Hae
Prime Life by Umppu

4 nopeinta kuukautta elämästäni

Mun paita TÄÄLTÄ*

 

Vikke ei oikein syty näiden selfieiden ottoon, kuten kuvasta näkee. Meillä oli viime viikolla 4kk neuvola. Oon huomannut että mun elämästäni on mennyt nopeimmat 4kk ohi ja mulla ei oo enää sellaista pikkuvauvaa.. Lapset kasvaa ihan älytöntä vauhtia ja en meinaa ainakaan itse pysyä perässä. Me ollaan jo aloitettu kiinteiden maistelu porkkanalla. Koen helppona nyt kun on paljon kotona niin tehdä ruoat itse. Pussi porkkanoita kiehumaan ja keitinveden kanssa blenderiin ja mössö jääpalamuotteihin, josta on helppo sulattaa valmiita annoksia.

Kaikilla on tähänkin asiaan omat mielipiteet koska, milloin ja mitä mutta tämä on minun päätös ja sille annettiin neuvolasta ja lääkäriltä vihreää valoa, jotenka näillä mennään. Olen myös antanut riisivelliä imetyksen lisäksi. Pikkuhiljaa koitan uusia makuja. Vikke kääntyi ensimäisen kerran  vatsalleen. Kädet on kokoajan suussa ja kuolaa valuu niin, että vaatteet on ihan märkänä.

Painoa oli kertynyt jo reilu 6kg. Hän seuraa jo kovasti meidän touhua ja koitaa sitterissä kammeta istuun. Mietinkin tässä kun olen tämän jatkuvan väsymyksen vanki, että ne haastavimmat hetket saattavat olla vielä edessäpäin.

Kun Vikke lähtee liikkeelle niin siitä se homma vasta alkaa. Vivian on tottunut jättämään lelunsa pitkin ja saan varmasti olla silmä tarkkana ettei mikään mene Viken suuhun kun se vaihe on juuri tuloillaan. Jos nyt pitää olla tarkkana kokoajan niin mitä se on sitten? Onneksi meillä on kotona leikkikehä, minne voi hetkeksi laskea toisen lapsista, joka ehkä mahdollistaa muutaman sekunnin vessassa käynnin, niin että kaikki ovat vielä eläviä sieltä pois tullessa.

On tää elämä vaan yhtä sirkusta välillä sanon minä. Olen tässä suunnitellut kodin kevät siivousta, mutta palkaan siihen varmasti jonkun ammattilaisen avukseni.  Sain synttärilahjaksi ikkunoiden pesun mikä oli aivan täydellinen lahja <3. Muu perhe saa lähteä tekemään yhdessä jotain kivaa, jotta saan sen rauhassa tehtyä. Siivoominen onnistuu vielä jotenkin jopa kahden lapsen kanssa, mutta ei kolmen..

Kaikki on aina niin suhteellista. Mää odotan niin paljon meidän reissua ja eihän siihen ole enää kauaa aikaa <3 Pitää käydä ottamassa Viken passikuvat jotta saadaan hänelle oma passi. Fiilistelen jo sitä viikkoa ilman kotitöitä ja ruanlaittoa. Mun ei tarvitse koskea pyykkikoneeseen eikä imuriin kokonaiseen viikkoon <3

 

Oon onnellinen, että lähipiiriin on syntymässä vauvoja niin pääsen nuuskuttelemaan niitä. Mulla on varmaan krooninen vauvakuume, mutta edellen olen sitä mieltä että meidän lapset oli nyt tässä. Mietin paljon tulevaisuutta ja sitä kun lapset on jo isompia. Haluaako ne reissata enää meidän kanssa ja muutenkin millaista se elämän sitten joskun 20 vuoden päästä on. Millaista on se luopumistyö kun lapsen muuttaa pois kotoa ja mitäs me Koskisen kanssa sitten tehdään?

On tämä äitinä olo niin ihmeellistä. Kun sitä murehtii toisen puolesta ihan jokaisesta asiasta, mutta samalla koittaa antaa mahdollisuuden olla se oma persoona ja opetella elämään tässä maailmassa, niin että tulisi kaikiien ihmisten kanssa toimeen. Olisi kiva kullaa jos blogissani on vanhempia lukijoita että miltä se tuntuu kun lapsi muutta pois kotoa tai miltä tuntuu tulla mummoksi?

 

Meidän arki toistaa usein samaa kaavaa ja toisaalta kiva että lasten kehityksen myötä siihen tulee uusia juttuja. Tuntuu että tarvisin kohta sihteerin pitämään huolen kakista perheen ja liikkeen asioista kun ei miltään saa hetken rauhaa. Mietinkin paljon yrittäjyyttä ja sitä kuinka paljon vaikeampaa se on nyt kolmen lapsen kanssa, kun mitä se oli ilman lapsia. Tilannetta ei voi edes verrata.

Musta tuntuu että hoidan jatkuvasti jotain asiaa, enkä saa missään vaiheessa hengähtää. Vaikka meidän arjessa on kaksi aikuista niin se ei tarkoita sitä, että täällä on kahdet kädet kokoajan auttamassa. Juuso on töissä ja opiskelee ja on itsekkin todella väsynyt. Mää oon jo ikkunassa tyylliin kyttäämässä koska se tulee kotiin ja elän toivossa edes pienelle lepotauolle. Sellaista täällä ei vaan oo… On siis täysin toiveajattelua.

Vikke on taas herätellyt öisin muutamana yönä ja herännyt viideltä.. Kun saan sen nukahtaan ja katson että voisin vielä nukkua pari tuntia niin Vivian  herää.. Se aiemmin kirjoitettu liikeidea kasvohoidosta ja sen jälkeen pimeästä huoneesta alkaa todellakin kiinnostaa enemmän ja enemmän.

 

 

Pitää silti muistaa että näitäkin aikoja tulee varmasti joskus ikävä ja koittaa nauttia. Totean silti edelleen että univelka on pahinta kidutusta mitä ihmisellä voi olla. Koittakaa ymmärtää niitä äiti kavereitanne ja tarjotkaa apuanne (vaikka väkisin), jos teillä vaan on siihen mahdollisuus. Vaikka itsekkin sanon aina että kyllä tää tästä niin jumaliste oon onnellinen kun joku lainaa mun lapsia edes hetkeks tai tulee meille niin saan vähän touhuta rauhassa.

Kannattaa käydä tsiigaan Calirootsilla

Lue edellinen postaus: Maitovaara

-Umppu

9 kommenttia

  1. A kirjoitti:

    Pakko vaan sanoa, että olet älyttömän kaunis. 🙂 Ei univelka näy, vaikka en epäile ettei sitä kolmen lapsen kanssa olisi kertynyt. 😀 Itse olen aivan räjähtäneen näköinen lähes aina, vaikka on vain yksi Vivianin ikäinen taapero vahdittavana. 😀

  2. Helena Pesonen kirjoitti:

    Moi Umppu ja kiitos ihanasta blogistasi! Tykkään tosi paljon seurata tätä, sillä kirjoitat niin mielenkiintoisesti ja huumorilla höystettynä ajankohtaisista aiheista ja tykkään siitä, että jollain on vahvoja mielipiteitä! Oon useamman vuoden ollut sun vakkarilukija, monta yhtymäkohtaa sun elämäntilanteen kanssa, joihin voin samaistua: mm. itselläkin on kolme lasta, joista nuorin n.3kk ja oon myös parturi-kampaaja ammatiltaan. 🙂
    Pitkäaikainen haaveeni toteutui äskettäin, kun viimein päätimme mieheni kanssa aloittaa yhteisen perheblogin. Tervetuloa tutustumaan! Mukavaa ja aurinkoista kevättä sinulle ja kiitos kivasta ja raikkaasta blogistasi! 🙂 -Helena Johanna-

    https://pesostenmatkassa.blogspot.fi/2017/04/vaimon-mietteita.html?spref=fb&m=1

  3. Manduca kirjoitti:

    Täälläkin maistelut aloitettu neljä kuukautta tullessa mittariin. Kasviksilla aloiteltiin ja nyt jo kaksi hedelmää mukana. Minun ollessa lapsi, maistelut aloitettiin kuulema jo 3 kk iässä. Ja joku ihmetteli minulle, että eikös ne vasta puoli vuotiaana aloiteta. Niin no, maistelut on eri juttu, kuin pilttipurkillisen verran syöminen :’D.

  4. katri/Kotona ja kaupungilla kirjoitti:

    Vauva-aika oli kyllä niin ihanaa! <3
    Mutta tosiaan siinä oli se kamala unenpuute :/

    Nyt on jo onneksi sen ikäinen taapero, että äitikin nukkuu niin syvästi, että toisinaan näkee unia 🙂

    Tervetuloa kurkkaamaan meidän perhe-elämää:
    http://kotonajakaupungilla.blogspot.fi/

  5. Minttu kirjoitti:

    Maisteluikä on vaihdellut aikojen saatossa. Mun esikoisen aikaan vuonna 2006 oli se 4kk, toisen kohdalla v. 2009 6kk ja nuorimman kohdalla taas 4kk, vuonna 2012. Kahden jälkimmäisen kohdalla me alotettiin kun se lapsi itse oli kiinnostunut syömisestä, se vm 2009 oli tosi vähäsyömäinen ja sille annettiin myös riisivelliä, kun se olisi vaan syönyt tissiä. Viimeisin taas aloitti pari päivää vaille 6kk iässä pöllimällä isänsä lautaselta kinkkupizzaa, ja sen jälkeen konttaamalla pöydän alta löydetyllä salmiakkiauto-karkilla. Soseita se veteli heti alusta pilttipurkin kokoisia määriä, niin että se alun porkkana oli vaihdettava suht pian johonkin muuhun kun mukulan nenä alkoi muuttua oranssiksi ? sen kanssa syötiin sitten riisijauhoista tehtyä ”riisipuuroa”, hyvin upposi sekin.

    Mullakin on joku hirveä hinku pidellä muiden vauvoja, mutta omia en enää halua – ne vaan on niin söpöjä ja suloisia, kun ei tarvi vaihtaa kakkavaippoja tai herätä öisin imettämään niitä ?

  6. JK kirjoitti:

    Sun blogi on kyllä niin hyvä. Usein, kun luen tulee sellainen olo, että joku pystyy sanallistamaan sen mitkä omatkin fiilikset täällä kotona. Oon myös kolmen lapsen pikkasen perfectionisti äiti. Väkisin joutunut hiukan hölläämään otetta kolmen kanssa. Nauttisin myös tollasesta omasta siivoiluhetkestä. Meillä muuten myös vanhin 8v Vivian.

  7. G kirjoitti:

    Mä aloitin iltapuuron varmaan jo 4 kk kohdalla kun silloin nukuttiin yöt 1-2 herätyksellä ja sitten alkoi heräillä tunnin välein (nälkä); tätä jatkui pari viikkoa. Sitten siihen puuroon totuteltuun viikko ja siihen tietty turvotin hiutaleita kauan ja omaa maitoa mukaan. Mutta kun se puuro sitten lopulta upposi (oikeasti enemmän kuin teelusikallinen) niin mä sain nukkua!!!! Tokan kohdalla kun tuli taas samanlainen vaihe niin yritin taas sen pari viikkoa ja aloitin sitten iltapuuron. Vellit jätettiin kokonaan välistä molempien kanssa ja toi puuro oli kyllä öiden pelastus.

  8. Sanna kirjoitti:

    Hei,

    Minulla on neljä lasta. Kaksi jo kotoa muuttaneita. Nuorimmilla ikäeroa 1v ja 3 kk eli tosi pieni. Meidän pelastus on mm. ollut se, että olen opettanut lapset jo pienestä asti tekemään kotitöitä. Myös meidän mummola on 10 km päässä ja he välillä ottivat kaikki lapset yökylään ja ovat hoitaneet tosi paljon meidän lapsia. Minulla ei ole koskaan ollut ajatusta, että vain minulla on oikeus ja velvollisuus hoitaa lapsiani. Minä hoidan sitten isovanhempia kun he tarvivat apua ja myös omia lapsenlapsia. Laitetaan hyvä kiertoon. Ei kannata ajatella, että vain minä osaan hoitaa lapsiani vaan kyllä ne hengissä pysyy myös mummon ja isän hoivissa 🙂 Ja mikä rikkaus on lapsille luoda suhteita myös muihin ystäviin ja sukulaisiin! Unikoulut olen pitänyt kolmelle lapselle itse viimeistään puolivuotiaana, jotta yöt rauhoittuivat. Olen myös aina pitänyt kiinni omista liikuntaharrastuksista vaikka vauvan ollessa pieni se olikin juuri vaunulenkkejä, pulkkamäkeä jne.
    Siitä en vielä osaa sanoa, että miltä tyhjä pesä tuntuu kun kaksi asuvat vielä kotona, mutta olen mieheni kanssa puhunut, että onko meillä mitään yhteistä sitten enää. Sekin on kriisi jota on hyvä miettiä etukäteen. Lapsenlapsia odotan innolla, mutta toivottavasti ei muutamaan vuoteen vielä niitä tule, että aikuiset lapseni saavat nauttia kunnolla nuoruudestaan.
    Tässä meidän muutama selviytymiskeino suurperheen arjesta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *