Hae
Prime Life by Umppu

Napit vastakkain……..

sisältää kaupallisia linkkejä*

 

Siitä ei tunnu olevan kauaa aikaa, kun keskimmäinen lapseni syntyi. Tuntuu, että muistan sen hetken todella hyvin. Olin aina salaa toivonut tyttöä perheeseen ja sen sain. Vivian oli syntyessään super cool. Se vain nukkui ensimäiset 3kk ja oli kun ihmisen mieli. Kaikki sujui täydellisesti. Vauvahan tunnetusti nukkuun suurimman osan alkuun ja jos näin on niin vauvan kanssa voit tehdä melkein mitä vaan. Monelle äidille tuleekin todella suurena yllätyksenä se, kun vauvan hereilläoloaika lisääntyy ja se ei enää viihdykkään samalla tavalla pötkötellen. Joudut meittimään omia menoja ja kaikki ei menekkään niinkuin ennen. Usein virikkeiden tarve lisääntyy ja pikkuhiljaa alkaa liikkuminen. Sitä vauvaa ei enää otetakkaan joka paikkaan mukaan.. Voi olla, että se ei viihdykkään vaunuissa ja hereillä olo on täyttä huutoa. Joillekkin tulee hampaita jo tässä vaiheessa. Meillä ne tulee nyt vaikka kohta on jo 2v mittarissa. Mikään ei ole kiveen kirjoitettu.

Lapset kehittyvät todella eri tahtia. Sitä on aina innoissaan kun lapsi oppii jotain uutta. Olen kaikkien lapsien kohdalla odottanut sitä hetkeä, kun he aloittavat käveleen, mutta samana päivänä perunut sanani. Jokainen vaihe tuo uusia haasteita mukanansa. Meidän koti on sellainen, että mun ei tarvitse kokoajan kytätä mitä ja missä. Kaikki vaaralliset esineet on tietyllä korkeudella tai siirretty kokonaan pois. Lapsen on turvallista leikkiä, mikä on tärkeintä.

 

 

Meillä on ihan selvästi vaikuttanut vauvan tulo Vivianin kanssa paljon. Äidin ja isin prinsessa joutuu nyt jakamaan huomionsa, mikä on omasta mielestäni toisaalta ihan tervettä. Mulla ei ole ollut henkilökohtaista kokemusta uhmasta. Olen toki nähnyt lapsia kenellä sitä on ollut, mutta meillä Vilillä ei ollut minkäänlaista. Musta tuntuu että neidin kanssa ollaan kokoajan napit vastakkain.  Lusikka on väärän värinen, äiti istui väärälle tuolille, väärä tutti, sukka huonosti, en syö, en nuku, en tee sitä ja tätä ja musta on kiva heittäytyä maahan veteläksi ja rimpuilla ja huutaa…

Vaikka lapseni on perus luonteeltaan iloinen ja naurava ihana tytöntyllerö, niin se toinen puoli on jotain ihan muuta. Mun pitää oikeesti miettiä ihan minne tahansa mennään niin aina se plan B. Katson ympärille, mistä ovesta pääsen nopeiten ulos yms. Koen että lapsille pitää asettaa rajat ja olen tietyissä asioissa ehdoton. Kun lapsi raivoaa siinä helposti tulee hetkin, kun äitiä on ”kiva” lyödä. Sitä en salli. Mun tekee joskus pahaa katsoa kun vanhemmat antavat lapsensa lyödä itseään ja vielä pahempaa kuunnella…. rakas älä lyö äitiä ja homma jatkuu. Ei kai se voi niin mennä, että lapsi sanelee  ja tekee mitä haluaa?

 

Kiitos sille, kuka on keksinyt kauppojen autokärryt <3 Ne on pelastanut meidät monta kertaa. Joskus niiden rajojen toteuttaminen tuottaa itsellekkin kyyneleitä. Olisi aina niin paljon helpompaa sanoa, että  tee just niin kuin haluat ja välttää se tilanne, mutta tämä on taas se tietty vaihe… Vaikka meilläkin täällä on aikamoinen härdelli päällä pyrin pitämään kiinni tietyistä rutiineista. Ruokailut on tiettyy aikaan ja niitä ruokailuja on tietty määrä. Pian vauvalle saa alkaa maistatuttaan ruokaa ja eikä siinä kauaa mene kun siirrytään niihin soseaterioihin. Meillä syödään 5 ateriaa päivässä. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Homma on silloin selkeä ja ei tuu sitä nälkä itkua ja energian saanti on tasaista. Onneksi toistaiseksi kaikki lapset on ollut ainakin lapsena reippaita syömään ja Vivian syökin jo itse suurimmaksi osaksi. Jotkut vaikeat ruoat/välipalat kuten viili lupsahtaa helposti lusikasta ja siinä saatetaan joskus auttaa.

Välillä neiti näpsäkkä tekee lakon eikä syö mitään. En koskaan pakota syömään. Ei se siihen kuole. On ihana katsoa hänen touhujaan kun hän lasten korkokengät jalassa, tyllimekko päällä ja käsilaukku olalla sipsuttelee ja työntelee nukenvaunujaan. Hän tuottaa mulle päivittäin uskomattoman määrän iloa, mikä pitää aina muistaa näiden raivareiden saannin yhteydessä.

 

Ehkä siinä onkin se, että hän tietyllä tapaa lapsistani muistuttaa eniten mua ja siksi ollaankin tukkanuottasilla vähän väliä. Touhua ei häneltä puutu ja mietinkin aina mistä se energia kumpuaa. Mun äiti aina sano mulle, että mitenkä sulle on suotu noin helppo lapsi (Vili) kun itse olen ollut niin haastava, mutta nyt saan kokea senkin puolen. Vanhemmuus kasvattaa ja mulla on kohta lehmän hermot. En oikeastaan hätkähdä mistään.

Lapsen kehitystä on mahtava seurata, koska joka päivä tapahtuu jotain uutta ja ihmeellistä. Olin eilen Helsingissä ja kun tulin kotiin niin olin aivan varma, että Vivianilla on märkärupi nenässä. Kuinka loistavaa on Mehiläisen puhelin appi. Kuva nenästä ja oma selitys… ei mennyt kauaa kun lääkäri vastasi ja teki diagnoosin. Juuso lähti kauppaan ja samalla haki apteekista sähköisellä reseptillä lääkkeet. Itse diagnoosista tunti niin oltiin saatu jo helpotusta vaivaan. Suosittelen lataamaan. Sitä kun tuntee oman lapsensa niin melkein voin jopa sanoa, että haistan lapsen hengityksestä onko sillä kuumetta, niin hullulta kun se tuntuu. Silmistä näen onko korvatulehdus… Kyllä sitä äiti tunnistaa oman lapsensa jos jokin on vialla.

Meillä on tänään Vivianin tarhassa ystävänpäivä juhlat, minne eilen Vilin kanssa leivottiin vaahtokarkkitikkuja. Mennään koko perhe sinne. Meidän kahden makuuhuoneen taktiikka on tuottanut tulosta ja oon saanut parempia öitä nukuttua, mikä todella vaikuttaa omaan jaksamiseeni. Juuso nukkuu Vivianin kanssa toisessa huoneessa ja minä vauvan kanssa toisessa. Ovet on kiinni niin kukaan ei vaella yöllä pitkin taloa. molemmille lapsille on aikuinen vieressä turvana, mikä helpottaa nukahtamiseen, jos yöllä herää.

 

Ja näin päivän myöhässä ystävänpäivästä toivotan sitä edelleen näiden ihanien sydän peppujen myötä. Biancaneven uutta mallistoa pukkaa ja nyt voit tilata itsellesi ennakkoon nämä super coolit byysat. Tilaa housut TÄÄLTÄ*

Oon aina hehkuttanut Biancaneven* vaatteita, koska ne on laadukkaita ja  kotimaisia. Ne ei menetä mutoaan, eikä kangas nukkaannu. Mukavia päällä ja imartelee niitä kehon hyviä puolia. Myös vyötärö on sellainen, että ei pehva vilku. En malta odottaa, että uusi mallisto saapuu. Tykkään sellaisista urheiluvaatteista, mitä voi käyttää arjessakin. Nykypäivän trendissä yhdistyykin paljon lenkkarit ja ”jumppatrikoot” ja näitä kuumempia housuja ei ole.

 

Lue edellinen postaus: Koskisen kootut selitykset

Voit seurata Blogiani myös täältä Suomen suosituimmat blogit

-Umppu

7 kommenttia

  1. Tiisu kirjoitti:

    Meillä on parivuotias lapsonen, ainokainen. Alusta asti ollut kovin levoton tapaus. Lapsemme herää AINA hyvällä tuulella, ei itke nälkää eikä väsyä. Oikeastaan hän on hyvällä tuulella lähes kaikki päivät, eli oikeastaan poika on keskivertoa hyväntuulisempi tapaus. Rakastaa olla huomion keskipisteenä ja varsinainen showmies. MUTTA. Sitten kun joku asia on oikeasti huonosti, huomiota ei saa tarpeeksi tai virikkeitä on liian vähän… Silloin sitten se kiukku/uhma näkyy ja kuuluu. Tai siis NÄKYY ja KUULUU.

    Olin aivan varma, että meidän vanhempien luonteet tuntien lapsosemme tulee olemaan rauhallinen tapaus. Olin aivan varma, että uhmakohtaukset saa keskeytettyä ihan muutamalla sanalla. Jos edes tulee uhmaa. Mutta eihän se ihan niin mennyt. Ja nyt huomaankin, että kyllähän meistä vanhemmistakin molemmista löytyy tuokin puoli eli onhan se meiltä perittyä. Niinhän se taitaa mennäkin, että sitä enemmän konfliktitilanteita, mitä enemmän samankaltaisuuksia :).

    Mullakin on aina se suunnitelma B. Moni ystäväni, joilla ei koeta mitään meidän lapsen uhman kaltaisia kiukkupuuskia eivät aina ymmärrä, miten paljon mielessäni suunnittelen eri tilanteita. Mutta kun oikeasti se suunnitelma B on monesti pitänyt ottaa käyttöön, on ollut loistava ratkaisu kiukun saavuttaessa ja se luo itsellenikin rauhallisemman mielen, kun tiedän mitä tehdä jos kaikki ei mene suunnitelma A:n mukaan. Ja olen varma, että meidän temperamenttinen lapsemme aistii myös hyvin sen, onko äidillä levollinen olo vai onko mamma pinna tiukalla. Ja sehän meinaan tarttuu, jos pinna on tiukalla :D.

    Ihania ovat kaikki lapset erilaisilla luonteillaan! Toiset vähän haastavampia kuin toiset, mutta näillä temperamenttisilla uhmapakkauksillakin on niin paljon hyviä puolia, että monesti kiukut unohtuu kun näkee taas ne hyvät hetket :).

  2. Westend Mum kirjoitti:

    Ylämäkiä ja alamäkiä – sitä ne päivät saattavat olla 🙂 Tsemiä!
    http://westendmum.fi

  3. Helmiina kirjoitti:

    Ainakin valokuvissa Vivian on mitä ihastuttavin lapsonen:)
    Ja niin kauniisti puettu
    Näin lapsettoman kommentteina.

  4. paula kirjoitti:

    Omalla tytölläni myös kova uhma ja aiemmin tykkäsi myös kovasti lyödä äitiä, kun alkoi suututtaa/turhauttaa. Olin aluksi ihan hukassa asian kanssa ja se meni niin omiin tunteisiini, että homma oli kovin sekavaa kun lapsi kirkui ja raivosi ja äiti itki ja kielsi. Kunnes tajusin, etten saa ottaa lapsen uhmakohtauksia henkilökohtaisena loukkauksena, vaan ne kuuluvat tuohon ikään, kun lapsi on niin pieni ettei vain osaa hallita tunteitaan. Ja äiti on läheisin, niin saa myös pahimmat kiukuttelut niskaansa. Nykyään hermoni venyvät piiiiiiiiitkälle ja osaan pysyä itse rauhallisena auktoriteettina lapselleni Ja melkein jopa osaan iloita siitä, että lapsi selvästi luottaa minuun kun uskaltaa koetella rajojaan kanssani niin kovasti. 🙂 Lyöminen loppui siihen, kun aina lapsen lyödessä otin häntä käsivarsista kiinni, katsoin silmiin ja sanoin tiukasti ”noin ei tehdä”, ja kävelin pois. Kuukaudessa loppui tuolla konstilla, kun aiemmin olin kokeillut kaikkea mahdollista, myös huutamista, mistä ei ollut yhtään mitään apua. 🙁

    Voimia sulle sinne perhearkeen, tässä vaiheessa niitä kaivataan! 🙂

  5. Taina kirjoitti:

    Oman tyttäreni kanssa ollaan samanlaisia luonteeltamme ja aina myös napit vastakkain. Likka on nyt 11-vuotias ja ollaan keksitty miten saadaan niitä hyviä muistoja ja hetkiä yhdessä…Pidetään tyttöjen päiviä. ❤
    Likasta huomasi jo synnytyssalissa, että luonnetta löytyy ja nyt kun on tuo teiniys puskemassa pintaan niin kotona niitä ”hyviä” hetkiä on harvemmin ja sen takia pitääkin lähteä esim. kirppareita kiertämään että voidaan puhua pojista ja kaikesta muustakin.
    Meillä on myös aina ollut säännöt ja nyt kun lapset ovat isompia huomaa että se kova työ mitä teki heidän ollessa pieniä on kannattanut.

    Vaikka olemmekin likan kanssa napit vastakkain ja eri mieltä asioista niin en päivääkään vaihtaisi tuon ihanan Pikku myyn kanssa pois. ❤

    Nauti vain Umppu joka hetkestä ihanan Vivianin kanssa ja kun tyttö kasvaa muista viettää välillä aikaa vain hänen kanssaan. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *