Asiat joista ei koskaan puhuta odotuksesta, synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä elämästä (ei miehille)
Itselläni on kaksi lasta ja kaksi synnytystä takana. Molemmat raskaudet ja synnytykset on olleet todella erilaisia ja niitä ei voi verrata keskenään. Myöskin tämä kolmas odotus on todella erilainen, sillä mulla ei ole koskaan ollut ns. oireetonta raskautta, mikä nyt. Tässä kirjoituksessa on rehellistä tekstiä ja jos olet herkkä tai mies: en suosittele lukemaan tekstiä ollenkaan 🙂 sillä käyn kaikki reijät läpi 🙂
Niin ihania kun ne lapset ovatkaan niin kehosi tulee lähes jokaisella jotenkin muuttumaan. Jos ei ns. ulkoisesti niin ehkä se saattaa muuttua sisäisesti monellakin eri tapaa. Mun ensimäinen raskaus sujui tietyllä tapaa suht kivuttomasti. Valmensin ihan viimeisille viikoille voimistelijoita ja olo oli oikeastaan todella hyvä lähes koko raskauden. Tässä ensimäisessä raskaudessa mua oksetti vain hajut. Haju oksetus oli niin paha, että en kestänyt Juusolla edes dödöä kainalossa, vaan sen oli pakko pestä se pois kotona. Bussissa matkustaminen oli ihan helvettiä. Tupakansavun haju oli kaikista kamalin ja jos esimerkiksi kadulla edessä poltti joku tupakkaa oli mun pakko vaihtaa kadunpuolta. Oli kamala olla töissä ihmisten kanssa ketkä poltti. Haju oksetusta kesti varmaan kaksi kolmannesta ja sitten se hieman rauhoittui. Myös ensimäisessä oli alkuun kamala väsymys. Saatoin nukkua 5h päikkäreitä ja olla edelleen väsynyt..
Mulla on ollut jokaisessa raskaudessa hajuaisti todella tarkka ja haistan asioita, mitä en normaalisti haistaisi millään. Tilanne, missä esimerkiksi joku, kuka on nauttinut alkoholia tulee lähelle juttelemaan on jotain aivan kamalaa tai hengitys, millä on just vedetty rööki. Näille ”oireille” ei voi itse mitään ja ne usein loppuu kuin seinään, kun synnytät.
Monelle (lähes joka toiselle) tulee synnytyksessä tai jo raskaus aikana peräpukamat. Annan nyt kasvoni tässä samalla peräpukamille :). Mulla ne tuli kun odotin Viliä ja ne oli aivan kamalat. Onneksi ne ei ole sen jälkeen vaivannut. Tämä on yksi niin täysin normaali asia mistä kukaan ei kehtaa puhua. Se ei käytönnössä tarkoita sitä, että sun persuksista roikkuu mitään, vaan usein ne on sielä sisällä. Pepusta tulee verta ja kirjaimellisesti paskalla käynti sattuu aivan helvetisti. Näitä on myös miehillä ja synnyttämättömillä naisilla, eli emme ole ainoita. Näihin on olemassa erilaisia voiteita, mutta usein ne lähtee ajan kanssa pois. stressi pahentaa niitä ja kakan pidätys :). Synnytyksen jälkeen ainakin itselläni olo oli niin tukalaa, että jopa istuminen sattui niin, että välillä tuli itku. Näihin kannattaa varautua. Mulla kesti vuoden, että ne lähti, eikä ole onneksi sen koommin tullut takasin. Toisen raskauden selvisin kokonaan ilman.
Osalla naisista rinnat on koko raskauden ajan niin kipeät, että niihin koskeminen sattuu aivan törkeesti. Mulla oli näin kaksi ensimäistä raskautta, mutta nyt kolmannella ei ja se on todella hyvä asia. Suihku oli kamalaa, koska vesi sattui. Usein odotusaikana rinnat kasvaa monta kuppikokoa (itselläni on normaalisti c-d niin ne oli ee kokoa) varsinkin, kun synnytyksen jälkeen maito nousee rintoihin. Rinnat tulehtuu myös todella herkästi varsinkin alkuun, kun imettää. Se saattaa tulla todella pienestä (esim jääkaapilla käynnistä) vedosta. Vältä varsinkin kylmällä ilmalla avonaisia kaula-aukkoja. Aika moni ensimäisellä kerralla saa rintatulehduksen, koska ei ota rintojen suojaamista tarpeeksi tosissaan. Silloin saattaa nousta kuume lähes 40-asteeseen viidessä minutissa ja olet todella kipeä. Siihen on syötävä antibiotti. Ainakin itse olin aivan pelistä pois ja Juuso raukka joutu pumppamaan Vilille silloin maitoa, kun en voinut edes istua. Lisäksi mulla Ensimäisestä raskaudesta tulehtui myös nänninpäät, jotka oli vereslihalla ja voitte kuvitella, miltä tuntuu, kun joku imee niitä muutaman tunnin välein. Nännejä voi suojata puristamalla niihin aina imetyksen jälkeen hieman maitoa ja on myös olemassa nännirasva, mikä on ihan loistava ja maailman paras huulirasva. Kannattaa hamstrata sinne kotiin etukäteen kaikki tarpeellinen valmiiksi. Itselläni auttoi myös tähän rintakumi (mistä ollaan montaa mieltä). Mulla oli kokoajan rintojen päällä villainen tuubihuivi, vaikka oli kesä ja säästyin kaikilta tulehduksilta.
Ihoa voi rasvata ja öljytä raskausaikana, jolloin se säilyttää elastisuuden paremmin. Olen itse aika hyvin säästynyt arvilta, mutta olen rasvannutkin ihan hulluna. Toisille niitä tulee herkemmin, kuin toisille. raskausarpia voi jälkikäteen hoitaa ja niitä saakin hyvin häivytettyä. Osalla saattaa jäädä lopun elämään suuret tiikerin arvet, mutta se on elämää.
Ensimäisen lapsen jälkeen mietin hirveesti ulkoisia seikkoja, mutta nyt jo kolmatta odottaessa, mulla ei ole siihen aikaa ja oikeastaan en edes välitä. Kaikkien perheiden elämä on erilaista ja pahinta mitä voit tehdä synnyttäneelle naiselle on arvostella sen ulkonäköä. Kirjoitinkin aiemmin siitä, kuinka mua suoranaisesti vituttaa kirjoitukset, missä haukutaan äitejä laiskoiksi ja läskeiksi, jos heille on tullut raskauskiloja. Itselleni tuli ensimäisestä se 30kg, toisesta 20kg ja esimerkkinä viimeisen kuukauden makasin rennie suussa maistellen vatsahappoja, enkä voinut syödä mitään, kun oksetti nin paljon ja paino nousi silti. Kaikki palautuu erilailla ja toisille ei tule, kun muutama kilo raskaana. Kaikki on niin yksilöllistä ja kaikkia ei kiinnosta :). Varsinkin miehet, jotka eivät tiedä asiasta mitään, voivat olla mun puolesta aivan hiljaa..
Mitä tapahtuu alapäälle synnytyksen jälkeen? (Sen unohdin mainita, että todella moni kakkaa synnytyksessä. Siitäkään ei kerrota etukäteen.) En suosittele että sinne mennään kurkkiin ainakaan hetkeen 🙂 Ei kannata tehdä mitään mihinkä ei ole lupa. Toisilla saattaa jälkivuoto kestää useita viikkoja. Osalla saattaa tulla pahojakin repeämiä ja usein alapäätä joudutaan hieman tikkamaan. Mun ensimäisessä synnytyksessä mulle kävi kaikki mahdolliset tulehdukset mitä ihmiselle pysty käymään. Mulla tulehtu alapää, jolle annan näköjään myöskin kasvoni :). Samoin tikkihaavat ja niiden narut hiersi mun reiden hirveille verinirhaumalle. Voin sanoo, että silloin mietin, että en synnytä enää koskaan. Tämäkin tulehdus on todella normaali ja siihen saa antibiotin. Niin oksettavalta kun se kuulostaakin, niin tunnistat sen hajusta :). Käytännössä kaikki reijät, mistä tulee jotain ulos oli mulla tulehtunut. Myöskin kauhistelen AINA niitä tyyppejä, jotka menevät heti salille, koska sitä ei suositella, kun vasta 3kk synnytyksen jälkeen. Se on hieman omalla terveydellä leikkimistä. Esimerkiksi kohdun laskeumaa ei niin vaan korjata.. Antakaa keholle aikaa palautua. Mihinkään ei ole kiire. Kevyttä jumppaa voi toki tehdä.
Jouduin itse kulkemaan ensimäisen synnytyksen jälkeen viikon pyörätuolilla, koska olin niin kipee ja tulehtunut. Vaikka ehkä kuulostaa karulta niin tämäkin on todella yleistä. Kävin sitkästi kolmen tunnin välein imettämässä Viliä vastasyntyneiden teholla, koska tulehdusarvot oli korkealla. Näistä kaikista on selvitty. Minulle tehtiin myös ensimäisessä synnytyksessä imukuppisynnytys, mikä usein tekee hieman enemmän ruhjetta nimenomaan sinuun. Ehkä se oli se syy, kun olin niin kipeä. Usein se ensimäinen synnytys alateitse on se pahin ja toisella kertaa tiedät jo mitä tapahtuu ja osaat hieman itse ohjailla tilanneta.
Imetykseen liittyy myös monta asiaa, mistä voin kirjoitella taas kun on sen aika. Mun kaveri valmistui imetystukihenkilöksi ja aion ehdottomasti hyödyntää häntä, jos koen imetyksessä edes jonkin asian ongelmalliseksi. Rinnat harvoin palaa samanlaisiksi, kun ennen eikä sitä kannata odottaakkaan. Usein naisilta lähtee ensimäisen lapsen jälkeen se ”lapsenpyöreys” pois kasvoista ja rintakehästä ja olemus saattaa muuttua hieman riutuneeksi.
Asioita, mitä en voi tehdä enää synnytyksen jälkeen, josta ei koskaan puhuta. Naureskelin joskus, kun kuulin puhuttavan virtsankarkailusta, mutta se jos jokin on todella yleistä. Nyt kun olen jo ne kasvoni menettänyt niin voin vielä kertoa, että kyllä: jos hypin esimerkiksi trampoliinillä niin kusen housuun :). Aivastuksetkin on todella pahoja, jos et ehdi laittamaan jalkoja ristiin. Virtsankarkailu ei tarkoita sitä, että kusi valuu pitkin punttia pitkin päivää, mutta äkkinäiset ponnistusta vaativat asiat saattavat sitä aiheuttaa. Vaikka salilla jokin voimaliike kuten jalkaprässi tai kyykyt niin en kuuna päivänä tekisi enää :).
Nämä mitkään asiat eivät ole millän tapaa noloja vaan yleisiä asioita ja näistä ei puhuta, eikä näistä varoitella missään. MIKSI? Koska naiset häpee näitä asioita ja mun mielstä ihan turhaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin hyväksyn kehoni muutokset ja mahdolliset viat. Tiedän, että mieheni rakastaa mua oikeesti, eikä minkään ulkoisen seikan vuoksi, eikä mun tarvitse pelätä että menetän jonkun ihmisen läheltäni ulkonäön vuoksi.. Ajattelen myös hänestä ihmisenä samoin. Olen rakastunut ihmiseen enkä ulkonäköön. Sanon silti että näitä äitiyteen liittyviä muutoksia on paljon haastavampi käsitellä, jos ikää on esimerkiksi 20, kun vaikka nyt kun itselläni on 33v. Olen joskus jopa itse sanonut, että synnytys on pilannut vartaloni, mutta en sanoisi enää koskaan niin. Mua ei paljon raskausarvet haittaa jos oon niistä saanut upean perheen ja kolme tervettä lasta <3. Huonomminkin asiat voisi olla.
Moni ei ymmärrä kuinka haastavaa toisilla on saada lapsia ja sitä saatetaan joutua yrittämään vuosi tolkulla ilman tulosta. Muistan sen hetken, kun mulle kerrottiin, että siarastat endometriosaa, etkä voi koskaan enää saada lapsia (kirjoitin siitä joskus muutama vuosi sitten blogissa)… Itkin silmät päästäni kuukauden ajan, kunnes menin uudellee lääkäriin ja sielä todettiin, että olet saanut väärän diagnoosin ja sinulla on ärtynyt paksusuoli. Siitä päivästä päätin, että haluan itse auttaa näitä pareja ja kun olen tämän kolmannen lapsen synnyttänyt niin haluan ehdottomasti joskun luovuttaa munasoluja.
Mun pitäis saada piakkoin verikokeen tulokset siitä omasta kystasta mikä löytyi ultrassa. Lisäksi aion nyt odotusaikana hoitaa hampaitani, koska mulla on raskaana ollessani lähes jatkuva ientulehdus. Samoin haluan mennä tarkastuttamaan kaikki luomet. Tähän ei voi kun todeta, että vanhuus ei tule yksin <3
Tämä postaus venyisi kilometrin mittaiseksi, jos vielä jatkaisin, mutta ehkä teen tähän jotain jatko-osaa. Toivottavasti jollekkin oli jotain apua
-Umppu
Huippu juttu että joku oikeasti ”paljastaa” nämä asiat mitkä tosiaan synnytyksen jälkeen tuntuvat niin arkiselle 😀 Tuttua siis moni kertomasi asia, mutta muistutan kuitenkin että ihan joka ikinen parikymppinen äiti ei välttämättä ole niin kapeakatseinen kuin annat olettaa! Yhtälailla niidenkin joukosta löytyy paljon niitä jotka ovat heti sinut raskauden sekä synnytyksen myötä tulleiden taistelujälkien kanssa, ja myöskin taas siellä kolmenkympin rajapyykin ohittaneissa on niitäkin jotka tekevät paljon töitä hyväksyäkseen sen mitä jäljelle jäi kun vauvan sai maailmaan.
Jokainen äiti ja jokainen raskaus&synnytys on niin erilainen (niin pitääkin!), joten väitän että ikä ei ensimmäisenä kerro ajattelutapaasi ja elämänkokemustasi vaan sen tekee ihan monet muut asiat 🙂
Totta tuokin. Ehkä vertaan liikaa omiin kokemuksiin ja varmasti se eka kerta on eka kerta olit minkä ikäinen tahansa 🙂 kiitos kommentista ja mukavaa kesää
Mulle ainakin oli, kiitos rehellisyydestä!
Moikka! Todella ihailtavaa, että annat kasvosi julkisesti näille asioille ja varmasti helpotat monen ujon ihmisen elämää kertomalla, että naiset ei todellakaan ole yksin näiden asioiden kanssa. 🙂 Itse odotan esikoistani viikolla 17 ja mm. scheriproct on jo tullut tutuksi! Onneksi minulta löytyy monia rehellisiä ja rohkeita äiti-ystäviä, joten varmaan enää mikään asia ei tule yllätyksenä vaikka ensimmäinen raskaus onkin! Mutta kaikilla ei ole näin, joten kiitos sinulle rehellisestä tekstistä! 🙂
Ihanaa odotusaikaa teidän perheelle!
Osuvia juttuja. Itselleni tuli myös 20kg ja vähän yli kun odotin ekaa. Syömistapani ei muuttunut ja kävin salilla ja lenkeillä. Siks just ihmetyttää naiset ja miehet, joilla ei ole kokemusta ko. asiasta ja haluavat sitten jakaa neuvoja raskauteen liittyen. En kyllä itekkään tajua sitä syödään kahden edestä- lätinää, mutta kun hormonitasot varsinkin alkuraskaudessa muuttuu aivan älytöntä tahtia niin kroppaan kertyy nestettäkin tosi paljon (itselläni siis kävi näin) ja synnytyksen jälkeen paino tippui parin ekan viikon aikana 15 kiloa..
Tulipas sekavaa tekstiä 😀 äitiaivot vaivaa?
Ihanan rehellinen teksti ja täyttä totta nuo listaamasi ”jälkioireet”. Ei siinä auta muu kuin repiä niistä miehen kanssa huumoria 😀 Se on elämää ja pientä sen ihmeen rinnalla joka saatiin yhdessä aikaan.
Kaikkea hyvää odotukseen!
Moikka! Pakko kommentoida 😀 Olet Umppu ihana, pidän kovasti sun blogista ja hehkut todella kauniina ihanan masusi kanssa 🙂 Tuntuu melkein ikävälle mennä nyt turmelemaan sun komenttikentän tällaisella, mutta pakko mikä pakkko. Yksi asiassa, josta ei sitten missään, ei missään, hiiskuta yhtään mitään ja liittyy synnykseen 😀 Punajuuret!! Absurdein kokemus ikinä kun piiitkän, yli 30 h, venyneen synnytyksen jälkeen painellaan kohdusta jämät ulos ja plop plop plop plop, plussa-pallot ploppailee ulos… Miehen kaa katseltiin toisiamme ja ruvetaan räkättämään ihan hulluna! Itse en uskaltanut katsoa, mutta miehneni näki kaiken. Ja tämänkin jälkeen pitää minua edelleen seksikkäänä ja haluttavana 😀
Apua, mitkä punajuuret? Mä en kyllä nyt rehellisesti yhtään tajunnut mistä oli kyse.
Olen siis yhden lapsen äiti ja muistan omasta synnytyksen jälkeisistä hetkistä vain istukan synnyttämisen, ja itselläni se tuli sieltä ainakin ihan kokonaisena. Mistään ”punajuurista” mitään tiedä, kertokaa siis pliis. 😀
Mitä muuten tulee postaukseen, niin mahtava rehellistä tekstiä. Haluan myös tuoda sen puolen esiin, että älkää nyt kaikki synnyttämättömät naiset säikähtäkö. Raskaudessa ja synnytyksessa voi tapahtua paljon erilaisia muutoksia kehossa, mutta ei niitä aina kaikille tule, tai ainakaan kaikkia vaivoja. Itse taisin olla todella onnekas kun vältyin raskausarvilta, kiloja tuli vain viitisen kiloa ja peräpukamista, pahoinvoinnista ym. ei tietoakaan. Väsymys oli mieletön alkuraskaudessa mutta muuten voin hyvin. Se on hyvin yksilöllistä miten oma keho reagoi ja sehän se jännää onkin kun se selviää vasta sitten kun itse on siinä tilanteessa. Ehkä sitten toivottavasti joskus koittavassa seuraavassa raskaudessa saan kaikki riesat itselleni. 😀
Hih, yes, pääsen kertomaan lisää, haha! Itselläni siis synnytys kesti kaikenkaikkiaan about 36h, josta sairaalassa 21.00-17.15 välisen ajan, aktiivisesti synnyttämässä – ymmärsin että kohdun pitkään jatkuva työskentely edesauttaa hyytymien muodostumista, ja tästä siis näistä punajuurista kyse. En voi sanalla kuvailla paremmin ja osuvammin (ja mies vahvisti, että kyllä, punajuuriahan nuo 😀 ). Eli rakkaan tyttäremme jälkeen synnytin myös kokonaisen istukan, jonka jälkeen tultiin painelemaan kohtu piukaksi ja sieltä sitten tupsahteli muutama nyrkin kokoinen verinen löntti myös. Eli nuo kyseiset punajuuret. Synnytys oli elämäni mahtavin kokemus, voimaannuttava ja mallikkaasti meni, vaikka kauan kestikin. Onnea ja tsemppiä synnytyksiin naiset <3
Oliko sinulla raskauden aikana häpyhuulten turpoamista/turvottelua? Ikävä vaiva ja liikunta tuntuu pahentavan sitä. Istuessa ei tiedä mitään, mutta kävellessä ja kylellään maatessa kyllä. Ja liikunnan jälkeen tämä vaiva puhkesikin. Tavallisen kävelylenkin jälkeen. 🙁
Häpyhuulten ”suonikohjut” ovat ainakin yleinen vaiva. Tuntuu paineena alapäässä ja näyttää juurikin turvotukselta.
Häpyhuulten ”suonikohjut” ovat ainakin yleinen vaiva. Tuntuu paineena alapäässä ja näyttää juurikin turvotukselta…
Kiitos tästä postauksesta. Odotan esikoista ja raskausaika ei ole ollut minulle niin ihanaa kuin kuvittelin. Oman kehon muutokset ovat ahdistaneet todella paljon, vaikka kuvittelin ennen raskautta suhtautuvani niihin myönteisesti. Tunnen oloni vieraaksi omassa, turvonneessa, vartalossani.
Huikea postaus :D! Itse olin joidenkin edellämainittujwn oireiden takia suorastaan hädässä.. Mahtavaa ku kirjoitat avoimesti asiasta.
Jos en oo aiemmin sanonu, ni sanon nyt: arvostan sikana sua! Sun blogi on paras..
Kiitos tästä riemastuttavan rehellisestä kirjoituksesta! Toi taas uutta perspektiiviä tähän odotukseen 😀
– nimim. 28+2
Yks mikä mua häiritsi ihan hirveästi on sairaalasta saatava info (tai infon puute) repeämistä. Lueskelin joskis pitkään synnytyksen jälkeen, että joillekin voi tulla repeämistä mm kaikenlaisia pidätysongelmia. Näistä en ainakaan sairaalassa ollessa lukenut mitään. Joku pidätysongelma vielä pukamien lisäksi niin not nice!
Totta joka sana, mutta sitten on meitä ja heitä jotka ei kärsi mistään noista. Ja lantionpohjan lihaksia voi treenata jotta trampoliinillakin pomppiminen onnistuu. Kudostyyppikin vaikuttanee asiaan, miten palautuu jne.
Samaa Tsirpun kanssa kommentoisin, kolme olen pullauttanut ulos ja viimeisen 38 vuotiaana. Lantionpohjalihasten ongelmia lukuunottamatta mulla ei ole ollut suurempia repeämiä, ei tulehduksia ja synnytyksetkin on menneet ihan mallikkaasti loppujen lopuksi. Lähinnä mä haluaisin sanoa että valmistautukaa synnytykseen! Lukekaa synnytyksen eri vaiheista, tutustukaa kivunlievitysmenetelmiin niiden hyviin ja huonoihin puoliin ja kyllä siitä imetyksestäkin kannattaa hankkia etukäteen tietoa. Minulla kaks kolmesta synnytyksestä on olleet todella voimaannuttavia ja olen kokenut ihan uskomattomia tunteita.
Voi herranjee, kuin omasta elämästäni ? Melkeinpä kaikki yllämainitut koettuna. Närästys lienee ainoa mikä ei osunut kohdille ja rintatulehdus. Muutoin on alapää saanut kokea kyllä kovia. Imukupin, kohtutulehduksen, repeämät. Mutta hyvin vielä kelpaa siihen, mihin sitä nykyään enää tarvii, kun lapset on tehtynä ?
Tosta munasolujen luovutuksesta.
Itseäkin kiinnostaa koska haluaisin auttaa. Mua vaan vaivaa se, että se lapsi saisi täysi-ikäiseksi tultuaan halutessaan tietää kuka hänen luovuttajansa on. Ennen tätä lakimuutosta olisin varmasti voinut käydä ottaa, mutta tuntuisi oudolta tuommoinen kun enhän mä sen lapsen äiti kuitenkaa olisi :/
Niinpä se on asia mikä itseänikin mietityttää, mutta kai sen kanssa oppii vaan elään 🙂
Hei
Munasolujen luovuttamiseen on ikäraja on 20-35 vuotta. En muista kuinka pian synnytyksen jälkeen voi luovuttajaksi lähteä. Suosittelen kuitenkin munasolujen luovutusta kaikille, jotka kokevat asian omakseen.
Tampereella luovuttajaksi voi mennä ainakin Ovumialle ja paikan henkilökunta on aivan mahtavaa! Kolme kertaa jo itsellä takana. Tälläkin hetkellä tiedän munasolujeni vastaanottajan olevan onnellisesti raskaana! Luovuttaja saa halutessaan tiedon onko raskaus käynnistynyt ja onnistunut loppuun asti.
Hyvä postaus, go Umppu! Tähän perheeseen ei yhtään lasta ole tulossa, mutta silti on tosi kiinnostavaa lukea tällasia faktoja, sillä kuten sanoit ihan normaaliahan se on. Outoa tosiaan, että näistä ei puhuta tai valmistella tulevia äitejä tätä varten, siinä mittakaavassa kuin pitäisi.
Just tän takia arvostan sua ihmisenä ihan mielettömästi ja pidän sun blogista. Oikeesti aito ja elämän näköinen. Oot ihan huikea <3
Mahtava teksti! Olen kyllä ihan samaa mieltä, että turhaa tällaisia on hävetä 😮 Mulla myös tulehtu kaikki paikat ja nyt jälkeenpäin ihmettelen että miksen mä hitto saanut pyörätuolia?! En pystynyt käveleen edes ja istuin lasten puhallettavalla uimarenkaalla varmaan kuukauden synnytyksen jälkeen :’D Ja tuo hajuaisti… se oli ihan kamalimpia oireita kun meinas kokoajan lentää oksu kaupungilla kävellessä.. piti kaikki tuotteetkin vaihtaa hajusteettomiin.
Mielettömän ihana Umppu!!!!!:):) kiitos tästä tekstistä, ja niin ihanan elämänmakuisesta blogista!!<3
Itse odottelen esikoistani rv29, toistaiseksi olen pyrkinyt olemaan miettimättä ja pelkäämättä tulevaa synnytystä… Huoh! Luotan siihen, että minäkin selviän kuin kaikki muutkin!:)
Ja vielä tuosta munasolujen luovuttamisesta… Itse odotan lahjalasta, luovutetuilla siittiöillä alkunsa saanutta, ja olen joka päivä äärimmäisen kiitollinen luovuttajalle! Tämän suurempaa lahjaa ei toinen ihminen voi toiselleen antaa. Jos vaan ajatus tuntuu omalta, kannustan näkemään se vaiva mikä luovuttaminen vaatii… Minun pieni aarteeni tulee olemaan aina muistutus siitä, että hyväntahtoisia ihmisiä on olemassa <3
Muistaakaahan kaikki naiset, varsinkin raskaanaolevat ja erityisesti varsinkin synnyttäneen naiset treenata säännöllisesti lantionpohjalihaksia! Saattaa (hyvällä tuurilla 😀 ) säästyä edes niiltä lorahteluongelmilta, jotka voi vanhimmiten oikeasti haitata elämää. Tämä on asia, josta ei myöskään tarpeeksi ahkerasti muistutella, mutta joka pitäisi olla itsestäänselvää joka tytölle. Kaveri synnytti Saksassa ja siellä kuulemma jokaiselle synnyttäneelle naiselle kuuluu ilmaiseksi ns. palautumisfysio tai mikä lie nimeltään, siis kymmeniä tunteja ohjattua lantionpohjalihasjumppaa, oikeasti!
Mainitsiko joku jo pierunpidätyskyvyn synnytyksen jälkeen? Sitä ei ole. ? Mulla kesti viikko synnytyksestä ennen kuin pystyin pidättään pieruja. Onneks oltiin perhehuoneessa. Kätilöt viihty synnärillä juttelemassa joskus pitkiäkin aikoja meidän kanssa ja hävetti semipaljon suhautella siinä. Jos ei ääni paljastanu, niin haju viimeistään. Onneks ne on varmasti nähny ja kokenu kaikenlaista. Silti hävetti. Jos kotona oli porukkaa kylässä, piti äkkiä hiihtää jonnekin nurkan taakse suhauttaan. Aina ei ehtiny tai joku lähti seuraan.
Jep, tosin täällä ainakin heti synnytyksen jälkeen kun kroppa tietysti oli aika tunnoton puudutuksista, aloitettiin paukuttelu. Ei siinä muuten mitään mutta kun kätilö häärää alapäässä vielä istukkaa odottelemassa ym. minä päästän parit pierut ja koitan mongertaa etten mahda mitään 😀 Tottakai se niille on normaalia mutta hei, silti ei tuntunut kivalle… 😀
Mainio teksti! Niin elämän makuinen ja tosi. Itsellä kaksi lasta, ja kaikki koettu. Olipa kiva kun löysin sun blogin, taidan olla kohta vakkarilukija. Kiitos
Ihanan rehellistä tekstiä! Olet kyllä huippunainen ❤ luen tällaisia kertomuksia innokkaana, pelon ja uteliaisuuden sekaisin tuntein 😀 itselläni ei vielä ole lapsia. Tuore endo-diagnoosi, jota olen osannut pelätä jo jonkin aikaa. Täällä”muutamat” itkut väännetty, koska tuntuu että kaikki muut ympärillä vain sikiää 🙂 itse sain kehotuksen yrittää saman tien ja samalla hedelmättömyysklinikan käyntikortin kouraan.. Se oli traumatisoivaa.
Voi ei, kiitti Umppu kun kerroit nää. Nyt mä en ikinä uskalla synnyttää! 😀
T: lapsesta haaveileva 30v
Ihana ja rehellinen kirjoitus! 😀
Voisin lisätä parit vaivat tohon listaan:
itselläni oli toisessa raskaudessa hiivatulehdus viikosta 10 eteenpäin. Asuttiin ulkomailla 4kk, ja voit ehkä kuvitella miltä tulehdus tuntui 30 asteen helteessä…!!! Tulehdus loppui kuin seinään kun vauva syntyi!
Lisäksi oire miltä olen itse säästynyt, on suonikohjut. Niin jaloissa kuin alapäässä. Muutamilla kavereilla on tullut alapäähän suonikohjuja, enkä voi kuin vain arvailla miten kipeitä ja inhottavia ne ovat!
Lisäksi tissit muuttui imetysten jälkeen hernepusseiksi. 5 vuotias poikani totesi kuitenkin juuri, että äiti sulla on hienot tissit. Teki mieli vastata, että on ne joskus kauniimpiakin päiviä nähnyt! 😀
Raskausarvista sen verran, että niitä ei voi ehkäistä rasvaamalla. On ihotyypistä kiinni tuleeko niitä vai ei. Itse rasvasin mahaani 20 viikosta eteenpäin, ja sain juhlavat arvet ekassa raskaudessa. Tokassa raskaudessa maha oli vielä isompi, ja nyt puolet mahasta on ryppyistä höttöä. Napa on epämääräinen aukko tuolla jossain poimujen uumenissa. Mitä enemmän mahasta lähtee rasvaa, sitä ryppyisemmäksi arvet muuttuvat. On mennyt kohta 5 vuotta tottua niihin, mutta nyt kehtaan jo mennä rannalle bikineissä ja kantaa taisteluarvet ylpeinä. <3
Ihanaa, että miehet ja herkät niputetaan yhteen, mutta eikö tää teksti olisi juuri tärkeä lukea miestenkin? God knows parempia isiä tarvitaan kipeästi lusmujen sijasta ja onhan perusbiologiankin oltava kaikkien hallussa. Myös se, ettei normaaleja juttuja tarvitse hävetä lähtee siitä, että kaikki tietää ja tajuaa niiden olevan normaaleja – myös miehet.
Tajuan sen olleen kevyesti sanotti, mutta silti mielestäni jokseenkin hölmö.
Hyvä että näistä joku kirjoittaa! Raskausaikana äitiä seurataan kovasti, mutta synnytyksen jälkeen huomio kääntyy vauvaan ja äiti jää vähän sivuosaan. Äidissä kuitenkin tapahtuu huikeita muutoksia synnytyksen jälkeen. Valtavan isoksi kasvaneeen kohdun pitää nopeasti supistua takaisin pieneksi ja kaikki sisäelimet hakevat paikkaansa uudestaan, vartalon painopiste muuttuu täysin ja keskivartalon lihakset ovat ihan poissa pelistä. Hormonaalisesti tulee kamala myllerrys kun raskaushormonit muuttuvat imetyshormoneiksi, siitä tulee vaihdevuosityyppisiä hikiaaltoja ja mieli herkistyy hurjasti ja monesti tulee alakuloisuutta ym. Synnytyksen jälkeisinä öinä ei oo tavatonta herätä hiki-maito-veri (jälkivuoto) -lammikosta 😀
Omien synnytysten lisäksi oon doulana ollut mukana monessa kymmenessä synnytyksessä, ja voin sillä kokemuksella lohduttaa näistä jutuista säikähtäneitä sillä että tosi paljon on niitäkin synnytyksiä joissa toipuminen menee tosi hienosti. Ei ne tulehdukset kovin yleisiä kuitenkaan ole, ja paljon on niitäkin äitejä jotka pystyvät istumaan ihan normaalisti heti synnytyksen jälkeen. Ne äidit joiden synnytykset on olleet ihania ilman mitään komplikaatioita, eivät kirjoita näihin ketjuihin 🙂 Tosi paljon synnytyksen jälkeiseen oloon vaikuttaa sekin onko joutunut valvomaan pari vuorokautta supistusten kanssa, vai onko synnyttänyt nopeasti hyvien yöunien jälkeeen. Lohduttavaa on myös se miten keho palautuu, miten nopeasti turvotukset häviää ja limakalvohaavat paranee, vaikka synnytyksen jälkeen tuntuisikin kamalalta. Lantionpohjan lihaksetkin voi saada kuntoon monenkin raskauden ja synnytyksen jälkeen!
Hieno teksti! Ihanan aito blogi -näitä
siloteltuja ”kaikki on aina täydellistä ja ihanaa” blogeja on jo netti pullollaan.
Mulla löystyi paikat ekan lapsen jälkeen niin, että yöllä nukkuessani emättimeen meni ilmaa ja aamulla tuli näitä emätinpieruja ja paljon ja vielä parin vuoden jälkeen saatto sinne mennä vettä uidessa ja ne tuli lorinalla pois. Toisen lapsen jälkeen synnärillä kävi fysioterapeutti puhumassa lantionpohjalihaksista, mutta en silloin tunnistanut niitä. Tuosta 5 vuoden jälkeen neuvolalääkäri kertoi, että kaikkien jo raskaana olevien pitää jumpata loppuelämänsä lantionpohjalihaksia. Nyt olen jumpannut niitä lähes päivittäin 15 vuoden ajan ja neljä lasta alakautta synnyttänyt, eikä virtsankarkailua ole. Ekan synnytyksen jälkeen alapäähäni tuli tulehdus enkä edes pahasta hajusta sitä tajunnut. Hälveni itsestään, mutta reilun vuoden jälkeen toista odottaessani lääkäri sanoi, että tulehdus on ollut ekasta synnytyksestä alkaen ja sain siihen jonkun kuurin.
Kolmannessa ja neljännessä raskaudessa mulle tuli myös paljon ns. liitoskipuja ja välillä käveleminen oli tosi vaikiaa kun lonkkiin sattui niin vietävästi.
Että näin 🙂
Ihanaa kiitos että joku sanoo myös lirauttavansa jos hyppii trampalla! Ja aina jalat ristissä kun aivastaa! 😀 näille ei ilmeisemmin mitään voi mutta eipä se haittaa kahden terveen tytön äitinä että välillä pissa lorahtaa ? Ihanaa odotusaikaa!
Voinkin sit unohtaa kauniit ajatukset perheenlisäyksestä. Olisin nyt sitä mieltä, ettei ihan kaikkia totuuksia tarvi internettiin suoltaa, varsinkaan kun tuskin jokaisella se noin täysin menee. Mä taidan sanoo ukolle et jätetään väliin noi lapsihommat väliin jos noin hirveitä juttuja ainoastaan tiedossa…Toivon etten olisi lukenut tätä.
Onneksi varoitettiin, että herkkien ei kannata lukea! 😉
Umppu kyllä aika selvästi varoitti tekstin alussa että ei herkille. 🙂
Joillekin synnytys voi oikeasti olla tosi traumatisoiva, ja mitä itse heitä tunnen niin he on usein olleet niitä joilla ei ole ollut tarpeeksi tietoa etukäteen. Jotkut yllättyvät siitä että se on oikeasti hikistä, tuskaista ja sotkuista touhua. Kannattaa oikeasti tietää ne vaiheet ja mikä kaikki on normaalia ja mitkä on tavallisimpia toimenpiteitä mihin voi joutua. Paljon nainen pystyy kuitenkin itse tekemään synnytyksessä. Kaikkeen ei voi vaikuttaa ja joskus asiat voi mennä pahasti ns. pieleen vaikka olisi kuinka valmistautunut, mutta lähtökohtaisesti nainen on se synnyttäjä ja hän voi itse päättää ja olla aktiivinen toimija läpi koko synnytyksen. 🙂 Kannattaa tutustua esim Aktiivinen Synnytys Ry, löytyy facestakin.
Mä en todellakaan ollut itse tarpeeksi valmistautunut ekaan synnytykseen mutta olin sitten onnekas ja kaikki meni tosi hyvin. En ainakaan huomannut synnytyksen aikana mitään ”ällöttävää”. Synnytys oli juurikin jotenkin voimaannuttava kokemus, luulen että itselläni suht hyvä (=normaali) fyysinen kunto, en ollut sohvaperunana vaan liikuin ihan vaan perus kävelylenkkejä ym siihen asti kun synnytys käynnistyi. Sekä se että mielenhallinta on aika ok, keskityin itseeni, tunsin kun vauva liikkui alaspäin, tuntui kuin olisin ollut jopa transsissa tms, en edes huomannut ajan kulua vaikka 14h siihen meni. Tietenkin itselle sopivat kivunlievitykset, oli yhden parituntisen ajan epiduraalikin jotta sain huilata, mutta itselleni sopi ponnistaa ”luomuna”.
Toivuin hyvin ilman tulehduksia, no toki se olo oli aika hakattu jonkin aikaa ja kroppa huonossa kunnossa juurikin kun lihakset hakivat paikkaansa ym. Mutta siinä keskittyykin sitten siihen vauvaan, ja viikot menee uutta opetellessa ja yhtäkkiä huomaa että onkin päässyt eteenpäin toipumisessa.
Että voi se mennä niinkin. Jokainen tarina on erilainen, ja netti on täynnä kauhutarinoita. Tässä Umppu kirjoitti vaan niistä pahoista jutuista. Mutta sitten se hetki kun vauva tulee syliin, niin kliseiseltä kun voi kuulostaa, niin se parantaa sen kaiken tuskan.
Kiitos rehellisestä kirjoituksestasi. 19 vuotta synnytyksestäni mikä oli nopea ja sähäkkä PT:n avulla treenaamme nyt lantiopohjaani ja alavatsaa erityisesti. Kyykyissä ja prässissä kun ei pidäty todellakaan ole toiminut ja muutoinkin virtsankarkailu ongelmana ollut mistä ei voi vaan puhua. :/ Inkotenssisuojat toimii hyvin trikoissa eikä näy ulospäin niin ei kyykyssä valu lattialle. 😛 Tsemppiä kaikille meille.
Kiitos! Itseäni on kauhistuttanut se ”kilpailu” siitä että kuinka nopeasti saa kilot pois lapsen synnyttyä. Noh, meidän tinttara on nyt 2,5 vuotta ja nyt voin sanoa että raskauskilot on poissa, ja oikeastaan olen paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Pitää olla itselleenkin armollinen eikä ajatella niitä kiloja tai ulkonäköseikkoja vaikka nykymaailma tuntuu vain keskittyvän siihen. Asioista puhuminen helpottuu nimenomaan avoimuudella. Ja se minkä lapsen saaminen on muunmuassa mulle tuonut on se että se itsekriittisyys omaa vartaloa on poissa. Ja kääntöpuolena on taas se (hehheh) että nolottaa sanoa se että oon tyytyväinen omaan kroppaani ja se on omasta mielestä ihan jees 😀
Tuleeko 20 ylimäärästä kiloa sitten, vaikka söisi puhtaasti eikä vedä epäterveellistä sapuskaa? Mä oon ymmärtänyt, ettei raskaus ei mitenkään aiheuta lihavuutta ellei sitten syö liikaa? Eiks se oo näin simppeliä? Kertokaa te jotka tiedätte. Toki ymmärrän et keho muuttuu, mutta en tajua kuinka muuten liikakiloja saisi älyttömästi muute epäterveellisesti syömällä?
Mä menin synnyttämään aika tasan 20 kg painavampana kuin normaalisti (58,8 kg). Terveellistä safkaa, ei herkkuja. Jos on alipainoinen (mitä en itse ollut, bmi ehkä 21-22), niin tulee enemmän raskauskiloja, koska no, vauva tarvii ruokaa. Anyway, suurin osa lienee oli nesteitä (lapsivesi + veri + turvotus), sillä pari viikkoa synnytyksen jälkeen paino oli 62 ja rapiat. Koskaan ei voi ennakoida, miten oma keho reagoi hormoonimyrskyihin, imetykseen, kuukausien ja kuukausien ja kuukausien liikkumattomuuteen ja muuhun. Mulla paino esim. sitten nousi 4 kiloa sinä aikana kun imetti, ja rupee nyt vasta imetyksen loputtua laskemaan taas (nyt 8 kk synnytyksesta, ja imetys tosin loppui jo 5 kk kohdalla). Toki, tuo kuukausien ja kuukausien liikumattomuus on kyllä aika ennakoitavissa, et miten se keho siihen reagoi, haha!! Lihakset veks ja muuttunut rasvaksi, jepjep. Mut lohdutukseksi, niin kuin joku täällä jo sanoi, katso parin vuoden päästä uudelleen – varmasti pääsee vielä kondikseen. Itse en kyennyt paksuna liikkumaan juuri ollenkaan: oksensin aivan koko raskauden ja kohtu oli niin ulkoneva, että kaikki liikkuminen tuntui pahalle. Salilla pystyin jotain liikkeitä tekemään ja onneksi en maannut sairauslomalla, niinkin käynyt jollekin. Raskaus plus vauva-aika menee nopsaan, tai siis ei se raskaus mene, hirveätä piinaa ja pitkäveteistä, haha, mut se vauva-aika on vips, ohitte, eikä ehdi ees miettimään mitään ulkonäköpaineita, tai siis ehtii, ja miettiikin, muttei ehkä ihan niin paljon kuin tavallisesti 😀 Tsemppiä!
Mulla ainakaan raskausajan ruokavalio ei sinänsä poikkea mitenkään normaalista. Usein saatan syödä vähemmä. Ei se 20kg ole rasvaa 🙂
Hei,
Meinasin siis kiloja raskauden jälkeen 🙂 Raskaana ollessa paino luonnollisesti nousee. Mutta jotenkin olettaisin, että suurin osa kiloista häviää synnytyksen jälkeen ellei ole rajusti kerryttänyt sitten rasvaa. 🙂
no ei ne nyt ihan kuukaudessa lähde… askaus on ehkä hieman monimutkaisempi asia ja nämä on oikeastaan asioita mitkä ymmärtää vasta sen raskauden jälkeen 🙂
Kuusi kiloa jäljellä synnytyksen jlk (8 kk). Mut ihanaa huomata uus armollisuus itseään kohtaan 🙂 tuskin noista kaikista kuudesta edes pyrin eroon, tavoite ehkä neljä.
Täydellinen postaus! Ihmettelen aina itsekin, miksei kukaan oikeasti puhu asioista niiden oikeilla nimillä. Itselläni ekasta synnytyksestä rajut repeämät, traumat ja ties mitkä – joista olen kertonut kaikille. Keskenmenot ja raskaaksi tulemisen vaikeudet – joista olen myös kertonut kaikille. Olen aina niin onnellinen jos ja kun joku saa apua siitä, että minulle jo tapahtui näin, eli voin jakaa kokemukseni. Arvostan siis suunnattomasti tätä kirjoitusta. Toivottavasti ihan muutaman päivän säteellä lähden synnyttämään toista lastani, ja toivon niin, että tämän kokemuksen jälkeen saisin jakaa vähän positiivisempaa infoa kanssaihmisille.
Ihanaa kesää!
Synnytyksestä on kohta 2 vuotta, enkä enää kelaile sitä tapahtumaa juurikaan. Mutta virtsa karkailee yskiessä ja vartalo on.. noh, erilainen.
Mulla onneksi jalat palautui lopulta takaisin vanhaan tuttuun 39-kokoon, mutta puoli vuotta meni koossa 40. Joillain ystävillä kengännumero on kasvanut pysyvästi 1-2 kokoa… Tää on myös aika hämärä juttu, eikä tullut ainakaan mulla etukäteen mieleenkään.
Ja liitoskivut. Nyt vaikuttaa, että ovat viimein loppuneet, eli jatkuivat yli 1,5 synnytyksestä (!). Elättelin toiveita, että liitoskivut loppuisivat imetyksen lopettamisen myötä, mutta kesti vielä vuoden sen jälkeen.
Loistava postaus! 🙂
Kiitos!! Olemme avomieheni kanssa suunnitelleet lapsen hankintaa parin vuoden sisällä, ja olen yrittänyt kysellä ystäviltä, joilla lapsia jo on, kaiken oleellisen tiedon synnytyksestä, väsymyksestä ja kropan muutoksista. Tähän saan aina vastaukseksi hymähdyksen, tyyliin ”näet sitten”. Näet sitten? Miksei sitä voida suoraan sanoa, mitä ne muutokset ovat? Jos nainen pelästyy näitä tulevia muutoksia niin paljon, ettei enää haluakaan lasta, niin eikö se silloin todista, ettei lasta edes kannata silloin hankkia? Paremmin voisi varautua lapsen syntymään, jos jo tietäisi, mitä on edessä. Rohkea postaus, kiitos 🙂
Rehellinen postaus. Arvostan sitä, että kerrot kaikesta noin avoimesti.
Väillä aina käyn lueskelemassa juttujasi 🙂
Itsellä on takana neljä raskautta ja synnytystä…joo pahoinvointia ja lähes kaikkea muutakin vaivaa on ollut, mutta enää ei jäljellä mitään noista vaivoista, mitä nyt peräpukamat ajoittain :D. Pidätyskykykin ihan kuin ennen lapsia ja juoksen ja kyykkään ilman , että mikään pidätysongelma edes olisi koskaan tullut mieleen.
En usko olevani mikään erikoistapaus. Synnytys ja raskaus on kuitenkin luonnollinen juttu, josta pääsääntöisesti palautuu ja kuuluukin palautua, kunhan muistaa vauvan lisäksi hoitaa ja huomioida myös itseään.
Itselläkin kohta jo ikää 40v., joten katsotaan palaako joku vaiva vuosien saatossa, mutta ei ainakaan vielä.
Kiitos tästä tekstistä, oot niin huippu! 🙂
Terkuin 23v akkeli joka ei tiennyt YHTÄÄN näistä jutuista! Kumma ettei näistä asioista puhuta enemmän- vaikka ällöä onkin niin se on elämää vaan.
Täysin paikkansa pitävä teksti! Mun mies ei tajunnut että se rintatulehduksen voi synnyttänyt äiti saada tosi helposti ja se vähätteli esim. oven pitämistä auki talvella hetkellisesti jos olin siinä lähellä pelkässä t-paidassa. Tai sitä kun olin suihkussa ja mulla oli valmiiksi kylmä, koitin lämmitellä ja toinen pitää ovea auki ja kaikki lämpö karkaa 🙁 ja sithän mä sain sen tulehduksen..kahteen kertaan jopa vaikka ite olin tosi varovainen ja huolellinen. Ja joo toinen se juttu ettei sinne salille oo niin kiire..mun ystävä suuttu kun se juoksi salilla 2vko synnytyksen jälkeen ja se ei edes tiennyt mitkä on lantionpohjalihakset ja koitin sitä neuvoa että reenaa ensin niitä ja ota iisisti, käy vaikka vaunulenkeillä niin eheiiiii…
Hei kiitos tosi paljon tekstistä, tosi ihana että joku kertoo näistä asioista! Meillä on miehen kanssa vasta perhehaaveilut käynnissä, mutta joskus tulevaisuudessa ehkä itsekin tulen törmäämään näihin haasteisiin, joita kirjoitit tekstissä. Kaikkea hyvää sinulle, ja kiitos avoimuudesta!
Näitä on aina yhtä mukava lukea kun ei ole vielä omakohtaista kokemusta 🙂 Luen ja kuuntelen aina muiden kokemuksia raskaanaolosta, synnytyksestä, vauvoista, lapsista ja sitä rataa kun ei omia vielä ole. KAIKKIhan näistä asioista on jokaiselle erilaisia, mutta jokainen meistä varmasti kokee jotakin näistä mitä missäkin vaiheessa vanhemmuutta tapahtuu. Lueskelen mielenkiinnolla, jotta olisi se realistinen ajatusmalli kaikesta tästä vaikka kaikkeen ei mitenkään voi varautua. Kaikki kun on niin yksilöllistä ja sen tietää vasta sitten kun sen itse kokee 🙂
Tässä päälle 28 ikävuoden kohdalla miettii niitä lapsia usein vaikkei meillä ole miehen kanssa vielä sellainen elämäntilanne, että voitaisiin alkaa miettiä perheenlisäystä. Mutta josko parin vuoden sisään olisi eri tilanne 🙂 Kuulin tänään radiossa (amerikkalaisessa radiossa, täällä kun asun) mainoksen klinikalta munasolujen luovutuksesta. ”Jos olet terve nainen 20-30 vuoden ikävälillä niin olet sopiva luovuttajaksi” ja mainos oli muutenkin sen kuuloinen, että tässä 1,5 vuoden sisään omat munat alkaisi mennä huonoksi. Ei siis lainkaan paineita siltä suunnalta. Kun tottahan se ei ole, että tässä olisi jo jonkinlainen kiire 😀 Enkä ikinä rupeaisi tässä nyt yrittämään raskaaksi tuloa kun on täysin väärä aika sille ihan vaan siksi, että tässä ollaan jotenkin vanhoja 😀 Ja kun ei niitä lapsia enää aina saada yhtä aikaisin kun ”ennen vanhaan”. Helpottaa oman pään ajatuksia se ettei kukaan ole lasten perään kysellyt. Kummankin vanhemmat eivät painosta vaan haluavat et mietitään lapsia sitten kun meille sopii. Eikä kavereilla tai veljelläkään (tai miehen sisaruksilla) ole lapsia niin eipä siinä mitään. Tullaan varmaan silti miehen kanssa olemaan ekoja, joista tulee vanhempia vaikka kummallakin on nuorempia sisaruksia 🙂
Mites tää teksti ny lähti lapasesta… 😀 Joka tapauksessa aina yhtä kiva lukea blogias (vaikken aina kommentoikaan :))