmisten juttuja, tulee väkisinkin sellainen olo että toi ei tiedä vielä yhtään mitään mistään. Tarkoitan tällä oikeastaan sellaista asiaa kuten esimerkiksi perhe, missä on mahdollisesti yksi lapsi, joka on jo iältään sen ikäinen että pärjää hyvin yksin kotona puhuu esimerkiksi ruuhkavuosista. Itselläni on kolme lasta ja tiedän, että monella muulla on niitä vielä enemmän ja voin kuvitella ihan samalla tavalla, että hän ajattelee minusta että ”toi ei vielä tiedä mistään mitään”. Meillä lapset yleensä tosi vähän kipeenä, mutta nytten meillä on jokin ihmeellinen tauti ja kaikki lapset ovat samaan aikaan kipeenä. Kaikkien asioiden organisointi ja järjestely tuottaa ehkä hieman enemmän työtä, kun vaikka niin että vanhin olisi koulussa ja nuoremmat päiväkodissa.
Kun koittaa sovittaa yhteen omat kaksi työtä, puolison työ, puolison koulu, vanhimman lapsen harrastukset neljä kertaa viikossa, omakotitalon, ja kaksi taaperoa siihen vielä samaan syssyyn, niin se arjen organisointi vaatii aivan uskomattoman määrän sitä meta työtä. Mulla ei ole erikseen mitään pyykkipäivää tai siivouspäivää, koska viisi henkisessä perheessä ne on joka päivä.
Tuo makkaraa kouluun, on lelupäivä, on tärkeän ihmisen päivä, on ruskaretki,  perjantaina punaset vaatteet, kerää syksyn merkkejä pihalta. On vaikka sun mitä ja tuntuu että niitä menoja on ihan jokainen päivä. Vaikka mä teen paljon töitä, niin silti mä oon myös tosi paljon kotona. En oikeastaan käy missään, koska mulla ei ole yksinkertaisesti nyt siihen aikaan.  Mulla on mahdollisuus tehdä töitä myös kotoa käsin, mikä helpottaa paljon arjen organisointia. Välillä kaikki sujuu hyvin ja rennosti ja välillä on sellainen olo, että tekisi mieli hakata päätä seinään ja huutaa vittu, saatana, perkele niin lujaa kun suusta lähtee.
 

Musta tuntuu että jokaisessa asiassa on se sitten koulu, tai harrastus velvoitetaan jos jonkin näkösen tekemiseen. Ei riitä että maksat sitä harrastusmaksua, vaan siihen lisäksi on vähän makkaran myyntiä ja kaikenlaista muuta toimintaa. Sitten kun kerrot nämä kaikki kolmella niin siinä on jo ihan tarpeeksi asioita hoidettavana ja sovitettavana. Mun päivät on yleensä sellaisia että jos olen esimerkiksi päivän töissä juoksen siitä hirveetä kyytiä kotiin ja siellä mua odottaa lapset jo nenä pitkällä ikkunassa. Touhuan lapsien kanssa koko illan ja siitä alkaakin sitten se ikuinen nukkumaan meno rumba. Joskus sitä toivois, että ne lapset oli sellaisia että kun ne  laittaa sänky ja toivottaa hyvää yötä, niin nukahtaa samantien. Olin eilen koko päivän töissä, vaikka olinkin sen kotona. Me kuvattiin mun viimesiä verkkovalmennuksia ja sen jälkeen kävin jo niitä kuvattuja verkkovalmennusvideoita läpi, joita oli muutama tunti katseltavana, siinä lasten leikkien lomassa ja kun he nukahtivat…. niin olin valmis vasta keskiyöllä. Ajattelin että nyt ihan oikeasti istahdan ja otan sitä omaa aikaa, niin  vartti sen jälkeen ensimmäinen lapsi heräsi ja tuli sohvalle mun kainaloon. Juuri kun olin vaipumassa siihen niin sanotun rem uneen, niin seuraava lapsi herää ja tulee kainaloon. molemmat pikkuset kuumeen kourissa..  Lapset heräili vuorotellen ja itse pääsin vasta neljän jälkeen nukkumaan patjalle meidän olohuoneen lattialle. Oli mulla kuitenkin tyynynä saunatakin kulma..
Mun oli pakko käydä herättämässä Juuso, koska olin niin väsynyt ja musta tuntui, että en pääse tai en jaksa enää valvoa. Siinä me nukuttiin koko perhe pitkin olohuonetta. Aamulla olo olikin kuin jyrän alle jäänyt, mutta ei siinä muu auta kun vetää hymy pyllyyn ja jatkaa meininkiä.

Meidän arki vaatii aikamoista organisointikykyä ja oikeastaan aina pitää olla jonkinlainen suunnitelma B jos jotain tapahtuu tai sattuu. Mulla on tässä ollu jo pitkään virityksellä montakin asiaa, että saisin tätä arkeamme hieman helpotettua, mutta esimerkiksi tällaisiin sairastelu tapauksiin ei voi koskaan ennalta varautua. Oma työni on siinä mielessä aika haastavaa esimerkiksi lasten sairastelujen takia, sillä minulle on varattu ajat ja jos esimerkiksi olen sen päivän pois töistä, joudun aamulla ilmoittamaan kaikille asiakkailleni  ja etsimään heille mahdollisesti uudet ajat  (totuus on, että niitä aikoja ei ole ja illat venyy) ja voi olla että en  saa kaikkia kiinni, mikä tarkoittaa sitä että minun on  jokatapauksessa mentävä sinne töihin. Mä en voi mun liike työssäni tehdä minkäänlaisia etäpäiviä tai pyytää esimerkiksi asiakkaita  meille, että leikkaan hiuksesi kotona ja jos haluat värin, niin huuhtelen tolla pideellä vessanpöntön päällä  ja täällä on muuten sairaat lapset meillä mukana.
Mä oon ehkä hölmö, kun sanon tänään meen, mutta joskus mä oon jopa kateellinen niille ihmisille kenellä on yhteis huoltajuus viikko viikko systeemillä. Viikko täysillä lasten kanssa ja sen jälkeen sellainen viikko milloinka voit sopia ihan mitä tahansa omia menoja, niin ettei sun tarvitse miettiä sitä kaikkea muuta siinä ympärillä. No joo…. en ole tyhmä ja ymmärrän kyllä sen, että tässä on se toinenkin puoli. Jos tilanne olisi omalla kohdallani, niin tuskin nauttisin siitä että lapset olisivat minulta viikon pois, sillä ikävä olisi varmasti todella suuri. Mutta ehkä tässäkin on joskus sellainen tilanne, että tässä tilanteessa elävät eivät taas ymmärrä sitä toista puolta siitä toisenlaisesta perhee arjesta. Meillä on niin sanotusti tilanne aina päällä, emmekä me voi joustaa monessakaan asiassa.
 

Ja en väitä että ruuhkavuosi sanan käyttöön olisi joki sääntö kuka sitä saa käyttää ja kuka ei, mutta tänään vaan itseäni ärsytti aamulla niin paljon, että päästimpäs tämän suustani. Vähät yöunet on kamalinta mitä tiedän ja valitettavasti en voi siihen itse millään tapaa vaikuttaa. Ei ole myöskään sama asia nukkua pikku päikkäreitä, kun että saa nukkua katkeamatonta unta öisin joka päivä. Meillä on nyt taas ollut kuukauden sellaiset yöhulinat että oksat pois.. no ehkä tääkin tästä. Pitää muistaa, että tämä on taas vaihe. Kumpa nyt lapset tervehtyisi ja äiti sais nukkua, niin kaikki olis helpompaa…

Kuvat Noora Näppilä

Look House of Brandon* TAKKI* HOUSUT*, kengät Baby shop MOSCHINO* . Baby shopissa on mailman ihanimmat lastenvaatteet.Shoppaile TÄÄLTÄ*. Koodilla midseason15 sat 15% alennusta. Shoppaile TÄÄLTÄ*


-Umppu

3 kommenttia

  1. Saaga kirjoitti:

    Noihin töihin, lapsiin, harrastuksiin, punaisen vaatteen päiviin ja lehtien keräilyyn kun lisää vielä talonrakentamisen, niin voin sanoa, että voisin alkaa tän vuoden jälkeen pitää luentoja tehokkaasta organisoinnista :D. Kovaa tohinaa sullakin näyttää olevan ja kivasti ehdit silti viettää aikaa lasten kanssa :). Ootko miettinyt esim. Siivoojan palkkaamista sillon tällön? Vaikka tiedän, että lapsiperheessä se siisteys vaatii aikaa joka päivä ja siivouksessa aikaavievintä monesti on se edellä tapahtuva järjestely, mutta suurempi siivous silloin tällöin tehtynä vois vähän helpottaa teidän arkea. Itsellä siihen ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta, mutta varmasti otetaan silloin tällöin kun uusi talo valmistuu.

    • primebody kirjoitti:

      Meillä käy siivooja pari kertaa kuussa ja siitä on kyllä iso apu 🙂

  2. K.k. kirjoitti:

    Viikko-viikko systeemissä se lasten kanssa vietetty viikko pitäis vaan hoitaa sit IHAN yksin eikä olisi puolisoa auttamassa… Ja miten onnistuisi organisointi jos olisi huonot välit lasten toisen vanhemman kanssa, aika kamalaa varmaan olisi! Rankkaa on vanhemmuus, mutta valittua rankkuuttahan se on, se pitää muistaa tietenkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.