Hae
Prime Life by Umppu

Kun et tiedä mistään mitään ja kaikki kyselee….

 

Huomenna on viikko vesivahingosta….. Oon turhautunut tai oikeastaan todella turhautunut. Jotenkin kuvittelin, että asiat tapahtuvat nopeasti ja menevät eteenpäin, mutta rehellisesti sanottuna mitään ei ole tapahtunut. Jos olisin täysin kädetön ihminen niin se vesi killuisi liikkeen lattialla edelleen. Olisin vain sulkenut oven ja odottanut. Me ollaan tehty kaikki, mitä suinkin on ollut mahdollista. Mua lähinnä vituttaa se, että ketään ei kiinnosta. Tällä hetkellä mun elämä on tavallaan täysin kiinni jostain hiton paperista, mitä ei saada aikaiseksi. Kukaan ei ymmärrä, että mun lähes koko omaisuus on siinä liikkeessä. Mun kaikki rahat on kiinni siinä liikkeesä ja mun elanto on täysin riippuvainen siitä liikkeestä.

F422EC2E-5BA1-44D0-B195-8FD3A52881A5

 

Mitenkä voi olla mahdollista että viikossa ei tapahdu mitään? On todella turhauttavaa odotella betonin kuivumista. Tätä ei ymmärrä kukaan muu, kun vesivahingon läpi käynyt. Kun avaat oven katsot kun sun lähestulkoon koko elämä kelluu veden varassa ja kaikki on pilalla. Mulla oli jotenkin aivan liian ruusuiset kuvat siitä, että soitan huoltoyhtiön hätäpalveluun ja kuvittelin, että sieltä tulee porukka, jolla on mukanaan koneita ja tykötarpeita, mutta ei. Siinä hetkessä en kaivannut yhtän ainutta pallinaamaa pällistelemään ja toteamaan, että teillä on ilmeisesti ollut täällä vesivahinko. Olisin ehkä kaivannut sympatiaa ja toimintaa.

Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että uusi salonki ei synnyt päivässä. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että uusia ammattikalusteita ei hankita päivässä, vaan niihin on viikkojen toimtusajat. Kukaan ei myöskään tunnu ymmärtävän, että se on viiden ihmisen työpaikka ja meidän kaikkien toimeentulo on siitä kiinni. Meillä on kaikilla perheet elätettävänä ja olemme kaikki yrittäjiä. Jokainen suljettu päivä on meille tulonmenetystä. Jos joku ei ymmärrä niin se tarkoittaa samaa kun palkaton päivä. Olemme omalla toiminnalla ja aktiivisuudella saatu itsellemme hankittua tila, missä voimme jatkaa työskentelyä, mutta se on täysin eri kun oma salonki.

Vaikka olen toiminnan ihminen niin en kuuna päivänä kuvitellut, että se olen minä kuka sielä painaa vesi-imuri kourassa (kiitos naapureille lainasta <3) imuroimassa. En olisi myöskään kuvitellut, että me teemme kaiken itse. Varmaan jokainen ymmärtää, että mitä kauemmin se vesi sielä olisi killunut, niin sitä suuremmat vauriot se saa aikaan… Tällä hetkellä se vesi olisi varmasti jo valuttanut useaan kerrokseen ja pilannut muidenkin ihmiseten omaisuutta.  Sielä kävi torstaina vahinkokartoittaja… Soitin sille eilen ja hän odotteli isännöitsijältä pohjapiirrustusta… On se jumaliste kumma, että yhden piirrustuksen toimittaminen kestää viikon… Mää oon tietyllä tapaa todella vihainen. Mua suututtaa välinpitämättömyys. Me olemme itse purkaneet väliseiniä, että ne kuivuisi nopeammin. Koko liike on tyhjätty ja nyt vain odotetaan. Liikken arvioitu kuivumisaika on 3-8 viikkoa. On hieman eri asia 3 viikkoa, kun 8 viikkoa.

 

Meidän pitäis lähtee ens viikolla reissuun. Mulla on todella hyvää aikaa nyt täyttää vaikka miljoona kaavaketta. Voisin päivystää liikkeellä ja tehdä kaiken tarvittavan. Tekisin ihan mitä vaan, että asia menisi eteenpäin. Aloitan aamusta jälleen soittelun jokaikiseen paikkaan että saan vastauksia. Tuhot olivat suuret, mutta ne olisi paljon suuremmat, jos me emme olisi toiminut. Kun vakuutukset on kunnossa niin kuvittelisi, että sielä olisi ollut työmiehet täysissä hommissa ja tilanteessa joku tolkku…

IMG_0817

On todella eri asia jos vahinko olisi ollut vaikka kotona. Pääset evakkoon ja pystyt hoitamaan asioita tavallaan tuttuun tapaan ja käymään töissä, mutta nyt on kyse työstä mistä saadaan palkkaa ja millä eletään… Vaikka päälisinpuolin kaikki on hyvin ja olen yllätävän rauhallinen, niin mun sisällä kiehuu. Miten ihmiset on niin välinpitämättömiä toisista ihmisistä, toisten omaisuudesta ja tosille tärkeistä asioista.

Meidän koti on kun kaaos. Kaikki tavarat on tungettu tänne niin, että täällä mahtuu just ja just liikkuun. Mulla on täällä paljon tuhoutunutta tavaraa ja osa heitettiin suoraan roskalavalle. Sielä roskalavalla on myös osittain mun omaisuus. En edes tiedä miksi säilön vettä tihkuvaa tietokonetta?

Kun koitat selvittää ja kysellä niin saat ympäripyöreitä vastauksia. Mulle ei riitä vastaus tässä parin päivän sisään, vaan haluan tietää onko kyseessä maanantai vai torstai. Joskus tovoisin, että ihmiset asettaisivat itsensä tähän ”uhrin” asemaan ja miettisi miltä tuntuisi olla hän. Voin kertoa että se tuntuu ihan paskalta.

Mun liike on  mulle kuin mun yksi lapsista. Olen tehnyt tuhansia tunteja töitä saadakseni sen siihen pisteeseen, missä se nyt on ja yhden yön aikana kaikki tuhoutui. Olen sitä mieltä, että omat työtehtävät pitää hoitaa ja olen tässä asiassa  itse tehnyt kaiken voitavani. Haluaisin myös, että tähän asiaan liittyvät henkilöt hoitaisivat omat työtehtävänsä yhtä tehokkaasti. Mua on aina ottanut päähän aikaansaamattomat ihmiset ja tuntuu, että olen tällä hetkellä niiden ympäröimänä.

Jos meidän reissu onnistuu niin voin sanoa, että mua ei tippakaan kiinnosta hoitaa sieltä käsin keskellä yötä (aikaeron vuoksi) asiaoita, mitä voisin nyt hoitaa ja olis jo hoitanut jos se olisi musta kiinni. En myöskään voi laittaa asioita eteenpäin ennen vakuutusyhtiön päätöksiä. En voi käytännössä tehdä mitään muuta kuin odottaa… Kun mun yksi unelma on jo tuhoutunut niin toivon, että tätä toista ei kukaan tuhoa.

Mää koitan jaksaa hymyillä, vaikka hymy ei tällä hetkellä olisi edes aitoa -Umppu

 

9 kommenttia

  1. eibbi kirjoitti:

    Minun vanhemmilani kävi 2014 toukokuussa paha vesivahinko kotona omakotitalossa 13 km päässä taajama-alueesta ja se koko katastrofi alkoi toisesta WC:stä jonka lavuaarin putki oli vuotanut seinän väliin pikkuhiljaa vettä muutaman kuukauden ajan. Luultiin, että selvittäisiin vain sillä, kun purkaisi vessan ja kuivattelisi huolella sen lähiympäristön. No eipä siinä, oli levinnyt koko asuinrakennukseen se kosteus ja kaikki joutui purkamaan seiniä ja lattioita myöten. Ja kun nuo vanhemmat on semmoisia, että ne ei ihan pienestä halua lähteä pois kotoaan ulkokoiran luota mihinkään pieneen rivitaloon vaikka vakuutusyhtiö olisi tarjonnut sen, niin hehän asuivat koko jäätävän sadekesän aittarakennuksessa pitkälle marraskuuhun! Kaikki ruuat, peseytyminen ja veskitapahtumat tehtiin ulkona… Siinä vaiheessa moni olisi varmasti jo luovuttanut kun alkoi olemaan – asteita ulkona ja räntää tuli taivaan täydeltä ja yhden patterin varassa nukkuivat aitassa. Pisti kyllä arvostamaan ihan eri tavalla taas omia vanhempiani…

    Joten älä Ulla murehdi! Teillä on katto pään päällä ja nuista kyllä selviää. Aikaa, kärsivällisyyttä ja rahaakin se vaatii, mutta kyllä se siitä helpottaa. Tsemppiä!!

    • primebody kirjoitti:

      Kiitos <3 Sun sisukkaat vanhemmat loi muhun taas vähän uskoa lisää <3

  2. Kupla kirjoitti:

    Voi Umppu! ihan tuli hirveä hätä sun puolesta, kun luin tämän kaiken reissusta palattuani juuri. No, kuten jo totesitkin, niin tämän ymmärtää saman kokenut ja ensin luulin että yksi kommentoija kertoi meistä (heh) sillä meillä oli aikoinaan vanhassa kodissa (looong stoori) vesivahinko jonka keskellä kuitenkin sitten asuttiin vaikka kaikki purettiin ympäriltä (paitsi yläkerta joka ei ollut kastunut, mutta siihenkin tehtiin sitten tukiseiniä että pysyi ”ylhäällä” kun alakerta lähti pois). Kokkasin ruokia hellalla autotallissa (naapurit meinas soittaa palokunnan kun perunankeittosavua tulvi oven alta pihalle), yläkerrasta haettiin vettä pikkuveskistä, mutta sinne piti kiivetä metallitikkaita pitkin ja olin pallomahaisena raskaana…. oltiin just aloitettu rakentaan meidän tätä nykyistä taloa ja piti olla huoleton rakennusaika!! Joo, siis toinen raksas uutta ja vakuutusyhtiönmiehet vanhaa ja jokapaikassa oli hirveetä. Voi kertoa, että kun sellaisessa kantti kertaa kantti asuntovaunussa (joka oli ihan laho mutta suojas se sateelta sekin hehe) olin pihassa sadetta paossa ja pihalla velloi lokakuu ja pikkutenavilla oli kuulosuojaimet päässä ettei sisältäkuuluva poranjyrinä vie niiltä tärykalvoja, niin ajattelin että mä tuun hulluks just nyt. Ainoa valonpilkku oli jokapäiväinen kahvilaan meno, se oli ainoa lohtu kaikessa päästä sinne missä oli pöytä ja tuoleja ja astiat nätisti ja kahvia ja pullaa… No kaikesta selvittiin mutta vaikka aikaa on kulunut toistakymmentä vuotta niin muistan sen syksyn ja ne kuukaudet kuin eilisen. Ja siitä sai, vaikka sillä hetkellä ei tuntunut, niin nyt jo tuntuu, niin mukaansa sen vahvuuden (vaikka materia ei ole minulle ollut koskaan ”se juttu”, niin tokihan sitä omalla työllä ansaituilla asioilla on merkitystä!) että oikeasti sitä elämän onneen tarvii vain ne läheiset ja ehkä no vähän kahvia ja leivospullaa 😀 Ihan hitosti voimia! Nyt otat jokapäivälle jonkun pienen hetken, johon keskityt ilman tuskan ajatuksia ja nautit. Oli se sitten ihan mikä vaan (suihku, kahvi, lapsen kanssa oleminen…), niin niistä sitä kerää kuitenkin ”varoja voimavarapankkiin” jotka vie sua eteenpäin. Helposti sitä menee siihen että kaikkea muutakin tehdessä miettii ja hoitaa näitä asioita. Sä selviät! <3

  3. Ex ystävä kirjoitti:

    Se on se karman laki mikä kostaa. Tarpeeks kauan kun jatkaa niin menee vati nurin ja joskus kolahtaa omaan nilkkaan 🙂

  4. Im just sayin' kirjoitti:

    Kyllä niitä muillekin käy. Ja ymmärräthän, että ne ihmiset ketkä tekevät töitä siellä liikkeellä tekevät myös muiden vesivahinkokorjauksia? ettei suinkaan ole ainoita kenellä on vahinko käynyt.
    Jollain on käynyt niin, että koko asunto tai koti on mennyt pilalle. Miten voit edes arvioida kuka on TÄRKEIN ja kiireellisin saamaan apua?
    Sinuna olisin edes kiitollinen siitä avusta, mitä jatkuvasti saa ja pyyteettömästikin selkeästi usein.

    • primebody kirjoitti:

      Sielä ei ole vielä tehnyt kukaan muu mitään kun me itse 🙂 2 viikkoa on aika pitkä aika btw

  5. Another just saying' kirjoitti:

    Tiedän tasan tarkkaan mitä fiiliksiä nyt käyt läpi, toivotan voimia ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Pisti kuitenkin hieman ärsyttämään vertauksesi siitä että on aivan eri asia jos vahinko tapahtuu kotona.. Mielestäsi koti on siis aivan toisarvoinen asia verrattuna yritykseen? Meillä vesivahinko tuhosi lähes kaiken sisustuksen huonekaluista elektroniikkaan, asuimme ahtaassa kaksiossa yli puoli vuotta ja kaiken selvittelyn, työssä käynnin, asioiden järjestelyn ja arjen pyörittämisen keskellä itselle jäi ajasta n. 2 kk mittainen black out.
    Kävimme töissä samalla kun selvittelimme vakuutusasioita, raivasimme asuntoa, muutimme uuteen ja hoidimme samalla sillä hetkellä hyvin sairasta lasta. Puhumattakaan surutyöstä jota kävimme läpi oman kodin, turvapaikan tuhoutumisesta ja muistojen (valokuvien) menetyksestä ym ym.

    Haluan siis sanoa että tämän kaltainen vahinko on kriisi jokaiselle, etkä kyllä millään tavalla voi verrata mihin paikkaan osunut vahinko olisi jollain tavalla iisimpi. Ymmärrän turhautumisesi, mutta läpi paistaa hieman se, että koska itsellesi sopisi parhaiten asioiden hoito nyt eikä ensi viikon lomalla, oletat että esim vakuutusyhtiö hoitaisi näinkin ison ja kattavan vahingon selvittelyn hetkessä. Kotimme osalta asia vei viikkoja, ja itse kuivatus kesti useita kuukausia.

    Kärsivällisyyttä siis ja hieman realismiakin jatkoon..

    • primebody kirjoitti:

      Nyt käsitit väärin. Koti on todellakin paljon rakkaampi paikka kun yritys. Tässä oli kyse nyt siitä, että kun menee yritys menee samalla työ ja palkka mitä ilman ei tule toimeen.. Todellakaan en vähättele kenekään vahinkoa missä se ikinä on sattunutkaan. Ehkä muotoilin asian hieman väärin…

      Ja varmasti mun turhautuminen paistaa läpi. En kyllä yritä sitä mitenkään peitelläkkään. Sun on vasrmasti helppo puhua kokemuksella, mutta multa sellainen tälläisessä asiassa puuttuu kokonaan..En ole aiemmin joutunut vesivahingon uhriksi.. Mulla on myös suuri ahdistus siitä, että kyseessä ei ole vain mun työpaikka vaan neljän muunkin…Meillä kaikilla on perheet elätettävänä ja linat maksettavana. Olen saanut paljon asioita eteenpäin sen vuoksi, että olen itse soitellut jatkuvasti paikasta toiseen. Voin myös aidosti sanoa, että en tätä suunnitellut ja se tapahtui todella ikävästi ja odottamattomasti juuri ennen reissua. En usko, että kukaan haluaa lomaltaan hoitaa asioita yhtään sen enempää kun itse. Tiedän, että viikossa ei tapahdu mitään eikä kahdessa, mutta kolmessa voi jo tapahtua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *