Miksi äidit arvostelee toisiaan?
Miksi äidit arvostelee toisiaan? Mää oon huomannut että somen myötä äitien arvostelu on muuttunut välillä ihan järkyttäväksi. Kun esikoiseni syntyi 08 niin silloin sai olla vielä suht rauhassa. Kun taas keskimmäisen lapseni kanssa sai välillä kokea aivan kamalaa arvostelua toisilta äideiltä. Jos nyt otetaan aiheeksi vaikka se surullisenkuuluisa imetys. Ihan jokainen tietää että se äidinmaito on lapselle paras ravinto. Kuitenkaan kaikilla äideillä ei ole imetykseen mahdollisuutta. Vaikka kuinka haluaisi imettää niin se ei välttämättä onnistu tai elämässä voi tapahtua jotain mikä estää imetyksen.
Se asia mitä siinä tilanteessa vähiten kaipaa on toisten ihmisten arvostelu. Äiti on voinut kokea itsensä täysin epäonnistuneeksi ja siihen vielä toisten äitien viisastelu päälle, voi laukaista vaikka synnytyksen jälkeisen masennuksen. Mää oon niin tottunut että mua arvostellaan päivittäin että en enää välitä siitä, mutta vaikka se mitä sain kohdata omista valinnoista oli ihan kamalaa näin jälkeenpäin ajatellen. Olin huono äiti, kun menin heti töihin. Olin huono äiti kun imetin vain 3kk lastani. Olin sitä ja tätä.. olin lihonut, olin ruma, eikä mulla ollut edes kokemusta imetyksestä tai en saa siitä puhua, koska imetin vain 3kk ja niin edelleen. Näitä asioita sain kuulla päivittäin täällä blogissani ja auta armias, jos koitin puolustautua…Mitä se loppupeleissä kenellekkään kuuluu mitä juuri minä teen lapsieni kanssa?
Vaikka en imettäisi lastani ollenkaan niin sen ei luulisi hetkauttavan kenenkään muun elämää kun mun ja meidän perheen. Se ei silti pois sulje sitä tietoa ettenkö tietäsi että se äidinmaito on lapselleni parasta ravintoa. Silloin mun pitää valita se toiseksi paras vaihtoehto. Sitten on se toinen asia mikä tulee imetyksen jälkeen…
Kiinteiden ruokien antaminen. Jonkun mielestä on hyvä aloittaa marjoilla ja toisen mielestä perunalla. Suositukset muuttuu joka vuosi, jotenka itse ainakin olen aloittanut kiinteät silloin kun olen kokenut ne tarpeelliseksi. Ei hitto soikoon kun erehdyin laittamaan kuvan lapsestani maistamassa porkkanaa sitterissä. Sen jälkeenhän olin täysi lapsen murhaaja koska hän tietenkin tukehtuu siihen paikkaan ja se porkkanakin oli aivan paska valinta.
Voin kertoa että jokaisen lapseni olen siinä samaisessa sitterissä syöttänyt ja niin on moni ystävänikin ja kaikki on edelleen hengissä.
Ja voi tsiisus mikä ongelma oli jollekin äidille, kun keskimmäisen lapseni kohdalla aloitin työt heti lapsen syntymän jälkeen. Tilannehan oli sellainen että lapseni nukkui ensimmäiset 3kk. Mun oli myös silloin pakko tehdä töitä, koska edessä olisi varmasti ollut muuten konkurssi. Ketä siis kiinnostaa istunko lapseni nukkuessa sohvalla, vai teenkö töitä? Mitä sekään kenellekkään kuuluu? En usko että sellaisen ihmisen lapsi, jonka äiti on kotona vaikka koko lapsuuden on yhtään sen parempi kun sellaisen joka tekee töitä.
Perheissä saattaa tapahtua äkillisiä muutoksia ja siitä syystä joudutaan tekemään suunnitelmiin muutoksia. Mitä sillä on välilä mitä joku toinen äiti tekee? Miksei me voida kannustaa toisiamme? Ehkä pienenä näpäytyksenä haluan sanoa, että se aika minkä toinen äiti käyttää toisen äidin arvostelemiseen niin sen voisi käyttää vaikka olemalla sen oman lapsen kanssa eikö?
Myös se pitää muistaa että kaikki ei aina tapahdu omalla painolla tai omasta tahdosta. On välillä tehtävä asioita ja valintoja, mitä ei ole etukäteen suunnitellut. Olen äitinä kokenut monta pettymystä, mutta silti olen saanut kasvatettua kolme ihanaa lasta. Olen niistä ihmisten arvosteluista huolimatta pysynyt vahvana ja tehnyt niin miltä itsestä on parhaalta tuntunut siinä tilanteessa.
Sen haluan myös sanoa, että olen myös saanut todella paljon blogistani vertaistukea ja hyviä vinkkejä mitä olen saattanut ihan käytäntöön asti. Tuskin kukaan lapsen saanut on täysin valmis äitiyteen ja tekee kaiken juuri oikein. Se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella. Jokainen lapsi on erilainen ja jokaisella lapsella on erilainen vaatimustaso.
On helppoja ja on super vaikeita lapsia. Joku äiti voi olla yhden lapsen kanssa paljon uupuneempi, kun joku kenellä niitä on viisi. Tilanteita ei voi koskaan verrata. Toki elämä on erilaista onko huolettavana useita lapsia vaiko vain yksi. Voisimmeko siis olla armollisempia toisillemme? Voisimmeko me naiset tukea toisiamme enemmän sen arvostelun sijaan? Mitä jos tarjoisimme apua seläntakana puhumisen sijaan? Tälläistä asioita tänään mietin. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille
Lue edellinen postaus: Kumpi menee edelle? Työ vai perhe?
Asu H&M
Kuvat Noora Näppilä
Tämä todellakin osui ja upposi! Itse olin yhden vauvan äitinä aivan lopen uupunut ja imetyskään ei onnistunut vaikka kuinka yritin (pari hormonihäiriötä sekoitti maidontuotannon, tai lähinnä rauhoitti) ja lapsi kasvoi osittaisimetyksellä. Ja kaiken kukkuraksi vauva oli vaativampi ja tyytymättömämpi tapaus, joka rakasti rutiineja, joten kökötimme aika lailla kotona kelloa kytäten. Tähän päälle tietysti itse sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, jonka tajusin kunnolla vasta lapsen ollessa 1,5-vuotias, kun aloin tokenemaan vauva-ajasta. Kyllä silloin satutti kaikki mahdolliset ohjeet ja erosin muun muassa imetyksen tuen facebook-ryhmästä, koska se vain lisäsi ahdistusta… Minulle on ihan sama kuinka lastaan hoitaa (kunhan hoitaa) ja annan mielelläni vinkkejä/kokemuksia, jos joku niitä kysyy. Mutta pyytämättä en tuputa, koska joka lapsi on niin erilainen ja joka perhe tietää itse parhaiten omaan arkeensa sopivat jutut. Kiitos sinulle Umppu, kun olet niin rohkeasti ja avoimesti puhunut äitiydestä <3
Hyvä teksti. Minua ei ole äitiydestä arvostellut kukaan muu kuin oma äitini. Se se vasta henkisesti rankkaa onkin kun tunnut tekevän kaiken väärin, teit miten vaan ja sanojana on oma äiti. Mutta hän on ollut sellainen aina, joten toisaalta oli odotettavissa.
Itse jouduin lopettamaan toisen lapseni imetyksen kun hän oli 3kk ja edelleen välillä koen siitä syyllisyyttä (lapsi on nyt 1v4kk). Olen samaa mieltä, että pitäisi ennemminkin tukea toisia ja jakaa hyviä vinkkejä kuin että arvostelemme toisia ja kerromme kuinka itse osaamme paremmin.
Ja yks missä päästään aina arvostelemaan,kaikesta mehevimmin: synnytystavat!! Voi huhhuh. Jos kerron että olin suunnitellussa sektiossa kun tulee puheeksi niin siitä se arvostelu alkaa.
Toinen on perhepeti vs oma pinnasänky. Ai että mä oon paska äiti ku vauvaa ei oo opetettu nukkuu yksin.
Sama juttu työn kanssa. Aloitin työt ja lapsi meni tarhaan kun hän oli 9kk. Olen siis paska äiti koko äitiyden mittakaavalla.
Usko tai älä, myös siitä rutistaan jos imetät ”liian pitkään”! Ite imetit 11kk ikään asti. Ai että sitä kyselyiden määrää ja hämmästelyä et vieläkö sä imetät?!!
Sitä oon aina miettiny et miks isät pääsee kaiken arvostelun ulkopuolelle! Onko kaikki lapseen liittyvät asiat ja valinnat vain äidin hartijoilla? Jopa 1v hammaslääkärikäynnillä suuhygienisti sanoi että yleensä karieksen tarjoaa äiti kun antaa omalla lusikallaan jotain lapselle. Itellä ei ikinä tulis mieleen toimia niin mutta meidän lapsen isä niin tekee. Jos lapselleni tulee siis reikiä 2v niin syyttävät sormet osoittavat äitiä. Koska äiti on jostain syystä vastuussa KAIKESTA lapseen liittyvästä ja isä myhäilee ulkopuolisena jossain taustahahmona.
Arvostelu on kovaa kyllä ja pahinta siinä juuri se, että sen tekee toinen äiti. Saatiin meidän esikoinen kun oltiin avoliitossa. Appivanhemmat eivät edes tulleet halaamaan. Nenäänsä nyrpistelivät ja sanoivat, että heidän keskimmäisen lapsen olisi pitänyt saada lapsi ennen meitä…:( oli vaikea jakaa heidän kanssaan raskauden tuomaa iloa. Sitten kun lapsemme syntyi, oli hänellä koliikki. Tuumasin joku ilta anopille, että aika raskasta valvoa yö 3 asti ja nukkua about 4h ja sit uuteen päivään. Vastauksen sain :”sellaista se kuule on”… olen yrittänyt unohtaa, mutta vieläkin 4vuiden jälkeen on hyvin vaikeaa pyytää heiltä apua lapsen hoitoon. Tulee pyydettyä vain äärimmäisissä tilanteissa . Onneksi he ovat kuitenkin lapsiamme kohtaan lempeitä.
Amen 🙂
Voisko se toisten arvostelu joissain tapauksissa kertoa arvostelijan kokemasta tyytymättömyydestä itseään kohtaan? Jonka mieluiten peittää ja heijastaa muihin, arvostelemalla muita. En tiedä, mutta empatiaa pitäisi opettaa paljon enemmän, niin lapsille, kuin aikuisillekin. <3