Hae
Prime Life by Umppu

Kun tiet vaan yksinkertaisesti erkanee

Onko sulla ollut se BF lapsuudesta asti. Se ihminen kenenkä kanssa olet jakanut oikeastaan ihan kaiken niistä ensimmäisistä kuukautisista neitsyyden menettämiseen? Sellainen ihminen kuka tuntee sut melkein paremmin kun sun oma äiti. Kun elämä kehittyy niin asiat vaan yksinkertaisesti muuttuu. Toki joillain voi olla niin että se elämä ei kehity suuntaan eikä toiseen.. vaan junnaa paikoillaan. Mitenkä se ihminen kuka on ennen arvannut sun seuraavan sanan voi äkkiä ollakin todella kaukainen. Ette löydä enää mitään yhteistä mistä edes jutella.

Kun mennään ajassa 15 vuotta taaksepäin ei mulla ollut elämässä mitään muuta niin tärkeetä kun ystävät. Toki ne on edelleen tärkeitä, mutta vanhemmiten myös se ystävyys muuttaa muotoaan. Mulla on elämän varrella tullut ja mennyt ystäviä, mutta on myös niitä kenenkä kanssa se ystävyys säilyy vaikkei me juurikaan edes nähdä. Mulla on aina joku kenelle soittaa ja kysyä neuvoa. Arvostan ystävyydessä eniten rehellisyyttä ja sitä että voi sanoa toiselle välillä niitä ikäviäkin asioita.

Mää elän nyt tälläistä elämänvaihetta ja joku mun ystävä elää erilaista. Se ei silti mutta sitä vahvaa sidettä. Virta ja elämä kuljettaa meitä tiettyyn suuntaan. Mielenkiinnon kohteet muuttuvat ajanmittaan ja ehkä juuri siksi osa niistä ystävyyssuhteista jää.

Tässä iässä on aika normaali elämänvaihe suurimmalla osalla ystävistäni se että ollaan naimisissa ja lapsia on tullut perheeseen. Sekin voi olla syy miksi tiet erkaantuu. Hakeudutaan mielummin sellaisten ihmisten pariin kuka elää samaa elämänvaihetta. Nyt kun mietin tätä tässä ääneen niin omalle kohdalle ehkä vierastavin ajatus olisi lähteä baariin ystävän mukaan miesjahtiin (hänelle ;)), mikä voi olla se normaali viikonlopun vieton tapa hänelle. Tuskin häntäkään kiinnostaisi välttämättä tulla meille lasten kanssa leikkimään. Onneksi myös tekniikka on kehittynyt ja yhteyttä voi pitää huolettomasti esimerkiksi WhatsAppin ääniviesteillä.

Joskus ystävyydessä voi olla taukoja ja jos se on aitoa niin siihen voi koska vaan palata. Hyviä ystäviä ei kannata koskaan kuitenkaan menettää, koska ne on kullan arvoisia. Vaikka nyt olen jatkuvasti kiireinen niin on niitä hetkiä, kun tarvitsen sitä ystävää.

Välillä tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että niille ystäville on liian vähän aikaa, mutta kun mietin asiaa uudelleen niin olenhan saattanut viettää heistä jonkun kanssa jo lähes 20 vuotta.

Perhe arki on välillä hengissä selviytymistä ja siitä ei pääse mihinkään. Ihailen niitä vanhempia, jotka ovat kaikessa mukana, koska itse kuulun siihen kategoriaan ai monelta ja missä. Mää tarvisen myös välillä  sitä omaa aikaa ja siihen ei ole muuta vaihtoehtoa, kun iltaisin. Vaikka silloin voisi vaihdella niitä kuulumisia niin oon vaan yksinkertaisesti niin väsynyt etten jaksa. Mun puhelin on aina äänettömällä juuri siitä syystä. Meillä herätään viiden maissa joka päivä niin kympin aikaan olen jo täysin sänkykamaa.

Musta on hienoa että ystävyyden voi löytää vaikka omalta työpaikalta. Mulle on todella tärkeää että teen töitä ystävien kanssa. Mää voin kertoa heille ne mieltä painavat asiat ja se jos jokin auttaa aivan uskomattoman paljon. Toisaalta myös nykyään kun on some niin sen avulla yhteydenpito on myös helpompaa. Pysyt edes vähän kärryillä mitä kenellekin kuuluu ja voit hieman kurkkia silloin, kun sulle sopii.

Eri elämänvaiheessa on usein eri ystävät. Huomaan että esimerkiksi itse olen saattanut näin pienten lasten keskellä olla tekemisissä enemmän samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Se vertaistuki on ainakin mulle todella tärkeää. Se ei silti pois sulje etteikö mua kiinnostais muiden ystävien tekemiset. Jotenkin sellainen ymmärrys on mulle nyt se tärkein tällä hetkellä ja kun lapset kasvaa niin se voi olla taas jotain muuta. Mää saan ihan uskomattoman paljon voimaa siitä että joku äiti sanoo mulle: että hitto kun väsyttää. Niitä yöheräämisiä sun muita voi siinä rauhaansa kaksin päivitellä… kunnes joku keskeyttää keskustelun ”että munkin koira”… koirissa ei siis ole mitään vikaa mutta sitä ja lasta ei vaan voi edelleenkään verrata.. (vitsi). Mutta näin yhteenvetona tästä postauksesta.. vaalikaa niitä ystävyyssuhteita.

Ja hei arvatkaa mitä???? Mut on valittu ehdolle Inspiration blog awardseihin ja kategoriaan Vuoden kannanottaja. Ei voisi osua paremmin. Ja tietty nyt kaikki jotka ovat sitä mieltä, niin mulle saa käydä antamassa äänen TÄÄLTÄ* Kaikki ehdokkaat julkaistaan yleisöäänestyksen avautuessa 15.3. klo 18 osoitteessa: www.inspirationblogawards.com/ehdokkaat/ . Yleisöäänestys sulkeutuu 5.4.

Lue edellinen postaus: Ei enää yhtään sumuista vuotta

Kuvat Noora Näppilä

Asu House of Brandon* Paita* Farkut*

-Umppu

3 kommenttia

  1. Maria kirjoitti:

    Jos joku yrittää osallistua keskusteluun tolleen ”kyllä munkin koira”, niin ihmettelen lähinnä että miksi keskustelette edes lasten yövalvotuksista siinä seurassa jossa yksi ei voi osallistua siihen mitenkään. Ja kun hän sitten haluaa osallistua niin se on keskeyttämistä. Aika inhottavaa olisi olla se kolmas pyörä, joka ei saa osallistua kun muut haluaa vaan keskenään puhua aiheesta, josta on täysin ulkopuolinen. Ei kovin kohteliasta eikä toisten huomioon ottamista.

    En vaan siis itse koe tuollaisia tilanteita, koska kun olen niiden sinkkuystävien kanssa niin juttelen vähän eri asioista ja sitten taas mammakavereiden kanssa toisista jutuista. Mieluummin sitä tosiaan avautuu sellaiselle jolta saa myös vertaistukea, kun ei se sinkkukaveri oikein voi edes kommentoida tollaseen muuta kuin ”voi sua parkaa”. Koska jos se kaveri ei saa omia koirakokemuksiakaan väsyneelle äidille jakaa, koska ei ne ole kuitenkaan yhtä pahoja kuin lapsen yöheräilyt… Niin mitä se sitten voi sanoa?

    Jos siis tajuat mitä haen takaa… Että kannattaa tosiaan valita keskustelun aiheet ihan koko porukan mukaan eikä niin että hölötetään omia juttuja jonkun kanssa ja ja yksi (tai muut) jää ulkopuolelle!

  2. Annika kirjoitti:

    Aikuisiän ystävyyssuhteissa on mun mielestä just tärkeintä sellainen tietynlainen joustaminen ja ymmärtäminen.

    Kyllä mun täytyy sanoa, että sivutoimisena yrittäjänä, päivätyöntekijänä, äitinä, vaimona, mitä näitä nyt on………. niin mä vaan oon joutunut jättää sellaiset ihmiset elämästä pois, jotka ottaa enemmän kun antaa. Tai sellaiset, jotka ei ymmärrä, että ei oo aikaa nähdä joka viikko tai edes joka kuukausi.

    Parhaita ystäviä näin aikuisiällä on ne, joiden kanssa voidaan nähdä molempien arkikiireistä johtuen vaikka vaan puolen vuoden välein ja silti voidaan aina jatkaa siitä mihin on jääty. Eikä syyllistetä toista, kun ”ei sustakaan oo kuulunut”. Ja luonnollisesti tuossa puolen vuoden aikanakin voidaan tottakai soittaa toiselle koska vaan jos tulee murheita, iloja tai muuta asioita mitkä haluaa jakaa.

    Lisäksi on ihanaa jos myös työyhteisössä on ihmisiä, joille voi kertoa asioita ja jotka lukeutuu ystäviksi. Nää työkaverit voi olla myös tosi läheisiä ja tärkeitä, mutta niitä ei välttämättä nähdä ollenkaan vapaa-ajalla, kun töissä jo ollaan yhdessä se 6-8h/päivä ja siellä ehditään jakaa kaikki asiat.

    Mulla nousee heti karvat pystyyn jos jonkun suusta kuulee JOKA KERTA ”ei oo sustakaan kuulunut… eipä olla nähty hetkeen…” Siitä tulee vaan ahdistus ja stressiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *