Hae
Prime Life by Umppu

Parisuhdeaikaa mitä se on?

Yksi ei ole sama kuin kaksi, eikä kasi sama kuin kolme. Koskahan olisi se hetki, kun saisimme olla vaikka viikonlopun ihan kahdestaan? Ne asiat mitä kaipaan ihan siitä parisuhteesta on pitkät keskustelut puolison kanssa. Mua välillä rehellisesti sanotuna ahdistaa se, että muut täyttävät mun omaa kalenteria ja se on aina jostain pois. Olen opetellut kieltäytymään asioista, vaikka sitä ei kaikki aina ymmärrä. Moni ajattelee, että eikö niitä lapsia saa vaikka hoitoon jonnekkin eikä ymmärretä mitä kaikkea se vaatii. Kaksi nuorimmaista on vielä niin pieniä, että ne vaativat aikuisen täyden läsnäolon ja ovat riippuvaisia vanhemmistaan. Kun arki rullaa on päivän kulku aika usein sama. Herätään ja ollaan hetki yhdessä, josta jokainen pikkuhiljaa siirtyy omiin pisteisiin. Lapset kouluun ja päiväkotiin ja vanhemmat töihin. Kun iltapäivä/ilta koittaa niin kaikki palautuu kotiin ja siitä alkaa se lapsiperheen arki. On treenejä, läksyjä ja leikkejä. Koitamme aina yhdessä syödä ruoan ja iltapalan ja sitten alkaakin jo iltapuuhat. Kun niinsanotusti ne kaikki pakolliset hommat on hoidettu saattaa kello olla jo kymmenen ja vanhemmat on niin finaalissa, että usein sitä vaan istahdetaan sohvalle ja uppoudutaan jonkun sarjan pariin. Puhun töissä kokoajan ja illalla haluan vaan olla.

Kuvaus Noora Näppilä

Kuvaus Noora Näppilä

Valokuvaus Noora Näppilä

Sitä on ulkopuolisen aina helppo heittää, että teidän tulisi ehdottomasti mennä välillä kaksi jonnekkin. Niinhän sitä itsekkin ajattelee, että se tekisi todella hyvää, mutta entäs ne lapset. On toki mummot ja papat, mutta toiset on vielä itse työelämässä, enkä halua jatkuvasti työllistää omia vanhempiani. Heillä on lapsenlapsia jo 7 ja heilläkin on oikeus omaan vapaa-aikaan. Myös se, että voisin täysin nauttia irtiotosta vaatii sen, että hoitopaikka on sellainen mihinkä luotan 100% eikä mun tarvitse olla puhelin kourassa jatkuvasti odottamassa soittoa. Tämä on varmasti myös se vaihe milloinka monella kariutuu parisuhde. Suhteesta katoaa kaikki fyysinen, koska ollaan niin väsyneitä. Annetaan itsestä kaikki töissä ja kotona ja unohdetaan se puoliso ihan kokonaan. Tämäkin on myös yksi vaihe, mikä muuttaa jatkuvasti muotoaan. Kun lapset kasvaa muuttuu heidän jatkuva vanhempien tarve. He alkavat leikkimään ja kohta ovessa on lappu ei saa häiritä.

On silti äärimmäisen tärkeää, että molemmat vanhemmat ymmärtävät tilanteen ja osaavat suhtautua siihen. Usein se äiti joka valvoo lasten kanssa öitä on väsynyt, jolloinka isä voisi ottaa asiasta kopin ja auttaa äitiä ja tehdä jotain sen helpottamiseksi. Ei ne äidinkään paukut loputtomiin riitä. Mää oon välillä ihan suoraan sanonut Juusolle, että peru sun menos koska en vaan jaksa ja usein hän on niin tehnyt. Välillä on sellaisia pakollisia asioita mitkä on vain tehtävä, mutta se kaikki muu säätäminen yms on vaan suljettava kalenterista.

Mää just viikonloppuna mietin sitä, kuinka lasten kanssa pitäis mennä pihalle haukkaamaan raitista ilmaa ja siinä piristyis itsekkin, mutta toi sateen määrä on jotain ihan käsittämätöntä tällä hetkellä ja pimeys saa voimaan mut henkisesti pahoin. Meillä ei keskimmäinen nuku enää kotona päiväunia, jotenka sitäkään aikaa ei voi hyödyntää parisuhteelle. Oon siitä kuitenkin todella onnellinen, että ollaan oltu yhdessä jo yli 10 vuotta. Ollaan koettu niitä vaikeitakin kriisejä ja päästy niistä yli ja tiedostetaan molemmat tämä tilanne. Nyt tällä hetkellä siinä kärsii todenteolla se parisuhde, mutta minkäs teet. Kaikkeen ei vain voi yksinkertaisesti revetä.

Ajattelinkin että varaisin taas aikaa meille pariterapiaan, mikä on aivan ihanaa. Saataisiin sielä edes se hetki aikaa keskustella ihan kahden ja mietittyä asioita vähän syvällisemmin. Ihan jokaisen pariskunnan olisi hyvä käydä vaikka kerran vuodessa avautumassa vaikkei mitään sen kummempaa kriisiä olekkaan. Mun haaveena olisi vaikka kerran kuussa viettää aikaa Juuson kanssa ihan kaksistaan ja joskus vaikka lähteä viikoks lomalle ihan kahdestaan. Ehkä joskus viiden vuoden päästä sekin on mahdollista.

Valokuvaus Noora Näppilä

Valokuvaus Noora Näppilä

Valokuvaus Noora Näppilä

On asioita mitkä toisessa ärsyttää, mutta jos ne on sitä luokkaa että ne likaiset sukat on lattialla eikä pyykkikopassa on asiat vielä toistaiseks hyvin. Mun on välillä parisuhteessa vaikea asettua toisen asemaan ja jotenkin kuvittelen, että minä olen aina se kenellä on raskasta ja kaikki kaatuu mun niskaan. Onhan se joissain asioissa ihan totta, mutta ei se Koskinenkaan helpolla pääse. Ei sen suhteen pidä mennä niin, että nainen vaan odottaa sitä ruusukimppua merkkipäivänä vaan sitä voi harrastaa ihan molemmat. Itse painotan myös sitä, että raha-asioista pitää olla avoin. Kun talous on kunnossa niin molemmat tiedostaa sen mihinkä perheellä on varaa ja mihinkä ne rahat käytetään. Vaikka meilläkin on omat tilit niin yhtieseltä tililtä menee lainat jne, mistä molemmat huolehtii. Se maksaa kummalla on rahaa, enkä koskaan oleta tai ole olettanut että mies maksaa. Mulla on oltava sitä omaa rahaa, minkä voin sitten käyttää omiin turhuuksiin, jos sitä on jäänyt ylimääräistä.

Mitenkä te koette ruuhkavuosien vaikuttaneen parisuhteeseen? Mitenkä olette saaneet järjestettyä kahdenkeskistä aikaa parisuhteelle? Jos on hyviä vinkkejä niin otan ilomielin vastaan.

Lue edellinen postaus: Kun neliöt loppuu kesken

Tai piipahda aiemmissa postauksissa: Voiko viini vanhentua?

tai Parempi esitellä treenattua kroppaa, kun tollaista tuhoutunutta

-Umppu

 

8 kommenttia

  1. Nimetön kirjoitti:

    Samoilla linjoilla olen että jos vaikka 5 vuoden päästä pääsis yhessä viikoksi reissuun? kyllähän ne asiat niin on miten kirjoitit.

  2. Maikki kirjoitti:

    Hei Umppu,

    Meillä on eletty ns. ruuhkavuosia reilut 18 vuotta ?. Vanhin on 18v. ja nuorin alle vuosikas. Useampi ihana lapsi.
    Näinä vuosina on ollut erittäin tärkeää huolehtia parisuhteesta. Meillä on edelleen rakastava, lämmin, romanttinen ja intohimoinen suhde. Mies sanookin, että ”aina vaan paranee”.
    Kahdenkeskinen aika on tärkeää, mutta sen järjestäminen meilläkin haastavaa. Isovanhempia pyydämme silloin tällöin apuun, jotta pääsemme minilomalle.
    Toisinaan olen pyytänyt täysikäisen nuoren hoitamaan (rahaa vastaan).
    Mutta se mikä minun mielestä on tärkeintä, on kauniit eleet, halaukset, pusut, kehut ja kannustukset arjessa. Mukavat viestit piristävät päivää ja pitävät positiivista virettä parisuhteessa yllä. Toisen kunnioitus ja anteeksianto ovat parisuhteen perusta.

    Väsymyksenkin keskellä löytyy pieni hetki aikaa olla toista lähellä. Jos ei jaksa puhua mitään, halauskin lämmittää mieltä ja kehoa. Se, että kuiskaa toisen korvaan, että ”sää oot RAKAS!” antaa voimaa.

    Valoa ja rakkautta Umppu!

  3. Mia kirjoitti:

    Mä en tiedä ollaanko miehen kanssa ikinä valmiita luopumaan tästä kahdenkeskisestä ajasta ja tästä parisuhteesta, johon ei tule ketään muu väliin. Jotenkin koen niin äärettömän tärkeänä sen, että meillä on loputtomasti aikaa ja mahdollisuuksia vaalia parisuhdetta, rahaa panostaa itseen ja suhteeseen ja mikään ei ns. pidättele meitä, jos halutaan jotain tehdä extempore. Ja toki myös työssäkäynti ja omat harrastukset on äärettömän helppo sovittaa elämään, kun ei ole kovinkaan monta liikkuvaa palasta.

    Tämä kuulostaa varmaan perheellisten korvaan jokseenkin itsekkäältä. Ollaan kyllä pohdittu pitäisikö yrittää lasta, mutta kummallakaan ei ole mikään vauvakuume. Ei me lapsia vihata missään nimessä ja kummilapset on ihan hirmu tärkeitä tyyppejä, mutta ei olla varmoja onko lapsiperhearki meidän juttu ja ollaanko valmiita perheellisten touhuihin. Ikä tulee jossain vaiheessa vastaan, joten kaiketi johonkin lopputulokseen pitäisi päästä. Tiedän ja uskon että rakkaus omaan lapseen on jotain sellaista mitä ei voi edes lapsettomana kuvitella, mutta sitä ei myöskään osaa kaivata, kun ei siitä mitään tiedä.

    • primebody kirjoitti:

      Juuri noin kuuluukin ajatella. Jos ei ole mitään hinkua perheen perustamiseen niin ei sitä kannata väkisin tehdä. Mää tekisin varmaan noin tai teenkin ennen lapsia, mutta oon aina unelmoinut perheestä.

  4. Iiris kirjoitti:

    Meillähän mies lähti, 14 vuoden jälkeen. Täytettiin molemmat tänä vuonna 40 ja mies sitten siinä omassa neljänkympin kriisissään totesi, että tää on nyt tässä. Meillä toteutui juuri tuo sama, ei oikein ollut tukiverkostoja, minä olin hyvin väsynyt ja pienet ristiriidat kasvoivat isommiksi ja isommiksi, ruuhkavuosien keskelle tuli vielä jostain syystä useampia remppaprojekteja jotka näin jälkikäteen ajateltuna olivat aivan turhia.

    Miehellä ei myöskään ole kykyä kommunikoida (opittu lapsuudenkodista) joten hän sitten vuoden verran pohdiskeli itsekseen eroa ja lopulta lähti. Tietysti uuden naisen kotiin suoraan, eli paikka oli hommattu valmiiksi. Ja lapsetkin esiteltiin samantien uudelle, joten todella vakava suhde näyttää olevan vaikka tuolloin oli vasta muutaman kuukauden kestänyt.

    Tässä ihmettelen, että mitä ihmettä kävi. Miksei asioita voinut hoitaa, ennenkuin kriisi räjähti käteen. Tuo pariterapiassa käyminen ennaltaehkäisevästi on kyllä tosi iso juttu, mutta se vaatii sen että molemmilla on kyky puhua asioista. Meillä minä vuosia puhuin itsekseni ja lopulta lakkasin puhumasta minäkin kun en koskaan saanut vastakaikua. .Kolme lasta kuitenkin. Että tässä opettelen nyt luopumaan unelmistani perheenä ja harjoittelen elämää yksin.

    Tätä tuskaa, minkä keskellä nyt elän, en toivo kenellekään. Pitäkää niistä suhteistanne huolta.

    Iiris blogista
    http://kolmenmammaloistaa.blogspot.com

    • primebody kirjoitti:

      Puhumaan voi myös oppia. Olen monta vuotta ”keskustellut” itseni kanssa sohvalla kunnes toinen alkoi pikkuhiljaa ottaan osaa ja nyt se menee jo aika hyvin.

  5. Veeruska kirjoitti:

    Meillä on kolme lasta, nuorimmainen 2.5v. Ei olla oltu yhtään yötä erossa kuopuksesta. Isovanhemmat asuu 500 kilsan päässä eikä muuta tukiverkkoa ole. Mä teen arkityötä ja mies vuorotyötä. Elämä on tosi kiireistä töiden ja harrastusten parissa, mutta onneksi pystymme pienillä eleillä osoittamaan toiselle, että kyllä me tästä selvitään.
    Ensi vuoden huhtikuussa lähdemme minilomalle kahdestaan enkä malta odottaa.

    Tsemppiä ruuhkavuosiin 🙂

  6. Lellu kirjoitti:

    Ollaan oltu nelkein 14 vuotta yhdessä,nyt ollaan reilu kolmekymppisiä.Talo,työt,remppaprojektit,ruuhkavuodet..Tukiverkosto on,muttei sitä viitsi aina käyttää.Meillä on toiminut jo reilut 10 vuotta,niin yksinkertainen juttu kuin treffi-ilta.Kerran max kahdessa kuukaudessa yhdessä syömään ja leffaan.Ei monta tuntia olla pois kotoa,mutta äärettömän tärkeää aikaa meille.t.Kolme lasta täälläkin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *