Hae
Prime Life by Umppu

Tarviiko olla hullu käydessään terapiassa?

Viikonloppu on ollut aivan täydellinen säiden puolesta. Uskotteko että nyt on vasta toukokuu ja hyvällä  säkällä tätä on vielä edessä monta kuukautta. Mulle valo merkitsee todella paljon. Se auttaa mua jaksamaan ihan eri tavalla, kun se pimeä syksy ja alku talvi ilman lunta.

Mää oon aiemminkin kirjoittanut siitä kuinka vaikeeta välillä raskaista asioista on selvitä yksin. Jos elämässä tapahtuu jotain odottamatonta, mikä muuttaa sun koko elämän niin usein siitä eteenpäin meneminen yksin voi olla liian raskasta. Ihmisillä on sellainen kuva päässään että esimerkiksi terapiassa käyvä ihminen on jotenkin hullu. Se ei todellakaan pidä paikkaansa missään suhteessa.

Mun mielestä ihan jokaiselle ihmiselle olisi enemmän kun tervetullutta käydä terapiassa. Se ei tarkoita sitä että elämässä tarvitsee olla ongelmia. Se voi auttaa vaikka ihan tavalliseen kysymykseen kuka minä olen.

Mää oon käynyt jo useamman vuoden terapiassa. Mulla oli aiemmin hieman intensiivisempi jakso psykoterapiaa, missä avasin monta solmua esimerkiksi siihen ”minkälainen esimies ja pomo olen”. Kuinka saan luotua hyvän työilmapiirin ja kuinka määrittelen työhöni liittyviä asioita. Myös käsittelin omaa jääräpäisyyttäni ja opettelin pienin askelin antamaan muiden asioille ja ideoille tilaa, etten olisi aina päälle päsmäröimässä. Mietin kuinka olisin parempi kuuntelija ja kuinka voisin asettua toisen asemaan paremmin. Kuinka opin hyväksymään että jonkun toisen yritin parhaani ei ole sama kun mun  tapa yrittää parhaani.

Elämäni raskaimman vuoden (vauvavuoden) aikana hakeuduin taas terapiaan. Nyt kyseessä oli ratkaisukeskeinen psykoterapia. Se on auttanut mua ihan valtavasti pääseen eteenpäin.

Sielä ei tungeta sanoja mun suuhun vaan tehdään erilaisia kysymyksiä, minkä takaa oikeastaan paljastuu mun oma ratkaisu asialle, mitä en ehkä ole löytänyt tai osannut kaivaa. Mää oon kehittynyt valtavasti eteenpäin ihmisenä siinä, että olen valmis elämässäni muutoksiin. Muutokset ei pelota mua. Olen myös opetellut luopumaan asioista, jotta saan tilalle uusia asioita.

Se miksi tästä kirjoitan on, että haluaisin ihmisten ymmärtävän kuinka terapia usein parantaa huomattavasti elämänlaatua. Mää saan välillä tänne blogiin sellaisi kommentteja että mietin todella pitkään, kuinka jollain ihmisellä on paha olla. En suinkaan sitä että nyt minä loukkaanuin, kun mua arvosteltiin.  Olen myös saanut lukijoilta sähköpostia missä he pyytävät anteeksi rumia kommenttejaan ja kertovat kuinka silloin elivät kamalassa parisuhteessa, vaikeassa elämäntilanteessa  tai missä milloinkin ja minä henkilönä ärsytin (koska elämäni oli heidän silmissä sellaista mitä he olisivat itse halunneet elää) ja muhun oli helppo purkaa sitä omaa pahaa oloa.

Tavallaan anteeksipyyntö tuntui hyvältä ja tietenkin annoin anteeksi, mutta toisaalta tuntui kohtuuttomalta että minä olen se henkilö kehenkä purettiin se oma paha olo. Minä joka olen täysin ulkopuolinen tässä asiassa. Näitä tapauksia on kymmeniä, missä olen saanut viestiä ja anteeksipyyntöjä. Toisaalta mahtavaa että joku voi jälkikäteen pyytää anteeksi ja sanoa että tein väärin. Se on juurikin sitä eteenpäin menemistä omassa elämässä.

Mää kuulin taas viimeviikolta ihan uskomattomia juttuja mun ja mun mieheni parisuhteesta… sellaisia missä ei ole ainuttakaan totuudensiementä.

Mää oon aina kuvitellut että meillä on ihan tavallinen parisuhde, mutta näiden juttujen jälkeen tajusin että meillä on itse asiassa todella onnellinen parisuhde. Se ilmeisesti jotain ärsyttää niin paljon että joku koittaa sitä hieman huonolla menestyksellä sabotoida.

No me emme siitä välitä, eikä se vaikuta onneksi meihin. Meillä on pitkä ja tasapainoinen suhde. Ollaan koettu yhdessä niin paljon sekä hyviä, että huonoja asioita että se on tehnyt meistä todella vahvan parin. Meillä ei ole salaisuuksia vaan pystymme keskustelemaan avoimesti kaikista asioista.  Jos nappaisin Juuson puhelimen ei sielä olisi mitään sellaista mistä en tietäisi ja sama toisinpäin. Toki tämän elämäntilanteen myötä sitä kahdenkeskistä aikaa kaipaa enemmän, mutta sekin että molemmat tiedostaa tämän hetken auttaa meitä yhdessä eteenpäin.

Ihan samanlailla parisuhteessa kun ihmissuhteissa ylipäänsä pitää käsitellä ne asiat. Toisella rankka lapsuus voi vaikuttaa koko elämään ja usein aina sen ylipääsemiseen tarvitaan terapiaa. Terapia ei ole missään tapauksessa häpeä vaan se on rohkeutta.

Se kertoo myös siitä että ihminen haluaa päästä eteenpäin ja kehittyä. Olemaan parempi ihminen. Se että pystyy myöntämään omat ongelmansa ja heikkoudet ja miettimään niitä syvällisemmin ammattilaisen kautta auttaa parempaan elämään.

Ei kaikesta tarvitse aina yksin selvitä, mutta se on väärin että purkaa sen pahan olon johonkin toiseen ja vielä sellaiseen kuka ei liity asiaan. Kadehtimisella ei pitkälle pötki tässä elämässä. Se on vielä loppupeleissä todella kuluttavaa ja negatiivista.

Vaatteet Biancaneve* Housut* Takki*

kuvat Noora Näppilä

Lue edellinen postaus: Minut nimettiin reheväksi naiseksi

 

-Umppu

2 kommenttia

  1. Aplusmathematicstutorial kirjoitti:

    Hehe, kiitos 🙂 Kopioi vaan!

  2. Niina Nummela kirjoitti:

    Älä kadehdi, inspiroidu ❤
    Tämän voisi todeta monelle sun seuraajalle.
    Ja meillä jokaisella on niin oma polkumme kuljettavana ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *