Kun peilistä tuijottaa lihava nainen
Jos jotain voi joskus toivoa niin nyt toivon tämän viikon loppua… Tai toivonko sittenkään kun tiedän että edessä on toinen lähes samanlainen. Onneks enää pari viikkoa lomaan ja saa ainakin edes nukkua yönsä. Hetken meni jo hyvin. Kaikki lapset nukkui ja sitten alkoi jäätävä hammashelvetti. Yöt on tosi levottomia ja itkuista touhua ja tuntuu ettei särkylääkekkään auta. Sitten siinä viiden jälkeen ollaankin taas elämän voimissa ja siitä päivä lähtee taas näppärästi käyntiin.
No eihän tämä ole kun VAIHE mikä menee taas ohi ja sitten alkaa uusi VAIHE. Niinhän sitä sanotaan että nauti, kun lapset on pieniä koska pian et edes muista miltä se tuntui, kun ne oli pieniä. Mun muisti taas pätkii ja pahasti ja syy on ihan vaan unenpuute. Muuten tässä on asiat ihan suht handelissa.
Mää olin tällä viikolla Kauneus ja Terveys lehden uimapuku kuvauksissa. Kun mua sinne pyydettiin niin halusin hieman tarkentaa, että minkälaisista kuvauksista olisi kyse. Mua ei saisi missään tapauksessa leopardikuosisessa uima-asussa kierimään rantahiekkaan tai mihinkään vastaavaan viittavaa. Kyse oli kuitenkin ihan jostain muusta. Ikä tuo tiettyjä asioita elämään ja ainakin mulla se on osittain tuonut sitä itsensä hyväksymistä. On niin paljon muitakin asioita mitkä menee itsen edelle ja toisaalta sitä ei enää jaksa välittää mitä muut ajattelee. Mun on pakko sanoa, että mulla on ollut elämäni aikana todella paljon asioita koskien omaan ulkonäkööni, mitkä on ollut vaikeita käsitellä. Olen aikalailla jojoillut koko elämäni painon kanssa. Olen ollut joko super laiha tai sitten lihava. Sellaista välimuotoa ei ole oikeastaan ollut.
Kun koko lapsuuden ja nuoruuden kilpailet lajissa (rytminenkilpavoimistelu), missä yksi suurin asia on laihuuden ihannointi, niin olisi jopa hullua kuvitella etteikö se jättäisi mitään jälkiä mieleen tai vääristäisi kuvaa minkälainen ulkonäkö on kaunis. Jos nyt katson peiliin ja multa kysytään, että mitä sielä näen niin vastaan että lihavan naisen. En tiedä miksi, mutta jotenkin ajatukissani koen olevani liahava. Olen saanut kuulla jopa kymmeniä vuosia arvostelua painostani ja sitten vielä itse typeränä lähdin lajiin (bikinifitness) missä lähestulkoon millään muulla ei ole väliä, kun sillä painolla ja miltä näytät.
Se ei ainakaan tehnyt asialle hyvää. Siinä lajissa tuskin ketään kiinnosti minkälainen ihminen olet, vaan se miltä näytät ja kuinka paljon sulla on hiilareita… Mää en ole koskaan ollut aiemmin uimapukukuvauksissa tai ylipäänsä kovinkaan paljoa kuvauksissa. Tai olen, mutta sielä kameran toisella puolella.
Syy miksi halusin mennä oli itselleni luonnollinen. Haluan että kuvista huokuu se fiilis mikä mulla on nyt mun oman kehoni kanssa ja ehkä se rohkaisee jotain muuta myös. Jos toikin niin määkin uskallan. Kuvaukset sattui tietenkin pahimpaan aikaan kuusta ja olin aivan turvoksissa ja kun olin matkalla kuvauksiin niin mun oli pakko vielä hakea matkalta hamppari ja mussuttaa se siinä ajomatkalla naamariin, koska mieliteoille ei juuri sinä päivänä ole rajaa.
Mää toivon että kuviin voi samaistua ja ainakin asut oli sellaisia mitä voi pitää ihan jokainen nainen ylpeästi. Oli aivan ihana istua toista kertaa elämässäni meikkiin ja kampaukseen. Meikkaaja oli aivan mahtava tyyppi <3 ja teki mulle aivan upean lookin. Ylipäänsä koko kuvausporukka oli tosi jees. Oli aika nautinto olla ammattilaisten kanssa, jotka piti kaikesta huolen. Kuvat on tietääkseni seuraavassa K&T lehdessä.
Lue edellinen postaus: Jotain aivan mullistavaa uutta hiusalalla
Kuvat Noora Näppilä
-Umppu
Näin sinut ensi kertaa livenä Blog Awardseissa ja jestas sä näytit upealta!
Voi kiitos <3
Jos sun tytär isompana haluaisi alkaa harrastamaan rytmistä voimistelua, niin antaisitko? Vai ohjaisitko johonkin toiseen harrastukseen? 🙂
Lapsi saa itse valita 🙂