Kateus se vanha kansan synti!
Kateus se vanha kansan synti. Yks päivä kun ajelin töistä kotiin, niin näin sauvoilla rullaluistelevan naisen, joka oli raskaana. Se toi tietyllä tapaa muistot mieleen omista raskauksistani. Muistan ensimmäisen raskauteni, kun voin todella hyvin. Olin silloin nuori, eikä vatsan juuri haitannut minua, vaikka synnyttämään mennessä painoin sen lähes 80 kiloa. Vointi oli oikeastaan kokoajan hyvä, eikä ollut sen kummempia rajoitteita.
Toinen raskaus ei ollutkaan ollenkaan samanlainen. Mulla ei ollu koskaan elämässäni sellaista hetkeä, että en voisi urheilla. Jos en ole urheilut, niin se on ollut silloin täysin oma valintani. Raskaus on siitä kummallinen juttu, että jokainen niistä on täysin erilaisia. Jollain raskaus voi olla helppo, mutta synnytyksestä lähteekin, voiko nyt sanoa tietynlainen alamäki. Lapsi voi olla koliikki tai olla muita erilaisia vaivoja, mitkä vaikuttavat kokonaisvaltaisesti ihmiseen. Mä en oikeastaan muista mitään elämänvaihetta niin niin negatiivisena aikana, kun sen oman raskauteeni. Olo oli koko ajan todella tukala. Vatsa painoi palleaan ja hengittäminen oli hankalaa, lähes koko raskauden. Tuntui siltä, kun joku painaisi, kokoajan sun vatsaa. Kuulun siihen sarjaan, jolla vatsa näkyy jo ennen kuin raskaustesti näyttää kaksi punaista viivaa. Mulla on myös todella lyhyt selkä, mikä tekee sen että vatsa kasvaa todella paljon eteenpäin.
Muistan myös sen, että loppu raskaudessa en syönyt mitään muuta, kuin närästyslääkettä pullosta. Silti painoni nousi jatkuvasti ja nestettä kertyi kehon aivan älytön määrä. Kun jalkani on normaalisti kokoa 35 oli se loppu raskausajan lähestulkoon koko 38. Lähestulkoon nilkasta pakaraan asti jalka oli täyttä suoraa putkea ja niihin todella saatui. Mulla oli myös silloin aivan järkyttävät liitos kivut. En voinut edes kävellä normaalisti. Ja pakko sanoa, että silloin kun joku ihminen kenellä ei ollut lapsia, tai kuka ei koskaan ole ollut itse raskaana julisti terveyden sanomaa sanomalla, että on täysin laiskuutta lihoa raskaana. Se sai verenpaineeni todella nousemaan. Tai ne mammat, jotka oli päivä synnytyksestä salilla (mikä ei ole missään nimessä järkevää, olkoot se mikä henkireikä tahansa). Mä jouduin hyvin tarkkaan miettimään että pystynkö käymään isossa ruokakaupassa.Mitä kaikkia tarvikkeita tarvitsin kaupasta ja miten ne sijoittuivat kaupan eri puolille. Aika usein valitsin sen pienen lähikaupan, sillä nestettä oli jopa kanta pohjeni alla, enkä olisi pystynyt kävelemään isoa kauppaa.
Kuulun myös siihen ihmisryhmään, joka ei todellakaan laihdu imettämällä. Saati sitten, että et nuku useampaan vuoteen kunolla. Tähän päälle valtava stressi niin avot. Meidän kaikkien keho toimii erilailla ja varsinkin silloin, kun kyse on hormoneista. Keskimmäinen raskaus oli minulle sekä henkisesti, että fyysisesti todella raskasta aikaa.
Ne tunteet mitä toiset ihmiset tuntee, tai ne kivut minkä kanssa toiset joutuvat elämään päivästä päivään, ovat asioita mitkä vaikuttavat kaikkeen. Kivut tekevät helposti ihmisestä ärtyisän, kiukkuisen, katkeran ja ehkä jopa vähän kateellisen. ”Helppohan sun on sanoo, kun et sää mistään mitään tiedä”. Mää voin todellakin myöntää, että syyllistyin tähän ja varmasti usein.
Mua henkilökohtaisesti ärsytti jokainen ihminen kuka tuli vastaan urheillen, koska olin suoranaisesti kateellinen siitä että en itse pystynyt edes kävelemään. Kun olen koko elämäni tottunut liikkumaan niin tämä vaihe oli sellainen mikä varmasti muutti myös tietyllä tapaa omaa luonnetta. Saatoin sanoa ääneen, että liikunta on aivan yliarvostettua hommaa vaikka olisin sitä silti halunnut itse tehdä.
Ehkä myös silloin jouduin käymään läpi niitä tietynlaisia muutoksia vartalossani ja oikeastaan sitä, että en voinut millään tapaa itse vaikuttaa siihen miltä näytin. Toisaalta se aika on tehnyt mulle ehkä parasta, koska nyt peilistä tuijottaa onnellinen ja kehonsa kanssa balansissa elävä nainen. Samanlailla mää uskon, että tää maailma toimii. Jos jollain on sitä mitä sulla ei, niin se kateus iskee jostain. Musta tuntuu siltä että usein jos vaikka äiti valittaa väsymystään, mitähän ei siis saa sanoa ääneen, niin joku aina kommetoi, että onko niitä lapsia pakko tehdä, jos vain valittaa. Mää uskon, että ton lauseen takana on myös sitä kateutta ja omaan tilanteeseen tyytymättömyytta, ehkä riittämättömyyttä. Se voi olla ihminen kuka haaveilee lapsista, eikä se ole mahdollista siinä elämäntilanteessa, tai ihminen kuka haluaisi toiselta jotain, mitä itsellä ei ole.
Kyllä mä voin myöntää, että oon joutunut työstään vuosien varrella omaa kateuttani ihmisiä kohtaan. Ehkä myös tässä asiassa some on opettanut mulle sen, että todellakaan kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Oon myös jotunut opettelemaan sitä omaan elämään keskitymmistä, enkä mieti mitä muut ajattelee. Sellainen muiden miellyttämisen tarve on kadonnut ja se on oikeasti aika vapauttavaa. Mun ei tarvi enää tehdä asioita, mitä en halua.
Kuvaus Noora Näppilä.
-Umppu
Siis Prismat ja Cittarit oli aivan ehdoton ei jo raskauden puolivälin jälkeen! Jos sinne eksyi, täytyi priorisoida mitä oikeasti tarvitsee, että selvisi takaisin autolle 😀 Muistan myös hetken kun ajettiin miehen kanssa naisen ohi joka oli juoksemassa. Juoksu on minulle ehkä epämieluisin liikuntamuoto mutta muistan todenneen ääneen miehelleni että juuri nyt en tekisi mitään muuta mieluummin kuin olisi juoksemassa 😀
Mulla on ihan samat kokoemukset. Ekan raskauden kävin salilla ja jumpissa loppuun asti ja babyn synnyttyä aktiivisresti jatkoin liikuntaa. Tokassa raskaudessa sairastuin mystisesti vuoronperään keuhko/poskionlteo/korva/silmätulehduksiin ja monen kuukauden (ja ab-kuurin) jälkeen keksi yksi lääkäri tutkia verestä mykoplasman joka saatiin onneksi hoiettua pois. Mutta kaikki liikunta jäi siinä raskaudessa. Kolmannessa olin taas terässä ja kävin salilla niin ahkeraan, että vatsalihakset eivät ole vieläkään juniorin ollessa 3,5 vuotta palautuneet (tuskin palautuvatkaan). Mutta niin se vaan on, että vaikka painoa on yli 20 kg enemmän niin olen sinut päänuppini ja itseni kanssa. Ei se tarkoita, ettenkö haluaisi laihtua mutta syyt on eri.
Oi että, kiitos taas aidosta postauksesta.
Ihanaa kun kehtaat myöntää, että kateus on tuttu tunne sinulleki. Hienoa että olet työstänyt tunnetta, itsekin tätä yritän kovasti työstää. Mutta tunne se on siinä kun rakkaus ja vihakin.