Hae
Prime Life by Umppu

Miksi isän kanssa kaikki sujuu paremmin?

Onko muillakin samanlaisia havaintoja, että aina kun on lapsista kyse niin isän kanssa kaikki sujuu paremmin ja helpommin. Miksi sille äidille aina kiukutellaan ja koetellaan ihan eri tavalla kun isää. Joka kerta kun oon ollut pois kotoa on se sitten ollut yhden/kahden yön työreissu niin aina kaikki on mennyt täydellisesti. Ei mitään ongelmia. Lapset on syönyt kiltisti ja kaikki on jo 8 hampaat pestynä sängyssä nukkumassa.. Yöt on mennyt hyvin ja aamulla kaikki on herännyt vasta ysin aikaan. Esimerkiksi nyt kun kirjoitan tätä tekstiä istun lasten makuuhuoneessa nukuttamassa pikkusia.. Vivianin oli pakko saada keppihevonen unikaveriksi (en jaksanut alkaa tappeleen tai kuuntelemaan huutoa joten suostuin). Hänellä on myös jalassa punaiset lakerikengät koska ilman niitä ei voinut mennä nukkumaan. Annan välillä periksi tietyissä asioissa, koska koitan tietoisesti välttää sitä kohtausta.

Tiedän että on erilaisia vaiheita kehityksessä,  mutta välillä se vänkääminen on vaan turhauttavaa. Aina kun meillä on vaikka vieraita tai ollaan jossain muualla ei mitään ongelmaa ja lapset on kuin enkelit, mutta silloin kun olen yksin lasten kanssa niin Vikke käytännössä huutaa kokoajan. Tää on nyt vasta tullut uusi vaihe, mutta ei niin miellyttävä. Kyllähän varmasti jokainen äiti haluaisi nähdä lapsiaan hyväntuulisina ennemmin, kun niin että mikään ei ole hyvin. On aivan mahtavaa että öisin lapset ei enää herää, jos se vielä jatkuisi niin olisin varmaan kävelevä riivinrauta.

Töiden jälkeen saattaa olla kaikki  hieman väsyneitä niin koitan aina keksiä yhteistä tekemistä. Lapset nauttii kylpemisestä ja siihenasti kaikki on hyvin, kunnes se tekeminen loppuu. Mää oon töissä kokoajan metelissä. Aina joku kalkattaa korvan vieressä. Kotona desipelit nousee myös aika isoille leveleille ja joskus sitä ihanaa hiljaisuutta on todella ikävä. Mulla on todella kovat odotukset siitä akustiikkatapetista, mitä meille laitetaan  töihin ja myös kotiin. (siitä tulossa myöhemmin)

Mää tykkään touhuta lasteni kanssa ja uni on antanut siihen ihan eri tavalla energiaa. Huutamista en vaan aina jaksaisi sitten millään. Sitä aina miettii että mikä mussa on vikana, jos joku suunnitelma ei toimi. Mitä se isi tekee paremmin, kun lapset ei kiukuttele sille, mutta siihen tuskin on yhtä oikeaa vastausta.

Ehkä se menee vain niin että sille lähimmäiselle kiukutellaan niinkuin vaikka itse kiukuttelen puolisolle, jos jokin painaa. Oletteko muuten lukeneet jutun missä Jani Toivola kertoo uupumuksestaan pienen lapsen kanssa?  Juttu tässä. Se oli aika koskettava ja ihanan aito ja avoin kirjoitus. Mun mielestä siinä oli oikein hyviä pointteja, missä kerrottiin että lasta haluttiin enemmän kuin mitään. Lapsen saannin jälkeen tuli yllätyksenä monta asiaa. Vaikka lapsi on kuinka toivottu, rakastettu ja haluttu niin moni asia tulee yllätyksenä. Musta on hienoa että tästä asiasta puhutaan yhtä enemmän julkisesti ja hienoa että myös miehet ottaa siihen kantaa.

 

 

Lapset on aivan ihania ja niin aitoja otuksia ja vaikka ne välillä kiukuttelee niin joka päivä pakahdun onnesta siitä, että mulla on nää kaikki kolme.Vaiheet on välillä tylsiä, mutta onneksi ne on ohimeneviä.

Me saatiin Suomenvoimistelutuotteelta testaukseen kotiin Pikkuapulainen*Tää on ollut aivan hitti sen saapumisen jälkeen. Pikkuapulainen on niin jämäkkää tekoa että ei tarvitse kokoajan olla pelkäämässä että nyt joku kaatuu tuolilla. Tämä on myös korvannut meillä kotona kokonaan porrasjakkaran ja sopii myös ihan loistavasti mun käyttöön, kun en yletä kaapeihin kunnolla. Lapset voi tämän avulla osallistua keittiöpuuhiin ja meillä tämän on myös ollut olkkarissa ihan vaan kiipeilytelineenä.

Vikke on nykyään niin nopea liikkeissän, että saan kaapata sen joka päivä tiskikoneesta, pesukoneesta keittön pöydältä ja oikeastaan aivan joka paikasta. Vaikka hän on kaikista lapsista nuorin niin hän on ehdottomasti kovin kiipeilijä.


Sanoin lapsille että hymyilkää niin äiti ottaa teistä kuvan… ja tässä lopputulos..

Lue edellinen postaus: Usko yrittäjyyteen

-Umppu

9 kommenttia

  1. T kirjoitti:

    Tuon äidille kiukuttelun huomaan edelleen näin aikuisenakin. Äiti vaan ärsyttää, en tiedä miten, jotenkin. Joten hänelle tulee kyllä tiuskittua ja muuta, kun taas isäni kanssa voin tehdä yhdessä vaikka mitä ja tulemme vain hyvin toimeen.

    Sama juttu lapsena. Kun vaan tietäisin mikä sen aiheuttaa 🙂

  2. Anne kirjoitti:

    Tää ei oo nyt missään nimessä negatiivisessa hengessä sanottu vaan ennemminkin ideoita heittävässä: ootko miettinyt omaa somen käyttömäärää – siihen lasketaan kaikki se ku oot puhelin/kamera/läppärin/tabletin ääressä? Itte nimittäin huomasin yhdes vaihees, ku lapsi oli iha yksi ”ihmispiru”, ja mietin et mikä mättää. Aloin systemaattisesti jättää puhelimen totaalisesti pois näkyvistä . Ja homma helpotti. Ja mulla someilu oli vähäistä, mutta lapsi koki vissiin toisin senkin verran. Mut toki tiedostan myös pienen lapsen äitinä, että on kausia, ku tuntuu et joka asiasta isketään vastaan vaikka mitä tekis ja se uhma ja oma tahto on vaan pakko joskus kehittyä ja ne taistelut on ehkä kuitenkin helpompi nyt kestää ku sit myöhemmin. Äiti on seturva, joka ei koskaan karkaa tapahtuipa mitä tahansa. Ne kiukut pitäs ottaa kohteliaisuuksiba, mut aina ei jaksaisi. tiedän miltä susta tuntuu, koska täällä myös 2v voimakas tahtoinen lapsi, joka on oikea isin tyttö.

    • primebody kirjoitti:

      Mulla ei oo läppäriä enkä oiekin sometakkaan lapsien kanssa. Huomaan kyllä sen jos vaikka istun puhelin kourassa että sillä on heti negatiivinen vaikutus ja siksi tietoisesti sitä vältän.

  3. Veikko kirjoitti:

    Yksinkertainen rajaus: itkemällä, huutamalla, rieuhumalla ei saa mitään. Kun vähän aikaa jaksaa niin lähtee helpottaan…

    • K kirjoitti:

      Tämä ehkä silloin, jos lapsi koittaa raivareilla vaan ihan oikeasti saada tahtonsa läpi, mutta on todella tärkeää lapsen kehittymisen ja turvallisuuden tunteen/normaalin kiintymyssuhteen kehittymiseksi myös saada näyttää tunteensa kotona ja käsitellä niitä vanhemman kanssa. Ihan niin, että vanhempi ihan oikeasti juttelee kiukun syystä lapsen kanssa ja on tukena ja turvana.

  4. Mauis kirjoitti:

    I feel you! Meillä mun kutsumanimi on ”mamma” ja se poikeuksetta lausutaan määkivällä äänellä, vaikka muille pystytään puhumaan normaalisti. Ihme homma! 😀
    Ja tuohon Viken huutamiseen. Kuvasin videon kun nuorimmainen oli 10kk. Se käveli mun perässä ja huusi. Koko ajan. Se huusi sylissä, se huusi lattialla. Se oli semmonen ”vaihe” se. Videolla sanon topakasti että ”tässä tämä viimenen lapsi jonka teen, että katso tämä video jos vauvakuume iskee.” Paristi oon kattonu. Ei vauvakuumetta vielä 8 vuoden jälkeenkään ole tullu 😉

  5. M.K kirjoitti:

    En ehkä kestä, Vivian, keppihevonen ja lakerikengät:D <3

  6. ninnu kirjoitti:

    Millä kameralla olet kuvannut nämä kuvat? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *