Hae
Prime Life by Umppu

Kun loppumetreillä tulee yllättäviä mutkia matkaan

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Se fiilis kun odotat ja odotat ja mitään ei tapahdu on varmaan monelle loppuraskaudesta tuttu. Aikaa on enemmän kuulostella omaa kehoa ja pieniinkin muutoksiin havahtuu. Vaikka musta tuntuu että raskaus on kaikipuolin mennyt hyvin, niin loppuraskaus on ollut aika kivikkoinen tie.

Perjantaina kaikki meni kirjaimellisesti päin persettä. Olin kuvitellut, että ei tässä voi enää mitään tulla vastaan, koska seuraavana päivänä olisi laskettuaika… Sain kuitenkin ne helvetilliset  peräpukamat joista kuvittelin säästyväni tällä kertaa. Juuri ne mistä kukaan ei puhu ääneen. Se on vaiva mistä ainakin omasta mielestäni juuri pitäis puhua ja ainakin ottaa asia esille esim neuvolassa. Se on vaiva mitä moni häpeää, mutta varmaan joka toinen synnyttänyt tai raskaana oleva nainen kärsii. Se on todella kivulias vaiva, mikä voi vaivata todella pitkään..

Aluksi ajattelin, että ei tässä mitään ja onneksi niihin on olemassa lääke.. Kun heräsin Lauantaina tai oikeastaan valvoin koko yön, niin voin kertoa, että en ole kokenut vastaavaa kipua koskaan ennen. Voin sanoa, että jopa synnytys on lastenleikkiä siinä rinnalla. En päässyt sängystä ylös ilman Juuson apua ja itkin.

Itkin monta tuntia sitä helvetillistä kipua. Kirjaimellisesti kun tunnet pulssin persuksissasi ja se sykkii kurkkuun asti niin ei oo häävi tunne. Juusolla oli koulua ja soitin äitin apuun tuomaan mulle kaikki mahdolliset lääkkeet. Mietin vaan kokoajan mistä kaikesta mun tänään pitää suoriutua. Ne kenellä on useampi lapsi tietää, että äiti harvoin voi sairastaa rauhassa…

 

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Juusolla oli koulua ja mulla oli ohjelmassa Vilin sählyturnaus ja tietenkin Vivianin hoito. Mun äiti on ihana kun se lupas auttaa ja tuli meille hoitaan Viviania, että pääsin viemään Viliä. Hyvä kun pääsin auton rattiin… Kipu oli niin kovaa, että en voinut kunnolla edes kävellä. Kaikki sattui ja itketti. Kipu vaan yltyi kokoajan ja tuntui aivan helvetilliseltä. Siinä koitat istua katsomossa hymyssä suin…..

Koko loppuilta meni makuuasennossa, mikä oli ainut missä pystyin jäkevästi olemaan. Kun tänään heräsin niin kipu oli jo niin sietämätön, että mun oli pakko soittaa synnärille, että mitä tehdään. He sanoi heti, että tuu tänne ja katsotaan tilanne. Isä ja äiti tuli taas hoitamaan lapsia. <3

Sielä ei ollut ketään muita ja lyllersin loputtomalta tuntuvaa käytävää kyyneleet silmissä. Se tuntui maratonilta. Mut laitettiin käyrille ja otettiin verikokeita. Sain onneksi makuupaikan, missä odotin lääkärille pääsyä. Juuso oli onneks mun mukana, kun olin aivan romahtamis pisteessä.

Pääsin tutkimuksiin, missä sanoin, että kivut on niin kovat että kuolen kohta. Itse tutkimustuoliin meneminen oli jotain aivan kamalaa. Lääkäri sanoi että niissä pukamissa on hematooma, mikä tarkoittaa sitä, että se on ehkä 100 kertaa kivuliaampi. Sisäinen verenpurkauma mikä sykkii TODELLA kivuliaasti. Tämä itse ilkimys kasvoi myös vuorokaudessa 10 kertaiseksi ja kipu sitä myötä….

SAMSUNG CAMERA PICTURES

Mulle annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko hoidetaan ensin ja toivotaan parasta tai sitten käynnistetään synnytys, mikä voi olla aivan sairaan kivulias. Valitsin hoidon, vaikka olisin jo ollut valmis käynnistykseen. Kipu oli niin kova että meinaat kuolla pelkkään aivastukseen ja tekis vaan mieli nukkua ettei tunne sitä niin siihen päälle synnytys…. Halusin kuitenkin katsoo sen kortin, että voiko tässä olla vielä tie parempaan.

Itkin koko tutkimuksen ajan, koska mua sattui ja mielestäni mulla on vielä aika hyvä kipukynnys… Ultrassa oli kaikki muuten oli ok ja lapsi voi hyvin ja oli arviolta 3550g. Onneksi sillä ei ollut mitään käryä äidin tuskista.

Mulle kirjoitettiin reseptilääkettä, missä on suppoja ja voidetta. Sain myös sellaista puudutevoidetta… Kun lähdin niin takki oli aivan tyhjä ja itkin vaan. Juuso haki lääkkeet apteekista, koska en pääse kunnolla autosta pois.. Oon ollu kiree kun viulun kieli pari päivää ja sekin on ollut ärsyttävää…

Siitä kotiin ja kaikki mahdolliset tökötit hanuriin, mitä apteekista sain. Vilillä oli taas peli, mutta Juuso otti molemmat lapset ja mää painelin nukkuun.. Nukahdin kun muut lähti ja heräsin kun ne tuli kotiin. Kun avasin silmät aloin taas itkeen, koska huomasin, että kivut oli huomattavasti vähentyneet <3 Miten ihminen voi onnellinen puoliterveestä persreijästä hahaha 🙂

Kipuja on edelleen, mutta huominen näyttää varmasti mihinkä suuntaan ollaan menossa. Vivianilla on onneksi huomenna tarhapäivä, koska en olisi millään kykeneväinen hoitamaan sitä kotona. No tästä ei ole taas kun tie ylöspäin.

 

-Umppu

14 kommenttia

  1. Sissi kirjoitti:

    Mä niin voin samaistua tuohon pukama tunteeseen vain sillä erotuksella, että olen säästynyt hematoomalta ja ne tuli vasta synnytyksen jälkeen. Mutta ihan törkeän kipeät ja pelkona oli että joudutaan kurkistamaan jos ei lähde paranemaan. Mutta onneksi lääkkeet auttoi.

    Mitta ihmettelen tuota samaa, että miksi neuvolassa ei tästä asiasta puhuta ja neuvota mitä tehdä. Jaksamista ja tsemppiä loppuodotukseen. ?

  2. johanna kirjoitti:

    Toi on järkyttävää, tiedän niin ton kivun ? edelleenkin ne välillä vaivaa, vaikka raskauksista on jo aikaa?

  3. Ellen kirjoitti:

    Voi kamalaa, tsemppiä! Ihana kun kirjoitat rehellisesti ja häpeilemättä. Sanoit että sulla ollu aikasemminkin, lähteekö ne koskaan kokonaan pois? Mulla nimittäin tuli raskaana kans, mut ei ollu mitään kipua tms. Mut on siis semmoinen ulkoinen patti tuolla, yäk haluun sen pois!

  4. Kultsimuruinen kirjoitti:

    Shceriproct supot ja voide auttoi minulla. Itselläni oli jtn kuukausi ennen laskettua isot pukamat ja olin varma, että synnytyksessä mulla hajoo koko perse! Pelotti enemmän pukamat, kun synnytys… Mut oikeestaan kivut hävis heti synnytykseen 🙂 pukamat on edelleen tallella, mut ei niihin koske. Ehkä ne ajan kanssa häviää.

  5. Marjo kirjoitti:

    Olipa ihana lukea suoraa ja rehellistä tekstiä kiitos siitä! Itse olen nuori vasta 24 vuotias ja olen kokenut myös peräpukamien tuskan. Minulla on aina ollut todella hidas vatsan toiminta minkä takia kärsin jatkuvasta ummetuksesta. Vuorokaudessa myös järkyttävästi kasvanut pukama vaati lääkäriin menon jonka ne viilsivät auki. Kipu oli pahempaa kuin synnytyskipu ja itkin kuin pieni lapsi. Asiaa ei helpottanut se että kivut palasi viikon sisään vaikka olin vuode levossa ja uudestaan lääkäriin. Pukama oli trombosoitunut eli kerännyt uudestaan verta sisäänsä ja ainoa vaihtoehto oli se sama vielä kipeämpi kertaalleen viilletty pukama avata uudestaan. Pelkäsin koko raskauden ajan saavani uudet rypäleet persuksiin mutta onneksi selvisin pienillä ja kivuttomilla. Sen verran traumat jätti ne lääkäri reissut että en todellakaan ole menossa poistamaan pientä ulkoista mikä on jäänyt arveksi siitä leikkauksesta. Saa kulkea mukana kuin peräpukama!
    Voimia loppuraskauteen ja paranemisia!!<3

  6. Sarkku kirjoitti:

    Tää on niin vaijettu vaiva vaikka niin yleistä. Miksi??? Ihan mahtavaa, että uskallat aukaista suusi ja sanoa suoraan miltä tuntuu. Itselläni kahdessa viimeisessä synnytyksessä pullahti pukamat ponnistus vaiheessa. Voi luoja mikä tuska sen jälkeen. Kaikki reiät alapäästä tohjona sekä paha pissatulehdus päälle katetroinnin yhteydessä saatu. Apteekki on kiittänyt kun kassi tolkulla erilaisia voiteita, puikkoja sekä monet antibiootit. Kaikkee sitä joutuukin kestämään. Siinä sitten kantamaan koliikkista lasta. Mutta onneksi ne ajat takanapäin mutta muistoissa silti.
    Lämmin voimahalaus Umppu sinulle! Ollut ihana seurata teän elämää ja odotustasi.
    PS. Pukamavaivoihin oli ihan paras apu ne jääkaapissa säilytettävät puikot!

  7. Teresa kirjoitti:

    Voi apua! Itse en ole pukamista koskaan kärsinyt ( ainakaan vielä ) mutta kuulostaa kyllö kauhealta..tsemppiä loppuraskauteen

  8. Aino kirjoitti:

    Tsemppiä Umppu!! <3 täällä ei vielä ole kokemusta kummastakaan, ei pukamista eikä synnytyksestä mutta kroonisesta kivusta kärsivänä tiedän jatkuvasta kivusta jotain ja siitä että koskee niin kovin että itku pääsee. Olen lukenut siun blogia Toisenlaisten Äitien jaksosta asti ja Instagramista tulee useasti kurkittua mitä siulle/teille kuuluu, olet upea äiti ja teillä on ihana perhe, onnellisuus paistaa teistä kauas! Tsemppiä viime metreille ja alkavaan kolmen lapsen täyttämään arkeen, olen varma että pärjäätte hienosti. <3

  9. Hilppa kirjoitti:

    Pystyn samaistumaan, mulle tuli välilihaan litran hematooma synnytyksen jälkeen kun kätilö tikkasi vuotavan verisuonen. Se tuska oli niin hirveä että luulin ja toivoin kuolevani ? synnytyssalista sit suoraan leikkuriin kärrättiin ja siellä hoidettiin. Kipeä oli viikkoja kyllä. Jaksamista! Ja toiv paranet nopsaa ennen h-hetkeä.

  10. Jansku kirjoitti:

    Voi mulla tuli melkein itku sun puolesta. Tosi kurjaa 🙁 Uskon ettet ole turhastavalittaja-tyyppiä, joten varmasti on ollut tuskaista!

  11. Taija kirjoitti:

    Tiedän tunteen! Keskuvaiheilla raskautta puhkes yksi pukama sisä- ja toinen ulkopuolelle. Ne oli niin kipeät että pelkkä oleminen oli sietokyvyn rajoilla. Lääkkeillä sain ongelman hoitoon mutta ulkoinen pukama jäi synnytyksestä huolimatta messiin. Ei muuta kun paikallispuudutuksen kautta leikkaukseen ja avot.. Nyt oon kivuista ja pukamista vapaa mutta ai prkl miten paljon tuskaa ne perkulan pukamat voikaan aiheuttaa!! Tsemppiä sinne ?

  12. vilma kirjoitti:

    Mulla takana kaksi käynnistettyä synnytystä,kipeitä toki olivat mutta sitäkin nopeampia että ei huono vaihtoehto. Tsemppiä loppuun.

  13. sanna kirjoitti:

    Melkein itku tuli sun puolesta..? tsemppiä! Käske ultrata ja katsoa et vauva ei ole avotarjonnassa. Ihan helvetillinen paine peräsuoleen ja synnytys paljon kivuliaampi. Minut leikattiin koska meinasi käydä huonosti. Vauva ei mahtunut tulemaan. En halua pelotella..mutta toivon ettet joudu kokemaan samaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *