Hae
Prime Life by Umppu

Älä huuda lapselle

Vanhemmuus on yksi vaikeimpia asioita tässä elämässä. Vanhempana olet oikeastaan lopun elämääsi vastuussa lapsistasi. Mietin joka päivä, että osaanko kasvattaa lapseni niin, että heistä tulee malli kansalaisia. Osaanko opettaa heille oikeita arvoja, käytöstapoja ja niitä taitoja kuinka tästä elämästä selvitään kunnialla. Nyt varsinkin kun itsellä on eri ikäisiä lapsia, niin välillä on todella haastava saada koko paletti pyörimään niin, että kaikki tulisi otettua huomioon tasapuolisesti. Pienet vievät ihan erilailla aikaa ja energiaa, sillä he ovat vielä hyvin riippuvaisia vanhemmistaan. Vanhimmalla taas on jo aivan omat jutut ja se äidin  seura ei aina ole se miellyttävin vaihtoehto.

Aina kun iloitset siitä, että jokin vaihe on ohi niin siitä seuraa lähestulkoon aina jokin uusi vaihe. Harvoin ne vaiheet ovat sellaisia ilonaiheita vaan usein ne ovat sellaisia mitkä vaativat pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Huomaan varsinkin nyt kesän aikana niin meille on muodostunut uusi ongelma tai vaihteeks joko sitä voi taas kutsua ja se on nukkumaan meno. En käsitä sitä, mistä lapset saavat sen energian. He ovat ulkona lähes koko päivän, pomppivat trampoliinilla, leikkivät, juoksevat, eivätkä ole käytännössä hetkeäkään paikallaan ja itse olet jo yhdeksän aikaan illalla valmis menemään sänkyyn. Onko syynä valo vai mikä.. en tiedä. Vaikka sitä aina koittaa niin sanotusti logiikalla miettiä, että jos lapset menevät myöhään nukkumaan, niin he nukkuvat aamulla myöhään. Tämähän ei oikeasti pidä ollenkaan paikkaansa

Olen jo varmaan vuoden putkeen herännyt aamuisin lähestulkoon 5.45. Lapset heräävät silloin ja ovat  vielä niin pieniä, että en voi heitä keskenänsä laittaa vaikka alakertaan istumaan ja katsomaan tv:tä. Toisaalta siinä on paljon hyviäkin puolia, sillä pääsee itse aikaisin sängystä ylös, mutta se taas kerryttää sitä jatkuvaa univajetta, mistä olen jo kärsinyt useita vuosia. Haluaisin kuitenkin olla energinen äiti, joka jaksaa touhuta lastensa kanssa ja olla aktiivinen sen aikaa, kun lapset ovat hereillä. Ehkä jossain kohtaa olisi hyvä ottaa jokin pieni breikki vaikka ihan aikuisten kesken, jolla saisi hieman voimia kerättyä pimeän syksyn.

Vaikka olisit vanhempana kuinka väsynyt tahansa, niin silti lapselle pitää jatkuvasti asettaa rajoja ja opettaa käytöstapoja. Ne voimakkaat minä itse vaiheet on hyvin tärkeitä ja on hyvin tärkeä pitää kiinni niistä omista säännöistä juuri siinä vaiheessa. Niinhän sitä sanotaan että lapsi kiukkua eniten sille kukaan tärkein ja läheisin ihminen ja aika usein tässä tapauksessa se on äiti. Jos antaisin aina kaiken periksi niin lopputulos ei tulisi olemaan hyvä. Lapsen on kunnioitettava vanhempiaan ja myös toteltava. Julkaisin muutama päivä sitten mun ig:ssä videon siitä, miltä näyttää meidän illat. En ole koskaan saanut niin paljon viestejä ja onneksi en ole yksin tämän asian kanssa. Pakko on pitää se oma pää, vaikka tekis mieli alkaa raivoamaan ja huutamaan. Kuitenkin siinä vaiheessa usein peli on menetetty, kun joutuu huutamaan. asiat harvoin menevät sillä perille. Huutamisella ei päädy oikeastaan mihinkään.

Paljon näkee tilanteita missä lapset ohjaavat täysin perhettä. Äiti tai isä ei uskalla sanoa lapselle mitään, koska pelkää että hän suuttuu tai saan raivokohtauksen. Jos siinä vaiheessa luovuttaa niin tulos ei edelleenkään  ole hyvä. Vaikka se koettelee vanhempana hermoja ja on välillä jopa ärsyttävää niin siinä on oltava ja pysyttävä tiukkana.

Jatkuva mäkättäminen ja huutaminen lapselle ei myöskään johda yhtään mihinkään. On eriasia huutaa lasta vaikka ulkoa syömään, kun se että huudat sille jatkuvasti, alennat, alistat, ja haukut häntä muiden kuullen. Mulla nousee karvat pystyyn siitä, kun kuulen aikuisten ihmisten huutavan lapsilleen.  Helposti ihan sitä väsyneenä sortuu juurikin siihen huutamisen mutta silloinkin pitäisi pystyä jaksamaan. 

Huudolta lähtee jossain vaiheessa täysin merkitys. Mieti asiaa omalle kohdalle jaksaisitko kuunnella päivästä toiseen jotain ihmistä joka puhuisi sinulle ainoastaan huutamalla? Mua ei ainakaan itseäni henkilökohtaisesti pätkääkään kiinnostaisi. En lotkauttaisi  korvianikan sellaiselle ihmiselle. Vanhempana on myös hyvin tärkeää löytää sellainen tapa millä saat lapsen uskomaan ja tottelemaan ja viimeisin vaihtoehto on juurikin se huutaminen. Vaikka ne vaiheet on raskaita, niin aina niistä yhden selätettyä on voittaja fiilis.

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu

Yksi kommentti

  1. Nea kirjoitti:

    Siis apua. Mä kamppailen itse tämän huutamisongelman kanssa. Tosi usein lähtee volyymit nousemaan ihan turhaan. Ja tosiaan se teho…. ei asiat kyllä mene sen paremmin perille vaikka huutaisi. Päinvastoin. Huomaan että oma kasvatukseni vaikuttaa. Meillä isä huusi todella paljon ja en itse pitänyt äänen korottamista minään. Mutta nyt kun on omia lapsia ja vielä niin pieniä, jään kiinni huutamisesta itselleni melkeen päivittäin. Hirveän huono omatunto aina kun tulee huudettua turhasta itse väsyneenä tai kiireessä. Ei se sen lapsen syy ole kumminkaan. Vaikka kaiken tämän ymmärtääkin niin silti siihen äänen korottamiseen lipsuu. Itselle henkireikä on vaikka pieni kauppareissu tai hemmottelusuihku. Palaa ihan eri ihmisenä takaisin jos on ollut vaikea päivä takana 🙂 tykkään lukea sun blogia juurikin rehellisten mielipiteiden takia (ja koska olen itsekkin kampaaja 🙂 )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *