Hae
Prime Life by Umppu

Uhriutuminen ja säälin hakeminen

Oletteko koskaan miettinyt sellaista asiaa, kun jäädään vellomaan vanhaan. Mää en oo jotenkaan koskaan pitänyt sitä että menneisyyden kokemuksilla ratsastetaan. Se sellainen ”sää et voi tietää miltä musta tuntuu tai mitä oon kokenut” on lause mitä käytetään monessa asia yhteydessä.

Oikeastaan kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu, koska me ihan jokainen reagoimme asioihin eri tavalla. Joltain on voinut esimerkiksi kuolla läheinen ja toinen on uupunut raskauden jälkeisestä masennuksesta kärsivä kotiäiti. Sitä voisi kuvitella että kuolema olisi raskaampi asia kantaa, mutta totuus voikin olla toinen. Tällä tarkoitan sitä, että kukaan ei mun mielestä voi olettaa olevansa etuoikeutumpi käyttämällä lausetta ”sää et voi tietää miltä musta tuntuu”.

Elämässä on mentävä eteenpäin, vaikka matkan varrella tulee vastaan epämiellyttäviä asioita. Musta on hienoa seurata ihmisiä, jotka menee elämässään eteenpäin. He ylittävät ne vaikeat asiat, vaikka se veisi kuinka kauan aikaa tahansa. He ei syyttele omista asioistaan muita, vaan käsittelee omat tunteensa ja kokemukset. Mun mielestä elämän tietyissä käännekohdissa on hyväkin käyttää ammattilaista apuna. Olen aiemmin kirjoittanut myös siitä, kuinka itse olen käynyt asioita selvittämässä terapeutin kanssa ja teen sitä edelleen noin kerran kuussa. Se ei ole missään nimessä häpeä vaan se on merkki siitä että haluan eteenpäin. Haluan kehittyä ihmisenä.

Suruun tai negatiivisuuten on turha jäädä velloon, koska se ei johda mihinkään. Usein se tekee ihmisestä vaan katkeran ja jopa ilkeän. Ehkä vähän karusti sanottu, mutta itse arvostan ihmisiä niiden saavutusten perustella, enkä menetyksien.

Kuinka inspiroivaa on nähdä ihminen, kuka kääntää vastoinkäymiset voitoksi ja saa elämänilon takaisin. Tai vaikka pahan masennuksen käyneen ihmisen, joka jaksaa hymyillä ja on innostunut. Nämä ihmiset onkin usein niitä iloisen onnellisia, jotka huokuvat positiivista energiaa.

Meille ihan jokaiselle sattuu asioita, joita joutuu mielessään käsittelemään ja se on voittaja kuka pääsee siitä eteenpäin. Mää en ainakaan halua olla vanhana sellainen katkeroitunut ja elämänilon menettänyt eläkeläinen, kuka vaan valittaa menneisyyden asioita. Silloinhan on esimerkiksi paras aika nauttia elämästä kun minnekään ei ole kiire.

Mää oon aina muutenkin ollut sitä mieltä, että uusille asioille pitää elämässä oll avoin. Jos et ole johonkin asiaan tyytyväinen niin tee sille jotain äläkä voivottele tai valita. Et voi elää elämääsi täysin jollekin toiselle tai toista varten vaan pitää olla ihan niitä omiakin asioita.

Mulle yksi tärkeimpiä asioita ja voimavaroja on vertaistuki. Mulla on eri asioihin eri ihmisiä ja yksi niistä suurimmista on tää mun blogi ja insta, minne saan ihania viestejä (älkää siis lopettako niitä). Mää en ole täydellinen ihminen ja KYLLÄ valitan asioista. Ne on kuitenkin usein sellaisia mille voin ja en voi tehdä mitään. Voin siivota likaisen kodin, mutta lasta en voi pakottaa nukkumaan. Jos joku ihminen sanoo mulle siinä tilanteessa kun oon aivan umpi väsynyt ja hermoromahduksen partaalla, että älä välitä se vaihe menee joskus ohi, niin jo se auttaa todella paljon. Sitten vastaava kommentti käänteisesti on esimerkiksi: kannattako niitä lapsia tehdä, jos vaan valittaa.. tai että kai ymmärrät että kaikki ei edes voi saada lapsia.

Meidän jokaisen elämä on erilaista ja turha siitä omasta tilanteestaan on tuntematonta tai tuttua syyttää, jos siihen ei ole osaa eikä arpaa. Jos joku sanoo että mun pitäis vaihtaa mun Mersuun renkaat, niin turhaan siitä mieleni pahoitan ”joo kai ymmärrät että kaikilla ei ole varaa Mersuun”.

Tää mun ihana asu on House of Brandonilta* ja löytyy TÄÄLTÄ* Asu tuntuu päällä sellaiselta ettei olisi vaatteita ollenkaan. House of Brandonilla on vielä Mid season sale* mikä jatkuu edelleen. Käy nappaamassa parhaat päältä.Kaikki jo alennetut tuotteet -20%.  Shoppailemaan pääset TÄÄLTÄ*

Elämä opettaa ja vastoinkäymiset vie elämässä eteenpäin. Se kuka niistä selviää on voittaja. Se kuka niihin jää: katkeroituu. Aika usein jollekin tietylle käytökselle löytyy syy ja usein se on käsittelettömät tunteet. Harva selviää asioista omin avuin eteenpäin ja esimerkiksi siksi olen itse kertonut avoimesti siitä kuinka olen käynyt terapiassa ja kuinka suosittelen sitä lämpimästi ihan jokaiselle.

On turhaa sanoa ”muttakun se on niin kallista”. Mikä on arvokkaampaa kun sun elämä ja kuinka sen elät? Mukavaa sunnuntaita kaikille. Kiitos kuvista Noora Näppilälle

Lue edellinen postaus: Paras paikka kotona ja pari oikaisua

-Umppu

18 kommenttia

  1. Riina kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä! Itellä on ollut aika rajuja juttuja elämässä ja oon välillä kyllästymiseen asti saanut kuunnella ihmisten pahoitteluja, että kuin raskasta mulla on ollut ja miten oon voinu kaikesta selvitä. Ite oon kuitenkin koittanut vetää ne jutut positiiviseksi energiaksi, enkä jäänyt vellomaan siihen epäoikeudenmukaiseen oloon. Ihan helposti voisin vieläkin perustella kaikki sillä, että kun mulla on ollut niin vaikeeta. Mutta oon koittanut tehdä elämästäni onnellisen ja koittanut luoda lapsillekin mahdollisimman onnellisen ja positiivisen elämän kaikesta huolimatta, vaikka nämä vaikeudet on koskeneet heitäkin.

    Ja ite myös vaikeimpina hetkinä käynyt pari kertaa psykologin juttusilla ja se on kyllä ollut siinä hetkessä tärkeää. On saanu jäsenneltyä kokemuksia täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa ja saanut vähän ulkopuolista näkökulmaa asioihin.

    Mukavaa kevättä sulle! Täällä on elämäni ihanin kevät ja kesä tulossa, kaikesta huonosta menneisyydestä huolimatta ;).

  2. Anna kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus! ?

  3. Noora kirjoitti:

    En ole ikinä blogiasi kommentoinut mutta nyt on vaan pakko. Viimeiset postauksesi ovat olleet niin kertakaikkisen typeriä ja mielipiteet alaarvoisia, että ei voi hämmästellä miten aikuinen ihminen kehtaa julkisesta päästellä tollaisia. Dominoit tätä portaalia mielipiteilläsi joilla vaan nostat itseäsi jalustalle ja kommentoit todella hyökkäävästi muita ihmisiä. Taivastelet muiden katkeruutta ja uhriutumista , kun juurikin sitä teet itse. voi minua kun painan niin duunia ja lapsiakin on joka sormelle. Sitten hyökkäät ihmisiä kohtaan joilla ei ole/eivät/halua lapsia. Olet itse kisannut fitnesissä,ja teet töitä näiden ihmisten parissa ja silti teksteissäsi paistaa ylimielisyys miten nyt elämäsi on niin parempaa ja arvokkaampaa kuin niillä joilla ei lapsiin ole kiinostusta. En käsitä tätä fitfashionia enää. Blogien otsikot ovat vain imetys, lapset sitä ja tätä. Lastensaannin muota äo:n laskun myötä myös elintavat on tuntuu laskevan kun ylipaino onkin ihan jees ja vain hyväksyttävää. Ennen fitfashion oli hyväntuulinen treeniportaali. Toivon niin että viimeisetkin lempparibloggaat vaihtaisivat muualle, voisitte sitten pitää mammapalstanne. En enää voi avata etusivua koska hyväntuulisuuden sijasta tänne tullessa alkaa vaan vituttaa kun näkee ekana otsikon primelife..hah. Melko prime. Olet säälittävä.

    • primebody kirjoitti:

      No lukijaan itse valitsee mitä lukee. Sinua ei kukaan ole pakottanut, mutta olet kuitenkin lukenut postauksen postauksen perään. Vielä ruokkinut itseäsi muiden blogeissa minne olet käynyt myös kommentoimassa. En ole mielestäni hyökännyt ketään vastaan…ja pidän sitä sinun omana tulkintana. Mun mielestä tää sun kommentti kertoo susta aika paljon ihmisenä, enkä viitsi alentua samalle tasolle. Mukavaa kesän alkua ja hyviä lukuhetkiä <3

  4. Juupajuu kirjoitti:

    Mun mielestä on ihan luonnollista, että blogit elää ihan normaalin elämänkaaren mukaan. En tiedä yhtään blogia, mihin esimerkiksi perheen perustaminen ei vaikuttaisi. On vaan mukava seurata sitä taivalta, mitä bloggaaja käy läpi, koska jokainen lukijakin sitä omaa taivaltaan taapertaa eteenpäin, ainakin toivottavasti!. Olisi sääli, jos joku jämähtäisi koko elämäkseen vaan salille, eikä lisäkilojen pelossa uskaltaisi esim. perustaa perhettä (tämä oli karrikoiden sanottu). Joten jatka samaan tyyliin! Parasta blogissasi onkin juuri se, että teet just mitä haluat 🙂

    • primebody kirjoitti:

      Voi kiitos <3 Mää oon sun kanssa samaa mieltä. Parin vuoden päästä blogia takana 10 vuotta ja olisi hullua, jos blogini täyttyisi edelleen bikinifitness kuvista 🙂

  5. Tiina kirjoitti:

    Niin, pakko ei ole lukea ja kommentoidakin saa aivan varmasti niin positiivisesti kuin kehittävän negatiivisesti.
    Itseä ärsyttää suunnattomasti pelkkä negatiivinen arvostelu, aina on jotain plussaakin vaikka aihe ei olisi itseä lähellä.
    Minä koen, että Umppu on ihan super loistava esikuva siitä miten elämä muuttuu vuosien saatossa ja ne vaiheet on käytävä läpi. Osa todellakin saattaa jäädä sinne samalle levelille, jolla oli 20-vuotiaana, eikä pääse elämässään eteenpäin vaikkaa ikää karttuu.

    Minäkin harvoin, jos koskaan kommentoin vaikka monesti on tehnyt mieli sanoa, että Jes! Kiitos päivän piristyksistä, ihanista arkisista asioista, hyvistä kannanotoista/mielipiteistä. Uskalla sanoa, olet ihan <3

  6. seffe kirjoitti:

    Tuntuipa kurjalta lukea postaustasi ”turha suruun on jäädä vellomaan” vai miten se sanatarkasti meneekään. Voi Umppu, taidat olla siinä onnellisessa asemassa, ettet ole menettänyt manan majoille ketään todella läheistä esim. äitiäsi, isääsi, lastasi tai puolisoasi. ”Surussa vellominen” ei ole mitenkään nautittava olotila, voin kertoa, ja et voi itse päättää milloin se loppuu. Olen itse ollut surun murtama vajaan vuoden vuoden, tosin en ole asiaa hirveästi tuonut esille. Kun pohdiskelen elämän perimmäistä tarkoitusta, niin sinun kitinät unen puutteesta tuntuvat ällöltä -sinulla on sentään joku, joka sinua pitää hereillä.

    • primebody kirjoitti:

      Valitettavasti mulla ei ole henkilökohtaisesti mitään tekemistä sun läheisen menetykseen?

  7. Hanna kirjoitti:

    Ällöttävää passkivisaggressiivisuutta Umppu. Et sinä voi toisten ihmisten puolesta kokea miltä heistä menetykset tuntuu, saatika sitten kommentoida malliin ”en minä ainakaan”. Jokainen ihminen kokee menetykset ja surut siellä omassa viitekehyksessään eikä kukaan ole mikään sanomaan miten homman pitäisi mennä. Eiköhän kaikki osaa lukea nää sun tekstit kenelle ne on tarkoitettu ja aikuiset ihmiset ei toimi noin. Todella todella ala-arvoista toimintaa. Toivottavasti kasvatat lapsesi niin ettei heidän tarvitse ikinä piilovittuilla julkisesti kenellekään.

  8. Käsittämätöntä kirjoitti:

    Harvemmin blogiasi luen, eksyin pitkästä aikaa ja viimeistä. Käsittämätön kirjoitus. Ehkä sinun tehtäväsi päälle 30-vuotiaana naisena ei ole kuin keskittyä omaan elämääsi ja antaa muiden suhtautua omiin vastoinkäymisiinsä omalla tavallaan. Itse olen kokenut 18-vuotiaana erittäin traagisen menetyksen ja silloin minulle sanottiinkin, ettei mikään tapa surra ja jatkaa elämää ole sen enempää oikein kuin väärinkään. Meillä kaikilla erilaiset voimavarat selviytyä tilanteista. Itse olen sieltä ns. vahvimmasta päästä, mutta ymmärrän kyllä menetyksen koettuani, ettei kaikkien tarvitse. Sinulla ei selvästikään ole kokemusta niistä elämän todellakin synkimmistä hetkistä, muuten olisit pitänyt suusi kiinni. Mietipä jos joutuisit seuraamaan lapsesi
    syöpätaistelua voimattomana. Katsomaan miten lapsesi kärsii tuskissaan, etkä voisi auttaa. Et varmasti jäisi esimerkiksi oman lapsen kuoleman jälkeen märehtimään asioita, vaan reippaana jatkaisit elämääsi.

    • primebody kirjoitti:

      Sinähän tiedät mitä olen elämässäni kokenut? Hyvää kesän alkua

  9. Terttu kirjoitti:

    Hyi helkutti mikä kirjoitus. Tulin vauva.fi palstan innoittamana lukemaan tätä ja tuli todella paha mieli. Jos on noin pienet ongelmat (jotka oikeesti ihania asioita) ku sulla (itse ylibuukattu kalenteri, pienet valvovat lapset yms), niin olisin jättänyt aika monta asiaa sanomatta.

  10. Henna kirjoitti:

    Ois hienoo jos pystyt ottaa näistä ihmisten kommenteista vaarin ja reflektoida vähän, etkä viitata kintaalla. Sulla on ollu tosi hyvä blogi, mut jotenkin nyt vaan ei enää jaksa tollasta?

  11. Petra kirjoitti:

    Tämä on oksettavin ja halventavin teksti, mitä olen koskaan lukenut. Mene itseesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *