Kuka tätä aina jaksaa?
Sunnuntai aamuna mua katseli näin suloinen vauva <3. Oli Viken nimiäispäivä ja itse juhlakalu oli herännyt aamulla jo 6 aikaan. Kun ensimäiset vieraat saapuivat oltiinkin jo päiväunilla. Niinkuin sanoin en paljon jaksanut juhlista stressata ja Viken pukukin oli hukassa. Se on isoveljen perintöä, mutta takki on edelleen jossain ja se ei ehtinyt mukaan kemuihin. Viken toinen kummitädeistä oli edellisenä päivänä auttamassa mua leipomisessa, kun kaikki varmaan muistaa, että se ei oo mun vahvinta osaamista. Meillä tosiaan oli nimiäis brunssi, mikä oli itseasiassa oikein mukava. Kaikki sai vatsan täyteen herkkuja ja lapsillekkin maistui.
En jaksanut nähdä kovinkaan suurta vaivaa koristeluissa ja tällä kertaa riitti pari bonbonia ja viirit. Itse pidän sellaisista rennoista juhlista enemmän ja meidän perheessä nyt ei muutenkaan ole ollut tapana kamalasti pönöttää. Meidän näpsäkkä heräs aamulla jo viideltä… Olin jo juhlien alkaessa valmis menemään päiväunille. Olin mielessäni kuvitellut, kuinka hienosti laitan hiukseni kiharalle, mutta lopputulos oli avattu pökälenuttura ja likaiset hiukset :). Taas tuli kiire ja siinä kun laitat pöydän koreaksi ja puet kaksi lasta ja vaihdat kaikille vaatteet ja ja ja niin ei siinä kovinkaan paljon jää aikaa itselle.
No se nyt on pikkujuttu, koska juhlat ei keskittynyt muhun vaan vauvaan. Toistan nykyään usein itseäni, mutta hitto mää oon väsynyt. Hiihtoloma edessä ja kaikki lapset kotona aamusta iltaan ja vielä autokin huollossa. Eilen lähdin jo aikaisin lasten kanssa pulkkamäkeen. Kun siinä hikipiskot persvaossa valuen puet viimeistä ja mietit samalla, että tästä se urheilu vasta alkaa.
Onneks meillä on lähellä mäki, minne ei ole pitkä matka. Tuplat ja pulkka mukana. Kun päästään perille ja saan hinattua Vivianin mäen päälle ja se on laskenut sen kerran alkaa se ihanaa ihanampi EI. Lasketaanko vielä mäkeä EI. Vetääkö äiti sua pulkassa EI. Mennäänkö takas kotiin EI ja hirveet raivarit siihen perään.
No Vivian pulkkaan ja puistoon…. Mulla on itsellä ollut vähän lämpöä, mutta pihalle on mentävä tai täällä ei kestä edes se ERKKI. Ollaan puistossa ja lasketaan kerran mäki ja sama kaava toistuu EI EI EI EI ja raivarit… Nappasin likan ja laitoin sen rattaisiin ja päätin, että lähdetään kotiin. Vili jäi vielä mäkeen ja niinhän sinä kävi, että pari minuttia niin molemissa yksiköissä vaunuissa nukuttiin. Ajattelin mielessäni, että voiko olla näin, että saisin nukuttua itse päiväunet… Se fillis oli yhtä odottava kun lapsilla joulupukki. Pääsen kotiin ja keräilen leluja lattialta ja ajattelen, että mää tässä oikaisen. Just kun oon nukahtanut niin hirvee kolina ja Vili juoksee kotiin,,,, oli kiire vessaan… sen seurauksena Vivian herää ja kun sen saan riisuttua ja syötettyä, niin vauva herää.
Totesin itselleni, että olis jo jumalauta se kesä ja älä edes pienessä mielessäkään kuvittele niitä päiväunia, koska silloin et ainakaan saa niitä ainakaan nukuttua.
Kello on kakstoista ja me ollaan jo ”meikattu” leikitty nukeilla, tehty palikoita, oltu kahvikutsuilla, luettu sata kirjaa, kuunneltu lastenlauluja tanssittu, syöty jo kahteen otteeseen ja mietin, että eihän tässä oo kun vasta eka lomapäivä meneillään ja 5 tuntia aikaa kun Juuso tulee kotiin…
Itseppähän oon oman soppani keittänyt… kun tässä on itse sairastellut enemmän ja vähemmän, kohta puolivuotta putkeen niin mua ahdistaa se jylläävä Noro. Mietin et olisin voinut tainnuttaa noi lapset esim Leos leikkimaassa, mutta vähän liian usein porukka vie sinne sairaita lapsia ja se noro muistaakseni elää 2 viikkoa pinnoilla. Jos tekisin tän kaiken vielä norossa niin olisinkin jo lepäämässä ens viikolla vaaleansinisessä huoneessa.
Vivian on sellainen aktiivi lapsi, kuka ei väsy koskaan. Se paahtaa meneen koko sen hereilläolo ajan samalla vauhdilla. Tahto on kova ja tänään onkin lentänyt viinirypäleet ja banaanit pitkin lattioita, kun oli väärä haarukka tai lusikka ja kun yritettiin syödä banaania kuorineen ja se ei sopinut äidille.
Kotona meillä on paljon kaikenlaista touhuttavaa, mutta jossain vaiheessa se energia vaan loppuu (multa). Onneks mun porukat asuu meidän lähellä ja laitoinkin äidille anelevan viestin jos he haluaisivat ihanan lapsenlapsen kylään vaikka pariksi tunniksi. Onneks se sopi niille ja pääsin hetkeks hengähtään.
Onneks on paljon ihmisiä lähellä auttamassa ja en kyllä vastustele kun joku tulee lapset hetkeks nappaan lainaan. On lapsillekkin kivaa vaihtelua siihen normaaliin arkeen. Onneks me päästään pian reissuun ja mun ei tarvi ajatella kotitöitä kokonaiseen viikkoon. Joku muu siivoo mun sotkut. Herätyskello ei soi kertaakaan aamulla ja vierellä on kokoajan toinen aikuinen kenenkä kanssa jakaa vastuu. Lapset on maailman ihanimpia, mutta kipenä ja järkyttävissä univeloissa tää arjen pyörittäminen on todella raskasta.
Kokoajan suunnittelen vaan uutta lomareissua ja fiiilistelen mielessäni sitä aurinkoa ja sitä, että lapsia ei tarvi pukea. No onneks tässä nyt ei oo hetkeen tulossa mitään juhlia tai muutakaan järjestettävää. Vauvalle saa alkaa kohta antaan ruokaa ja toivottavasti se alkaisi nukkumaan yöt läpi. Vivianille on puhjennut kaikki hampaat kerralla ja sen vuoksi ne hänen yöt on ollut itkuisia. Toissa yönä Vivian ei herännyt kertaakaan ja Juusokin on muuttanut mun kanssa takas samaan sänkyyn. Jotain valoa siis tunnelin päässä…. tai no ei sittenkään. Viime yön kyhnötin taas sielä jalkopäässä, kun kaikki muut paitsi Vili oli meidän sängyssä. Itse en ole todellakaan mikään perhe peti ihminen, mutta tuntuu että sitä se väkisinkin on aina välillä.
Mua nauratti kun yhdellä tutulla oli face päivitys liikeideasta, missä äidit vois mennä kasvohoitoon ja sen jälkeen kahdeks tunniks pimeeseen huoneeseen.. Musta sais heti asiakkaan. Vieläkun sais lapset jonnekkin hoitoon siks aikaa 🙂
Neiti näpsäkkä on itse stailannut itsensä juhlia varten….
edellinen postaus: opettele valehtelemaan kauniisti
-Umppu
Opettele valehtelemaan kauniisti..
Postaus on tehty huumorilla. sisältää kaupallisia linkkejä*
Mää en tiedä onko muilla äideillä välillä sellasta fiilistä, että mies tekeytyy lasten kanssa martyyriksi? Mua sitten rehellisesti sanottuna kyrsii välillä se avuttomuus… Mulla on aina torstaisin voimistelu valmennusta ja meillä on harmikseen osunut päälleekäin Juuson koulu aina joka toinen viikko samalle päivälle. Ne menee aina välillä sen puoli tuntia päälleekkäin ja usein mulla on lapset mukana ja Juuso nappaa ne sitten kyytiin. Vivian on niin maireena kun saa tyttöjen huomion ja nauttii täysin rinnoin. Varmaan jokainen voimisteluvalmentaja on osittain kasvattanut lapsensa jumppasalilla… (toki mulla on nyt hyvin pienoinen rooli, enkä tee tätä työkseni). Ettei kukaan ymmärrä väärin niin lapset on kuussa ehkä sen tunnin kokonaisuudessaan mukana sielä, toki vauva on välillä ollut nukkumassa kopassaan koko treenin mikä kestää 1,5h.
Kun Juuso nappaa lapset on sillä heidän kanssa maks tunti sellaista aikaa kun mää en oo paikalla…. niin on se jumalauta kumma että just silloin piru on irti ja ”tossa se on huutanut kokoajan”. Miten musta tuntuu että ihan tahallaan heittäydytään täysin avuttomiks ja tietenkin mun syy se on että lapsi itkee eikö? Siinä vaiheessa tekis mieli heittää Koskista ensimmäisellä tavaralla mikä sattuu kouraan ja sanoo, että tiedätkö että mää teen tätä joka saakelin päivä kellon ympäri niin sää valitat jostain saatanan puolesta tunnista…
Opettelis edes vähän valehtelemaan ja sanois että ihan hyvin tässä on mennyt. Juuso ei o kertaakaan onneks tehnyt sitä että soittaa mulle niin että taustalla lapsi huutaa kun sikaa tapettais, mutta tiedän että niitäkin puheluita tulee äideille. Esimerkiksi se hetki kun äiti pääsee ekaa kertaa kampaajalle, niin ei sääntö eikä poikkeus kun se isä soittaa ja sanoo, että täällä se vaan huutaa… Miks ne miehet ei osaa valehdella? Enkä tarkoita kaikista asioista vaan vain siitä. Miks niiden pitää saada se äiti potemaan huonoa omaa tuntoa siitä kun on ollut vaikka sen puolituntia pois kotoa? Miten ne äijät ei jumaliste selviä sielä kotona… ? Mitenkä se äiti voi siinä tilanteessa auttaa? (kyllähän ne oikeesti selviää)
Kai se lapsi huutaa jos se on ensinnäkin huonossa asennossa ja samalla iskä koittaa pelata puhelimella jotain fuckin teini peliä, mitä oikeesti pelaa kaikki 7 vuotiaat… Mää en halua nostaa itseäni mitenkään jalustalle, mutta voisin veikata, että ne reissut mitä mää oon tehnyt lasten kanssa, niin Juuso ei kuuna päivänä olis niistä selvinnyt.
Kun me oltiin kesällä sielä Pärnussa niin muistan vieläkin kun teki mieli huutaa äänneen vittu perkele saatana helvetti, kun opeteltiin Vilin kanssa uimista.. Altaassa missä on 60cm vettä… Oon raskaana aika viimeisillä ja lanaan sielä vedessä aivan susipaskassa kunnossa, jossain ihme syväkyykyssä sivuttain liikkuen…. Vivian sylissä ja toisella kädellä pidän Vilin rinnan alta kiinni.. ”En mää osaa”…… sen lauseen kuultua puren iteltäni suunnillee huulen irti ja sanon hempeällä äänellä, että ei se mitään kokeillaan vielä uudestaan… Ne apu kädet olis tosiaa ollu tarpeen. Juusohan ei olis menny uimaan ollenkaan…
Jos joku isä sattuu lukeen tän niin opetelkaa valehteleen edes tässä asiassa. Antakaa niille mammoille sitä aikaa. Älkää valittako että mua väsyttää älkääkä menkö sohvalle ”mää vähän oikasen” meiningillä ottaan niitä pikku torkkuja…. Ei vaan on ne isät ihania ja ne tekee sellaisia juttuja lasten kanssa, mitä me äidit ei usein tehdä. Meidän perheessä on vaan niin nähty ne saakelin miesflunssat.. Äitihän handlaa arjen vaikka norossa..
Mun toppi TÄÄLTÄ* muista hyödyntää vielä House of Brandonin ystävämyynnit. Paljon tuotteita alessa. Shoppaile TÄÄLTÄ*
Mua on pistänyt taas silmään muutama kommentti, missä joku kysyi miten hoidan ihoani, koska hän ei halua tehdä samanlaisia virheitä kun minä, koska näytän kuulemma viiskybäseltä… Mulla ei oo koskaan ollut tapana muokata mun blogin kuvia.. Syyt siihen on ihan puhtaasti, että en osaa, mua ei kiinnosta ja miksi tekisin niin. Toki joskus saatan käyttää esim instassa jotain filtteriä ja niitä kuvia oon laittanut blogiin, mutta se on taas asia erikseen. Mää oikeesti aina mietin onko ihmisiltä kadonnut todellisuudentaju kokonaan? Ei ihmiset ole kaikki näpyttömiä, rypyttömiä, selluliitittomia, treenattuja tai ylipäänsä täydellisiä. Nykypäivänä mitä suositumpi olet niin lähestulkoon sitä muokatumpi olet. Mun suosikki tili IG:ssä on celestebarber, mikä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Se on mun mielestä aivan sairaan hauskalla huumorilla toteutettu ja kertoo sen maailman todellisen puolen. Jonkun mielestä mulla on liian paksu meikkivoide jne..
Mää täytän 1.4 aprillipäivänä 34.v ja mietinkin että tarviiko mun näyttää parikymppiseltä? Ei tavii enkä haluakkaan. Miks meidän pitäisi kaikkien olla virheettömiä? Minkä takia meidän pitäisi muokata itsestämme jotain mitä emme ole? Jos jollekkin on ongelma mun ihoni, niin tsiisus get a life. Tai toisaalta oon jopa hänelle hieman kateellinen. Olisipa munkin murheet tota tasoa. Mää en itse koe tarpeelliseksi heittää Anu Saagim kommenttia kenellekkään ja toivoisin, että esimerkiksi niinkin kaunis nainen kun hän on näkisi ihmisissä mahdollisesti muutakin, kun ulkonäön.. Miks me ei voida opetella valehtelemaan kauniisti, tai joskus olemaan vaikka ihan hiljaa?
Edellinen postaus: Hetkessä heleäksi
Laita mun blogi seurantaan TÄÄLTÄ
-Umppu