Mitenkä ihmiset sekoaa saadessaan lapsen?
Mitenkä ihmiset sekoaa saadessaan lapsen? Varmaan jokainen lapsen saanut tietää sen, että elämä lasten myötä muuttuu. Jokaisella on aina jokin kommentti sinun tavastasi toimia, koska on sinun tapasi ei ole muiden mielestä oikea. Olen joutunut kahden viimeisen lapseni aikana aika monessa asiassa muiden mielipiteiden kohteeksi. Sillon kun Vili syntyi minulla ei ollut blogia, eikä someakaan silloin juuri käytetty.
En tiedä onko muut tehneet samanlaista huomiota, mutta jotkut ihmiset jotka saavat lapsia muuttuvat aivan täysin toisiksi ihmisiksi. Heille tulee hyvin eriskummallisia tapoja ja aika usein he kokevat vain sen oman tapansa toimivaksi ja oikeaksi. Jokainen lapsi kehittyy eri vaiheessa eri tahtia. Jos ajatellaan vaikka kaikkia omia kolmea lastani. He ovat jokainen oppineet kävelemään yhdeksän tai kymmenen kuukauden iässä. He ovat oppineet todella aikaisin puhumaan. Vikke joka on reilun vuoden sanoo jo muutaman sanan lauseita. He ovat oppineet syömään itse hyvissä ajoin ja monessa muussakin asioissa toimimaan itse.
Se mikä taas meillä on ollut jäljessä on esimerkiksi kuivaksi opetteleminen. Meillä kaksi nuorimmaista käyttää edelleen vaippoja. Vivian täyttää nyt kesällä kolme. En koe sitä minkäänlaista stressiä, mutta sekin tuntuu muita ihmisiä kummasti vaivaavan. On myös täysin eri asia onko niitä lapsia se kolme vaiko yksi. Yhden kanssa jokaiseen vaiheeseen on paljon enemmän aikaa keskittyä. Mää en esimerkiksi tässä elämänvaiheessa pystyisi millään seuraamaan kahden lapsen ilmeitä, koska heillä mahdollisesti on pissa tai kakkahätä ja pitämään heitä ilman vaippoja. Mulla on vielä se kolmas lapsi ja työt. Harva kouluun mennessä kuitenkaan käyttää enään vaippoja. Eriasia on sitten yökastelijat tai muut vastaavat, missä on jotain pientä poikkeumaa. Jotkut lapset eivät syö tuntia ollenkaan ja jotkut vanhemmat eivät sitä anna. On hassua että juuri sellaiset vanhemmat ovat usein niin kärkkäitä kommentoimaan esimerkiksi muiden lasten tultiin syöntiä. Sain siitäkin kuulla kuinka olen pilannut lapseni hampaat ja kuinka hän joutuu elämään elämänsä hammasrautojen kanssa. Valitettavasti niitä rautoja joutuu käyttämään myös moni kuka ei ole tuttia syönyt koskaan. Lapset on yksilöitä siinä missä me aikuisetkin. Joku oppii ja lapsena uimaan ja osa ei osaa sitä vielä aikuisenakaan.
Ehkä ärsyttävin kommentti mitä olen saanut lukijoilta oli erään miehen kommentti, kuinka hän kritisoi minun imetyksen lopettamista. Hän oli sitä mieltä että lähestulkoon myrkytän lapseni. Teki mieli kysyä häneltä, että mitäs vittua sinä siitä asiasta tiedät ja kuinka monta lasta olet imettänyt. Kukaan ei tiedä sitä tarinaa siellä taustalla. Kukaan ei tiedä montako kyyneltä se äiti on virättänyt sen vuoksi ,että imetys ei onnistu. Kysympä vaan kenellä on oikeus arvostella tällaista ihmistä äitinä, kuinka huono äiti hän on sillä antaa lapsilleen korviketta rintamaidon sijaan?
Jotkut tykkää imettää lastaan viisi vuotiaaksi asti. Minä en, mutta se ei ole elämästäni millään tapaa pois jos joku niin tekee. Toiset tykkäävät nukkua perhepedissä. Minä en. Sekään ei ole minun elämästäni pois jos joku niin tekee. Joku kokee olevansa täydellinen äiti hakiessaan torilta luomutporkkanoita ja soseuttaa niistä lapsellensa porkkanasosetta. Toinen antaa sen suoraan purkista. Molemmat on ihan yhtä hyviä äitejä. Siihenkin voi olla syynä äidin totaalinen uupumus tai vaikka pahimmassa tapauksessa synnytyksen jälkeinen masennus.
Parhaat neuvojat ovat kuitenkin niitä kenellä itsellä ei edes ole lapsia. Heidän neuvot ovat tietenkin juuri niitä, minkä mukaan pitäisi toimia. Pakko sanoa että ne ihmiset eivät tiedä yhtään mitään siitä asiasta, tai vaikka tietäisivätkin niin eivät ole itse sitä eläneet. He eivät ole valvoneet lapsien kanssa vuosia putkeen. Eivät ole kokeneet sitä, että jokin muu on elämässä tärkeämpää kuin minä itse. Kyllä mullakin oli vaikka minkälaisia periaatteita ja tapoja mietitty valmiiksi, mutta niistä ei ole jäljellä ehkä ainuttakaan.
Se käyttääkö joku vaippoja tai syö tuttia, tai juo ravinnokseen korviketta purkista. Sillä ei ole paskankaan merkitystä, vaan sillä kuinka kasvatat lapsesi. Kuinka paljon läsnä olleet hänen elämässä ja kuinka paljon annat hänelle rakkautta. Mitenkä olet opettanut hänelle käytöstapoja ja toisten ihmisten kunnioitusta. En usko että sillä on mitään tekemistä sen kanssa, minkälainen ihminen sinusta kasvaa olet sitten syönyt tuttia tai et. Vaan sillä minkälainen vanhempi olet sille omalle lapsellesi. Onko lapsesi joutunut koko lapsuuden kuuntelemaan riitelyä. Onko hän edes saanut leikkiä leluillaan ettei koti mene sekaisin? Olen myös saanut palautetta siitä kuinka voin elää niin sotkuisessa kodissa. Voin tähän kertoa, että meillä käy siivooja 2 kertaa viikossa ja imuroin kotona lähes joka päivä. Meillä lapset saa leikkiä ja tuohon ikään kuuluu se tavaroiden kuskaaminen. Meillä ei ole likaista vaan tavarat on väärissä paikoissa.
Jos sinulla on aikaa miettiä muiden elämää ja haukkua vaikka toisia äitejä, niin kehoitan käyttämään sen ajan omaan perheeseen ja omiin lapsiin, jotta voisit tehdä heistä vieläkin parempia ihmisiä. Se mitenkä itse käyttäydyt opetat samalla niin omaa lastasi. Jos koko ajan haukut muita ja arvostelet ihmisiä lapsiesi kuulen. He oppivat ne tavarat sinulta. Lapset ei ole tyhmiä. He ymmärtävät jo varhaisessa iässä hyvinkin paljon asioita.
Annetaan meille kaikille äideille ja vanhemmille tilaa ja mahdollisuus toteuttaa niitä omia tapoja, vaikkemme itsekään kaikkia ymmärrä. Ja niin kauan, kun sillä ei ole mitään vaikutusta minun elämääni niin ei sen luulis mun elämää hetkauttavan. Minun pääasia on että ne minun omat lapseni voivat hyvin. Mun ei tarvi puuttua muiden elämään. Tietenkin jos kyse on jostain normaalista poikkeavasta, kuten väkivallasta, alkoholista, huumeista tai muusta, niin se on asia minkä kuuluu jokaisen vastuullisen vanhemman puuttua.
Lue edellinen postaus: Koska mulla menee hermot?
Toppi* House of Brandon*
-Umppu
Seuraan useita blogeja ja tämä negatiivinen kommentointi ja jopa kiusaaminen on ollut viimeaikoina paljon esillä. Ymmärrän, että rajansa kaikella ja erityisesti kiusaamiseen täytyy tarttua toimenpitein. Tämän negatiivisen kommentoinnin osalta en kuitenkaan ihan ymmärrä teidän bloggaajista reaktioita (ehkä tähänkin pätee se että kun en itse bloggaa niin en voi tätä ymmärtää) eli itse koen että teillä on tuhansia seuraajia jotka voi mieltää ehkä jopa ihailijoiksi tai ainakin ihmisiksi jotka kokevat teidän työn niin kiinnostavana että haluaa sitä seurata. Sitten joukossa on aina muutama ääliö, joilla on tarve olla toisille ilkeitä. Miksi te välitätte näiden ilkeilijöidrn kommenteista? Olen siis täysin samaa mieltä, että koska blogeja ei kukaan pakota lukemaan niin on käsittämätöntä että joku vaivautuu tulemaan tänne ilkeilemällä, mutta silti mitä sitten….
Ehkä siinä on juurikin se juttu ettei kukaan halua aloittaa jokaista päivää sillä että sut haukutaan maanrakoon. Esimerkiksi ”vittu oot ruma”…
Myös se äiti, joka hakee niitä luomu porkkanoita ja tekee kaikki vauvansa ruuat itse, voi olla neuroottinen, masentunut, väsynyt. Hyvä kirjoitus!! Tack!
Totta tämäkin!
Tosi hyvä postaus!! Mulla menee jo nyt hermo joidenki ihmisten ”neuvoihin” ja kommentteihin ja vauvani ei oo vielä 7 viikkoa vanha. Yks esimerkki: annan vauvalle enimmäkseen korviketta koska imetys on hankalaa. Tähän sain kommentin ”Syötät sille ihan liikaa, sehän painaa varmaan jo 10 kiloa! Kohta koululaisen painonen!” (painaa 5,6kg ja kasvaa ihan normaalisti). Sama henkilö myös sano että vauvani nukkuu vielä 15-vuotiaana meidän sängyssä kun ekat viikot halusi olla ihan iholla kiinni nukkumassa. No, nyt nukahtaa jo omaan sänkyyn ilman sen kummempia nukutuksia.
Voin vaan kuvitella tai oikeastaan en voi enkä halua ees kuvitella miten paljon tätä on vielä edessä jos jo nyt tuntuu et ihan liikaa neuvotaan ja kommentoidaan (ilman että pyydän sitä ko ihmiseltä)
Ja joo, yritän vaan sivuuttaa urpot kommentit, mutta jostain syystä omaan lapseen ja äitiyteen liittyvät kommentit menee aika ihon alle. Tiedän että hoidan lastani hyvin ja teen miten meille on parhaaksi, mutta se ihmisten tapa puuttua näinkin henkilökohtaiseen asiaan ärsyttää.
Todella hyvä teksti! En itsekään ymmärrä niitä ihmisiä joiden oma mielipide on ainoa oikea ja tyrkyttävät sitä vielä muillekin(pätee kaikkeen elämässä). On eri asia jakaa kokemuksia ja saada mahdollisesti uusia näkökulmia asioihin ja tässä kohtaa tulee se osuus josta en oikein pitänyt tekstissäsi eli että lapsettomat ihmiset eivät saisi sanoa lapsenomaaville mitään. Asiat voi esittää monella tapaa ja koen että ihminen jolla ei ole omia lapsia voi antaa uutta ajateltavaa ihan ilman sitä kokemusta omasta lapsesta. Monesti olisi tehnyt mieli jutella sellaisen ihmisen kanssa jolla on lapsi ja ehkä antaa oma näkemys johonkin asiaan mutta koen että asia otetaan juuri niin että minulla ei ole siihen oikeutta kun en ole sitä itse kokenut. Vaikea saada sanottua mitä haen – ehkä sitä että kaikilta voi oppia jotain uutta ja jokaisella ihmisellä on oikeus mielipiteeseen ja sitä tulisi arvostaa. Sitten voi miettiä voinko oppia tästä jotain uutta vai ollaanko eri mieltä, ja jos ollaan eri mieltä niin se ei nimen omaan ole keneltäkään pois vaan hyvässäkin hengessä voi vaihtaa ajatuksia olematta samaa mieltä.
No niin, olipahan taas paasaus.
Upeeta, että taas jankkaat tuota samaa skeidaa siitä, että lapsettomilla ei olisi kokemusta jonkun muun kuin itsensä olemisesta hänelle maailman tärkein. Niinkö itse ajattelit itsestäsi ennen kersoja?
Tähän väliin täytyy kyllä sanoa, että ennen kolmea lastani, tulihan sitä elettyä ihan minä-painotteisesti. Oma jälkikasvu nyt vaan menee kaiken edelle. Olet ne lapset itse kantanut ja tähän maailmaan synnyttänyt, ja pidät huolta heidän jokaisesta elämän osa-alueestaan useita vuosia. Ja esimerkiksi koiran omistajana voin todeta, että pistäisin oman ja lasteni hengen etusijalle ennen kuin koirani, mutta oman henkeni antaisin lasteni puolesta jos niikseen tulisi. Tarkoitan tällä siis sitä, että lemmikin edun etusijalle laittaminen ei ole sama asia kuin lapsen. Jos nyt karkeasti ajatellaan. Myöskin sukulaisten ja ystävien lapset on aivan eri asia kuin omat lapset, vaikka kuinka läheisiä olisivatkin. Oma mielipiteeni on, että lapsettomana ei ihan perinpohjaisesti kyllä ymmärtänyt sitä mitä toisen tarpeiden omiensa edelle laittaminen on. Kun tulee lasten kanssa jostain nälkäisinä ja väsyneinä kotiin, eka homma on (ainakin meillä) käyttää lapset vessassa, istuttaa ruokapöydän ääreen, antaa syötävää ja huolehtia tämmöiset akuutit hommat pois alta ennen kuin voi tehdä muuta. Yksin tai lapsettomana kotiin tullessa voit painella itse suoraan vessaan, jääkaapille, suihkuun ja nukkuun jos niin huvittaa. Moni asia mutkistuu ja sitä huomaa venyttävänsä sitä omien tarpeidensa tyydyttämistä kun lapset on pieniä, mikä on ihan luonnollistakin minusta. Oma muistikuvani on, että aika huolettomasti menin ja tein kaikkea ennen ekan lapsen syntymää, silloin ei tarvinnut ajatella ketään muuta kuin itseään jos ei halunnut. Toki mullakin oli miesystävä jo silloin, mutta jonkun muun kuin oman lapsen tarpeiden omiensa edelle laittaminen on aikalailla eri asia kuin vaikka se, että huomioi toista aikuista ihmistä. Ehkä se on sellainen asia minkä tajuaa kunnolla vasta sit kun saa niitä omia lapsia…?
Todella hyvä kirjoitus jälleen. Ei mitään lisättävää. ☺️
”Eivät ole kokeneet sitä, että jokin muu on elämässä tärkeämpää kuin minä itse. ” Tämä särähti korvaani todella paljon.
Minusta tuli äitipuoli parikymppisenä. Silti olen lapseton tahattomasti. Päässäni surraa kysymysmerkkejä, kun katson mieheni lapsen kasvamista toisessa perheessään. Koen, että siihen ihmettelyyn minulla on ”oikeus”, koska koitan kasvattaa lasta hänen meidän kotona ollessaan. Vaikka olen lapseton, minulla on omat käsitykseni kasvatuksesta – ihan niistä luomuporkkanoista käytöstapoihin ja ajatuksiin. Vaikka en ole kenenkään itkua valvonut monta vuotta putkeen, olen osannut laittaa toisen tarpeet omieni edelle heittämällä. Kieltämättä vasta rakastuneena oli haastavaa takoa omaan päähän, että viikonloput ei ole oman kullan kanssa lepertelyä vaan ne saattavatkin kulua Hoplopissa yöpisujen siivouksen lomassa.
Tietysti kirjoituksesi on kärjistys ymmärrän sen ja itselläni on jotain kosketuspintaa vanhemmuuteen vaikkakin puolivanhemman roolissa, tuntuu aika radikaalilta todeta, että toisen tarpeiden ajattelu opeteltaisiin vasta vanhemmaksi tulon jälkeen.
Varmaan ymmärsit että olet tietyllä tapaa tässä asiassa poikkeus. Silti väitän että kukaan kenellä ei ole omia lapsia ei tiedä ihan kaikkea. Kun sitä lasta kannetaan vatsassa ja ollaan sen rinnalla niin sekin on eri asia, kun esimerkiksi sinun tilanteesi yhtään sitä väheksymättä. Silloin kun lapsella on kaksi perhettä niin väistämättä tulee ristiriitaisuuksia perheiden välillä.
Hyvä kirjoitus Umppu! ❤
Ja tuossa viimeisessä kappaleessa vielä hyvin tiivistetty pointti ?
Täytyy sanoa, että kyllä äitiys on avannut monissa asioissa uusia näkökulmia ja laajentanut ymmärrystä ja olen kuitenkin lasten parissa työskennellyt vuosia ja varhaiskasvatuksen ammattilainen. Kyllä lapsettomaltakin voi tulla hyviä pointteja, neuvoja ja ajatuksia, mutta kyllä se oma vanhemmuus tuo uutta perspektiiviä asioihin ?