Hae
Prime Life by Umppu

Mitä tapahtui mun pömppömahalle?

Muistatteko kun kirjoitin hetki sitten siitä, kuinka vatsani on aina turvoksissa? Lue postaus TÄÄLTÄ 

Tässä on taas menty siitä hetkestä tovi eteenpäin. Sain paljon yhteydenottoja asiaan liittyen ja moni kärsi samoista ongelmista. Olen sen jälkeen toki käynyt säännöölisesti Fustrassa ja treenannut niitä syviä lihaksia, mutta juuri mitään muuta en ole muuttanut. Ainut minkä muutoksen olen tehnyt on se, että aloin syömään säännööllisesti maitohappobakteereita. Tämä oli ainakin  mulle tarpeeksi sopiva ja helppo asia kokeilla (sain tuotteet testaukseen), koska siinä ei menetä mitään. Yksi pilleri pureskellaan aamulla ja se on siinä. Asia ei paljon helpommaksi voi mennä. En ainakaan nyt keksi muuta muutosta, mitä olisi tapahtunut, mutta hassua kuinka ihminen voi tulla onnelliseksi litteästä ja kivuttomasta vatsasta.

Vaikka kaikki saa pukeutua kuinka haluaa, niin ainakin itselläni on vaatteita valittaessa pieni itsekritikki. En viitsi änkeä liian pieniä housuja jalkaa, niin että löysä vatsa tursuaa ja vetää siihen päälle kireää paitaa päälle. Olo on silloin epämukava ja ainakin omasta mielestä epäesteettinen. Mulla on ollut kohta viikon farkut jalassa, mitä oon vältellyt viimeiset vuodet, koska vatsa on aina turvoksissa (ja kipeä). Farkut on aina ollut kuitenkin ne mun lempi housut, mutta  olen vain ajatellut mielessäni, että ne ei ole tarkoitettu minulle enää. Nyt voin käyttää niitä aina silloin, kun haluan.

 

Fuko Tabs All-In-One on mansikanmakuinen vahva maitohappobakteeri- ja D3-vitamiinivalmiste. Fuko Tabs All-In-One sisältää kahta maailman tutkituinta probioottia, Lactobacillus rhamnosus GG- ja Bifidobacterium lactis -bakteerikantoja, jotka yhdessä tehostavat toistensa vaikutusta ja joilla on tutkitusti hyödyllisiä terveysvaikutuksia.Fuko Tabs All-In-One sisältää 9 miljardia Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteeria ja miljardi Bifidobacterium lactis -maitohappobakteeria sekä 10 mikrogrammaa D3-vitamiinia.

 

Tästä on hyvä jatkaa ja se antaa itselle ihan uskottoman paljon lisää toivoa raskauksista palautumiseen. Mää jaksan painottaa sitä, että älkää kiirehtikö synnytyksen jälkeen palautumisessa. Se keho ottaa aina sen oman aikansa ja meillä ei ole mikään kiire tässä valmiissa maailmassa. Mun omakohtaista kokemusta kahdesta raskaudesta lyhyellä aikavälillä on se, että todella varovasti saa aloittaa kaiken.  Muistattehan postaukseni. Raskauksien runnoma keho 

Sielä oli linkki, mistä voi ilmoittautua juuri äideille suunnatulle verkkovalmennuskurssille:

Tiesittekö, että on olemassa äideille suunnattu 5:n viikon mittainen verkkovalmennuskurssi? Kurssi on suunnattu pääasiallisesti 0-12 kk sitten synnyttäneille naisille, mutta jos et ole koskaan treenannut synnytyksen jälkeen tai kaipaat aktivaatiota lantiopohjaan, on kurssi todella hyvä myös sinulle!

Kurssilla opit esimerkiksi:Miten testata oma vatsalihasten erkauma. Kuinka saada tuntuma lantionpohjan lihaksiin.Miten palautat voiman keskivartaloon.Millaisia liikkeitä voit turvallisesti tehdä. Miten rentoutat epäergonomisista imetysasennoista kärsivää niska-hartiaseutua. Millaisilla, yksinkertaisilla päivittäisillä harjoituksilla (2-3 min) ylläpidät liikkuvan ja kauniin kehon. Miten lantionpohjan lihakset ja seksi liittyvät toisiinsa

Kurssin osallistujat saavat helpot harjoitusohjeet jokaiselle arkipäivälle sähköpostiin. Kurssilla keskitytään mm. lantion-pohjan lihasten ja syvien vatsalihasten vahvistamiseen, mutta liikettä tulee koko keholle. Kurssilla edetään pikkuhiljaa, sillä keskivartalon kuntouttaminen raskauden ja synnytyksen rasituksista vaatii aikaa ja pitkäjänteistä työtä.

Lisäksi osallistujat pääsevät kurssilaisten omaan keskusteluryhmään ja saavat mahdollisuuden esittää kysymyksiä raskaus- ja äitiysliikuntaan erikoistuneelle valmentajalle. 

Vaikka monesti on kiire, aika, jaksaminen ja yksinkertaisesti raha saattavat olla hyvinkin tiukalla, eivät lapsi eikä äiti kumpikaan voita mitään, jos äiti on kivulloinen ja lopen uupunut.Jos vatsalihakset eivät ole kunnossa, keskivartalon tuki on heikkoa, mikä altistaa selkävaivojen lisäksi mm. virtsan- ja ulosteenpidätysongelmille ja kohdun- ja emättimen laskeumille. Vatsalihakset pitävät myös sisäelimet oikeilla paikoillaan. Vaikka nämä asiat eivät tuntuisi ajankohtaisilta nyt, ne voivat olla sitä tulevaisuudessa. Lisäksi sen merkitys, että keho tuntuu omalta ja olo siten itsevarmalta, on hyvin suuri naisen elämässä. Keskivartalon lihakset ovat myös ns. ryhtilihaksia, eli saavat aikaan kauniin ryhdin ja ylläpitävät kontrollia monissa arjen tilanteissa. Siksi on äärimmäisen tärkeää huolehtia keskivartalon lihaskunnosta.

Parhaiten hoidat myös lapsiasi siten, että pidät huolta itsestäsi ja olet iloinen, tasapainoinen, fyysisesti ja henkisesti hyvinvoiva äiti ja vanhempi. Tällöin jaksat vastata myös lapsesi tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.Äitikurssilta keskivartalonsa kuntouttamiseen avun on saanut jo yli 1000 naista ja lähes 100% suosittelee kurssia myös ystävilleen.

Blogin kautta tilatessasi kurssin hinta on 79e, mikä on teille jees, koska kurssin hinta nousee sitä mukaan kun kurssi lähenee. Kurssin järjestää Hyvinvointi studio Lupaus, joka on erikoistunut meihin äiteihin <3. Vaikka itse olen jo 3 lasta synnyttänyt, niin siltikään en vielä tiedä kaikkea raskaudesta palautumista ja haluan tehdä sen oikein sen vuoksi ettei minulle jää mitään elinikäistä vaivaa, kuten esimerkiksi virtsankarkailu. Voit ilmoittautua kurssille TÄÄLTÄ* 

Naiset ei varmaan koskaan ole tyytyväisiä omaan kehoonsa, mutta kaikki mikä sitä edesauttaa on tietenkin plussaa. Tärkeintä on kuitenkin se oman mielen hyvinvointi, minkä kanssa pitää usein tehdä töitä kaikista eniten. On tärkeää osata kantaa oma kehonsa arvokkaasti on se sitten kokoa xs tai xl. Ylipaino on meillä täällä myös aika suuri ongelma ja voin väittää, että kenelläkään on tuskin hyvä olla kymmenien liikakilojen kanssa. En suosittele silti mitään pussikeittodieettejä kenellekkään vaan niitä omien elämäntapojen muutoksia. Moni on jopa sanonut, että kun luki konmari kirjan ja pääsi eroon turhasta tavarasta, niin siinä samalla meni koko elämä ja elämäntavat uusiksi. Erilaisia keinoja on oman elämän hallintaan ja on hyvä löytää se itselle sopiva tapa ja sellainen, mikä on mieluisa. Jos johonkin itsensä pakottaa niin usein lopputuloskin on sen mukainen..

Kaikkien asioiden ei tarvitse muuttua kerralla, vaan usein pikkuhiljaa tapahtuvat muutokset siirtyvät pysyvimmiksi elämäntavoiksi.

Minulla on ilo arpoa kolme Maitohappobakteeri tuotepakettia teidän lukijoiden kanssa. Kirjoita kommenttikentään mukana arvonnassa (omalla s-postilla). Arvonta päättyy 31.8.2017

Lue edellinen postaus: Kuinka pyörii 5:hengen talous

-Umppu

481 kommenttia

  1. Saara kirjoitti:

    Arvonnassa mukana!

  2. Anu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  3. Laura kirjoitti:

    Arvonnassa mukana

  4. Mirka kirjoitti:

    Arvonnassa mukana!

  5. Salla kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  6. Sara kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  7. Sanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  8. Heli kirjoitti:

    Mukana

  9. Jenny kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!! 🙂

  10. Emma kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  11. Jonna kirjoitti:

    Mukana

  12. Heidi Sundström kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  13. Ansku kirjoitti:

    Mukana arvonnassa:)

  14. Jonna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  15. Minna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  16. Henna kirjoitti:

    Mukana! 🙂

  17. Minna K. kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  18. Ems kirjoitti:

    Mukana! 🙂

  19. Niina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ??

  20. Minttumaaria kirjoitti:

    Mukana arvonnassa <3

  21. Heini kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  22. Hanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  23. Mira kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! Hienpa kuulla, että ”pelkästään” maitohappobakteereilla voi saada reistaavan vatsan kuntoon.

  24. Piia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  25. Laura M. kirjoitti:

    Mukana!

  26. Katri kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  27. Riina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  28. Jenna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  29. Sanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

    Ja voi vitsi mikä muutos! Turvonneen ja vaivaisen mahan kanssa on niin järkyttävä elää, että ihana kun oot löytäny avun 🙂

  30. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  31. Heini kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  32. Terhi kirjoitti:

    Mukana ehdottomasti! 🙂

  33. SoileKoo kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  34. Krista kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  35. Emppu kirjoitti:

    Mukana:)

  36. Suvi kirjoitti:

    Pömppömaha mukana arvonnassa!

  37. Erika kirjoitti:

    Mukana! 🙂

  38. Meeri kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  39. Ida kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  40. Hensku kirjoitti:

    Olen ollut kävelevä kaasupallo synnytyksestä lähtien ja nyt alkoi uusi elämä! Nämä olis mahtava apu hyvään oloon 🙂 Löysitkö näitä jostain luontaistuotekaupasta vai tilattu? Pitääpä alkaa googlettaan….!

  41. Jonna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  42. Niia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa. 🙂

  43. Sanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?? tulis tarpeeseen

  44. Riikka kirjoitti:

    Mukana

  45. Miia kirjoitti:

    Mukana!?

  46. Pikkumyyx kirjoitti:

    Mulla on pitkään ollut turvotusta ja epämiellyttävää kipuilua mahassa, enkä ole tajunnutkaan kokeilla maitohappobakteereita! Mukana kisassa!

  47. Piskuinen myy kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  48. Sofia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  49. Tiia Perhonen kirjoitti:

    En oo ikinä aatellu että maitohapot vois auttaa turvotuksessa? Menee testiin heti!
    Arvonnassa mukana. ?

  50. Turvotus kiusana kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  51. Salla kirjoitti:

    Mukana arvonnassa. 🙂

  52. Äkäinen äiti kirjoitti:

    Arvonnassa mukana

  53. Sarianna kirjoitti:

    Mukana

  54. Mariam kirjoitti:

    Mukana

  55. limppu kirjoitti:

    Mukana kisassa! ?

  56. Minna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  57. Sini kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!?

  58. Mariem kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! Näytät upealta Umppu 🙂

  59. Anna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  60. Susanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  61. Vilma kirjoitti:

    Mukana:)))

  62. Ss kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  63. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  64. Eeva kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  65. Kali kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  66. Heini kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  67. S.H. kirjoitti:

    vau! Mukana!

  68. Henna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ☺

  69. Henni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  70. Emmi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  71. JenniK kirjoitti:

    Mukana! Olisi mahtava päästä testaamaan omaan pömppövatsaan 🙂

  72. Anu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  73. Jenni kirjoitti:

    Voi, että kylläpä on tehnyt ihmeitä. ? mukana arvonnassa. Jos nappais omalle kohdallle niin hyvä, jos ei niin täytyy itte hankkia jostain.

  74. Satu kirjoitti:

    Mukana ehottomasti!

  75. Anna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  76. Merja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa… aivan saman suuntaisista oireista kärsin!

  77. Roosa kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  78. Sonja kirjoitti:

    Jatkuvasta turvotuksesta kärsivä äiti arvonnassa mukana! ?

  79. Tanja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  80. pinja kirjoitti:

    Mukana?

  81. Anu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  82. Sari kirjoitti:

    Mukana arvonnassa myöskin!

  83. toffeetiikeri kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  84. Essi TIkka kirjoitti:

    mukana !’

  85. Eve kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  86. maikki kirjoitti:

    Mukana!! 🙂

  87. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  88. Sari kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  89. Hv76 kirjoitti:

    Hep, mukana!

  90. Kirsi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  91. Katja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  92. Anu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  93. Enja kirjoitti:

    Mukana!?

  94. Tiia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  95. Sanni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  96. Sini kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  97. Iida kirjoitti:

    Mukana ?

  98. Jonna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  99. Iida kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  100. Marisa kirjoitti:

    Mukana!

  101. Sini kirjoitti:

    Täällä myös yksi turvotuksesta kärsivä, kurjaa kun täytyy valita vaatteet sen mukaan. Mä niin ymmärrän sua! Mielelläni kokeilisin saisinko itsellekin näistä apua, mukana siis?

  102. Heidi kirjoitti:

    Mukana

  103. Päivi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  104. Sonja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  105. Kaisa kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  106. Milja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

    Ihan huikee muutos! 🙂

  107. Jaaana kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  108. Nina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  109. Roosa M kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  110. Nuppu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  111. Eeva kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  112. Marjaana Sulin kirjoitti:

    Mukana

  113. Riikka kirjoitti:

    Mä ja mun vauvojen jälkeinen pömppis ollaan niin mukana arvonnassa ?

  114. Yohanna kirjoitti:

    Mukana arvonassa!

  115. Laura kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  116. Kaisa kirjoitti:

    Mukana!

  117. Maisa G kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  118. Tanja kirjoitti:

    Mukana

  119. Jenna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! Saatoin muuten just kokea kunnon ahaa-elämyksen tätä postausta lukiessani!!!!!

  120. HannaP kirjoitti:

    Tämäkin vatsavaivainen pömppis mukana arvonnassa 🙂

  121. Hanna Syrjänen kirjoitti:

    Ehdottomasti arvonnassa mukana. Minulla on pienet lapset (4 kk ja 2 v) ja voin niin samaistua kirjoituksiisi.

  122. Laura kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  123. Hannaelisabeth kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  124. Inka kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  125. Terhi kirjoitti:

    Hyvältä näytät 🙂
    Mulla jäi vatsakivut, kun jätin lihan ruokavaliosta. En enää tee liharuokia kotona, mut en ole ehdoton tässäkään…

    Ehdottomasti samaa mieltä, että raskauden jälkeen ei saa kiirehtiä palautumisen kanssa. Kaikki ei palaudu parissa kuukaudessa, todellakaan 😀
    Itsekin varasin fyssarin ja keskitytään syviin lihaksiin (toisesta raskaudesta 5kk aikaa). Eiköhän se tästä pikkuhiljaa parane.

    Kivaa viikkoa sulle, sulla on hyviä kirjotuksia! 🙂

    Mukana arvonnassa!

  126. Petra kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  127. Ann-Mari kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  128. Oona kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  129. Katarina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  130. Kati kirjoitti:

    Näytätpä upealta!
    Mukana arvonnassa! ???

  131. Tia Sikanen kirjoitti:

    10kk pojan äiti, ehdottomasti mukana!!

  132. Johanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  133. Emmi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  134. Tiina kirjoitti:

    Arvonnassa mukana ?

  135. Miia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa?

  136. Henna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  137. Terhi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  138. Johanna kirjoitti:

    Mukana 🙂

  139. Heidi kirjoitti:

    mukana arvonnassa! 🙂

  140. minna kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  141. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa:-)

  142. MRMR kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  143. Laura kirjoitti:

    Mukana 🙂

  144. Liisa kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  145. Minna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  146. Tia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  147. Julia kirjoitti:

    Mukana ?

  148. Susan kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  149. Saara kirjoitti:

    mukana arvonnassa 🙂

  150. Jeri kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! Itse oon kärsinyt myös turvonneesta mahasta ja lisäksi muista mahakivuista..ite oon saanu ruokavalion avulla paljon paremmaksi, vaikkakin maitohappobakteerit eivät varmaan ois pahitteeks:)

  151. Emmi Heikola kirjoitti:

    No kelpais! Osallistun arvontaan

  152. Memmu kirjoitti:

    Minäkin mukana!

  153. Jenna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa. ?

  154. Voivity kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  155. Sara kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  156. Minna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  157. Veera kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  158. Minski kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!!

  159. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂 kokeilun arvoinen vinkki! Terveisin, turvoksista aamusta iltaan.

  160. Th kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  161. Hansu kirjoitti:

    Mukana

  162. Jasmis kirjoitti:

    Ibd ja turvotus vaivaa 🙁 ilolla mukana arvonnassa!

  163. Saija Mäkelä kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  164. Janette kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  165. Noora kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  166. Jenna kirjoitti:

    Hep! Mukana arvonnassa? Olisi tarpeen!

  167. ANi kirjoitti:

    Mukana!

  168. Alexandra kirjoitti:

    Mukana arvonmassa ?

  169. Susanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  170. Marjo kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  171. Maria kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  172. Kaisa kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  173. Hann kirjoitti:

    Mukana arvonnassa myös.

  174. Tiina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  175. Mirva kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  176. Katri kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  177. Nina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  178. taika kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  179. Suvi T. kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  180. Tipsu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  181. Anna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  182. Ansi kirjoitti:

    Mykana arvonnassa.

  183. Sanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  184. henriikkav kirjoitti:

    Todellakin mukana! Mulla on kans varmaan jotain häikkää suoliston kanssa, koska näytän samalta kuin sä ennen-kuvassa. Ainut vaan, ettei mulla ole ikinä ollut yhtään raskautta takana! Uskomaton kyllä toi sun muutos, wau!

  185. Marja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  186. Tanja kirjoitti:

    Mukana 🙂

  187. Tina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  188. Anne K kirjoitti:

    Mukana! Pakko päästä kokeileen 🙂

  189. ninni kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  190. Senja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  191. Tanja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! Nimimerkillä aina maha turvoksissa, syö mitä tahansa 😀

  192. Marjo kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ❤️

  193. Janita Friman kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  194. Annika kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  195. Sandra kirjoitti:

    Oi, niin mukana arvonnassa! ??

  196. Iida kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  197. Anne kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  198. Sirppu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa, samankaltaisina oireita itellä :/.

  199. Ellu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  200. Kati Mikkonen kirjoitti:

    Täällä myös yksi pömppömaha mukana arvonnassa!

  201. e kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  202. HannaK kirjoitti:

    Mukana arvonnassa. ?

  203. Anna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ???

  204. Satuj kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  205. Marjo kirjoitti:

    Arvonnassa mukana ?

  206. Juttayy kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  207. Mirkku kirjoitti:

    Mukana 🙂

  208. Johanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  209. Enni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  210. Isa kirjoitti:

    Mukana!

  211. Jensu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  212. Linda kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  213. Sari kirjoitti:

    Mukana arvonnasa!

  214. Riina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  215. Ida kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  216. Elsi kirjoitti:

    Mukana

  217. Laura kirjoitti:

    Mukana?

  218. airaammaaria kirjoitti:

    Mukana! 🙂

  219. Tiia kirjoitti:

    mukana!

  220. Jenna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  221. Taika Koponen kirjoitti:

    Mukana arvonnassa???

  222. Karolina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  223. Pauliina kirjoitti:

    Moi Umppu. Oot söpö.!
    Mukana arvonnassa 🙂

  224. Minna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!!

  225. Essi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  226. Iida Kivistö kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  227. Anna kirjoitti:

    Minäkin mukana arvonnassa!

  228. Henna Jyrkinen kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ehdottomasti! Kohta olis kreikkaan lähtökin niin sielläkin niitä tartteis syödä, joten tulis tarpeeseen muutenkin! 🙂 nimim. Turvonnut äiti

  229. JAnet kuusisto kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  230. Ulla kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  231. Riikka kirjoitti:

    Mukana!

  232. Sande kirjoitti:

    Mukana!

  233. Katja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  234. Jenu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  235. Ulla kirjoitti:

    Mukana arvonnassa !

  236. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  237. Caro kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  238. Nina N kirjoitti:

    Mukana arvonnassa … pitää kyllä tota merkkiä kokeilla .. oon vaan syöny Relaa

  239. Aino Patjas kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  240. Annika kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  241. Heta kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  242. Marru kirjoitti:

    Huikea muutos! Itsellä turvottelu vähentynyt hiilareiden jättämisen myötä.

  243. Krista kirjoitti:

    Mukana ☺

  244. MAarit kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  245. Satu kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Itse olen kanssa kärsinyt vatsan turvotuksesta, kipuiluista, ja äkillisestä ripulista ruokailun jälkeen. Ikinä ei tiedä mistä maha voi mennä sekaisin. Todella inhottavaa, ja rajoittaa syömistä esim juhlissa, matkoilla tai ennen treeniä. Täytyykin kokeilla maitohappobakteereita. Oispa ihanaa, jos sais avun näin pienellä jutulla. ?

  246. Anile kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  247. Sanna kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana!!

  248. Kaisu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  249. Pinja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  250. Tiia kirjoitti:

    Mukana!

  251. Anni S kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  252. Janina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa, vuoden taistellut reistaavan vatsan kanssa.

  253. Marika kirjoitti:

    Mukana

  254. Tiina kirjoitti:

    Mukana ?

  255. Tipe kirjoitti:

    Mukana arvonnassa !

  256. Stina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  257. Heidi kirjoitti:

    Mukana

  258. Minna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ehdottomasti!

  259. Laura k kirjoitti:

    Jee kerranki oikeesti hyvä arvonta,

    Mukana arvonnassa! 🙂

  260. Heidi kirjoitti:

    Mukana ehdottomasti 🙂

  261. Veera kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  262. Annika kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  263. Maiju kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  264. Minna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  265. Sanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa?

  266. Saara kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  267. KaroliinaKoo kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  268. Sanni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  269. Jenni Jii kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  270. Kirsi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  271. Katja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  272. Pipa kirjoitti:

    Mukana 🙂
    Itsekin turpoavasta (ja oikuttelevasta) mahasta kärsivä.

  273. Pia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! Jospa omakin pömppis joskus häviäisi 🙂

  274. Tiina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  275. Heidi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  276. Noora kirjoitti:

    Mukana

  277. Päivänsäde kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  278. Hanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa?

  279. Pauliina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  280. Hanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  281. j kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  282. Lilian kirjoitti:

    IBS-potilas mukana arvonnassa!

  283. Resus kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  284. Allu kirjoitti:

    Mielenkiintoista! Olisipa hauska testata miten vaikuttaisi omaan vatsaan. Mukana arvonnassa siis!

  285. Jenni kirjoitti:

    Mukana

  286. ÄkäinenTäti kirjoitti:

    Mukana ?

  287. Mia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  288. Kaisa kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  289. Janni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  290. Anna Fast kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  291. Tiina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  292. Nanni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  293. Annu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  294. Ninni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  295. Taina kirjoitti:

    Mukana

  296. Suvi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  297. Veera kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  298. Maarit sorrela kirjoitti:

    Mukana 🙂

  299. Julia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  300. Sonja kirjoitti:

    Mukana arvonnasda

  301. Emmi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa <3

  302. Mari kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  303. Nelli kirjoitti:

    Mukana!

  304. Mari kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  305. Linda kirjoitti:

    Mukana ?

  306. Sannis83 kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  307. Sanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  308. Heidi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  309. Heli kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  310. Henna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  311. Hilde kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  312. Annie kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  313. Jenni kirjoitti:

    Arvonnassa mukana

  314. Henna kirjoitti:

    Oon mukana

  315. Lotta kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  316. Minskuliina kirjoitti:

    mukana arvonnassa 🙂

  317. Leena Katajisto kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  318. Maiju kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  319. Iida kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  320. Johanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  321. Ida-Maria kirjoitti:

    Mukana!

  322. HannaK. kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  323. Sanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  324. Elina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  325. Saara kirjoitti:

    Huikee muutos Umppu! Mukana arvonnassa ?

  326. Kati kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  327. embbu kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä

  328. Heidi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  329. Johanna kirjoitti:

    Mukana!

  330. Pälvi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!
    Ja aivan todella mahtava muutos!!

  331. Emmiina kirjoitti:

    Mukana :p

  332. Mmaikki_ kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  333. Miims kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  334. Minna kirjoitti:

    Mukana

  335. Katriina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  336. Emali kirjoitti:

    Voi vitsit, todellakin mukana arvonassa! 🙂

  337. Niina kirjoitti:

    Mukana?

  338. Jeanette kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  339. Milla kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!!

  340. Jennikki kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  341. Jemppu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  342. M kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  343. Essi kirjoitti:

    Mukana!

  344. Ammi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa !

  345. Riikka kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  346. Ellu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  347. Saana kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa ❤

  348. HennaS kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  349. Maria kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  350. Mami90 kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  351. Camilla kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  352. Maika kirjoitti:

    Mukana 🙂

  353. Maarit koverola kirjoitti:

    Mukana arvonnasss

  354. Mari kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  355. Tainaelina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  356. Evaleena Vuorenmaa kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  357. Emilia kirjoitti:

    Mukana 🙂

  358. Kati kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  359. Anne Sutinen kirjoitti:

    Mukana arvonnassa?

  360. Henna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  361. Heidi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  362. Maria kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  363. Katri Jylhä kirjoitti:

    Mukana ?

  364. Katri Jylhä kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  365. Laura kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  366. Cindy kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  367. Salla kirjoitti:

    Mukana! 🙂

  368. Standard goods kirjoitti:

    Mukana!

  369. Senja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  370. Marianne kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  371. Petra kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana ☺️

  372. Anna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  373. Julia kirjoitti:

    Mukana ?

  374. Anni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  375. Jussi kirjoitti:

    Hei! mukana arvonnassa

  376. Memmu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ??

  377. Kirsi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  378. Anna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  379. Maarit kirjoitti:

    Mukana! 🙂

  380. Nina kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  381. Veera kirjoitti:

    Arvonnassa mukana ?

  382. Sini kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  383. Julle kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  384. Ella kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  385. Paula kirjoitti:

    mukana arvonnassa! 🙂

  386. Lotta kirjoitti:

    Mulle tulisi tarrpeen 🙂

  387. Mannu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  388. Taru kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  389. Niina Marttinen kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  390. Lauraem kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  391. Maikki kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  392. Maria kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  393. LAURA M kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  394. Jonna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  395. Justina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  396. Eve kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  397. Kristiina kirjoitti:

    Mukana wuhuu

  398. Maija H. kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  399. mari kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  400. Hanne kirjoitti:

    Arvonnassa mukana!

  401. Krista kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  402. Hannele kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  403. Kirsi kirjoitti:

    Mukana! ?

  404. Krista kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! ☺️

  405. Jasmina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  406. Oona kirjoitti:

    Osallistun arvontaan!??

  407. Anni kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa

  408. Hanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  409. helinä kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  410. Sylvi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  411. Mire kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  412. janika kirjoitti:

    Mukana arvonnassa! ?

  413. Näppi kirjoitti:

    Mhb:t on käytössä säännöllisesti, joten ei haittaa jos välillä saisi ilmaiseksi ne. Eli arvonnassa mukana!

  414. Marjut kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  415. Kirsi kirjoitti:

    Minäkin mukana arvonnassa! Itsellä kohta 10kk tyttö ja vatsaa turvottaa ihan tosissaan. Pitääpä myös tutustua tuohon kurssiin ennenkuin selkä tosissaan sanoo naps!

  416. Smettis kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  417. Piia kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  418. Noora kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  419. Meri kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!:)

  420. Eekku kirjoitti:

    Arvonnassa mukana!:)

  421. Karkki kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  422. Niina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!! ?

  423. Hanna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  424. Tiina kirjoitti:

    Mukana

  425. juulim kirjoitti:

    Määkin vielä mukana arvonnassa.
    Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

  426. Laura kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  427. OONA kirjoitti:

    MUKANA

  428. Maiju kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  429. Tupu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  430. Maria kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  431. Hanna-Mari kirjoitti:

    Mukana 🙂

  432. Marianne kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  433. Tytsy kirjoitti:

    Mukana!

  434. -Hannis-- kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  435. Tuulia kirjoitti:

    Mukana ?

  436. Riina kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  437. Paula kirjoitti:

    Mukana ?

  438. Mari Kokko kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  439. Heidi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  440. Sanna kirjoitti:

    Mukana ! 🙂

  441. Liia kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  442. ansku kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  443. Salli kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  444. Niina kirjoitti:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa ?

  445. Mari kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  446. Tarja kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  447. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  448. Linda Lieskorpi kirjoitti:

    Mukana

  449. Jenni kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  450. Sanna A. kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  451. Hanna kirjoitti:

    Arvonnassa mukana!

  452. Kati K kirjoitti:

    Mukana?

  453. Heli kirjoitti:

    Mukana arvonnassa ?

  454. Andi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  455. jenny kirjoitti:

    mukana

  456. helena kirjoitti:

    Mukana arvonnassa 🙂

  457. Satu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  458. Ulla Marjoniemi kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  459. Ulla kirjoitti:

    Hei! Minäkin osallistun, ite oon myös havainnu maitohappobakteerit hyväksi omiin turvotuksiin ja suolistovaivoihin. Nyt huomasin että kaapista taas loppu:)

  460. Satu kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  461. Jasmi Ilanen kirjoitti:

    Mukana!

  462. Jenna kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  463. Aino kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  464. Juuli kirjoitti:

    Mukana!

  465. lilli kirjoitti:

    Mukanan!

  466. Iida kirjoitti:

    Mukana arvonnassa?

  467. Marjut kirjoitti:

    Mukana☺

  468. Satu kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!

  469. Sara kirjoitti:

    Mukana arvonnassa

  470. Anna kirjoitti:

    Mukana?

  471. sarita kirjoitti:

    Mukana arvonnassa?

  472. Suvi kirjoitti:

    Mukana?

  473. emmalik kirjoitti:

    Mukana arvonnassa.

  474. oona kirjoitti:

    mukana arvonnassa

  475. Miia kirjoitti:

    Mukana;)

  476. Kip kirjoitti:

    Mukana, juuri pitänyt ostaa maitohappoja!

  477. Kaisa Hollanti kirjoitti:

    Mukana arvonnassa!?

  478. Heidi kirjoitti:

    Mukana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *